Hae
Emmi Anniina

Tästä tunnistat refluksivanhemman

Jos kutsu käy kahville, lounaalle
tai johonkin muuhun sosiaaliseen syömistapahtumaan, refluksivanhempi saattaa suurella
todennäköisyydellä kieltäytyä. Hän ei luultavasti kieltäydy sen takia, että
seura on huonoa, vaan hän kieltäytyy luultavimmin siksi, että yhteiset
herkutteluhetket ovat tus-kaa. Jos refluksivanhempi on itse tiukalla
imetysdieetillä, hän ei halua taas yhtä mielensä pahoittavaa tapahtumaa
muistiinsa. Häntä ei liiemmin kiinnosta syödä maissinaksua samassa pöydässä,
missä syödään banoffee- torttua. Ja vaikka ei imettäisikään, jos lapsi on itse-syömis-iässä, harmi on
samaa suuruusluokkaa (jos kahvitteluhetkeä ei saa aikataulutettua
päiväuniajalle). On meinaan todella mukavaa kertoa pienelle kolmetoista kertaa yhden
kahvittelun aikana, miksi hän ei saa samaa herkkua kuin vastapäätuolin taapero,
hallita kitisevää sylissä heiluvaa lasta koko ajan samalla, kun itse yrittää
nautiskellen mutustella (kuukausien jälkeen sallittua) namia ja käydä pesemässä lapsen käsiä
minuutin välein, koska hän kuitenkin pääsee estoyrityksistä huolimatta upottamaan sormensa vastaleivottuun pullaan.
Kun refluksivanhempi kysyy
tuttavaltaan kuulumisia, ja saa vastaukseksi vain vauvan kuulumisia, hän ei jää
jankuttamaan ”mutta kerro, mitä SULLE kuuluu?”. Refluksivanhempi ymmärtää
täysin, jos vanhemman päässä ei pyöri kuin vauvan voinnin ala- ja ylämäet.
Tällöin kysyjän ei ole mitään järkeä edes yrittää puristaa pakollista vastausta
jostain ihmeellisistä omista kuulumisista,
jos ne nyt vaan sattuvat olemaan tässä elämänvaiheessa tismalleen samat kuin
vauvan kuulumiset.
Kaverilla kylässä ollessaan, kun
aina niin hyväntuulisen ja hymyilevän vauvan vanhempi kertoo, kuinka vauva
itkee useimmat päivät lähes taukoamatta ja kuinka unet ovat pääsääntöisesti
cooperin testin pituisia, refluksivanhempi ei epäile vauvan vanhemman sanomisia.
Hän tietää, mitä vieraskoreus on. Ja hän tietää, miten vihreä tuliaispehmopupu
ja taukoamatta tekstiä suoltava vieras voivat vaikuttaa vauvan metelitasoon.
Erityisesti hän ymmärtää sen, että vanhemmat tuskin koskaan valehtelisivat
vauvan voinnista kertoessaan. Refluksivanhemmalta et kuule vähätteleviä
kommentteja. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että kaikilla kyläilykerroilla kaverin
vauva on nukkunut kolmen tunnin päikkärit ja jokellellut kiltisti nallemobileilleen
koko sen ajan, kun äidit nauttivat berliininmunkkinsa santsisumppien kera. Huono
(hyvä) tsäkä on refluksivanhemmallekin tuttu juttu.
Kaupassa, jalkakäytävällä ja ihan
kaikkialla niitä tapauksia voi kohdata. Lapsi huutaa, repii, potkii, riuhtoo,
äksyilee, puree, heittäytyy maahan kuudennen kerran, piiloutuu, karkaa, heittelee
kaikkea eteensä sattuvia esineitä ja syöksyy vaarallisiin paikkoihin. Uhmaa,
ehkä. Kasvatusongelmia, ehkä. Käyttäytymishäiriöitä, ehkä. Refluksivanhemmalla
on tällaisen tapauksen nähdessään mielessä myös se neljäs vaihtoehto: fyysisiä
kipuja, joiden tuottamaa pahaa oloa lapsi purkaa kyseisiin, vanhempia kovasti
ilostuttaviin toimiin. Ehkä näin on, ehkä ei. Ja todennäköisesti taustalla on
jotain kolmesta muustakin syystä. Mutta refluksivanhempi ei tuomitse tietämättä.
Refluksivanhempi on varannut
syntymättömälle lapselleen ajan tutulta allergologilta parin viikon päähän
lasketusta ajasta. Tämän jutun kuullessaan ei kannata nauraa; se ei ole
vitsi. Ja ihan vaan siksi, että refluksilapsen sisarus on 70 prosentin
mahdollisuudella myös refluksitautinen.
Kuullessaan hölmöjä yleistyksiä, kaikkipäteviä
neuvoja, lapsen voinnin vähättelyä tai piilotettuja piikkejä, refluksivanhempi
saattaa kaataa tuplamitalla takaisin. Hänestä on kuoriutunut todellinen
leijonaemo. Niin sadat kerrat hän on joutunut puolustelemaan, hakemaan
oikeutusta ja selittelemään, että enää hän ei jaksa edes yrittää ymmärtää
tietynlaisia kommentteja ja olla vain hiljaa. Joskus refluksivanhempi itsekin
pelästyy omaa hyökkäävyyttään ja lapsenpuolustamisviettinsä voimakkuutta.
Refluksivanhempi on erityisen
kiinnostunut joskus hyvinkin omaperäisen kuuloisista aiheista. Hän saattaa
huomaamattaan analysoida pitkäänkin sitä, minkälaista eroa on lapsen
oksennuksen ja kakan koostumuksessa ja ulostulon nopeudessa silloin, kun lapsi
on syönyt porkkanaa, luumua tai bataattia. Refluksivanhempi puhuu millin tarkkuudella lapsen
ruokamääristä, vouhottaa sileyden asteesta ja vertailee tosissaan pakastamista
ja keittämistä allergeenien hävittämisen tehokkuuden näkökulmasta.

Tervetuloa refluksitaloon velttoilemaan!

Juhana Vartiainen ja Tuulikki Ukkola!
Olette lämpimästä tervetulleita refluksiperheen arkea näkemään, kuulemaan ja tuntemaan. Jos minä vain uskaltaisin lapseni turvallisuutta ajatellen, niin jättäisin teidät nauttimaan lapseni kanssa tästä upeasta lomasta vaikka koko vuorokaudeksi. Luulenpa, että edes kenkiä ette riisuisi, vaan katoaisitte saman tien pitkälle huudon kuulumattomiin. Niin ihanaa velttoilua tämä puolitoista vuotta on ollut, että ei ole tottakaan!