Vanha haaste, uudet jutut
Tällaiset ovat haasteen säännöt:
Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Minun mielestä on ihanaa olla keskivertoihminen. Siis, en ole erityisen hyvä missään. Olen hyvä monessa jutussa, mutta en huippu. Se on tavallaan huojentavaa ja helpottavaa. Rakastan keskivertoelämää. Sekin voi olla oikein antoisaa. Kaikkien ei tarvitse tavoitella maailmamestaruutta ja parhautta.
En ole oikein koskaan tajunnut syvemmällä tasolla sitä, miksi pitää ”elää hetkessä” ja jankuttaa sitä koko ajan itselleen pakkomantrana. Siis, tajuan, että elämästä nauttii enemmän, kun huomaa hyvät hetket ja nauttii niistä juuri silloin, kun ne ovat siinä. Mutta sen takiahan ihminen on ihminen, kun hänen aikajänteensä ulottuu menneestä tulevaan. Minun mielestä elämästä saa enemmän irti, kun myöntää itselleen, että hetkessä ei vain millään pysty koko ajan elämään. Minun mielestä se on iso rikkaus, että saa ja osaa muistella menneitä ja haaveilla tulevasta.
Vaikka itsekin puhun omasta ajasta usein, en pidä siitäkään termistä. Se kalskahtaa ikävästi korvaan, kun alkaa tarkemmin sitä ajattelemaan. Oma aika on varmasti lähes kaikissa lapsiperheissä yksi suosituimmista puheenaiheista. Itse lähtökohtaisesti ajattelen, että kun kerta lapsia vapaaehtoisesti (kuten me) halutaan, niin samalla tehdään myönnytys oman ajan suhteen. Jokainen elämänvaihe sisältää erilaisia asioita, ja siihen on pääasiassa sopeuduttava. Tällä hetkellä tämä meidän elämänvaihe ei välttämättä sisällä yhtään omaa aikaa. Mutta mutta on tässäkin asiassa. Omakohtaisesti koettu fakta on se, että kun saan niin sanottua omaa aikaa, pystyn olemaan parempi äiti ja vaimo. Minun oma aikani on tällä hetkellä lähinnä aamun unitunnit, urheilu ja blogin kirjoittaminen. Jos lapsemme olisivat kröhöm, vähän vähemmän haastavia, niin luulisin, että niin sanottua omaa aikaa en edes tarvitsisi. Jos lapsemme nukkuisivat paremmin ja enemmän (edes ikätasonsa mukaisesti!), nukkuisin minä ja mieskin paremmin, jolloin minun ei tarvitsisi ottaa omaa nukkumisaikaa aamuisin eikä lähteä yöevakkoon lasten kanssa säännöllisesti, jotta mieskin pysyisi jotakuinkin järjissään. Jos lapsien kanssa olisi helpompi liikkua paikasta toiseen, voisin yhdistää useammin urheilun lasten kanssa oleskeluun. Jos pienempi nukkuisi takuupäikkärit ja isompi pystyisi oireiltaan leikkimään edes puoli tuntia päivässä itsekseen samaan aikaan, voisin tehdä tätä tarvitsemaani vertaistukijuttua silloin. Jos molemmat lapset nukkuisivat edes joskus samaan aikaan illalla, saisimme miehen kanssa luonnollisesti kahdenkeskistä aikaa silloin. Ja niin edelleen. Luulen, että niin sanotuilla helpommilla lapsilla siunatuissa perheissä omaa aikaa ei ehkä tarvita niin paljon, onhan silloin itkutonta ja oireetonta aikaa sekä lasten nukkumista enemmän vuorokaudessa. Mutta kyllä, myönnän, onhan tässä minunkin oma aika– jutussa omallanikin kohdalla kyseessä myös mukavuustekijä (ei pelkästään esimerkkieni välttämätön tarve nukkua, pysyä terveenä tai jakaa refluksitietoutta): on oikeasti ihan kiva päästä salille tunniksi, kun ei tarvitse kuulla lapsen kränää eikä itkua ihan koko päivää. Mitään kovin kummoisia juttuja omalta ajaltani en kuitenkaan tässä elämätilanteessa odota saati saa.
Kahdenkeskinen aika? Odottakaa vielä kymmenen vuotta. |
Haaveenani on opiskella toinen yliopistotutkinto, sanotaanko, seuraavan kymmenen vuoden sisällä.
Toisen lapsen myötä otsaani on ilmestynyt yksi kestoryppy, joka siis näkyy joka valaistuksessa ja myös otsan ollessa ihan rento. Huh. Nytkö se alkaa…!
Haluaisin syödä mahdollisimman lähiruokatyylisesti, mutta olen ihan rakastunut kahviin, goji-marjoihin, mulperimarjoihin, kookosöljyyn, kaikkiin pähkinöihin… Ja niitä ei ihan tuosta lähikasvimaalta nosteta. Suon kyseiset ulkomaalaiset nautinnot kuitenkin itselleni melko hyvillä mielin.
Läheltä ja kaukaa |
En edelleenkään halua viettää iltoja, saati öitä yksin enkä lasten kanssa ilman toista aikuista. Niin kovat pelot ovat mieleeni jääneet edellisen asuntomme murrosta.
Kengänkokoni on suurentunut puolitoista viiva kaksi numeroa raskauksien myötä. Nyyh, sanon vaan, kun katselen kenkäkaappiini.
Minulla ei ole mitään salaisuuksia, mitä mieheni ei tietäisi. Toisaalta, tykkään olla huutelematta hyväntekeväisyystyylisistä jutuista kenellekään, koska mielestäni on erityisen ällöttävää, jos ihmiset kerskuvat sen tyylisillä asioilla. Ei kenenkään tarvitse tietää, kuinka monta euroa hyvään keräykseen annan varoistani. Roska päivässä-kampanjaakin olen toteuttanut kaikessa hiljaisuudessa jo melko kauan mainitsematta asiasta miehelleni.
Haluaisin asua joskus niin, että lapset voisi päästää pihalle leikkimään turvallisesti. Niin, ettei tarvitsisi pelätä hulluja autoilijoita parin metrin päässä pihan hiekkalaatikkoleikkejä.
Linnuille ruokaa! |
Muihin faktoihin minusta voi tutustua täällä, täällä, täällä ja täällä.
Sitten vastaan haastajan kysymyksiin.
Mikä on lempiroskaruokasi?
Mikä on tärkein tavoitteesi tänä vuonna?
Jos olisi pakko valita näistä kolmesta, mihin lähtisit lomalle: Islanti, Nigeria, Kiina? Miksi?
Jos saisit rakennuttaa itsellesi talon ihan mihin maahan tahansa, mihin rakentaisit? Miksi? Kyllä nämä muutama tärkeä läheinen täällä Suomessa pitävät Suomen ykkösenä tässä vastauksessa.
Suosikkikodinkoneesi ja miksi?
Nautinto. |
Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv -ohjelmaan, mihin osallistuisit?
Jos palataan tuohon neljännen kysymyksen taloon, niin millainen se olisi? Mistä materiaalista, minkä kokoinen, minkä värinen, kuinka monta huonetta ja mitä huoneita…?
Millä viidellä nettisivulla käyt eniten?
Jos tietäisit, että sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä tekisit?
Minkä kielen haluaisit oppia? Miksi?
Mitä kotityötä inhoat eniten? Miksi?
Silitystä. Minä en vaan osaa.