Hae
Emmi Anniina

Vuosi rikoksen uhriksi joutumisen jälkeen

rikos

Tämän tekstin kirjoittamista olen tavallaan odottanut. Olen odottanut sitä, että kamalan rikoksen uhriksi joutumisesta olisi vuosi ja minä olisin jo suurimmaksi osaksi toipunut. No, olenko minä toipunut? En ole, en ainakaan kokonaan. Paljon, tosi paljon olen silti mennyt eteenpäin. Koska en tavallaan halua alkaa kaivelemaan vanhoja tuntemuksia liiaksi, niin linkkaan vanhat postaukset teille tähän luettavaksi (pääset lukemaan, kun klikkaat otsikkoa). Osaksi toipumista on hidastanut kaikenlaiset muut isot murheet ja huolet vuoden aikana, jotka ovat lisänneet kuormitustani lisää ja vieneet voimavaroja rikoksesta toipumiselta.

Elämäni kamalin kokemus: tuntematon mies hyökkäsi kimppuuni kävelylenkillä

Ensimmäiset kaksi viikkoa rikoksen uhriksi joutumisen jälkeen

Vinkkejä sinulle, jonka läheinen on joutunut pahoinpitelyn, tapon tai raiskauksen yrityksen kohteeksi

Neljä kuukautta rikoksen uhriksi joutumisen jälkeen

Kahdeksan kuukautta rikoksesta

huonoja Asioita, jotka ovat jääneet arkeeni rikoksen jälkeen

Pimeys pelottaa enemmän kuin ennen rikosta.

En ole uskaltanut vieläkään lenkkeillä yksin asuinalueemme ulkopuolella.

Kaikki tuntemattomat ihmiset ovat potentiaalisia uhkia minulle.

Taistelu- ja pakenemissuunnitelmat ovat edelleen mielessäni, niin kotona ollessani kuin liikkuessani muualla.

Olen tarkka istumispaikastani koulutustiloissa, kahviloissa jne.

Mietin edelleen rikoksen tekijän motivaatiota ja sitä, mitä hän itse miettii nyt teostaan.

Turvallisuudentunteeni ei ole vieläkään 100 prosenttinen ja se on alttiimpi uudelleen rikkoutumaan nyt ollessaan vielä rakentumisvaiheessa.

Näen paljon unia liittyen takaa-ajoon, kuristamiseen ja raiskauksen yrittämiseen.

Pelästyn todella paljon edelleen yllättäviä ääniä ja näkyjä (esim. varjoja, erityisesti, jos ne tulevat takaa samasta kulmasta kuin mies tuona iltana takaatani.)

En uskalla pitää kovinkaan kauaa silmiäni kiinni ollessani suihkussa tai pestessäni kasvoja.

Tarkistan illalla ovet lukkoon, muuten en missään nimessä saa unta. Myös yksin päivisin kotona ollessa minulle on tärkeää, että ovet ovat lukossa ja jopa turvalukossa.

Rikoksesta ei ole seurannut vain huonoa

En voi edelleenkään sanoa, että ”onneksi näin kävi minulle”, en todellakaan. Mikään rikoksen jälkeisistä, rikoksesta tavalla tai toisella johtuvista hyvistä kokemusta ei tarkoita sitä, että rikoksen uhriksi joutuminen olisi ollut sen arvoista. Mieluummin siis pyyhkäisisin rikoksen pois menneisyydestäni, kuin ottaisin ne muutamat hyvät asiat eläämääni, jotka olen saanut. Mennyttä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, joten onneksi osaan nähdä myös positiivisia asioita rikoksen jälkimainingeissa.

Kulunut vuosi on todella näyttänyt sen, kuka oikeasti välittää minusta. Kun ihmiselle se kaiken perusta ja tärkein asia, turvallisuuden tunne, viedään kokonaan pois ja joku yrittää riistää henkesi, tarvitaan muita ihmisiä lähelle rakentamaan yhdessä takaisin sitä turvallisuutta. Kiitos teille, jotka olette jääneet ja auttaneet.

Olen pohtija, ajattelija, jopa filosofisoija. Olen taatusti kehittänyt ajatteluani potenssiin kymmenen tämän vuoden aikana. Kysymyksiä on ollut valtavasti ja suurimman osan niistä olen pyöritellyt omassa päässäni – onneksi hieman myös muiden ihmisten kanssa.

Osaan kohdata samankaltaisia rikoksia kokeneita ihmisiä nyt paremmin. Ja jossakin vaiheessa ehkä pääsen jopa puhumaan näistä asioista esimerkiksi vertaistukiryhmille.

Tiedän, että selviän ihan älyttömistäkin jutuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin. En lamaantunut, vaan taistelin ja pääsin pakoon. Olen vuoden aikana tehnyt myös valtavan työn henkisesti. Osaan siis olla ylpeä itsestäni.

Olen oppinut, että elämä voi yllättää todella kamalalla tavalla. Samalla olen päätellyt, että miksipäs elämä ei voisi yllättää myös todella hyvällä tavalla.

Kaiken tarkoitus ja uhrina olo?

Onko kaikella tarkoitus, myös sillä, että juuri minä jouduin kuristetuksi ja raiskauksen yrityksen kohteeksi?

Miksi juuri minä?

Olinko minä jostakin syystä ansainnut tämän teon? Mistä syystä?

Vai onko maailma vain sattumia täynnä ja nyt vain sattui niin, että tammikuun pimeänä iltana hullu mies päätti jostakin kummasta mielijohteestaan hyökätä päälleni, kun minä satuin olemaan sopivasti siinä hänen edessään kävelemässä? Että periaatteessa se olisi voinut olla ihan kuka tahansa muukin siinä edessäkävelijä?

Olenko minä vain uhri vai olenko minä jollakin tasolla syypää tekoon? Vetikö minun energiani tuon miehen energian kimppuuni? Näytinkö pelkoni, jolloin mies uskalsi hyökätä kimppuuni?

Olisinko voinut jollakin tavalla estää tapahtuneen? Miten? Miksi en tehnyt sitä?

TULE MOIKKAAMAAN MYÖS MUUALLE:

IG: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog

8 kommenttia

  1. Paula kirjoitti:

    Ensinnäkin, voimia sinulle. Mutta lueskeltuani vanhempia tekstejäsi huomasin episodin, missä lapsesi oli leikannut lapsenvahdin hiuksia ja sitä seurannut p*skamyrsky tytön äidin taholta laittoi väkisinkin ajattelemaan, voisiko näillä tapauksilla olla jotain yhteyttä? Äidin reaktio ja käytös kuulostivat todella häiriintyneen ihmisen käytökseltä, niin mistä tietää vaikka hän olisi tuon tapahtuneen takapiruna?
    Voi olla että olen katsonut liikaa saippuaoopperoita, mutta silti tuli mieleen tällainen kun eikös nämä kaksi tapahtumaa sattunut aika lyhyen aikavälin sisällä?

    • emmi kirjoitti:

      Moikka Paula! Kiitos. En ole tätä mahdollista yhteyttä nostanut täällä blogissa esiin, koska en tahtonut lähteä julkisesti spekuloimaan asialla, josta ei ole varmuutta. Kuitenkin vastaan sinulle nyt, kun asian nostit esille. Et ole ainoa, jolle tämä mahdollinen yhteys on tullut mieleen… Se tuli minulle tuona samana rikosiltana mieleen ja kerroinkin sen jo silloin poliiseille autossa. Kerroin myös rikosta tutkivalle poliisille tämän mahdollisen yhteyden. Rikosta tutkiva poliisi kehotti kuitenkin, että en tee tuosta äidistä rikosilmoitusta, jotta äiti ei innostuisi lisää kiusaamaan. Ilman rikosilmoitusta ei tuon äidin osuutta voi asiaan tutkia… Poliisin kehotuksesta siis jätin asian sikseen. Tämän miehen tekemän rikoksen tutkinta oli aktiivisessa tutkinnassa puoli vuotta, mutta koska tutkinta ei edennyt, se laitettiin passiiviseen tutkintaan eli toisin sanoen sitä ei nyt tutkita, ellei tule uusi vihjeita jostakin.

  2. Sanni kirjoitti:

    Rohkea kirjoitus Emmi❤

  3. Metti kirjoitti:

    Oot tosi rohkea, kun kerrot kaikesta tästä. Siitä on varmasti monelle apua omien ajatuksien selvittämiseen. Osaat tosi hienosti sanoittaa kokemukseksi ja tunteitasi.

    Yhden asian haluan sanoa, vaikka ehkä jo tiedät sen. Et olisi voinut tehdä mitään toisin. Syy rikokseen on yksin tekijän. oli energiasi mikä hyvänsä, on vastuu silti kokonaan tekijän. Et olisi voinut estää tapahtunutta. Sen sijaan voit olla ylpeä siitä, mitä pystyit tekemään! Pystyit pelastautumaan, pakenemaan ja pystyt yhä sanoittamaan tilannetta.

    Ihan kamalaa, että näin kävi sulle. Ihailen sua, kun kykenet löytämään myös positiivisia asioita toipumismatkalta.

    • emmi kirjoitti:

      Kiitos Metti. Kirjoittaminen on (ollut) minulle osa tätä toipumisprosessia. Se selkeyttää ajatuksia. Toivottavasti tosiaan pystyn auttamaan muita omalla kokemuksellani.

      Toki omaa osuuttani rikokseen on tullut mietittyä paljon, myös sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi juuri sinä iltana lähdin kävelylle yms. Olen kuitenkin päätynyt asiassa siihen, että oli oma osuuteni mikä vain (energiat jne.), niin onneksi se olin minä, jonka kimppuun mies hyökkäsi, eikä joku sellainen, joka olisi lamaantunut tai joka olisi ollut vaikka paljon nuorempi ja näin ollen ehkä kriisin käsittely olisi ollut vaikeampaa ja rikos turmiollisempi henkisesti.

      Eniten toivon sitä, että mies ei enää koskaan tee kenellekään tällaista. Ja että hän katumuksen kautta pystyisi muuttumaan, vaikka ei tästä teosta kiinni jäänytkään.

  4. Maiju kirjoitti:

    Voi Emmi, niin monta kertaa olet ollut mielesäni tämän asian tiimoilta. Varmasti tämä tapaus vaikuttaa elämääsi vielä pitkään ja voi olla, että osittain kyllä aina. Kun fyysinen koskemattomuus saa kolauksen, sitä ei kyllä hevillä unohda. Tsemppiä ja halauksia <3

    • emmi kirjoitti:

      Maiju, kiitos ihanan empaattisesta kommentistasi. Sain minut pienesti kyyneliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *