Etsin…
Minä etsin pysähtymisen paikkaa
tässä kiireen ajassa.
Ajatukset pakenevat ja ovat vanhoja jo syntyessään.
Arvot kumoavat toisiaan.
Maailma hajoaa idässä ja lännessä,
pohjoisessa ja etelässä.
Mutta yhä uudelleen minä ymmärrän,
ja se on yhtä aikaa tuskallista ja lohduttavaa,
ettei muuta pysähdystä ole
kuin se mikä minussa on
rakkautta, toivoa ja uskoa.
Siinä ovat juuret,
jotka syvyydestä nousten
kohoavat maan läpi
taivaaseen.
Minä etsin minuuttani,
sitä, mikä minussa tahtoo nousta esiin,
muuttumatonta, syvintä ydintäni.
Minä etsin ihmistä, joka odottavana
lepää sisimmässäni
ja tahtoo tulla kutsutuksi eloon.
Minä etsin sitä osaa itseäni,
joka ei ole muotoutunut joukon painostuksesta
sen enempää kuin tarpeesta sopeutua,
vaan siitä tietoisuudesta
että olen ainutlaatuinen.
Minä etsin sitä paikkaa maailmassa,
jonka vain minä voin täyttää.
En tahdo, että minuun kaadetaan sellaista
mitä en halua ottaa vastaan,
enkä tahdo olla
toisten ajatusten äänivorvena.
Minä etsin itseyteni lähdettä
voidakseni päästää sen vapaasti pulppuamaan.
Minä etsin ihmisiä,
jotka tahtovat kanssani uskoa,
ettei maailman ole pakko tuhoutua;
joiden päivien kannustimena on toivo,
että elämän täyttymys on mahdollista
jo ennen kuolemaa.
Minä etsin ihmisiä,
jotka rakastavat elämää niin paljon,
että he suostuvat ottamaan vastaan kuoleman,
sillä he ovat eläneet,
jotka auringonlaskussa näkevät
jo uuden päivän lupauksen.
-Ulrich Schaffer (Sykähdyksiä)
Halusin jakaa tämän runon kanssanne, sillä tämä puhutteli minua paljon. Kiitos NLP-opemme, kun tämän meille luit viimeksi koulutusviikonlopussa. Ehkäpä jollekin muullekin teille tämä runo resonoi yhtä vahvasti kuin minulle.
// Emmi