Hae
Emmi Anniina

Riehakkaasta kahvinaisesta tasaiseksi teenhörppijäksi

Millaista on kofeiiniton (tai
oikeastaan vähäkofeiininen) elämä?
Nyt, neljän kuukauden
kokemuksella osaan kertoa tästä enemmän kuin viimeksi viidenpäivän kokemuksella. Nyt siis pieni katsaus siihen, miten kehoni on
sopeutunut uuteen elämäntyyliini.
Kyseessä todellakin on pysyvä
elämäntyyli! Kaikki, mitä viimeksi kirjoitin, voin edelleen
allekirjoittaa ja vieläpä alleviivata. Minulla ei ole yhtään kaipuuta kofeiiniin. Minun
keholleni se on ollut myrkkyä. Nykyään sydämen jyskytyksiä on
vain oikein tosi repaleisten öiden jälkeisten päivien iltana.
Sydämen muljahteluja en muista ollenkaan olleen kofeiinin poisjätön
jälkeen. Kehon (käsien) tärinät ovat poissa. Oudot
mielialavaihtelut ja heikottavat nälkäkohtaukset ovat poissa. Ja varsinkin tätä viimeisen lauseen sisältöä on mieheni ollut vahvasti myös mukana toteamassa, haha…
Ja siis kaikenkaikkiaan: en ole
enää riippuvainen mistään! Se tunne on oikeasti tosi vapauttava.
Minun ei tarvitse suunnitella etukäteen päivän touhuissa, että
missä välissä kerkiän keittämään kahvi nro ykkösen, nro kakkosen,
nro kolmosen ja nro nelosen. Ilman näitä kupillisia (mukillisia)
elämäni ei vaan pyörinyt. Nyt kotoa voi aamulla poistua ilman
välttämätöntä kofeiinitankkausta. Liikkuessa kodin ulkopuolella
ei tarvitse miettiä, mistä kummasta repäisee sen pakollisen sumpin mukaansa. On
siis oikein mukavaa, kun ei ole mistään yksittäisestä ruoka-aineesta
fyysisesti riippuvainen.
Kokonaisuudessaan kehoni on
”selkiytynyt”. Siis, esimerkiksi: tunnen paremmin kaikkia pieniä juttuja,
kuten kehon lämmön pienenpienen nousun ja tosi alussa olevan
orastavan flunssan. Osaan analysoida paremmin kehoni väsymysoireet:
ovatko ne sellaiset, että liikunta voisi piristää oloa vai ovatko
ne sellaiset, että liikunta vain lisäisi väsymyksen tunnetta.
Puhun tässä koko ajan
kofeiinittomuudesta, mutta todellisuudessa en ole ihan täysin
kofeiiniton ollut. Olen hakenut kokeilemalla itselleni sopivan
kofeiinimäärän – ja se on yksi vihreäteemukillinen päivässä.
Muuten juon luontaisesti kofeiinittomia yrttiteitä. Mahdollinen
päiväannokseni kofeiinia on kuitenkin naurettavan vähän
verrattuna aiempaan kahvinkittaamiseeni, ja nykyään teenkin niin,
että joka viikko pidän vähintään yhden päivän tauon vihreästä
teestä, jotta varmistan, etten ole riippuvainen siitä. Välillä
menee montakin päivää pelkällä rooibos-teellä.
Vaikka koko elämäni epäilin
teemaailman mielenkiintoa, olen vissiin aloittanut totaalisesti uuden
periodin elämässäni: olen hurahtanut teehen (ja mahtavaa tässä on se, että mies on ihan messissä myös!). Enää teetä ei
tarvitse kuorruttaa kookosmaidolla ja kaikenmaailman muilla höysteillä, vaan riittää, kun laadukkaaseen
teehen lisää muutaman oman mausteen (jos sitäkään). Odotan
innolla, miten höyrähtäneeksi teepannut minut tulevaisuudessa
saavatkaan! Mutta kyllä, odotan myös sitä, että uskaltaudun
maistamaan kofeiiniitonta kahvia sitten viimeistään imetysdieetin
loputtua…
Mutta kofeiiniin en tämän
suuremmin enää koskaan koske. Vähäkofeiininen/kofeiiniton keho on minun
juttuni. Ja olenhan minä murtanut yhden äitimyytin: raskaasta ja vähäunisesta kotiäitiydestä on hyvinkin mahdollista selvitä ilman kahvia 🙂

Minimullistajan kevät

Minimullistajan kevät vaikuttaa ehkä
vähän lupaavammalta kuin Pikkusankarin kevät! Ihan ensimmäiseksi
jaan mielettömän mahtavan uutisen antitrypsiinikokeen tuloksista,
joita the Gurukin positiivisesti ihmetteli. Antitrypsiinitestihän
mittaa siis ulosteesta plasmavuodon määrän. Mitä isompi arvo on,
sitä suurempi todennäköisyys on, että suolisto voi huonosti.
Hälyttävän arvon raja on 400. Vuosi sitten tammikuussa mitattutulos oli 650.
Siitä sitten alettiin imetysdieettiä kiristelemään, ja sen
jälkeen ollaankin päästy parempiin lukemiin: toukokuussa 450
ja elokuussa 87.
Nyt, kun saimme Minimullistajan arvon silmiemme eteen, olimme hetken
vähän epäuskoisia… arvo oli meinaan 27! Näyttää siis siltä,
että tämänhetkinen sekä Minimullistajan oma dieetti että minun
imetysdieettini ovat oikein toimivia! Ja koska tuon edellisen,
elokuisen, mittauksen jälkeen meidän dieettejä ei ole karsittu,
voisi vetää johtopäätöksen, että Minimullistajan
suolistoallergiat alkavat pikkuhiljaa häviämään! Nyt täytyy
painottaa sanaa pikkuhiljaa, sillä lehmänmaitoa, kananmunaa,
pähkinöitä, gluteeniviljoja yms. emme todellakaan ole vielä
uskaltaneet kokeilla hänelle. Mutta vähitellen lähestymme mekin
siis munakennoja ja maitotölkkejä…
No, tuosta arvosta huolimatta helppoa
ei viime kuukaudet ole olleet hänelläkään. Minimullistaja sai sen
verran monta flunssaa, influenssaa ja oksennustautia putkeen, että
ne räjäyttivät hänen refluksinsa karseaksi kivuksi. Yöt olivat
muutaman minuutin välein heräilyä, päikkäreitä ei voinut
päikkäreiksi kutsua, ruokahalu oli mitätön, tuskaitku oli
tavallista arkea… Oli siis ihan pakko kokeilla Losec-kuuri, vaikka
viimeiseen asti, puolitoista vuotta, me sitä panttasimme. Onneksi
kokeiltiin, ja onneksi se jäi vain kuuriksi! Selkeästi tuo
happosalpaaja rauhoitti refluksin, ja sen lopetuskin onnistui
kertarysäyksellä!
Elämä ei kuitenkaan ole oireetonta.
Minimullistaja tosiaan pitää huolen siitä, että altistustatällä-hetkellä-ei-niin-hyville-jutuillekin tulee joka viikko.
Zyrtec myös blokkaa varmasti kaikki pahimmat oireet, ja sitä
jouduimme antamaan monta viikkoa putkeen jokapäiväisesti, jotta
oireilu ei olisi laajentunut entistäkin suuremmaksi. Nyt annamme
Zyrteciä tarvittaessa. Myös Losec-kuuri toistetaan tarvittaessa (toivottavasti ei!). 
 
Ja se, mikä on nyt suurin mielessä
oleva juttu, on imetys. Pikkusankaria imetin puolitoistavuotiaaksi,
jolloin hänelle alkoivat hapanmaitotuotteet sopimaan pienissä
määrin ja ravitsemuksellisesti oli ookoo lopettaa imetys, vaikka
hänen ruokavalionsa olikin silloin tosi kapoinen muuten. The Guru on
sitä mieltä, että juuri nyt Minimullistajalle emme lähde
kokeilemaan lehmämaitotuotteita, jotta tilanne ei aivan räjähdä
kaoottiseksi, mutta pidämme huolta kalsiumin saannista, jos ja kun
minun maitobaarin käyttö vähenee… Pikkusankarin riuhaisin
yhdellä kertaa irti tissistä, ja se oli todellista tuskaa
molemmille osapuolille! Hän ei sopeutunut asiaan kovinkaan nopeasti (toisin kun
olin kuullut, että imetettävät yleensä sopeutuvat…), joten
siitä teosta jäi pienoinen kammo minulle. Nyt näyttääkin paljon
paremmalta Minimullistajan kanssa! Hän on alkanut itse vähentämään
reilusti maidon pyytämistä, joten toivoa on paljon lempeämmästä
irrottautumisesta. Ennen kokonaan maitohanojen kiinnivetämistä
olisi kuitenkin hyvä saada ainakin lisää rasvaa ja lisää
kalsiumia sisältäviä ruokia Minimullistajan jokapäiväiseen
ruokailuun. Suunnittelimme the Gurun kanssa tällaisen varovaisen
liukuman menun laajentamisen ja minun maidon vähentämisen suhteen
kaksivuotissynttäreitä kohti mentäessä…