Hae
Emmi Anniina

”Ei, älä ota sitä! Oletpa sinä tottelematon! Älä nyt sitten vaan kaada sitä lattialle!”

Aiemmissa NLP-teksteissäni olenkin kertonut teille, että kielenkäyttöni on kokenut suuren mullistuksen, viimeistään tämän viimeisimmän kurssini myötä Trainer-opinnoissa, kun olen enemmän perehtynyt myös NLP-kirjallisuuteen. Tässä tekstissä yritän kuvailla teille, miten olen pyrkinyt ja pyrin muokkaamaan kielenkäyttöäni lapsille puhuessa. Toki samat ideat toimivat myös aikuisille puhuttaessa, mutta fokus tässä tekstissä on nyt lapsissa, sillä lapsia kuitenkin ohjeistetaan yleensä enemmän kuin aikuisia.

Mahtava, julma kieli

Kielellä on mahtava ja toisaalta myös julma voima. Kielellä voi nostaa toisia ylemmäs ja kielellä voi sivaltaa toisia maahan. Kielen avulla toisia voi motivoida yltämään yhä parempiin suorituksiin ja kielen avulla voi nujertaa viimeisetkin toivonrippeet toisesta. Usein kieltä ei edes ajatella voimallisena välineenä, mutta se on! Sen lisäksi, mikä on asiasi viesti, on myös merkityksellistä, miten sen sanot (väheksymättä tietenkään suurta elekielen, ilmeiden, tunnelman ym. voimaa myös).

Minun tarkoitukseni tässä ei ole nyt tuottaa suurta stressiä lukijoille ja painostaa muuttamaan puhetapaansa, vaan ihan vain herätellä miettimään, että voisiko erilaisilla puhetavoilla olla erilaisia vaikutuksia myös lasten käyttäytymiseen. Koska kieli menee osaltaan tiedostamattoman kautta toimintaan, minun mielestäni on hyvä välillä pysähtyä miettimään, millaisia tiedostomattomia vaikutuksia kielellä siis onkaan.

Kyllä ja ei

Yllätyttekö, jos kerron, että tärkein opetus on tässäKIN asiassa mennä positiivisuuden kautta? 😀 Yleisesti ottaen sana ”ei” (ja ”älä) tuottaa lapselle (ja toki myös aikuiselle) mieleen yleensä negatiivisia asioita ja vahvoja mielleyhtymiä huonoihin juttuihin. Jos siis voi valita, niin eikö ”kyllä”-sanan käyttö olisikin parempi valinta? ”Kyllä” luo mahdollisuuksia ja tuottaa positiivisempia tunteita ja ajatuksia. Huomaa, että voit oikeasti olla ihan yhtä jämäkkä, rajoja asettava ja uskottava aikuinen lapsellesi, vaikka sanot viestisi ”kyllän” kautta. 🙂

Kun puhutaan arkipäiväisistä ohjeistuksista lapsille, olisi hyvä luoda lapsille tunnetta ja tietoa siitä, että he osaavat, pystyvät ja pärjäävät. Tätä tunnetta ja tietoa voi lisätä puhumalla positiivisemmin! En tarkoita tässä nyt, että pitäisi alkaa valehtelemaan tai hyssyttelemään huonoista jutuista, mutta miettimään aina, että miten asian voisi kääntää niin, että ohjeistus pikemminkin antaisi voimavaroja kuin veisi niitä.

Mitä ohjelmoit lapsesi aivoihin?

Älä sitten kaada vettä pöydälle.”

Näin sanomalla asetetaan lapselle jo ennakko-oletus, että vesi mahdollisesti kaatuu pöydälle. Se ikäänkuin ohjelmoidaan aivoihin. Jos taas sanotaan, että ”Muistat varmasti pitää lasista varovasti kiinni”, luo erilaisen ennakko-oletuksen lapselle (mutta asia on sama!). Tämä lause myös iskee positiivisesti paremmin sinne lapsen taitoihin muistaa olla varovainen. Tämä lause myös osoittaa luottamuksen siihen, että aikuinen tietää, että lapsi osaa pitää lasista varovasti kiinni.

Tässä tilanteessa voisi vielä korostaa erityisesti lapsen taitoa, jos tahtoisi:” Tiedän, että olet taitava ja osaat pitää lasin pystyasennossa.” Miten paljon paremmalta jälkimmäiset lauseet siis oikeasti kuulostavatkaan, vaikka asia ei muutu miksikään? Kaikissa lauseissa taustalla on toive siitä, että maito ei läikkyisi pöydälle.

Käytä harkiten

Kerron teille nyt hyvän perustelun alkaa vaihtamaan lausetta kielteisestä myönteiseen, kun ohjeistatte lapsia. Meinaan sitten, kun on todellinen vaara, niin se karjaistu ”EI!” tehoaakin paljon paremmin, jos sitä ei ole viljelty jokatoisessa lauseessa peruspuheessa. Mietipä, jos lapsi kuulisi kiellon ”EI!” silloin, kun hän on juoksemassa vilkkaasti liikennöidylle autotielle tai kun on kurottamassa kuumalle hellalle. Silloin ”EI” on hyvin perusteltu ja todella tehokas. Mutta jos ”ei” kuuluu perussanavarastoon, sen teho laimenee. Miten sitten saat lapsen pysähtymään oikean vaaran eteen, jos hän elää kokoaikaisessa ei-maailmassa? (Ja tilanne on entistä epävarmempi varsinkin silloin, jos äänesi kohoaa jo perusohjeistuksia antaessa, ei vain vaaratilanteessa, jolloin äänenkorotuskaan ei kerro lapselle todellisesta vaarasta.)

Miten siis olen pyrkinyt käytännössä ohjeistamaan tuttuja ohjelauseita kertomani mukaan?

”Älä hypi sohvalla!”  ➡  ”Muistatko, että sohva on vain istumista varten?” tai ”Voit hyppiä ulkona trampoliinilla.”

”Ei saa tapella!”  ➡  ”Leikitään niin, että kaikilla on kivaa!”

”Älä nyt liukastu!”  ➡ ”Kävele varovasti!”

”Ei saa heitellä leluja!”  ➡  ”Osaatko asetella lelut nätisti paikoilleen?” tai ”Ota vaikka pallo tuosta, jota voi heitellä ulkona”

”Älä ole hölmö!”  ➡ ”Tiedän, että osaat tämän!”

”Kun me menemme sitten sinne vieraiden luokse, niin älä vaan ala kaivelemaan kaappeja”  ➡ ”Kun me menemme sitten sinne vieraiden luokse, niin leikitään niillä leluilla, jotka ovat siinä esillä.”

Viimeisessä lauseessa ensimmäinen kohta voi jopa kertoa lapselle ihan uuden idean (kaappien kaivelun), joka ei edes välttämättä tulisi muuten lapsen mieleen, ellei vanhempi sitä mainostaisi kieltolauseessaan. Jos siis tahtoo, niin näihin asioihin voisi kiinnittää huomiota, jos tahtoo parantaa kommunikointia.

Seuraava steppi kielenkäytön hiontaan

Näiden positiivisten ja negatiivisten sanamuotojen lisäksi jos haluaa, voi kiinnittää huomiota siihen, että tarjoaa lapselle mahdollisimman konkreettisen vaihtoehdon esille, kuten juuri sohvalla hyppimisen sijaan istuminen tai trampoliinilla hyppiminen ja lelujen heittelyn sijaan lelujen järjestäminen tai pallolla heittely jne.

Kun tämän sisäistää, voi alkaa tarkkailemaan omaa kielenkäyttöään sen suhteen, kuinka usein ja missä tapauksissa käyttää esimerkiksi sanoja ”aina”, ”joka kerta”, ”ikinä”, ”ollenkaan” yms. Kuinka kivaa on lapsista kuulla, että ”Aina sinä laahustelet, eikä me päästä eteenpäin ollenkaan!” tai ”Etkö sinä koskaan tajua tätä asiaa!” tai ”Miksi ette ikinä tottele!” tai muuta vastaavaa.

 

Tällaiseen kielenkäyttöön on helppo ajautua, jos vähänkään ärsytys nousee ja tulee vastoinkäymisiä. Näitä lauseita voi makustella myös niin, että miettii, miltä itsestä tämä ”tuomitseva” puhetapa tuntuisi. Lapsista se tuntuu todennäköisesti myös yhtä kurjalta tai jopa kurjemmalta. Nämä kohtalokkaat sanat (aina, ikinä,…) liittyen negatiiviseen lauseeseen saattavat rakentaa negatiivista itsetuntoa lapselle, jos ne toistuvat vuodesta toiseen.

Esittämäni lauseet voisivat siis mennä paremmin vaikka näin:

”Aina sinä laahustelet, eikä me päästä eteenpäin ollenkaan!”  ➡ ”Kokeile, pääseekö jaloillasi hieman nopeampaa, jotta olisimme ajoissa?”

”Etkö sinä koskaan tajua tätä asiaa!”  ➡ ”Haluatko, että selitän asian sinulle vielä?”

”Miksi ette ikinä tottele!”  ➡ ”Kuunnelkaa, kun kerron seuraavaksi ohjeet, joiden mukaan osaatte sitten varmasti toimia.”

Armollisuuden kautta parempaan kommunikointiin

Kielenkäyttö on osaltaan hyvinkin juurtunutta toimintaa, eikä sitä ole helppo muuttaa tuosta noin vain. Mutta mahdollista se on, hyvinkin! Itselleen kannattaa olla armollinen, sillä silmänräpäyksessä koko puhetapa ei voi muuttua. Jos tuntuu, että kielenkäyttö on kokoaikaisesti hyvin negatiivista ja ei:n hokemista, on hyvä tapa aloittaa muuttamaan sitä yhdstä palasesta. Joka kerta, kun suusta livahtaa ”ei”, niin voi vaikka pysähtyä ja miettiä, millä muulla, rakentavammalla tavalla asian voi sanoa, jos voi.

Kielenkäytöstä voisin kirjoitella vaikka viisinkertaisesti, mutta ehkäpä tässä oli yhdeksi tekstiksi tarpeeksi asiaa. 🙂

 

Kommentoikaa, mitä mieltä te olette tästä kaikesta, ja miten te kommunikoitte lastenne kanssa?

// Emmi

Raakavalkosuklaa syksyiseen kirpsakkaan makuun

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Tässä sesonkiherkussa yhdistyvät syksyiset puolukat ja kermainen valkosuklaa. Tähän terveelliseen herkkuun tarvitset:

50g kaakaovoita

2rkl kookosmanna

½dl erytritolia

1rkl tocoa

½tl lesitiiniä

hyppysellinen vaniljaa

ripaus suolaa

½-1dl (pakaste)puolukoita

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Lisää loput ainekset (paitsi puolukat) sekoittaen joukkoon. Kaada massa haluamaasi laakeaan astiaan tai jääpalamuotteihin ja lisää vasta sitten puolukat. Varsinkin jos käytät jäisiä/viileitä puolukoita, alkaa suklaaseos kohmettumaan välittömästi.

Puolukat taittavat kivasti kaakaovoin ja kookosmannan runsautta. Lesitiini toimii emulgaattorina, jotta rasva ja erytritoli sekoittuvat  paremmin keskenään. Toco eli riisinlesejauhe tuo kermaisuutta ja E-vitamiinia reseptiin.

Maukasta syksyn jatkoa kaikille, toivottavasti pääsette herkuttelemaan tämän reseptin kanssa 🙂