Hae
Emmi Anniina

Millaista oli blogata kahdeksan vuotta sitten? Ja mitä se on nyt?

Minä aloitin blogin vuonna 2012 hyisenä helmikuun yönä. Tuo ilta oli ollut samanlainen kuin aiemmatkin: täynnä itkua, murhetta, lapsen oireita, väsymystä… Oli melkein jo keskiyö, kun lapsi vihdoin pitkällisten taisteluiden, rintaraivareiden, puklujen ja huutojen jälkeen nukahti. Vaikka olin äärimmäisen rasittunut tuona hetkenä, ja tiesin, että ensimmäinen herätys saattaisi tulla jo viiden minuutin päästä, mieleni valtasi idea: perustan vertaistuellisen blogin muille refluksikkojen, allergikkojen ja astmaatikkojen äideille. Semmoista blogia tai muutakaan vertaistuellista paikkaa en minä ollut löytänyt tuohon mennessä netin syövereistä ollenkaan! Niinpä ex tempore ajatuksesta, yön pikkutuinteina, alkoi blogi nimeltä Hei meillä valvotaan. Aamulla, kun kerroin miehelleni, mitä olin tehnyt, hän kysyi täysin yllättyneenä, että niin teit MITÄ?

Osa teistä varmaan on seurannut minua alkuajoilta lähtien, mutta luulen, että suurin osa on tarttunut matkaan jostakin hieman myöhemmästä vaiheesta. Tässä tekstissä kerron, millaista on tämä blogimatka ollut ja miten minun silmissäni bloggaaminen on muuttanut muotoa.

Läheiset seuraajat ja aktiivinen kommentointi

Kun aloitin blogin, toivoin, että pääsen siitä myös mahdollisimman nopeasti eroon, sillä ajatuksena oli pitää blogi vain ja ainoastaan refluksi-allergia-astma-aiheisena. Toivoin, että lapseni tervehtyy pian ja voin lopettaa arjen vaikeuksista jauhamisen. No mites kävikään? Tässä ollaan vieläkin, kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen! Haha!

Ensimmäisinä vuosina en ajatellut, että ns. saavuttaisin blogillani mitään muuta kuin vertaistuen antoa ja omien ajatusten selkeyttämistä. Millaista se alkuaikojen bloggaaminen sitten oli? No se oli rentoa! Tuolloin vajaa kymmenen vuotta sitten blogiskene oli todella pieni verrattuna nykyiseen, siis ihan älyttömän pieni! Blogiin kirjoitettiin mielenvirtaa melko rennosti, tekstit saatettiin julkaista ilman kuvia ja kukaan ei puhunut SEO:sta mitään. Päiväkirjamaiset tekstit sekä ruoka- ja treenipäiväkirjat olivat todella suosittuja (näihin aiheisiin minä en juurikaan koskenut, mutta muiden blogeista luin.)

 bloggaaja

Kuvat minusta blogissa ovat vähemmistönä. Eniten kuvaan ruokia.

Kun kirjoitin tekstin, en todellakaan miettinyt, että miltä se näyttää, vaan mitä asiaa se teksti sisältää. Ensimmäisiin vuosiin en siis oikeastikaan kirjoittanut mitään muuta kuin poikiemme sairauksista. Kirjoitin valvomisista, olemattomista päikkäreistä, hoitotasapainosta, minun romahduksista, imetysdieetistä, käytöshäiriöistä, lääkkeiden syömisestä ja siitä, miten vanhempia ei uskota terveydenhuollossa, kun he kertovat vaikeasta arjesta. Rajattu aihe toimi, ja lukijat, joita aihe kiinnosti, löysi kuin löysikin blogiini, vaikka en todellakaan tehnyt mitään hakukoneoptimoinnin eteen. Nyt ihan naurattaa tuo huolettomuus. Siis kirjoitin tekstin ja julkaisin sen. Tuskin edes oikoluin sitä. Kuvia (kännykkäräpsyt) liitin tekstiin silloin, kun ne aiheeseen tiiviisti liittyivät. Oli joitakin ateriakuvia imetysdieettaavan äidin lautaselta ja oli kuvia koko asunnon täyttävistä, lattialle levinneistä puurohiutaleista, kun uhmakas ja oireileva parivuotias ne siihen levitti.

Se, mikä oli ihan superihanaa, oli kommentointi! Siis tuolloin, vajaa kymmenen vuotta sitten me bloggaajat kommentoimme toisillemme tosi aktiivisesti. Myös lukijat kommentoivat paljon! Kommenttiboksissa käytiin oikein hyviä keskusteluja eri aiheista aivan eri tavalla kuin nykyään. Sitä kaipaan eniten alkuajan bloggaamiselta.

Kohti parempia kuvia ja kaupallistumista

Kun perheemme alkoi sisältää allergisia ja imetysdieettaavia ihmisiä, oli luonnollinen jatkumo alkaa julkaisemaan erikoisruokavalioreseptejä. Olihan suuri osa lukijoistakin samojen asioiden kanssa painivia. Ja toki minun ystävät alkoivat kyselemään, että mitäs teille voisi laittaa kahvipöytään, kun tulette kylään. Niin hullulta kuin se nykyään kuulostaakin, niin internetistä ei juuri tuohon aikaan löytynyt meille gluteenittomille, maidottomille, kananmunattomille, pähkinättömille, soijattomille (ja aika paljon kaikille muillekin -tonittomille) reseptejä! Oli siis kunnia-asia olla ensimmäisten joukossa niitä julkaisemassa. Kauppojenkin valikoimat olivat tyystin eri luokkaa! Kehitys on ollut huikea!

Kun kirjoitin reseptejä, lukijat alkoivat kyselemään ainesosien ostopaikkoja. Siitäpä syntyi ajatus, että ehkä voisimme tehdä Foodinin kanssa jopa yhteistyötä – tulisimme kuitenkin kertomaan jatkuvasti, että ostamme Foodinilta suurimman osan tuotteista. Olimmehan me jo satasilla, ehkä jo monilla tonneilla, ostaneet ruokaa Foodinilta, niin yhteistyö tuntui kivalta jatkumolta tähän. Niin alkoi blogini kaupallistuminen. Ja nykyään kaikista Foodinilta löytyvistä tuotteistä löytyy linkit postauksistani. Tätä on kiitelty, sillä lukijat pääsevät suoraan blogistani lukemaan tuotteista lisää.

bloggaaja

Nykykään on paljon bloggaajia, joiden kaikki kuvat ovat kuin suoraan muotilehtien sivuilta. Se on visuaalisesti upeaa! Minä olen valinnut rennomman tyylin: tässä kuva minusta pitkän matkustamisen jälkeen ilman meikkiä ja hiukset likaisina.

Blogini oli siis saanut lisämausteen resepteistä. Seuraava steppi oli alkaa kirjoittamaan enemmän perhelifestyle-juttuja myös muistakin kuin arjen vaikeuksista. Huomasin, että blogia oli oikeasti kiva kirjoittaa. Se ei enää ollut vain ajatusten tunkio ja epämiellyttävien kokemusten kaatopaikka. Aloin kirjoittamaan hieman kulttuurista, parisuhteesta, muista kuulumisista – ja lopulta myös hyvinvoinnista ja terveydestä muuhunkin kuin lasten sairauksiin liittyen. Kun pahimmat sairausvuodet esikoisen ja keskimmäisen osalta olivat ohi, aloin rajaamaan lapsia pois blogikuvioista, joten blogin pääidea oli muuttumassa täysin!

Sain lisää lukijoita ja huomasin, että blogeja alkoi tupsahtelemaan ympärilleni koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Aloin kiinnostua valokuvaamisesta, ja ensimmäisen järkkärini ostaminen oli askel kohti parempia kuvia (ja ylipäätään kuvia 😀 ) täällä blogissa. Aloin leikittelemään myös visuaalisella puolella blogissani – en keskittynyt vain siihen, mitä kirjoitan. Pikkuhiljaa myös hakukoneoptimointi astui kuvioihin.

Kaksplus ja Vaikuttajamedia ja vanhat postaukset

Aluksi olin tietenkin ihan itsenäisenä bloggaajana. Sitten siirryin Kaksplussalle muutamaksi vuodeksi. En kuitenkaan kokenut lopulta Kaksplussaa oikeana paikkana minulle. Päätös siirtyä takaisin itsenäiseksi oli oikea päätös. Muutin blogini nimen Hei meillä valvotaan -blogista tähän nykyiseen. Ja miehestäni tuli virallisesti blogimme toinen kirjoittaja. Olihan hän kirjoittanut vieraskynänä tekstejä jo aikaisemminkin. Tämä yhdistelmä on toiminut! Minä kirjoitan suurimman osa teksteistä, otan kaikki valokuvat, teen hakukoneoptimoinnit, pilkunviilaamiset ja ylläpidän somea. Mies kirjoittaa häntä kiinnostavista terveysasioista silloin tällöin postauksia tai postaussarjoja ja luovuttaa tekstit minulle sekä toki auttaa tietoteknisissä jutuissa, jotka minua ei niin kiinnosta.

Paras muutos tähän mennessä blogitaipaleeni aikana on ollut siirto Vaikuttajamedialle. Olen tykännyt kovasti, ja sain karisteltua viimeisetkin Hei meillä valvotaan -pölyt jaloistani pois. Olen jopa miettinyt, että poistaisin/piilottaisin kaikki vanhat tekstit, mutta en ole osannut oikein päättää asiaa vielä.

bloggaaja

Lautasella-messujen ennakkotapahtumassa maisteltiin raakasuklaita ja viinejä. Tällaiset tapahtumat ovat yksi ihanimpia juttuja bloggaamisessa.

Tiedostan, että tämä blogi on työnäytteeni, sillä teen sisällöntuotantoa muillekin firmoille. Siksi tahtoisin tästä mahdollisimman ”siistin”. Toisaalta, tässähän tämä kehitykseni näkyy konkreettisesti, ja ei minulla ole mitään ”salattavaa” menneisyydessäni, niin miksipäs niitä vanhoja tekstejä ei roikuttaisi mukana. Sitten taas on poikien yksityisyyskysymys. Tekstejä kun löytyy vaikka millaisia, joissa kuvailen hyvin tarkasti poikien oireilua… En missään tapauksessa kadu niitä, sillä sain valtavasti tuolloin palautetta vertaistuen merkityksellisyydestä ja kirjoittaminen auttoi minua itseänikin salapoliisityössä. Autoin siis muita samassa tilanteessa olevia! Ja olenhan minä aina pitänyt blogista pois lasteni nimet ja tunnistettavat kuvat. Kuitenkin, onko niillä teksteillä enää mitään arvoa tässä vaiheessa? Kaikki yli vuotta vanhemmat tekstit ovat kovin kökön näköisiä tällä alustalla (enkä todellakaan ala viilaamaan yli kuuttasataa tekstiä!), vanhoihin kuviin en ole tyytyväinen ja koska hakukoneoptimointia en ole juuri tehnyt ekoina vuosina, niin niitä tuskin kukaan enää löytää hakusanojen avulla. Vaikea päätös kertakaikkiaan!

Tulevaisuus?

Millainen on blogimme tulevaisuus? Onko blogimme liian sekalainen kattaus kaikkea? Oikeastaanhan tähän pisteeseen on kuin itsestään ajauduttu vain kirjoittamalla flowlla. Tavoitteenani ei koskaan ollut olla kaupallinen blogi (eli tienata blogillani), mutta eipä se hassumpikaan juttu ole: saada palkkaa/korvausta siitä, että tekee sitä, mitä rakastaa. Vai mitä olette mieltä? 🙂

Minä itse en näe kaupallisuutta mitenkään huonona asiana blogi/somealalla, kunhan kaikki kaupallisuus tehdään rehellisesti, aidosti ja oman näköisesti. Oma tavoite olisi se, että kaupallisuus oikeastaan auttaisi ihmisiä löytämään uusia hyviä juttuja entistä näppärämmin eikä aiheuttaisi ärsytystä (kuten olen kuullut joidenkin kommentoivan blogien kaupallistumista). Jos tykkäät jostakin bloggaajasta, niin eikö olekin vain hyvä, että hän saa palkkaa kirjoittamisesti, jotta hän entistäkin todennäköisemmin kirjoittaa myös jatkossa? Mielestäni tämä on hyvä juttu!

bloggaaja

”Äiti, mene tuohon sohvalle lepäämään”, käski keskimmäiseni ja napsaisi kuvan.

Näillä näkymin minun blogini tulee jatkumaan niin kauan, kun kirjoitettavaa riittää, ideoita riittää ja aikaa riittää. Miksi sitten blogini ei ole näiden vuosien aikana tullut isommaksi, kun hommaa on kuitenkin tahkottu vajaa kymmenen vuotta? Suurin syy on epäsäännöllinen kirjoittaminen ja kunnianhimottomuus. Välillä ei todellakaan ole aikaa istua koneella koko viikkoon. Silloin tulee viikon tauko.  Välillä tulee suurempiakin taukoja. (En osaa kirjoittaa tekstejä varastoon – tämän voisi opetella!) Tauot eivät tähän asti ole minua haitanneet, lukijamääräthän siinä toki harmi kyllä tippuvat. Kunnianhimottomuus on tarkoittanut sitä, että en ole tähdännyt blogillani suuriin kuvioihin, vaikka olenkin rakastanut tämän tekemistä. Entistä intohimoisempi tekeminen sekin on ollut nyt harkinassa, kun tulevaisuuttani mietin…

Tällä hetkellä tuntuu, että kirjoittaminen ja kuvaaminen maistuvat oikein hyvin! Ideoita olisi vaikka jokapäiväiseen postaukseen. Minulla on kuitenkin paljon muitakin haaveita kuin bloggaaminen, joten saapa nähdä, miten tämän käy, että mihin suuntaan blogini kanssa suuntaan! Toivottavasti ainakin seuraavat vuodet jatkan samalla tai hieman isommalla linjalla 🙂 !

Kiitos!

Nyt olisi varmaan oikea hetki kiittää lukijoita, niin uusia kuin vanhoja. Kiitos! Tietenkin tiedot Google Analyticsissä lämmittävät mieltä, mutta niin lämmittävät myös se, jos saan kommentin tai jos joku haluaa painaa sydämen kuvaa postauksessa osoittaakseen tykkäävänsä juuri siitä postauksesta. 🙂 Tottakai omaa työtä tukee myös se, että jos tykkäät seurata juttujani täällä blogissa, niin tulisit seuraamaan myös instaan ja facebookiin. Sehän nyt on selvää: tätä juttua ei tehdä vain itselleen, vaan vahvasti myös muille!

Paljon asioita jäi sanomatta, mutta jatketaan toisessa postauksessa! Kiinnostaako teitä lukea lisää bloggaamisesta? Voisin kirjoitella ainakin meidän blogin pääperiaatteista sekä vielä tarkemmin siitä, miksi yhä vaan jatkan bloggaamista (sillä onhan siinä muitakin seikkoja kuin rakkaus kirjoittamiseen).

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @skribentti FB: @readysteadyflow

SINUA SAATTAISIVAT KIINNOSTAA MYÖS:

MITÄ MIELTÄ MINÄ OLEN MUISTA VAIKUTTAJAMEDIAN BLOGGAAJISTA?

LEMPPARIBLOGGAAJIANI VAIKUTTAJAMEDIAN ULKOPUOLELTA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *