Hae
Emmi Anniina

Kotiäiti – vain sohvanpehmeyden ja tvshopin asiantuntija?

Kotiäiti.
On mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita, kun he kuulevat
vastauksen esittämäänsä kysymykseen mitä teet työksesi?
Kysyjän ilmeen perusteella on hauska kuvitella hänen aivolohkoilla
liikkuvien signaalien sisältöä. Joskus ilme on arvostuksen tason
niin läpinäkyvästi kertova, että pitää ihan miettiä, että
vastasinko kotiäidin sijaan vahingossa ”rikollinen”. Luulen,
että 100% tällaisista kanssakeskustelijoista ei ole koskaan ollut
itse kotiäitinä. Tai no… onhan se tietysti näin teorian tasolla
mahdollista, että lapsi on terve, äärimmäisen leppoisa, kaikkeen
mukautuva, hiljainen, täysin tottelevainen ja mitään tekemistä
kaipaamaton joojootyyppi. Mutta siinä vaiheessa minä ainakin olisin lapsestani
huolissani, itselläni kun on lapsista hieman eri käsitys…
Nämä silmienpyörittelijät ja (puoli-)ivallisten kommenttien
heittelijät saavat välillä minutkin miettimään, että no
miksi sitten olen kotiäitinä
, kun onhan minulla kuitenkin
maisterinpaperit hankittuna, intohimoa alalleni ja tosi kiva työpaikka
odottamassa. En siis ole kotona vain sen takia, etten tietäisi, mitä
muutakaan tekisin. Viihdyn kotiäitinä, haluan olla kotiäitinä.
Haluan olla lasteni kanssa kotona siihen saakka, kuin se vain on
taloudellisesti meille mahdollista (eli joo, ehkä koko
kotihoidontuen ajan, juuri ja juuri). Tämä on myös minun mieheni
mielipide. Oikeastaan kotivanhemmuus on meidän perheelle
itsestäänselvyys, siitä ei ole juuri tarvinnut keskustella, ja
onhan miehenikin käyttänyt kotihoidontukea vajaan vuoden minun
ollessa töissä.
Mikä siinä kotiäitiydessä sitten on, miksi tykkään siitä?
Tykkään siitä, koska saan viettää aikaa lasteni kanssa. Molemmat
lapset olivat kovinkin toivottuja, ja näen luonnolliseksi sen, että
myös heidän kanssaan vietetty aika on kovinkin toivottua. Toisaalta
kotiäitiys on itsekästä touhua: haluan olla tukena, turvana ja
auktoriteettina lapsilleni, haluan viettää aikaa heidän kanssaan.
Ja tätä kaikkea haluan tehdä enemmän kuin haluan antaa jonkun
muun (tarhatädin tai -sedän) tekevän suurimman osan lasteni
valveillaoloajasta. Teen siis asioita, mitä minä haluan, ja se kai
on jollakin mittapuulla itsekästä. Mutta toisaalta, jos kotiäitiyteen yhtään tutustuu, ei sitä voi nimittää itsekkääksi touhuksi lainkaan. Kotiäiti joutuu joustamaan KAIKISSA omiin
tarpeisiin liittyvissä asioissa pahimmillaan joka päivä, monen vuoden ajan.
Toiset alentavat kotiäitiyden alimpaan mahdolliseen kastiin,
koska sehän nyt on vaan vaipanvaihtoa ja räkänenien pyyhkimistä.
Minun mielestäni se on paljon muutakin! Kuivaksiopettelut, jälkien siivoamiset
ynnä muut ovat vain välineitä siihen itse työhön. Kotiäitiys on
lähinnä hyväksi ihmiseksi kasvattamista. Ja minun
mielestäni se, jos mikä, on maailman vastuullisin ja vaikein
tehtävä. Kotiäitiys on myös itseään haastavaa: en ole koskaan kasvanut ihmisenä niin paljon kuin näinä kotiäitivuosina!
En todellakaan tuomitse kenenkään muun päätöstä laittaa
lapsi hoitoon (vaikka kuinka nuorena), mutta minä henkilökohtaisesti
koen, että ensimmäiset vuodet lasten kanssa ovat meille niin arvokkaita,
että jos minulla on varaa valita, valitsen ehdottomasti mieluummin
oman kodin kuin työhuoneen. Haluan tehdä hyväksi
ihmiseksi kasvattamista täydellä sydämellä ja täydellä
antaumuksella, ja siksi olen kotiäitinä. Työ, mikä odottaa minua
kotiäitiyden jälkeen, ei ole helppoa eikä se sisällä löysäilyä.
Silti voin ihan reilusti kertoa, että kotivanhemmuus on paljon
kovempaa työtä. Se on raskasta, usein toki fyysisestikin
raskasta, mutta erityisesti henkisesti todella kuluttavaa. Se on
semmoinen työ, mikä myös antaa paljon, todella paljon. Ja siksi se
varmaan niin mahtavaa työtä onkin.
Se, vaikka kuinka rakastaisi työtään ja tekisi sitä mielellään, ei vie pois sitä faktaa, että välillä ärsyttää, väsyttää ja  itkettää. Puolitoista vuotta sitten kirjoitin kotivanhempien työhyvinvoinnista, ja edelleen voin allekirjoittaa tekstin. Kukaan ei varmastikaan osaa arvioida ennen lapsen syntymää, kuinka rankkaa tai helppoa lapsen kanssa tulee olemaan. Minä en koskaan kauheimmissa skenaarioissanikaan osannut tietää mitä kotiäitiys rankimmillaan tulisi minun kohdallani olemaan: minulta vietiin kaikki yöunet, kaikki mahdollisuudet päivisin levätä ja kaikki mahdollisuudet tehdä yhtään kotityötä/ruokailua/lehdenlukua/puhelua/vessakäyntiä loppuun. Ystävyyden ja parisuhteen ylläpito oli vitsi vain. Muistan, kun kerran olin niin väsynyt, että en jaksanut nostaa haarukkaa kädellä pöydältä, vaan laskin päätäni lautasen lähelle ja nappasin suuhuni ruokapalan, jonka nielaisin (ja sitten se vauva taaaaas heräsi). Se ei ollut kotiäitiyttä hohdokkaimmillaan. Mutta silloinkaan en ajatellut, että haluan laittaa lastani hoitoon ja lähteä itse töihin. 
Meidän perheelle kotivanhemmuus on se oikea ratkaisu. Jollekin
toiselle perheelle jokin toinen ratkaisu on paras. Toki meidän perheen
kotivanhemmuuspäätökseen on vaikuttanut sairausasiatkin. En koskaan ikinä voisi kuvitellakaan laittavani pahoista
refluksi-allergia-astma-oireista kärsivää lastani hoitoon, vaan haluan
olla itse se, joka on lohduttamassa ja auttamassa lastani, kun hänellä
on kipuja.
Refluksitauti pahenee jokaisesta perusflunssastakin potenssiin sata,
joten hoitoonvieminen olisi taatusti tuonut meille ainakin triplasti
enemmän pöpöjä kuin kotihoidossa ollessa. Ja silloin elämä olisi ollut
aika paljon rankempaa. Kotihoidossa ollessa voi kuitenkin itse
kontrolloida, näkeekö flunssaisia kavereita vai ei, sopiiko treffit
flunssa-aikaan sittenkin puistoon eikä kotiin, pystyy pesettämään
käsiä juuri niin usein kuin sen näkee tarpeelliseksi jne. Ja
tietysti ne allergia-asiat: olen kuullut niin paljon ongelmista,
jotka liittyvät rotatointiin, hoitohenkilökunnan ynseään asenteeseen,
paperisotaan, lääkärintodistusten jatkuviin vaatimuksiin ynnä
muihin, että suoraan sanottuna aika paljon helpommalla ja lasta
ajatellen kivuttomammin on varmasti allergiat hoidettu täällä
kotona kuin koskaan hoidossa olisi mahdollista hoitaa. Me olemme arvioineet, että kokonaisuudessaan meidän lapsille paras paikka on olla kotona mahdollisimman pitkään. Toisissa perheissä lapsen paras on mennä hoitoon.
Oikeastaan voisin sanoa, että luulen, että jos jotakin tässä
elämässä en tule katumaan, niin sitä, että olen viettänyt
lasteni kanssa paljon aikaa.

6 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kirjoitus jälleen kerran. Päätös kotiäidiksi jäämisestä tai paluusta töihin ei varmasti ole kaikilla ollut yhtä helppo päätös. Jos sinä saat osaksesi kritiikkiä kotiäitiydestä, saa toiset kritiikkiä, kun laittavat lapsensa hoitoon pienenä, niin kun me saimme. Vaikkakin meille päätös oli melko helppo. Meidän alle puolitoista vuotias lapsi on hyvin toimelias ja kaipaa päiväänsä jo paljon touhua. Samainen lapsi on hyvin kiinnostunut muista lapsista ja on ystävystynyt hoitopaikassakin muutamiin lapsiin, jos tuon ikäisestä voi sanoi, että ystävystyy. Lapsi selvästi viihtyy hoitopaikassa ja minut ainakin on vakuutettu jo, että hänestä pidetään huolta. Toisaalta taas, kun tekee lyhennettyä työpäivää, on aikaa viettää lapsensa kanssa iltapäiviä ja touhuta yhdessä meidän juttuja. Meillä päätös oli osittain pakostakin, taloudelliset syyt, osittain omasta tahdosta ja osittain siitä, että näin lapsessani sen, että kaipaa toisten lasten seuraa ja touhuja ja ohjelmaa, jota hoitopaikassa pystytään tarjoamaan. Näiden parin kuukauden aikana olen myös huomannut kuinka jaksan paremmin ja nautin enemmän touhuiluista lapseni kanssa, onhan hän aivan hurmaava paketti.

    En kuitenkaan halua tuomita kotiäitiyttäsi, enemmin nostan hattua sille, että jaksat päivästä toiseen ja ns tyydytät lapsiesi tarpeet kotona. Äitiydessä ja vanhemmuudessa on paljon valintoja, joiden takana on pystyttävä seisomaan, oli kritiikki millaista tahansa. Jokainen vanhempi tuntee omat lapsensa kuitenkin kaikkein parhaiten.

    • Emmi kirjoitti:

      Kiva, että kommentoit.

      Tiedän, että monet joutuvat miettimään tarkemmin, mitä haluaa: mennä töihin vai jäädä kotiin. Me olemme onnekkaita, että meillä on ollut selvä idea kotivanhemmuudesta, ja meillä on ollut siihen vieläpä mahdollisuuskin. Olen todellakin sitä mieltä, että lapsen etu on aina tärkein. Kyllä lapset aistivat, jos vanhempi ei viihdy työssään kotivanhempana, ja silloin lasten kannalta parempi päätös on viedä heidät hoitoon.
      Kritiikkiä tulee luonnollisesti kaikista päätöksistä 😀 Hyvä, että te teitte teille oikean päätöksen ja lapsi viihtyy hoidossa ja hänestä pidetään hyvää huolta. Lyhennetty työaika on hyvä juttu!

      Lapset ovat erilaisia, ja on totta, että toiset lapset sulautuvat hoitoon paremmin kuin toiset. Meillä on myös todella vauhdikkaita ja menoa kaipaavia poikia, ja kyllä, onhan siinä tekemistä, että saa pidettyä lapset tyytyväisinä. Ollaan kuitenkin löydetty hyvä tasapaino harrastusten, kerhojen ja omien aktiviteettien kanssa. Isompi käy kaksi kertaa viikossa kerhossa (3h) ja pienempi kerran viikossa kerhossa (1,5h). Isommalla on kolme harrastusta, pienemmällä yksi. Nämä plus jokapäiväiset ulkoilut, retket, lukemiset, kotitöiden yhteiset tekemiset ja leikkimiset ovat meidän hyvää arkea. Ainakin muutamana päivänä viikossa nähdään pidemmin kaveriperheitä ja melkein päivittäin isompi leikkii naapuruston lasten kanssa heillä, meillä tai pihalla. Sen lisäksi pyrin säännöllisesti tekemään "isompia" juttuja lasten kanssa, kuten käymään lapsille suunnatuissa aktiviteeteissa lähipaikkakunnilla. Tällä kombolla arki rullaa ja lapset tykkäävät olla kotona!

  2. House no. 13 kirjoitti:

    Minun piti olla kotona siihen, että lapsi on kaksi. Vajaassa vuodessa totesin, että tarvitsen muutakin tekemistä ja tein töitä hetken aikaa kotoa käsin. Sitten törmäsin unelmieni työhön kodin ulkopuolella, lapsi meni puolitoistavuotiaana hoitoon ja minä muutuin takaisin omaksi itsekseni 😀 Aina tiesinkin kyllä, että minulle tulee kotona oleminen olemaan vaikeaa. Näin viihdymme kaikki, aktiivinen ipana tykkää tarhapäivistä ja äiti töistään 🙂

  3. Anne kirjoitti:

    Hyvin postattu, pystyn samaistumaan ajatuksiisi! Täällä toinen tyytyväinen kotiäiti. Vakituinen työpaikka odottaa, että palaan takaisin, mutta haluan olla lasten kanssa nämä ensimmäiset vuoden kotona ja olen todella kiitollinen, että se on mahdollista. Kuopus täyttää kuukauden päästä kaksi vuotta ja olen lasten kanssa kotona vielä ensi syksyyn eli sitten alkaa hoitoarki täällä. Mutta koen myös itse tärkeäksi sen, että olen saanut olla lasten kanssa kotona ensimmäisen vuodet ja olla se heidän kasvattaja. Olen saanut seurata arkea iloineen ja suruineen, päässyt näkemään uusien taitojen oppimisen läheltä sekä viettänyt laatuaikaa heidän kanssaan. Toki on päiviä, jolloin mietin että töissä pääsisin paljon helpommin, mutta silti – rakastan tätä "työtä" <3

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos Anne! Meillä taitaa siis ajatukset mennä aika yksiin kotiäitiyteen liittyen. On se vaan niin ainutlaatuista aikaa olla kotiäitinä! Kotiäitiyden hyvät puolet peittoavat kokonaisuudessaan huonot, vaikka välillä tosiaan on päiviä, jolloin olisi ihan valmis lähtemään lätkimään koko talosta pois mahdollisimman kauas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *