Hae
Emmi Anniina

Taikasauva viuhahti!

Nyt näkyy valoa! Taikasauva nimeltä Aerius heilahti ja poisti 70% kaikista Pikkusankarin oireista. Aerius siis tuplattiin the Gurun ohjeesta – ja padam! seuraavana päivänä suurin osa oireista katosi. Kaikille siis tiedoksi – normaalin uhman saa katoamaan kyseisellä oraaliliuoksella aika nopeasti, että jos haluatte kokeilla… 😉 Jäljellä on oireita, ja välillä kurjan paljonkin, mutta koska arki oli jotakin aivan hullua viimeiset kuukaudet Pikkusankarin kanssa, niin tämähän tuntuu nyt suorastaan mahtavan leppoisalta elämältä näillä oiremäärillä! Ja se minun fiilis, kun katson rauhassa leikkivää lastani… Sitä on vaikea kuvailla. Se on aika sanalla sanottuna aika upea.
Joissakin perheissä jokapäiväinen näky. Meidän perheessä oireettomien aikojen näky.
Leppoisan elämän aineksia tarjoilee myös vihdoin meille kaikille heipat sanova flunssa-silmätulehdus-korvatulehdus-yhdistelmä. Melko huojentavaa on huomata, että refluksia pahentavien kahden hampaan, kovan yskän ja inhottavan tukkoisuuden jälkeen Minimullistajakin on venyttänyt uniaikaansa viidestä minuutista tuntiin, puoleentoista! Oma vointikin kun jo sallii unten maille pääsyn melkein jokaisen Minimullistajan unipätkän ajaksi, kun ei enää tarvitse kituuttaa kamalassa korvakivussa ja yrittää olla tukehtumatta jatkuviin yskänpuuskiin. Vielä kun saisi muut murheet lykättyä aivoista yöksi pois ja kehon tajuamaan, että suurin hälytystila (=aivan jatkuva heräily) on toistaiseksi ohi. Pakko sanoa, että meillä oikeasti käytiin aika tosi pohjalla väsymyksen kanssa. Nyt saa kai vähäksi ajaksi huokaista.
Kuten moni tietää, väsymys vähintäänkin tuplaa tai triplaa negatiivisten tunteiden voimakkuuden. Silloin, kun ihminen ei ole nukkunut yhtäkään kropan tarvitsemaa unipätkää moneen viikkoon, ei tunnu yhtään kivalta, että joku tuntematon tai tuttu silvaltaa sanoilla vain loukatakseen. Ei ole yhtään kiva joutua selvittämään ylimääräisiä itselle kuulumattomia harmeja. Myös kaikki normaalit, jaksamista syövät asiat saattavat tuntua ylitsepääsemättömän vaikeilta. Väsymys on ankara seuralainen.
Onneksi taas tämäkin todellinen suohon uppoaminen sai tajuamaan entistä paremmin sen, miten syvää ja voimaannuttavaa aito rakkaus on ja miten vähäpätöistä kaikki muu on. Arvostus, kiintymys, yhteenkuuluvuudentunne ja kunnioitus mieheäni kohtaan sen kun vahvistuvat. Me olemme tiimi, jota eivät refluksisuot noin vain mukanaan nielaise! Me taistelemme rakkaiden lastemme puolesta. Teemme mitä vain.
Saako vielä vähän lässyttää…? Tai no, säästän vikat sanat suoraan miehelle ja menen kertomaan ne nyt. Moikka!

Rentouttava loma

Kaikki on suhteellista, sanotaan. Tätä kirjoittaessa minä hypin riemuissani.

lllasta riippuen toivoa on enemmän tai vähemmän.

Mutta: ”Jos tukkimiehenkirjanpito olisi käynnissä, niin nyt olisi lehtiön sivuilla neljäkymmentä viivaa”, ajattelen, kun vilkaisen kelloa sängyssä: 05:15. Karmaiseva takauma kolmen vuoden takaiseen elämään pyörii aivolohkoissani. Kehoni tärisee, sydän poukkoilee epäsäännöllisesti, oksennus tuntuu kurkussa asti, pää särisee kivusta ja tuskanhiki pukkaa otsaryppyihin. Uni ei tule, vaikka juuri tällä hetkellä koko talo on hiljainen. Kroppani ei osaa rentoutua ja päästää itseään uneen; se odottaa, milloin seuraava rääkäisy pinnasängystä kuuluu. Olen väsynyt. Olen todella väsynyt. 
Yli kaksi viikkoa kidutusöitä takana, tuntematon määrä edessä. Taannoin pohdin syitä Minimullistajan heräilylle. Nyt niitä on tullut listaan lisää: flunssa ja silmätulehdus sekä kyllä: myös juhannushampaat! Heräily ja tuskailu ovat siis olleet edellistäkin suuremmissa mitoissa…
Miehen loma sattui oikein sopivasti juuri tälle viikolle, kun jokainen meidän perheestämme sairasti/sairastaa jonkinlaisen yhdistelmän flunssa-korvatulehdus-silmätulehdus-triosta. Siihen jokaisen perheenjäsenen väsymys päälle, niin ei tarvinnut paljon miettiä, mitä lomalla tehdään. Nukutaan, yritetään nukkua ja yritetään nukuttaa. Pikkusankarilla tietysti oli omat lomatoiveensa, ja muutama toive saatiinkin juuri ja juuri toteutettua päälle kaatuvasta väsymyksestä huolimatta.
Siellä ne oli – yhtä väsyneen näköiset otukset kuin meidän perheemme.
Meidän innokas Muumifani – näkyyhän innostus selvästi, eikö?

Tämmöisinä aikoina tulee taas välttämättä mietittyä omaa tukiverkkoa ja sen löyhyyttä. Itse inhoan hempeän väristä sanatulvaa vailla tarkoistusta. Olen liian monta kertaa ottanut rakas-ihana-sydän-sanoja vastaan vailla minkäänlaista todellisuuden pohjaa. Olen liian monta kertaa pohtinut, mitä ”Kerro vain, jos voin tehdä jotakin”, ”Auttaisin niin mielelläni”, ”Olen läsnä ja valmiina tekemään mitä vain, jos tarvitsette, kun teillä on vaikeaa” yms. lauseet oikeasti tarkoittavat sanojalle, vai tarkoittavatko ne mitään. Toivon, että meidän näin kriittinen avuntarve loppuisi heti ensi yöhön, mutta kyllä nyt viimeiset kolme viikkoa ovat olleet sellaista elossaselviämistaistelua, että apua oltaisiin otettu lähimmäisiltämme enemmän kuin mielellään vastaan. Jotta saisi nukkua.

Näinkö? Hmmmm… Tätä mekin taidettiin kumminpyyntökirjeissä toivoa…

Rankka elämänvaihe rentouttava loma laittaa miettimään isovanhemmuutta, kaveruutta, ystävyyttä, kummeutta ja naapuruutta.