Aiemmin en olekaan synnytystarinoita blogiin jakanut, mutta tästä viimeisimmästä synnytyksestä sain kysymyksiä, osa koskien vesisynnytystä ja osa ihan vain yleisesti fiiliksiä liittyen synnytykseen. Nyt kerron teille neljännestä synnytyksestäni siis. Edelliset synnytykset eivät olleet kovin kivoja kokemuksia, joten ehkä niistä en edes tahtoisi kirjoittaa. Mutta tämä neljäs oli erilainen kokemus ja kirjoitan tästä mielelläni.

Käynnistyksen uhka

Viikko vaihtui toiseen viikkoon ja sitten laskettu aika ohitettiin. Sain yliaikaiskontrolliajan, johon menin hieman jännittynein mielin, sillä sellaiseen en aiemmissa raskauksissa ollutkaan joutunut. Yliaikaiskontrollissa tsekattiin vauvan tilanne: painoarvio oli 3kg, lapsivettä oli tarpeeksi ja kaikki muutenkin kunnossa niin minulla kuin vauvallakin. Sain käynnistysajan viikolle 41+4, mutta ajattelin, että vauva kyllä syntyy ennen sitä, sillä edelliset lapsetkin olivat syntyneet viikolla 39, 40 ja 41 ihan itsekseen. Kun käynnistys oli sovittu perjantaille, oli keskiviikkona minulla jo pieni kriisi. Ainoa, mitä synnytyksessä todella pelkäsin, oli käynnistäminen ja sektio, joten kun käynnistysaika lähestyi, alkoi ahdistus kasvaa. Puhuin tästä terkkarini kanssa ja hän neuvoi olemaan yhteydessä sairaalaan, jospa saisin käynnistystä vielä lykättyä eteenpäin. Sairaalasta sanottiinkin, että käynnistystä voidaan lykätä perjantailta sunnuntaille, mutta sillä ehdolla (okei, vahvalla suosituksella), että perjantaina kävisin kontrollissa. Perjantain käynnillä kaikki oli edelleen hyvin, mutta lääkäri sanoi, että sairaanhoitopiirissämme ei suositella raskauden päästämistä viikolle 42+0, joten 41+6 oli viimeinen mahdollinen käynnistyspäiväni.

Aloin sopeutumaan jo käynnistysajatukseen. Kävin lauantaina vielä vyöhyketerapiassa ja sain tsemppausta ja vinkkejä kaveriltani, joka on hypnosynnytysvalmentaja ja doula (kiitos Emmi!). Oloni alkoi lauantai-iltana olla jo oikein rauhallinen ja aloin luottamaan siihen, että vaikka joutuisin käynnistykseen sunnuntaiaamuna, niin kaikki menee oikein hyvin.

synnytys

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ei tapahtunut mitään synnytyksen alkuun viittaavaa, joten lähdimme sunnuntaina ennen kymppiä ajelemaan rauhassa kohti synnytyssairaalaa mukanamme kaikki mahdollinen synnytyksessä ja sen jälkeen tarvittava. Olo oli rauhallinen ja luottavainen edelleen, toki myös kovin odottavainen. Oli niin erilainen fiilis kuin aiemmissa synnytyksiin lähdöissä, kun ei ollut kipuja eikä mitään kiirettä. Hörpin teetäni autossa, fiilistelin aurinkoista aamua ja yritin nauttia viimeisistä raskaushetkistä.

Saavuimme sovitusti kymmeneksi sairaalaan, jossa lääkäri otti meidät vastaan ja pääsimme juttelemaan käynnistyksestä. Kaikki suunnitelmat tehtiin yhteisymmärryksessä, eikä kertaakaan tuntunut siltä, että minua olisi painostettu mihinkään. Lääkäri oli ystävällinen ja asiantuntevan oloinen. Aloitimme sisätutkimuksella. Olin jo jonkin verran auennut. Sen jälkeen lähdimme miehen kanssa ulkoilemaan pariksi tunniksi: kävelimme portaita, teimme kierroksen metsässä ja läheisellä hautausmaalla viime hetken nimivinkkejä etsien 😎 Meitä huvitti tämä synnytyspäivä, joka oli täysin erilainen kuin aiemmat kolme. Juteltiin rauhassa ja nautittiin ihanasta talvipäivästä!

Kävelylenkin jälkeen palattiin sairaalaan, jossa lääkäri totesi minun auenneen sisätutkimuksen ja lenkin avulla taas jo hieman enemmän. Laitettiin balongit. Pelkäsin niiden laittoa, mutta turhaan; niiden laitto tuntui yhtä paljon/vähän kuin sisätutkimus. Balongit laitettiin kahdelta iltapäivällä. Ihan samantien niiden laittojen jälkeen alkoi tuntuvat supistukset! Siirryttiin siis synnytyssaliin, johon asennimme meille oman ihanan synnytyspesän: led-kynttilöitä, eteerisiä öljyjä, raakasuklaata, kookosvettä, kombuchaa, kuivattuja hedelmiä, rauhoittavaa musiikkia,… Ei tällaista ole kerinnyt rakentaa aiemmissa synnytyksissäni!

Otin supistuksia vastaan omalla TENS-laitteella, jonka olin todennut minulle toimivaksi jo edellisissä synnytyksissä. Mies painoi tarpeen tullen aina vyöhyketerapiapisteitä ja oli muutenkin korvaamattomana henkisenä tukena. Liikuttelin kehoani jumppapallon päällä neljä tuntia. Kuuden aikaan illalla supistukset olivat jo aika kovia. Lääkäri tutki tilanteen ja suositteli kalvojen puhkaisua. Pienen mietinnän jälkeen suostuin siihen ja onneksi suostuinkin: synnytyksen loppukiri lähti kunnolla käyntiin.

Kalvojen puhkaisun jälkeen kaipasin jo pientä lisäapua kipuihin. Ilokaasusta minulla oli vain oksettavia kokemuksia edellisissä synnytyksissä, mutta annoin sille uuden mahdollisuuden, sillä kätilö ehdotti, että otan vain 30 prosenttista ilokaasua (normaalisti otetaan 50 prosenttista). Toki se ei silloin auta niin paljon, mutta vähän kuitenkin. Annoin siis ilokaasulle uuden mahdollisuuden ja sehän auttoi vähän, juuri sen verran, että kestin kivut! Tunnin verran otin supistuksia vastaan vielä pallon, ilokaasun ja TENSin avulla, mutta iltaseitsemän jälkeen siirryin ammeeseen. Ammeeseen siirtyessä olin jo niin kipeä, että miehen taluttaessa juuri ja juuri sinne pääsin. Kerkisin ottaa supistuksia ammeessa vastaan noin 20 minuuttia, kun tuli ponnistuksen tarve. Minuutin ponnistuksen jälkeen meille syntyi täyden kympin tyttö. Mies oli koko ajan ammeessa kanssani ja synnytyksen jälkeenkin jäimme ammeeseen tyttö sylissämme. Se oli todella upea hetki. Annoimme napanuoran sykkiä loppuun asti ammeessa ja sitten vasta siirryin vuoteelle. Minulla ei ollut enää mitään kipuja, joten tuntui, että kaikki oli todella täydellistä juuri tuolloin.

Ajatuksia synnytyksestä

Kokonaisuudessaan synnytys oli todella hyvä kokemus ja sain sen mitä tahdoin: vesisynnytyksen ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Vesi elementtinä supistusten aikana oli tuttu jo aikaisemmista synnytyksistä ja tykkäsin siitä, mutta aiemmissa synnytyksissä ei ollut vielä mahdollisuuksia itse vesisynnytykseen. Nyt, kun se mahdollisuus meidän synnytyssairaalaan oli tullut, halusin sen ehdottomasti kokea ja olen onnellinen, että sain kokea! Tämä viimeinen synnytys oli käynnistyksestä huolimatta luonnollisin (ilman puudutuksia tai edes särkylääkkeitä) ja minun mielestä kivoin omista synnytyksistäni. Pelkäsin siis ihan turhaan käynnistystä. Vesisynnytyksestä minulle ei jäänyt minkäänlaisia repeymiä tai ruhjeita ja koinkin, että vesisynnytys oli minun synnytyksistä lempein. Ainoastaan yksi asia jäi vähän harmittamaan: olisin voinut kokeilla nostaa ilokaasun prosentuaalista määrää synnytyksen loppuosassa, sillä kipuja oli kuitenkin valtavasti. Ehkä olisin voinut kestää sen suuremman määrän ilokaasua. Ainakin olisi voinut kokeilla, mutta jotenkin en muistanut asiaa ehdottaa kätilölle sitten enää kivuissani.

Koska itselläni ei ole ollut se ihan kaikkein paras kokemus julkisesta terveydenhuollosta oikeastaan koskaan, haluan tähän loppuun nostaa ehdottomasti isot kiitokset Kanta-Hämeen keskussairaalan lääkärille ja kätilöille, jotka meidän tukena olivat synnytyksessä. Meillä oli turvallinen, hyvä ja luottavainen olo ihan koko synnytyksen ajan. Oli kiva huomata, että henkilökunta tuki meidän päätöstämme ottaa istukka mukaan kotiin sekä laittaa k-vitamiini tippoina piikin sijaan (tottakai me saamme nämä asiat päättää itse, vaikka henkilökunta ei olisi tukenutkaan näissä asioissa, mutta hyvän mielen tuo lääkärin ja kätilöiden suopeus ko. asioissa, jotka eivät varmasti ole ihan joka synnyttäjälllä listalla). KIIITOS!

Yksi maailman parhaimmista hetkistä aivan ehdottomasti!

Toivottavasti tämä synnytystarina jää monelle mieleen toivoa antavana tarinana, sillä netistä löytyy varmasti kaikenlaisia pelottelutarinoita.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Ja siitä, mitä teimme istukalle synnytyksen jälkeen, voit lukea tästä kirjoituksesta:

Söin istukkani synnytyksen jälkeen. Tiedätkö, mitä hyötyä siitä voi olla?

Söin istukkani synnytyksen jälkeen. Mutta en tosiaan suoraan raakana ”lautaselle ja haarukalla suuhun” -meiningillä synnärillä, vaan kuivattuna ja kapseloituna. Tiedän, että saatat siellä ruudun toisella puolella pyöräyttää silmiäsi tai huoahtaa epäuskoisena. Mitä enemmän sinua nyt ällöttää, niin sitä suuremmalla syyllä toivon, että luet tätä tekstiä eteenpäin! 😉

Doula Maria Aronson on koonnut omille Juuri Mama -nettisivuilleen hyvän tietopaketin istukasta ja sen eri käyttömenetelmistä. Maria on opiskellut monien muiden Doula- kurssien lisäksi istukkaan liittyviä kursseja, mm. Doulakan Istukka -koulutuksen. Siteeraan Mariaa tässä postauksessa.

Istukka eri kulttuureissa

”Hedelmöittyessään munasolu jakautuu kahtia ja siitä muodostuvat vauva ja istukka. Monissa kulttuureissa istukka nähdään ”Elämän Puuna”. Puut siirtävät juuriensa avulla ilmaan kosteutta ja ravinteita sekä sitovat hiilidioksidia tuottaen happea, pitäen näin yllä elämää Maassa. Samoin istukka toimii äidin ja lapsen välillä – siirtäen tarpeelliset ravinteet, hapen ja informaation kohdussa kasvavalle vauvalle, mahdollistaen uuden elämän luomisen. Monet alkuperäiskulttuurit pitävätkin istukkaa arvossaan ja istukkaan liittyy lukuisia myyttejä ja tarinoita. Istukkaa saatetaan myös pitää vauvan suojelusenkelinä tai siskona ja joissakin kulttuureissa istukalla uskotaan olevan oma henki. Alkuperäis-kulttuureissa tapa haudata istukka maahan, on symbolisoinut ihmisen yhteyttä kaikkeen elävään. Näin tekemällä uskottiin, että ihmisestä ei tulisi itsekäs, vaan hän muistaisi yhteytensä juuriinsa, Maahan ja kohtelisi kaikkea elävää kunnioituksella. Monissa idän kulttuureissa istukan uskotaan myös siirtävän ”pranaa” eli elämänvoimaa lapselle. Jos vauva syntyy keskosena tai on heikko ja hengittämätön syntyessään, lämmitetään istukkaa vesihauteessa tai hieromalla, jotta nopeutettaisiin pranan siirtymistä vauvaan.” (www.juurimama.fi 17.3.2021)

”Istukalla on todettu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia äidille synnytyksestä palautumiseen ja mm. synnytyksen jälkeisen masennuksen ehkäisemiseen. Luonnossa monet eläimet syövät istukkansa synnytyksen jälkeen. Istukka sisältää erilaisia ravintoaineita, kuten vitamiineja, mineraaleja, entsyymejä, rautaa, proteiineja ja hormoneita kuten progesteronia ja estrogeeniä. Sisäisesti nautittuna istukka voi ehkäistä runsasta jälkivuotoa sekä auttaa palauttamaan ravinteita ja tasapainottamaan hormoneita synnytyksen jälkeen. Se auttaa myös nostamaan äidin oksitosiinin tuotantoa ja rauhoittaa hermostoa.” (www.juurimama.fi 17.3.2021)

Istukkakapselit

Ei tarvitse siis olla mikään hörhö eikä pölvästi, että pystyy ymmärtämään, että istukasta on oikeasti hyötyä äidille. Me teimme jo toisen kerran istukasta kapseleita. Otimme istukan mukaan synnäriltä koko ajan kylmässä säilyttäen. Kuivasimme sen, jauhoimme sen ja laitoimme jauheen kapseleiden sisään. Söin kapseleita seuraavat viikot. Ja jo toisen kerran voin todeta, että onneksi uskaltauduimme tehdä tämän, sillä kuten Maria sivuillaan kirjoittaa, istukkakapselit todella voivat nostaa energiatasoja, nostaa rauta-arvoja, lisätä maidontuotantoa, edistää kiintymyssuhteen muodostumista, lievittää kipuja sekä vähentää unettomuutta (www.juurimama.fi 17.3.2021).

Keskustelin istukan hyödyntämisestä synnärillä kätilöiden kanssa, ja ilokseni huomasin, että asia ei ole heille vieras. Saimme hyvän vastaanoton jo neljä vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran kannoimme istukan kotiin, ja samoin saimme nytkin. Kuulin myös, että yhä useammat synnyttäjät todella tahtovat ottaa istukan kotiin mukaan ja hyödyntää sen. Istukkakapseleiden lisäksi istukasta voi tehdä printtejä, homeopaattista valmistetta, istukkatinktuuraa, istukkasalvaa – tai sitten istukan voi yksinkertaisesti vain haudata ja istuttaa puuntaimen viereen maahan muistoksi (www.juurimama.fi 17.3.2021). Muistathan, että vain terveen istukan voi hyödyntää syömiseen, joten kuuntele tarkalla korvalla kätilön tuomio istukan kunnosta.

Jos istukan hyödyntäminen kiinnostaa, mutta et itse tahdo tehdä prosessia, niin voit tilata prosessin Marialta (täältä sivulta näet hinnan: KLIK!). Itse en ole Marian palveluja hyödyntänyt, mutta tiedän heitä, jotka ovat. Tämä kirjoitus ei myöskään ole kaupallinen yhteistyö enkä tunne Mariaa ollenkaan. Haluan kuitenkin nostaa hänet tähän kirjoitukseen vahvasti, sillä koen, että tämän tyylisistä asioista puhutaan yhteiskunnassa liian vähän. Toki myös itse mietin tämän tekstin julkaisua, sillä neljä vuotta sitten, kun asiasta kirjoitin, sain niin törkeitä kommentteja täällä blogissa, että ne jäivät ihmetyttämään. Ehkäpä aika on nyt muuttunut sen verran, että ihmiset ovat tulleet fiksummiksi ja tietoisemmiksi ja osaavat kommentoida hienovaraisemmin.

Kiva, kun luit tekstin loppuun! Toivottavasti tästä tekstistä oli sinulle hyötyä. 😉 Ja kerrohan kommentteihin, jos sinä olet yksi heistä, jotka ovat istukkaa jotenkin hyödyntänyt!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

LUKAISE MYÖS:

Lapsen ruutuaika loppuu ja kiukku alkaa – 5 vinkkiä ehkäisemään kiukku!

6 keinoa, joilla sekä vahvistat suhdetta lapseesi että kasvatat lapsesi luovuutta