RVO®-koulutus: korttipelejä ja itsetuntemuksen syventymistä

Olen nyt opiskellut kolme viikonloppua Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -koulutusta ja odotan innolla tulevaa viikonloppua, kun pääsen taas syventämään tietämystäni ja osaamistani huippuporukan kanssa. Jos et ole tähän asti tätä opiskelumatkaani seurannut, ja haluat sitä seurata, niin kannattaa ehkä lukaista ensimmäisten viikonloppujen jälkeiset tekstit ensin, jotta pääsee tarinan juoneen kiinni paremmin.

Valmentajavalmennus: viimeiset yhteiset opiskelumetrit

RVO®-koulutus: sukellus tunteiden ja tarpeiden maailmaan

RVO®-koulutus: maailmankatsomuksen muutoksesta, kielestä ja emppatreeneistä

Tunteiden (ja tarpeiden) vuoristorataa

Tunteiden ja tarpeiden vuoristorataa, sitähän elämä on. Se on sitä myös tämän tekstin kanssa ollut. RVO -koulutuksesta kirjoittamiseen liittyvä tunteiden kirjo on yllättänyt minut. Sama prosessi, jota kuvasin viime tekstissä, on edelleen käynnissä. Olen epävarma siitä, saanko sanottua kaiken NVC:n oppien mukaisesti ja mietin myös kovasti sitä, saavatko lukijat NVC:stä oikean kuvan kauttani. Näinä epävarmuuden hetkinä muistutan sitten mieleeni sen, että tämä kirjoitus kertoo juuri minun prosessista ja sen kuuluu näyttää minulta. Tänään kerron teille siitä, millä tavalla NVC näkyy jo arjessani.

Kun mietin elämää ennen NVC:n opiskelua ja jälkeen NVC:n opiskelun aloittamista, niin mieli on jo alkanut lohkoa ne osiin ”ennen vanhaan” ja ”nykyään”. Ennen vanhaan tietyissä tilanteissa kysyin kanssaolijalta, että ”miltä tämä sinusta tuntuu?”. Nykyään pyrin selvittämään myös, mitä tarpeita kanssaolijalla on täyttynyt tai ei ole täyttynyt. Ja tämä muutos on nyt juurtunut jo arkeen. Tokikaan tämä ei ole jokaisessa arjen tilanteessa läsnä enkä aina sitä edelleenkään hoksaa selvittää, vaikka se olisikin siinä tilanteessa suotavaa. Mutta huomaan, että se usein tulee jo vähintäänkin omaan mieleen paljon automaattisemmin kuin ennen. Se, miten tuon tarpeen täyttymisen/täyttymättömyyden sanallistaa, hakee usein vielä muotoaan. Jotkut tilanteet ovat mielestäni jopa vähän ärsyttävämpiä kuin ennen, kun oma tietämys on lisääntynyt ja periaatteessa siis tietäisin, miten nyt haluaisin toimia, mutta käytännön osaaminen ei ole vielä niin sujuvaa. Tässäkin asiassa luotan kuitenkin siihen, että harjoitus tekee mestarin! En ole varma, onko oikein sanoa, että NVC:hen kuuluu yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sovittelu, mutta ainakin voisi sanoa, että NVC:n kehittäjäpsykologin mukaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sovittelu yllättävissäkin hetkissä olisi erittäin suotavaa. Tämä aspekti kannustaa minuakin kertomaan julkisesti rakentavasta vuorovaikutuksesta (vaikka en olekaan vielä valmistunut rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajaksi). Se kannustaa minua myös tarttumaan noihin yllättäviin hetkiin, joissa näen hyvän tilaisuuden käyttää NVC:tä, jopa tuntemattomien seurassa.

Se, että yhä useammin olen pysähtynyt myös omien tunteiden lisäksi omien tarpeitteni äärelle, on lisännyt valtavasti omaa itsetuntemusta. On ollut jotenkin helpompaa olla minä. Ja kun itsetuntemus lisääntyy, on helpompi auttaa myös muita heidän tunteittensa ja tarpeittensa aallokossa. NVC-opiskeluprosessin aikana olen myös huomannut tiettyjä lainalaisuuksia eri tilanteiden ja niihin liittyvien tunteiden ja tarpeiden kesken. Ja kun tulee tietoiseksi näistä korrelaatioista ja/tai syy-seuraussuhteista, on helpompi alkaa muuttamaan kaavaa, jos kokee kaavan muuttamisen tarpeelliseksi. Kehitystä siis havaittavissa, jee!

Tunne- ja tarvepelailuista ja parisuhteesta

Viime tekstissä kerroinkin, mitä on emppatreenit. Parin kanssa sekä neljän hengen ryhmissä tehtävät treenit ovat jatkuneet kivasti viikottain – oikeastaan korttipelaillen. Ei kuitenkaan mitä tahansa korttipelejä pelaillen, vaan tunne- ja tarvepelejä pelaillen! Pidän opiskeluvälineistä, jotka jollain tavalla auttavat sisäistämään oppeja paremmin kirjan ja perinteisen opiskelutyylin lisäksi. Tässä NVC-tapauksessa pidän näistä korteista paljonkin! Olen saanut ne toimimaan töissä jo päivittäin, mutta kotielämässä en vielä ole kortteja käyttänyt. Luulen, että emppatreenien vauhdittamana sekin aika koittaa pian 😀 Perheenjäsenet tätä lukiessaan varmaan ilahtuvat suunnattomasti… 😉

Neljän lapsen perheessä yhteiset rauhalliset ajat puolison kanssa ovat harvinaista herkkua, koten olemme tässä vuosien varrella yhteistuumin todenneet, että yksi tärkeimmistä asioista toimivan parisuhteen ylläpitämiseksi on se arjen melskeessä koettu kommunikaatio. Sitä olisi hyvä olla – eikä aina vaan odottaa, että ”sitten joskus puhutaan” – ja sitten arvaattekin varmaan, että hyyyyyvin harvoin ”se joskus” saapuu luokse. Kuten moni asia, niin tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty. Arjen kommunikaatioon on oikeasti panostettava, jos haluaa siitä toimivan, toista kunnioittavan ja toista empaattisesti kuulevan. Koen, että NVC on jo nyt antanut minulle hurjasti lisää ymmärrystä parisuhteeseen. NVC:n kautta uskallan uskoa, että kaikki asiat on oikeasti mahdollista selvittää puhumalla eli rehellisellä itseilmaisulla ja empaattisella kuuntelulla – asioiden selvittämiseen ei oikeasti tarvita mitään muuta, ei syyttelyä, leimaamista, väkivaltaa… Ja tunnustan, että olen myös pyytänyt miestäni lukemaan muutaman luvun NVC:n perusteoksesta… Teemme mieheni kanssa silloin tällöin ”välitsekkauksia” parisuhteen tilasta, ja onneksi myös mieheni koki, että viimeiset kuukaudet ovat olleet mukavia kommunikaation osalta. Eli tässä meidän tapauksessa NVC on vahvistanut meidän parisuhdetta!

Meillä on jo kymmenisen vuotta ollut iltaisin rutiini, että kerromme toisillemme päivän aikana tapahtuneet harmitukset, ja sitten vähintään kolme kiitollisuuden aihetta. Voisin kuvitella, että jossain vaiheessa voisimme kokeilla päivän päätteeksi myös kertoa päivän tunteista ja tarpeista, vaikkapa juurikin korttien avulla. Ehkäpä uskallan ehdottaa miehelleni tätä!

Tällaista pohdintaa ja kokemusta tällä kertaa. Muistakaa, että aina saa laitella kysymyksiä ja kommentteja aiheeseen liittyen. Palataan NVC-mietintöihin muutamien viikkojen päästä taas!

SavannaConneXionsin sivut: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: