Hae
Emmi Anniina

Äitiyden viemää

(Uhka)rohkeus ja jännityksen
kaipuu
 
Ennen: Toteutin
benji-hypyn. Suunnittelin kaikenmaailman muita hyppyjä, villejä maailmanympärysmatkoja
ja syvänmeren sukelluksia. Huvipuistoissa parhaimmat kicksit sain niistä
yrjöttävimmistä laitteista.
Nyt:
Hississä pelottaa ja ranskalaiset parvekkeet sekä kaikki matalatkin näköalatasanteet
hirvittävät. Snorklaus mökkijärvessä on ok – sen enempi ei todellakaan. Lintsillä
uskalsin just just siihen matalaan koko perheen sightseeing-härveliin.

Uutisfriikkiys
Ennen: Joka
päivä ainakin yhdet uutiset telkkarista, rituaalina Hesarin ja kaikkien
muidenkin sanomalehtien lukeminen yliopiston kirjastossa sekä maailman asioiden
aktiivinen puiminen muiden kanssa.
Nyt: Pari
minuuttia viisi kertaa keskeytettyä uutislähetystä netistä, Pikkusankarin tattaripuurolla
päällystetty etusivu jostain paikallislehdestä ja ignoranttina olo kaikissa
tilanteissa, missä keskustellaan päivän kauheista ja herkullisista aiheista.                         
Laaja sosiaalinen
verkosto
Ennen:
Facebookissa 300 kaveria, tekstareita, soittoja ja näkemisiä tiuhaan tahtiin vähän kaikkien kanssa.
Nyt:
Facebook-kaverilistan rankka karsiminen, yhteydenpito vain niihin tärkeimpiin
ja lähimpiin – niihin, jotka ovat käyttäytymisellään osoittaneet välittävänsä.
Laaja leffamaku
Ennen: Mikä
vain leffa, mitä mies ehdotti.
Nyt: Ei
missään nimessä toimintaleffa, kauhuleffa eikä scifi-leffa. Trillereistä vain
ne, joissa on pienin mahdollisuus järkyttyä maailman raakuudesta ja nähdä verta,
väkivaltaa sekä painajaisia seuraavat kaksi viikkoa.
Usko auktoriteetteihin
Ennen: Ei
epäilyjä julkisen terveydenhuollon asiantuntemuksen suhteen.
Nyt: Neuvolan
tietämys-, ymmärrys- ja empatiatason suuri kyseenalaistaminen sekä sanoinkuvaamaton pettymys ja ärtymys julkisen sairaanhoidon
asenteeseen hoitaa lapsen ei-vastaanotolla-välttämättä-näkyviä vaivoja.
Huoleton asenne
Ennen: Mieli
oli edes jollain tapaa vapaa.
Nyt:
Jatkuva pelko kaikesta Pikkusankarille tapahtuneesta ja mahdollisesti tapahtuvasta.
Siivousinto
Ennen:
Viikkosiivous, kuukausisiivous, päivän raihtimiset, kaikki heti omille
paikoilleen-käskytys miehelle… Ja ahdistus, jos niin ei tapahdu.
Nyt: Tiskit
lojuvat jo kolmatta päivää lavuaarissa, pyykkiä olisi viisi koneellista pestävänä
ja leluja on KAIKKIALLA. Mutta hei, ei haittaa!
Naiivius, itsekkyys
ja ajatus elämän helppoudesta
Ennen: Automaattinen
lapseni syntyy terveenä -oletus, omien menojen suunnittelun tärkeys sekä pettymys, jos
asiat eivät mene niin kuin itse haluan.
Nyt: Sen tajuaminen
järkyttävän realistisesti, että kaikki (mikään) ei todellakaan mene niin kuin
itse haluaa, olettaa, toivoo ja anelee. Omat menot (mitkä?) ovat todellakin
taka-alalla kaikessa. Vaikka itsellä olisi mitä tahansa vaikeita juttuja
elämässä, on elämä silti aika helppoa – mutta kun omalla lapsella on vaikeita
juttuja, ei elämä todellakaan ole helppoa.
Kunnioittamattomuus
elämän pieniä asioita kohtaan
Ennen:
Ruokarauha, katkeamaton pitkä yöuni, tahrattomat vaatteet, kivat häiriöttömät illat
miehen kanssa… Ja näissä ei ollut mielestäni mitään outoa (=kiitollisuuden aihetta) ennen.
Nyt:
Mieleni valtaa suuri kiitollisuus, kun saan syödä mitä vain (imetysdieetti) ja joskus jopa rauhassa. Ja kun on puolitoista vuotta herännyt 10-40 herätyksellä yössä ja
kantanut tuskaista vauvaa tuntitolkulla yön nihkeinä tunteina, kieltämättä tuntuu ihan kivalta nukkua katkeamatonta yöunta! Muutenkin, KAIKKI kivat
asiat tuntuvat tosi kivoilta, kun vertailukohtana on rypäs suuria murheita (vertailutaktiikkani).
Tietämättömyys elämän(i) tarkoituksesta 
Ennen: Ajatusten haahuilua siellä täällä etsimässä elämän(i) tarkoitusta. Turhien asioiden tekeminen, niistä stressaaminen ja minusta voimia imevien ihmisten kanssa pakkoyhteydenpito.
Nyt: Ei epäilystäkään siitä, mikä on elämän tarkoitus ja mikä on minun tehtäväni täällä. Rentous. Olen myös tajunnut, että elämä on liian arvokas turhaan riitelyyn, pilkun viilaukseen, epäinhimillisten päänsisäisten sääntöjen noudattamiseen kaikessa toiminnassa ja liialliseen itsekriittisyyteen.

2 kommenttia

  1. Mama kirjoitti:

    Kyllä vaan äitiys ja varsinkin näin haastavamman lapsen äitiys muuttaa niin itseä kuin sitä arkea ympärillä. Pitäisi todellakin osata olla iloinen niistä hyvistä hetkistä ja nauttia silloin kun nukuttaminen sujuu hyvin ja melko nopeasti tai kun vauva herää vain 2-3 kertaa yössä.. 😛 Ihminen on kumma tapaus kun mikään ei riitä, varsinkaan kun kuulee kokoajan ympäriltä miten "normaalit" vauvat toimii erilailla. Niin sitä vaan ajatusmaailma muuttuu täysin tämän härdellin keskellä.

    Mites sen silicean kanssa muuten, ostitko?

    • Emmi kirjoitti:

      Gavisconissa on vissiin vielä muutama annos jäljellä, ja jos uskallan nyt sanoa, että olo on ollut vähän helpompi Pikkusankarilla, kun ollaan vähennetty taas zyrteciä…!?! Joten Gavisconiakaan ei olla nyt viime päivinä annettu ihan niin paljon. MUTTA – Olinkin tulossa sulta kysymään, kun olen hukassa kaikkien niiden nimien kanssa, että mikä on se oikea puteli niistä siliceoista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *