Hae
Emmi Anniina

Synnytyspelkoja

Kyllä se on paljon mielessä. The Tuska. Parin päivän päästä pääsen siitä polille juttelemaan.
Suurin piirtein näin kirjoitin ennakkolappuseen:
Kerro meille omin sanoin, mikä sinua synnytyksessä pelottaa:
Eniten minua pelottaa hallitsematon kipu, jonka takia kontrolli koko synnytyshetkeen voi kadota. Pelkään, että lamaannun kivusta, enkä pysty rentoutumaan avautumisvaiheessa enkä ponnistamaan sisukkaasti ponnistusvaiheessa. En halua enää tuntea niin voimakasta kuolemanpelkoa, kun viime synnytyksessä koin puutteellisen kivunlievityksen takia. En halua vain maata ja kärsiä ja odottaa helpotusta, jota ei sitten tullutkaan. Pelkään, että osastolla on taas ruuhkaa, jolloin en saa ajoissa kivunlievitystä (tai edes mahdollisuutta siihen) enkä ystävällistä tukea henkilökunnalta. Pelkään repeytymistä sekä sektioon joutumista. Pelkään vauvan puolesta. Pelkään, että mahdollisesti annettavat kivunlievitykset eivät sovi minulle tai että ne annetaan väärään aikaan, jolloin synnytys pitkittyy.
Mitä toiveita sinulla on synnytyksen hoidon suhteen:
Toivon, että kaikki yllä mainitsemat pelkoni otettaisiin vakavasti. Toivon henkilökuntaa, jolla olisi hyvä tilannetaju ja rohkeutta ehdottaa juuri siihen hetkeen sopivia valtavirrasta poikkeavia, erilaisia vaihtoehtoja. Toivon, että tällä kertaa pystyn käyttämään sekä lääketieteellisiä kivunlievityksiä (jos niitä koen siinä hetkessä haluavani) mutta myös ei-lääketieteellisiä kivunlievityksiä, kuten ammetta, jumppapalloa, TENS-laitetta, hierontaa, kylmä – tai kuumahoitoa, erilaista liikkumista jne. Toivon myös mahdollisuutta yrittää eri ponnistusasentoja (kuten kyykkyä), jos ne siihen tilanteeseen sopisivat. Toivon, että ensimmäinen yltiötuskainen synnytyskokemus peittyy toisen, positiivisen synnytyskokemuksen alle.

Lohdutuksen sanoja

Nappasin Viljamaan (2009) kirjasta pientä sympatiaa meille, jotka kasvatamme haastavaa lasta:
”Helpon temperamentin rauhallisen ja peruspositiivisen lapsen kanssa on vaivatonta ylläpitää korkeaa minäpystyvyyden tunnetta. Lapsihan kuuntelee minua ja toimii kuten haluan. Olen siis hyvä kasvattaja. Kuitenkin suuri osa lapsen hyvästä ja mallikkaasta käytöksestä voi olla kasvattajan omista ponnistuksista riippumatonta helpon lapsen mukautuvaa temperamentti.” s.143
”Jos haastava lapsi on perheen ensimmäinen, vanhempi menettää luottamuksen kykyihinsä, koska lapsi vain itkee, vaikka kasvattaja kuinka ponnistelisi.” s.162
”Haastava lapsi opettaa valtavasti opinhaluisille vanhemmille. Haastava lapsi pitää vanhempansa sopivan nöyrinä. Haastavan lapsen kanssa päivästä toiseen taistelevat vanhemmat eivät hevin uskalla antaa muille vanhemmille kaiken kattavia ja kuolettomia kasvatusneuvoja.” s.163
”Huutavan lapsen uuvuttama kasvattaja etsii syytä itkuun ja tyytymättömyyteen usein itsestään. Kyse on kaksinkertaisesta taakasta – muiden kasvattajalle luomasta ja kasvattajan itselleen asettamasta. Olisi hienoa, kun voisi hiekkalaatikolla kertoa muille, miten hienosti lapsi nukkuu, miten säännöllisesti hän syö ja miten lapsi rauhoittuu, kun osaava aikuinen häntä hyssyttelee. Haastava, perustyytymätön ja epärytminen lapsi saa hoitajan vaikuttamaan epäpätevältä, ja kasvattaja joutuu helposti puolustusasemiin.” (Pikkusankari torpedoi tämän sivunumeron tallentumisen, mutta lainaus on luultavimmin loppupuolelta kirjaa)
Lähde:
Janne Viljamaa
Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus
2009