Hae
Emmi Anniina

Hetkiä

Nykyinen elämämme on hetkiä.

 
Kun surun hetkestä pääsee yli, vastaan tulee ilon hetki. Ilon hetki
saattaa muuttua huolen hetkeksi.

Olen antanut itselleni luvan olla heikko. Otan jokaisen tunteen vastaan sellaisena kuin se tulee.

Isä, kaipaan sinua.
Asuntomme on täyttynyt surunvalittelukukista, vauvaonnittelukukista sekä syntymäpäiväkukista. 
Surutyö on kesken.

Olemme yrittäneet jatkaa arkea normaalisti. Tehdä normaaleja juttuja.

Silti. Myös Pikkusankari pohtii tapahtunutta omalla tavallaan.

”Äiti, arvaa mikä tämä on?”

Meidän perheen pienin ihminen, olkoon hän bloginimeltään Minimullistaja, on mullistanut elämämme – ja tuonut siihen kaivattua iloa.

Hän on niin rakas.

On se vaan älyttömän upeaa, kun saa ihmetellä pienen pieniä käsiä.

Ja kun lattialta alkaa löytymään vauvan leluja…

Niin. Mitä tulee tämän blogin oikeaan aiheeseen, niin sivutaan nyt sitäkin sitten: oireettomana täällä ei olla oltu. Losecista on nyt kokonaan irrottauduttu. Onneksi postista saapui jotain lohduttavaa.

Toivotaan, että tämän purnukan sisältö alkaa taas vaikuttamaan positiivisesti Pikkusankarin oloon.

Ja syy, miksi esittelen vauvan bloginimelläkin, on se, että saatanpa joutua kertomaan hänestä täällä vähän enemmänkin, valitettavasti.

Jääkaapin ovessa on nyt muutakin kuin kummipojan piirrustuksia ja onnittelukortteja.

Refluksi- ja allergiapeikot karjuvat selkämme takana kovaa. Yritämme kuitenkin epätoivoisesti pitää alkuajan-suoliston-tottumattomuus-tonttua kädestä kiinni, viimeiseen asti. Ruokarajoituksia on ollut yksinkertaisesti PAKKO tehdä. Yksi kerrallaan, vain kaikista kauheimpien huutotuntikausien jälkeen…

4 kommenttia

  1. annimari kirjoitti:

    Voi Skribentti :`( – voimia ja iloa, kaikesta huolimatta, arkeenne <3

  2. Outi kirjoitti:

    Voi ei..Ihan kamalan paljon voimia ja jaksamista!! Meillä tyttö nyt 5 päivää vanha ja jo ennakkoon tiesin, että meidän isoimmat haasteet tulee olemaan siinä että hysteerisinä kytätään miten alkaa vauvan mahdolliset oireet esiintyä. Siis tottakai toivotaan ettei mitään tule mutta niin vaan huomasin jo osastolla panikoivani kun omani huusi enemmän kuin kämppiksen vauva yöllä. Toisaalta tämä ihan alku on ollut meillä TOSI erilaista toistaiseksi mutten kyllä uskalla yhtään luottaa vielä siihen että oltais selvillä vesillä. Vaippoja syynätään ja itkuja tulkitaan mutta tosiaan niin vaan sitä viimeiseen asti haluaa tietenkin ajatella niitä normaaleja selityksiä suoliston kehittymättömyydestä ym. Sekavaa tekstiä taisi tulla äitipäältä mutta siis tsemppiä ja hyviä vointeja molemmille pikkuisille!!!

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitos <3

      Täällä sama homma, pelätään pahinta ja toivotaan parasta. Meillä myös Minimullistaja huusi koviten ja eniten synnärivauvoista; niin, että meistä valitettiin, kun jouduin hyssyttelemään täyttä päätä karjuvaa pikkuista myös käytävillä, jotta huonetoveri saisi edes vähän lepoa huutamisesta (hänen vauvahan ei itkenyt yhtään…). Ei auttanut tutti, kapalointi eikä lisämaito.

      Teille myös tsempit ja isot peukut, jotta teidän pienellä ei olisi refluksia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *