Hae
Emmi Anniina

Perhelifestyleä, minun bloginiko?

Neljä ja puoli vuotta on nyt bloggausta takana, ja nyt bannerini
kuvaukseen kirjoitin ensimmäistä kertaa ikinä ”perhelifestyle”.
Semmoista en olisi ikinä koskaan kuvitellut kirjoittavani, kun
ensimmäisiä blogitekstejäni rustailin. Minunhan piti ”vain” kirjoittaa
poikien sairausarjesta, meidän voimavarojen riittävyydestä todella
hankalan arjen keskellä sekä vertaistuellista asiatekstiä esimerkiksi
imetysdieeteistä ja muista poikiemme sairauksiin liittyvistä asioista.
Blogi on kuitenkin kantanut tänne asti, ja nyt kymmenen ikinä suosituimman tekstini joukossa onkin kahdeksan ruokajuttua! Ennen bannerin kuvauksessa luki
siis: ”Karua elämää. Ihanaa elämää. Karun ihanaa elämää. Ihanan karua
elämää. Refluksi-allergia-astma-elämää”. Ja sitähän tämä
kuusivuotinen on ollutkin. Vaikkakin sairaudet edelleen määrittävät
jossakin määrin elämäämme, koen, että nyt on aika rohkeasti ottaa
”sairausmäärittely” pois myös blogini kuvauksesta (vaikka niistä
haasteista edelleen silloin tällöin kirjoittelisinkin) ja jatkaa ”yleisemmällä” linjalla. Toivon, että blogini persoonallisuus ei tästä kuitenkaan kärsi.

Vuosi sitten linjasin blogiani jo siihen suuntaan, että täällä entistä
vähemmän kerron poikien spesifejä (sairaus)kuulumisia. Ja entistä
enemmän kerron muuta juttua. Näin on tapahtunut, ja olen ollut todella
tyytyväinen muutokseen! Mitä mieltä te olette? Mietin uusia sanoja
bannerin alle, ja mielestäni nykyään blogiani kuvaavat sanat:
perhelifestyle, ruoka ja reseptiikka sekä hyvinvointi. Nämä asiat ovat
minulle tärkeitä, ja näistä tykkään kirjoittaa.

Yksi
asiasisältö, jota olen tarkoituksella viimeisen puolen vuoden ajan
vältellyt täällä blogissa, ovat kaverisuhteet, ystäväsuhteet,
isovanhempisuhteet sekä yleisesti ottaen läheiset muutkin suhteet
yleisellä tasolla. Ne ovat asioita, joista edelleen haluaisin avautua ja
joista kirjoittaa, mutta tiedättekö mitä? En jaksa enää sitä
väärinymmärryksen määrää, minkä niistä teksteistä joka kerta kohtaan.
Olen hyväksynyt, että kukaaaan, kuka ei ole elänyt sellaista arkea kuin
me, ei pysty näitä asioita täysin ymmärtämäänkään, vaikka kuinka asioita
yrittäisin avata avoimesti ja rehellisesti. Niistä tänne kirjoittaminen tuntuu siis välillä vähän turhalta.

Olen
julkaissut joka ikisen kommentin blogihistoriani ajalta, vaikka monet
läheiset ovatkin pitäneet minua hulluna tämän päätöksen suhteen. Että
mitä sitä nyt suotta antaa pahoille, ilkeille ja kateellisille suille
valtaa blogissa, kun ne voi yhtä hyvin hiljentää deletellä. Mutta minä
olen päättänyt toisin. Jotta voin sanoa pystyväni seisomaan omien
tekstieni ja mielipiteitteni takana, olen valmis kohtaamaan sellaisetkin
kommentoijat, jotka haluavat vain yrittää satuttaa. Haluan pystyä
perustelemaan kaiken kirjoittamani, jos minua haastetaan
perustelemaan. Ja tähän olen pystynyt. Olen tiennyt, että saan
selitettyä jokaisen lauseen tekstissäni niin, että en puhu itseäni
pussiin. 

Ehkäpä juuri se, että
joutuu usein näiden tekstien jälkeen kuulemaan vaikka mitä soopaa niin
omasta luonteenlaadusta, arvoista kuin muistakin elämäämme liittyvistä
asioista, on rankkaa. Se on rankkaa siitäkin huolimatta, vaikka itse (ja
se tärkein lähipiiri) tietää, miten asiat oikeasti ovat, ja vaikka
tiedän, että ehkäpä kukaan näistä negatiivisista kommentoijista ei
pystyisi sanomaan kirjoitettua asiaa minulle kasvotusten. Se on rankkaa
siksi, että minä pyrin aina ajattelemaan positiivisesti ja kehittymään.
Vaikka en ota loukkauksia niin itseeni, niin pyrin silti aina
ajattelemaan, että onko kommentoijilla oikeasti joku hyvä tarkoitus, ja
että voinko oikeasti oppia siitä kommentista edes jotakin. Menen syvälle
omaan ajatusmaailmaani (liian syvälle, sanoo mieheni :-D) ja tutkin sitä. Usein, hyvin usein monen tunnin
pähkäilyn jälkeen joudun toteamaan, että ei, tämä kommentoija ei tiedä
minusta yhtään mitään, ja todennäköisesti luki tekstini täysin
väärinymmärtäen (tahallaan) ja/tai halusi purkaa pahaa oloaan/omia
käsittelemättömiä tunteitaan minuun ja blogiini. Tai että hän on joku,
joka on jostain syystä kehittänyt minua kohtaan jonkun kaunan.
Useinhan
asia on niin, että niillä, jotka tekstin eniten itseensä ottavat, onkin
omassa mielessään eniten prosessoitavaa asian suhteen. Eli että
silloin, kun on suoltamassa ilkeää tekstiä kommenttikenttään, ihan
peiliin voisi katsoa, jos näin kauniisti asian ilmaisisi. No mutta, täysin
avosylin olen kaikki tyypit blogiini ottanut, ja kehittänyt
vain nahkaani paksummaksi kaiken kommentoinnin suhteen. Kuitenkin näiden kurjimpien luonneanalyysien takia henkilökohtaisimmat asiat usein jäävät
kirjoittamatta, ja niin varmaan jatkossakin. Harmittaahan se, että
joudun rajoittamaan tekstintuottoa, sillä aina olen saanut kiitosta
juuri näistä kirjoituksista, jotka eniten puhututtavat. Kurjaa, jos jää
vertaistukea ja empatiaa antamatta tässä muodossa niille, jotka sitä
voisivat tarvita.
Mitä blogista
siis jatkossa löytyy? Samaa kuin tähänkin asti, nyt vaan annoin
vihdoinkin itselleni ”luvan” kirjoittaa kaikesta, tällä kepeydellä minkä sormilleni kepeydeksi asetan. Tykkäättekö te (pintapuolisista)
kuulumispostauksista? Hyvinvointijutuista? Ruokajutuista? Menovinkeistä?
Täysin random-jutuista, kuten pienistä ajatelmista eri asioiden
suhteen? Onko blogini liian sekava, jos se sisältää kaikkea tätä? Vai
toivovatko lukijani enemmän yhteen tai kahteen asiaan keskittyvää blogia
(sillä blogini alku oli hyvinkin selkeä asiajakauman suhteen)?

5 kommenttia

  1. Emmi kirjoitti:

    Kiitti Matu kommentista 🙂
    Onneksi on sitten teitä blogikavereita, joiden kanssa itkeä ja nauraa näille ilkeille anoille 😀

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Luen sun blogia epäsäännöllisen säännöllisesti, koskaan aiemmin en ole kommentoinut. Sun blogissa on ollut kivasti aiheesta kuin aiheesta, mikä varmaan on vetänyt puoleensa. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkia ei voi miellyttää, kritiikkiä ja kommentteja pitää pystyä ottamaan vastaan, jos elämäänsä ja mielipiteitä jakaa julkisesti. Kaikki ei aina ole asiallisia ja eri mieltäkin joskus ollaan, mikä ei tee ihmisiä sen huonommiksi. Minäkin myönnän, että olen monista asioista eri mieltä kanssasi, mutta jokainen meistä elää ja tekee asioita omalla tavallaan. Kun annat mahdollisuuden kommentoida anonyymisti, ne kommemtit on silloin kestettävä, ehkä nieltävä ja annettava olla. Näin tekee myös moni julkisuuden henkilö, jotka ovat suurennuslasin alla jatkuvasti.

    Toivottavasti et kommenttien takia karsi kirjoittamisesta. Ja hei, odotan kovasti postausta teidän uudesta kodista.

    • Emmi kirjoitti:

      Kiva, että kommentoit nyt! Kiitos palautteesta!

      Jep, parhaani teen, että kaikki kommentit kestän, mutta toki tahdon aina selittää kommentoijalle omaa kantaani auki, jos minulla on tunne, että hän on ymmärtänyt minut väärin. 🙂

      Talopostaus voisikin olla kiva tehdä heti, kun paikat ollaan saatu kuntoon ja vikatkin rempat tehtyä. (Siihen voi kyllä kestää vielä vähän aikaa :-D)

  3. petra kirjoitti:

    Mitä enemmän laidasta laitaan sen parempi mun mielestä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *