Hae
Emmi Anniina

Huhtikuun postaukset: vauvakuulumisia, yli kolmevuotiaan imetystä, mahlankeruuta ja muisteloita 20 vuoden takaa

Huhtikuu on takanapäin! Tämän vuoden huhtikuu oli paljon valoisampi kuin viime vuoden huhtikuu, jolloin uusi, koronarajoitusten varjostama arki vasta alkoi ja maailmantilanne (ja työtilanteemme) mietitytti. Toki pelkoa terveyden suhteen minulla ei ole ollut missään vaiheessa korona-aikana, mutta aika paljon kaikenlaisia muita tunteita kyllä on ollut ilmassa. Nyt miehen etätyö on jo meille normaali ja matkatyöarki tuntuu kaukaiselta. Matkatyöt toki taitavat taas pian startata ja siihen on sitten uudelleen sopeuduttava ja minun opeteltava pyörittämään neljän lapsen arkea usein yksikseni pahimmillaan/parhaimmillaan parikin viikkoa kuukaudessa.

Mutta tämän vuoden huhtikuu oli siis ihanaa vauvakuplassa edelleen elämistä ja rennosta, hitaasta arjesta nauttimista. Olemme rakentaneet arjestamme vuosien mittaan sellaisen, että emme tunne itseämme kiireisiksi, vaikka tekemistä on paljon. Kiire ja stressi ovat viimeiset asiat, joita arkeemme tahdomme. Niiden välttäminen on myös suorastaan terveysteko.

Viime kuussa kirjoittelin vauvakuulumisia. Muistan edellisten lasten kohdalta sen, että olen onnellinen vauva sylissäni, mutta en taas muistanut, että onni on niiiiiiin valtavaa kuin se on!

Meidän kaksikuinen vauva

Yhdessä tekstissäni avasin teille ajatuksiani perheemme lopullisen kokoonpanon syistä. Johtuuko se tyttövauvasta?

Perheeseemme syntyi vihdoin tyttö – siksikö perheemme on nyt valmis?

Huvipuistolaitteet, rullaluistelut ja vieraiden ihmisten kyytiin hyppääminen ovat taaksejäänyttä elämää! Näistä asioista avaudun tässä postauksessa:

7 asiaa, joita en enää uskalla tehdä

Tästä tekstistä voit napata itsellesi mahlankeruun ohjeet ensi vuodelle jo valmiiksi:

Vielä kerkiät valuttaa itsellesi luonnosta raikkaan ja terveellisen juoman: mahlan keruuaika!

Henkilökohtaisin ja koskettavin teksti viime kuussa oli nuorimman pojan imetyksen loppumiseen liittyvä teksti:

Kolmannen lapsen lapsentahtinen imetys loppui 3 vuoden ja 3 kuukauden iässä

Ihanaa alkanutta toukokuuta! Toivotaan, että lämpö hellii meitä tässä kuussa jo kivasti!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.