Hae
Emmi Anniina

Huolivartti + 3 x kiitos

Haluan jakaa empiirisen tutkimukseni
alustavat tulokset kanssanne. Perheemme tavoitteena on ollut löytää lisää onnellisuutta
ja tyytyväisyyttä elämäämme, siitä faktasta huolimatta, tai oikeastaan juurikin
sen takia, että meidän perhe on välillä kaulaa myöten lemuavassa upottavassa
refluksisuossa. Välillä suo upottaa enemmän, välillä vähemmän. Vaikka kuinka olemme
suon imun vallassa joskus, haluaisimme oppia katsomaan mutaperspektiivistä ylöspäin
ja tavoittamaan ne hennot auringon säteet, jotka puiden latvojen välistä
kajastavat.
Voin suositella kaikille
refluksivanhemmille ja tottakai ihan kaikille muillekin maailman ihmisille erästä
ilmaista, nopeaa ja aina saatavilla olevaa, oman elämän tyytyväisyyden tasoon
positiivisesti vaikuttavaa juttua: kiitollisuuspäiväkirjaa. Joo, saa nauraa,
jos haluaa. Oma puoliläpällinen asenne kiitollisuuspäiväkirjaa kohtaan on kyllä
tässä viime kuukauden aikana muuttunut totiseksi ylistyslauluksi sen puolesta.  
Toki olen jo vuosia ahminut
artikkeleita yleisesti onnellisuudesta, kiitollisuudesta, kiitollisuuspäiväkirjan
tekemisestä ja sen vaikutuksesta onnellisuuteen, mutta pointti onkin siinä,
että sain vihdoin ja viimein rykäistyä aloitteen arkeemme. Varovaisesti kerroin
miehelleni ajatuksesta, ja odotin, lentääkö idea sataakahtakymppiä muiden hylättyjen,
naisten-ihme-hömpötyskummajaisten taivaaseen vai soittaisiko hän kenties jo ambulanssin
paikalle todennäköisen pimahtamiseni takia. 
Yllätyksekseni ei tapahtunut
kumpaakaan. Jo samana iltana kehittelimme kiitollisuuspäiväkirjamenetelmästä
meille sopivan, helpon rutiinin. Saatuamme Pikkusankarin nukkumaan, rojahdamme
sohvalle sylikkäin ja kerromme vuorotellen päivän aikana kaikki mielessä olleet
murheemme, olivat ne sitten itikan tai virtahevon kokoisia. Sen jälkeen kerromme
kolme kiitollisuuden aihetta; asioita, jotka juuri sinä päivä ovat tuottaneet
iloa, nautintoa, positiivisia tunteita tai onnellisuuden väreitä. 
Useimmiten
kiitollisuuden aiheet ovat niinkin korkealentoisia kuin kirjastosta kivan
kirjan löytäminen, Pikkusankarin uusi hassu sana, lettutaikinan täydellinen
koostumus tai herätyksiä yksi vähemmän kuin edellisyönä. Sellaisena päivänä,
kun takana on yltiövaikea rääkymisyö, lapsi on kränännyt koko päivän, iso
lumipaakku katolta on tipahtanut lämpöiseen niskaan, ruoka jäähtynyt lautaselle
neljä kertaa ja parisuhde on pelkkää tiuskimista, ei kiitollisuuden aiheita tunnu
löytyvän yhtään. Tai sitten molemmat nukahtavat kesken miettimisen. Tai
kertominen keskeytyy pariin Pikkusankarin nukuttamisyritykseen. Aluksi saatoin myös
kuulla mieheltä kivoja yrityksiä, kuten ”Sama kuin eilen.” 
Voimme ylpeillä sillä, että
olemme oppineet löytämään ja sanomaan ääneen jokaisesta päivästä, oikeasti myös
niistä mustimmistakin päivistä, kiitollisuuden aiheita. Edes yhden pienen. Tässä
tämän perheen empiirisessä tapaustutkimuksessa tulos taitaa olla selvä: muut
muuttujat poissulkien voi kyllä todeta, että onnellisuuden tunteminen on kokonaisuudessaan
kasvanut kiitollisuuspäiväkirjamme myötä. Kirjallisuuslähteeni vakuuttavat,
että jaetun kiitollisuuspäiväkirjan myötä bonuksena on mahdollista saada jopa
vielä hieman paremmin toimiva ja avoimempi parisuhde. Tämän mekin olemme
huomanneet 🙂 (kysyin mieheltä, saan myös tässä virkkeessä käyttää monikon
ensimmäistä muotoa).

8 kommenttia

  1. anujohanna kirjoitti:

    On kyllä niin totta! itse käytän tuota samaa ja olen oppinut jopa käyttämään siihenkin, että kun syön joka päivä possua, osaan jo sanoa, että tänään, kylläpä tämä possu maistuu aivan harvinaisen hyvältä!

    • Emmi kirjoitti:

      Anu, hatun nostot sinulle, jos pystyt VIELÄKIN näkemään asian noin, olet kyllä niin kauan pupertanut sitä possua. Rehellisesti sanottuna, sä olet sitkein tapaamani nainen!!!

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Luin nopeasti kaikki kirjoituksesi läpi. Huhhuh, millainen vauvavuosi teillä on ollut, ja varmasti haasteita vielä edessä!

    Meillä on 1v 4kk ikäinen moniallergikko, joka ONNEKSI reagoi epäsopiviin välittömin iho-oirein tai pahimmillaan oksentamalla ja hengenahdistuksella. Oireet tulee kuitenkin heti, joten diagnosointi, lääkäreiden ja sukulaisten vakuuttelu ja sopivan imetysdietin ja ruokavalion löytyminen on ollut suht helppoa.

    En tiedä mitä sanoa.. Uskallan sanoa että tiedän vähän miltä teistä tuntuu, mut varmaan se on vielä sata kertaa kauheampaa. Voimia haluan joka tapauksessa toivottaa ja kiittää vertaistuesta. Olisinpa silloin pahimpina aikoina jaksanut etsiä netistä tukea.

    Nyt kun meidän perhe on selvinnyt pahimmasta ja tilenne rauhoittunut, mietin, voisinko jotenkin auttaa jotain sellaista perhettä joka on allergiataipaleensa alussa. Sellaista äitiä, joka miettii, että ei hitsit täö ei voi olla "vaan" normaalia koliikkia, mun vauvalla on joku hätä mutta kukaan ei usko ja mua pidetään ihan hulluna.

    No, enivei, jään seuraamaan kirjoitteluasi.

    Tsemppiä!

    -linda

    • Emmi kirjoitti:

      Kiva, että löysit blogiini! Ja kiitos myös sinne suunnalle vertaistuellisista sanoista. Kaikki kohtalontoverit ovat todellakin vain plussaa tässä sairaudessa! (Olipa taapero sitten viidelle tai viidellekymmenelle ruoka-aineelle allerginen ja iho-, tai suolisto-oireinen yms.)

      Itselle tämän blogin yksi missio onkin juuri se, että jos edes yksi tätä lukeva yöt ja päivät tuskahuutoa kuunteleva vanhempi valaistuisi ja sitä kautta edes yksi vauva pelastuisi tuolta kauhealta kohtalolta elää vauvavuosi (ja pahimmassa tapauksessa monta vuotta sen jälkeen) ilman oikeaa diagnoosia ja hoitoa!

      Sympaattiset halaukset sinulle ja onnen hetkiä arkeenne!

  3. AnnaW kirjoitti:

    Mun blogissa olisi sulle haaste 🙂

  4. Tampereen plikka kirjoitti:

    Terkkuja aikuisten refluksisuolta (sulla on samanlaisia mielikuvia kuin täälläkin) 🙂

    Pitkospuita pitkiin melkein kävellään hyvinä päivinä mutta usein menee sentti eteenpäin ryömien .. tai joskus ollaan pitkospuiden vieressä lujaa niistä kiinni pitäen 🙁 Ja suolla on erittäin harvoin päivä, useimmiten on pimeää. Alussa oli vain satunnaisia ääniä pimeydestä (nyt meillä on jo "suoyhteisö" laajentunut kun saatiin tuo oma sivusto pystyyn pari kolme vuotta sitten).

    Samantyyppinen positiivisuuspäiväkirja (ihan perinteisesti kirjoitettuna)oli itselläni käytössä kahden vuoden ajan 2005-2007, kun diagnoosia epätoivoisesti haettiin ja ennen niin normaali elämä vaihtui oudoksi tuskalliseksi painajaiseksi. Kyllä niitä ne 5/pvä aina löytyi mutta olihan ne aluksi tosiaankin pieniä tyyliin "pystyin syömäään lounaan desin muusia ja 2 lihapullaa 30 minuutissa – jees!", "pystyin nielemään ilman nielemislihasten ramppausta", "kivutonta aikaa jopa tunti hereilläoloajasta", "tänään meni vain 2 särkylääkettä", "mieletön kipukohtaus päällä mutta naama ei väänny mitenkään, joten voin olla vaikka missä – eikä kukaan huomaa!" "onneksi hengitys kulkee" ym. Huh niitä alkuaikoja!

    Täytyy sanoa että myös kaikki muut positiivisuuskikatkin mitä vaan keksi oli käytössä 😉

    Jaksamista siellä pimeällä suolla!!

    • Emmi kirjoitti:

      Ohhoh! "Mukava" kuulla myös aikuisrefluksikkojen tarinoita. Ei tämä tauti taida helppo olla vauvalle, lapselle eikä aikuisellekaan. Ihan kamalaa.

      Kiitos, kun kirjoitit. Kaikki fakta- ja kokemusperäinen tieto refluksitaudista on todella tervetullutta, sillä haluan ymmärtää parhaani mukaan lapseni kipukokemuksia. Hän kun ei osaa vielä niistä kertoa sanoin ja minulla ei ole omakroppaista kokemusta refluksitaudista.

      Kiitos, ja toivon myös sinulle hurjasti jaksamista tämän synkän sairauden kanssa!

      p.s. Tänne kommenttiboxiin saa mielellään heitellä kaikki mahdolliset käytössä olleet muutkin positiivisuuskikat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *