Jotakin todistetta siitä, että tämäkin blogi on lifestyleblogi
Selailin postauksiani taaksepäin etsiessäni tiettyä reseptiä, ja kiinnitin taas kerran huomioni siihen, että viimeksi aito kuulumispostaus on kirjoitettu heinäkuussa. Hups taas. Olisiko siis jo aika kertoilla yleiskuulumisia, kun tätä blogia kuitenkin lifestyleblogiksi kutsun…? 😀 (Eikö lifestyleblogiin kuulukin olennaisesti kuulumispostaukset…) Minun on aina yhtä huvittava huomata, miten vaikeaa on kirjoittaa omista kuulumisistaan ihan muuten vain. Yleensä tekstini kun pyörivät jonkin teeman ympärillä. No, pistetään taas tämän vuoden kuulumispostaus pakettiin. Heh.
Mitäs tässä puolessa vuodessa on siis tapahtunut? No, raskautta on tapahtunut. Sehän se tietysti isoin kuuluminen on ollut, meille kaikille perheessämme. Työarkeni kodin ulkopuolella on ohi, ja hommat jatkuvat kotona 😀 On tätä aikaa vaan niin kovasti odotettu ja tästä haaveiltu – olo on siis sen suhteen oikein onnellinen! Tuleva vauva on mukana oikeastaan kaikissa poikien puheissa. Mahaa pussaillaan, halaillaan ja sille puhutaan jatkuvasti. Tulevasta, muuttuvasta arjesta pojat puhuvat tosi usein, monta kymmentä kertaa päivässä. Ja mahtavaa, että puhevire on aina niin positiivinen! Molemmat odottavat, että pääsevät leikittämään vauvaa. Ja varsinkin Pikkusankari odottaa itse vauvanhoitoa! Hän on kovin vauvarakas, ja kyläillessämme vauvapaikoissa Pikkusankari yleensä tahtoo aina vauvan syliin, hakea avuksi vaippaa, työntää rattaita, vaihtaa hänelle vaatteita ja heiluttaa sitteriä. Uskon siis, että meillä neljällä arki rullaa oikein kivasti myös silloin, kun isi on töissä. Enkä muista, että Pikkusankari olisi koskaan ollut mustasukkainen Minimullistajasta, niin en osaa sitäkään pelätä. Pidän itsestäänselvänä sitä asiaa, että kaikille lapsille tulee antaa reilusti huomiota, vaikka lapsiluku kasvaa. Tästä yritän pitää kiinni edelleen. Tietysti pojilla on omat murheensa vauvan syntymän suhteen, suurimpana kuulemma se, että ei päästä ulkomaille nyt keväällä ja se, että en pääse ehkä aina pyyhkimään Minimullistajaa, kun vessasta sellainen kutsu käy 😀
Henkisesti siis vauvantuloon on meillä valmistauduttu oikein hyvin, mutta muuten vauvaa varten ei olekaan hankittu yhtään mitään. Muutamat kaverit ovat tuoneet ylijäämävauvatarvikkeitaan meille ja muutaman uuden ihanan jutun vauva on saanut ystäviltämme. Laskettuun aikaan on kuukausi, joten kai tässä on vielä aikaa miettiä, mitä tarvitsisi hankkia, heh. Aika stressittömästi mennään tässäkin asiassa, huomaan nyt. Työarki imi minusta ihan kaiken, joten kummiasiatkin ovat vielä ihan keskeneräisiä… Uuuups. No, vasta viikko takana äitiyslomaa, joten ehkäpä tässä tulee vielä aikaa ja jaksamista tehdä (ainakin ne melkein pakolliset) keskeneräiset hommat loppuun. Haaveilen myös osteopatiasta ja vyöhyketerapiasta, mutta ne taitavat jäädä käymättä ihan vain kustannussyistä.
Vaikeasta raskaudesta huolimatta olen poikien takia yrittänyt puuhastella normaaleja juttuja heidän kanssaan, ja onneksi olenkin – ehkä se on yksi syy, miksi pojat ovat edelleen positiivisin mielin raskauden suhteen! En ole pelännyt tiukkojakaan supisteluja, jäätäviä liitoskipuja enkä ketteryyden menettämistä… Sitten vaan on menty hitaammin, levätty välillä ja huokailtu ja nostettu jalat ylös missä sitä sitten ollaankaan oltu. Ja yhdessä naurettu sille olotilalle. Tämän vuoden puolella ollaan käyty melkein normaaliin tahtiin kylpylässä, kylässä kavereiden luona, joissakin seurakunnan menoissa, sisähuvipuistoissa, museoissa, messuilla, pulkkamäissä sekä teattereissa. Ja tietty kevään kohokohdassa: Disney on Icessä! Vaikka touhut ovatkin fyysisesti olleet aika rankkoja, niin onhan se henkisesti mahtavan virkistävää harjoittaa kulttuuria minun huipputyyppien kanssa. 🙂 Tässä keväällä Tampereen teatteri lahjoitti meille kolmeen teatteriesitykseen liput, mikä todellakin sopi meidän teatteria rakastavalle kolmikolle! Pikkusankarin kanssa kävimme katsomassa Saiturin joulu-näytelmän ja molempien poikien sekä Mummon ja kummin kanssa Tuttiritari ja Lohikäärmeen salaisuus-näytelmän. Aikuisille suunnatun Ulkomaalainen-näytelmän kävin katsomassa kaverini kanssa.
Uskon, että Saiturin joulu-näytelmä ei olisi sopinut yhtään nuoremmalle kuin tämä meidän eskarilainen on, sillä siinä oli pelottavia kohtauksia. Meidän tottuneelle teatterikävijälle näytelmä oli kuitenkin tosi mieluinen ja paljon puhuttava kokemus. Näytelmä oli samaan aikaan mielenkiintoisesti tehty sekä hyvin opettavainen! Näytelmässä käsiteltiin itsekkyyttä, rahan valtaa, anteliaisuutta, menneisyyden katumista ja anteeksiantoa. Väliajalla esikoinen totesi, että ”jatkuisipa se näytelmä jo”! Tämän näytelmän teemoista on puhuttu monen monta kertaa reissun jälkeen! Voi olla, että Saiturin joulu esitetään taas ensi jouluna Tampereen teatterissa, joten kannattaa pitää se mielessä, jos etsii joulunaikaan liittyviä teatterijuttuja loppuvuodesta!
Ulkomaalainen-näytelmä oli oikeasti hauska – siis sellainen, jossa purskahtelin nauruun monesti! Ja niin taisi purskahdella vierustoverinikin! Sanailu oli kekseliästä ja näyttelijäsuoritukset mainioita ja tarinakin aika hullu! Aika monta ”mukahauskaa” teatteria nähneenä tätä voin kyllä aidosti suositella 🙂
Tuttiritari oli meille uusi juttu, ja kuulinkin jälkikäteen, että sitä esitetään mm. Pikkukakkosessa. Me vaan emme olleet siihen törmänneet missään, kun meillä töllö saattaa olla kuukaudenkin kiinni putkeen. Se ei teatterikokemusta mitenkään muuttanut, sillä pojat viihtyivät mainiosti näytelmää katsoen. Esitys oli musiikintäyteinen, värikäs ja hauska. Esityksestä aikuinenkin löysi oman tasonsa, joten katsomiskokemuksena näin kolmekymmentä vuotta vanhempanakin ihmisenä se oli oikein kiva, vaikka tietenkin näytelmä oli enemmän lapsille suunnattu. Ainoa miinus tässä näytelmässä oli se, että lasten istuinkorokkeet loppuivat kesken, eikä niitä riittänyt jokaiselle tarvitsevalle. Onneksi meillä Minimullistaja tykkää muutenkin istua sylissä, joten hän katseli minun, kummin ja Mummon sylistä suurimman osan näytelmästä.
Tuleville viikoille en ole uskaltanut pojille kulttuuria tai muitakaan suurempia reissuja luvata, ettei tule pettymyksiä, mutta harrastetaan niitä sitten nopeilla päätöksillä tai toivotaan, että joku muu haluaisi viettää aktiivisempaa aikaa poikien kanssa, jos minun vauhtini hiipuu tästä paljonkin. 😀 Pojat kuitenkin kaipaavat toimintaa ”jonkin verran” (todellakin heittomerkeissä :-D) arkeensa. Esimerkiksi Muumimaailman talvi oli Minimullistajan puheissa joka päivä, mutta niin pitkään ajomatkaan en vain enää itse kykene enkä kehdannut pyytää ketään muutakaan kuskiksi, eikä miehellä ja minulla ollut tuona talvirieha-aikana yhtäkään yhteistä vapaapäivää. Ehkä ensi vuonna sitten!
Minulla itsellä olisi vielä kaksi viikonloppua NLP:tä ennen laskettua aikaa, ja muutama muukin tosi mielenkiintoista pk-seudulle matkustamista vaativaa juttua tulossa tässä maaliskuussa, joista varmasti kuulette joko täällä blogissa tai ainakin instassa (jossa muuten tulee jaettua ihan näitä jokapäiväisiä tapahtumia päivittäin: @skribentti). Niin, kaikki tämä tapahtunee, ellei vauva päätä syntyä ennen laskettua aikaa. Ja jos päättää, hän on hyvin, hyvin tervetullut ja silloin kaikki muu on toissijaista.
P.s. Instagramissa on vielä tämä ilta aikaa osallistua ihanien
ekologisten myrkyttömien kylpylelujen arvontaan – sinne siis te, jotka
ette ole vielä arvontaan osallistuneet 🙂
ekologisten myrkyttömien kylpylelujen arvontaan – sinne siis te, jotka
ette ole vielä arvontaan osallistuneet 🙂
Kiitos teatterilipuista Tampereen teatteri!
NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen
Viime viikonloppuna oli minulla taas NLP-opintorutistus vuorossa, ja tietenkin tuonkin viikonlopun jälkeen pää oli täynnä ajatuksia ja keho täynnä fiiliksiä. (Ensimmäinen kirjoitukseni NLP:stä löytyy täältä: Matkalla itseeni.) Ajattelin nyt kirjoitella teille muutamia ajatuksia liittyen vanhemmuuteen, lasten kasvattamiseen ja noiden ihanien pienten ihmisten kanssa elämiseen, joita olen NLP:n kautta itse prosessoinut tavalla tai toisella.
1) Mieti, mitä oppimis/elämis/vuorovaikutustyyppiä lapsesi on ja mene hänen ”kartalleen”. Onko lapsesi eniten visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen vai looginen? NLP:ssä olemme tutustuneet käytännössä näihin tyyppeihin havainnoimalla itseämme ja muita ja purkamalla näitä havaintoja yhdessä. Tavoitteena on, että osaisimme arjen oikeissa tilanteissa havaita näiden tyyppien tyypillisiä sanamuotoja, toimimistapoja, ajattelutapoja, perusteluketjuja yms. ja näin pääsisimme lähemmäs näiden tyyppien ajatusmaailmaa. Kun ymmärrämme, miltä kantilta lapsemme maailmaa katsoo, osaamme valita oikeantyyppiset sanat ja asioiden ilmaisemismuodot kommunikoimiseen, ja pääsemme lähemmäs yhteisymmärrystä heidän kanssaan.
2) Edellinen asia liittyy siihen, että aina, kun haluamme olla (toimivassa) vuorovaikutustilanteessa jonkun kanssa, haluamme päästä hänen ”kartalleen”. Jokaisella ihmisellä on oma ”karttansa” objektiivisesta ”maastosta”. Ei ole olemassa samanalaisia karttoja samasta maastosta, mutta kun tutustuu toisen karttaan, voi toista ymmärtää paremmin. Kartta on mm. juurikin tuo edellä käsittelemäni oppimis/elämis/vuorovaikutustyyppi, mutta myös muuta. Onhan jokaisella ihmisellä esimerkiksi oma historiansa, tulevaisuuden toiveensa ja sosiaalinen maailmansa, jotka kaikki vaikuttavat ihmisen omaan karttaan eli siihen, miten maailmaa katsotaan. Arkikielellä: jos siis haluan ymmärtää toista syvällisesti, on tunnettava toinen hänen karttoineen. Tämä tietenkin pätee myös lasten kanssa toimiessa. Ole kiinnostunut lapsistasi ja tutustu heihin!
3) Ihminen on laumaeläin, ja esimerkiksi peilisolut ovat yksi suuri todiste tästä. Peilisolujen avulla muokkaamme käyttäytymistämme sopivaksi laumaamme. Vanhemmalla on siis suuri vastuu sen suhteen, miten hän käyttäytyy lasten kanssa. Jos tahdot oikeasti ymmärtää lastasi ja muokata hänen käyttäytymistään hänelle turvallisempaan/hyödyllisempään/parempaan suuntaan, ei ole pitkäkantoista vain määrätä, käskeä, pakottaa ja soosottaa sormella. Oikeasti, tämän pitäisi olla jokaiselle vanhemmalle itsestäänselvyys, vaikka se ei tietenkään ole: mene lapsen tasolle (konkreettisestikin! siis kyykisty/ota syliin/istu samalla tasolla/katso silmiin), auta häntä rauhoittumaan (esimerkiksi oma rauhallinen hengitys saa lapsen myös rauhoittumaan, kun hän alkaa ”peilaamaan” tätä hengitystä omaan hengitykseensä lähellä oltaessa – kokeile vaikka!), keskustele ja perustele toista kuunnellen. Ja tee tämä kaikki mielessäsi juuri sen vastapuolen kartta, jolla hän katsoo maailmaa. Tällä kaavalla vuorovaikutustilanteet ovat todella, todella paljon hedelmällisempiä, opettavampia, lapsilähtöisempiä ja kauaskantoisempia.
4) Vaikeita tunteita voi käsitellä mitä mielenkiintoisemmilla tavoilla myös lasten kanssa. Seuraavaksi kerron yhden esimerkin. Me olemme NLP:ssä yrittäneet tavoittaa eri tunteiden/tilanteiden aiheuttamia tuntemuksia kehossamme ja tunnistamisen jälkeen muuttamaan niitä tuntemuksia, jotta niiden kanssa olisi helpompi elää. Tätä olen käyttänyt onnistuneesti esikoisemme kanssa! Tosi usein meillä onkin ollut kiukkutilanteissa käytössä esim. herra Hansson, joka tulee aina välillä kiusaamaan meitä ja niin lapset saavat heittää Hanssonin roskikseen tai vetää vessasta alas tms. Tätä on tehty ehkä esikoisen kaksivuotisajoilta lähtien. Vaikutus on ollut suurimmaksi osaksi positiivinen ja kiukku on saattanut lähteä helpostikin pois Hanssonin myötä. Mutta nyt NLP:n kautta olen ottanut esim. juuri tämän kiukun, jännityksen tms. tunteen käsittelyn lapsen itsensä sisältä lähteväksi. Eli heti aluksi emme ulkoista asiaa, vaan tarkastelemme asiaa lapsen tuntemuksesta käsin. Tässä on yksi esimerkki eräältä aamulta, kun esikoista jännitti tosi kovasti tuleva päivä, johon sisältyi kaikkea jännää ja erilaista:
Pikkusankari käyttäytyi tietyllä tavalla, jonka tiedän kokemuksesta tarkoittavan kovaa jännitystä. Hän ei osaa keskittyä mihinkään tekemiseen. Hän pyörii ja hyörii sohvalla ja temppuilee päämäärättömästi. Hän ilmeilee, eleilee ja ääntelehtii kummasti ilman mitään tarkoitusta tai leikkiä. Menen Pikkusankarin lähelle, otan syliin, katson silmiin ja aloitan keskustelun: ”Äiti huomaa, että sinulla on jokin asia, mikä sinua vaivaa. Haluatko kertoa, mikä se on?”. Kerron Pikkusankarille, mitä tarkkaan ottaen olen huomioinut hänen käyttäytymisestään, ja hän on samaa mieltä kanssani. Hän rauhoittuu syliin, ja hetken päästä hän kertoo, että jännittää. Tilanne on rauhallinen, joten päätän, että teemme NLP-harjoituksen kaltaisen tunteidenkäsittelytuokion. Kysyn Pikkusankarilta, missä kohdassa kehoa hän tuntee jännityksen. Hän sanoo välittömästi, että kurkussa. Huomaan, että Pikkusankari lähtee harjoitukseen innolla, joten jatkamme. Kysyn, millainen jännitys siellä luuraa. Pikkusankari kertoo, että se on vihreä limainen tahmea pallo. Mietimme yhdessä, voisiko sitä palloa ensin vaikka pienentää. Pikkusankari päättää mielikuvassaan pienentää jännityksen. Sitten mietimme, voisiko jännitystä saada millään pois kehosta ja voisiko se muuttaa muotoaan jotenkin. Hän kertoo heti, että limapallo voisi valua käden kautta maahan, niin, että se täytyy ravistella pois ja se että se näin muuttuu vesimäiseen muotoon.
Kun tämä oli tehty, Pikkusankarin olo oli seesteinen ja hän ei enää jatkanut jännityskäyttäytymistään. Vähän ajan päästä Pikkusankari kysyi, että mitä jos se limapallo palaa takaisin? Mietimme yhdessä, miten hän pystyy nyt itse sitä tunnetta pienentämään ja jopa sen poistamaan, jos se häiritsee tekemisiä liikaa. Tämä oli juuri tähän päivään täydellinen vastaus, ja Pikkusankari kertoi muutaman kerran päivän aikana, että hän oli juuri pienentänyt jännitystään, eikä jännityksen tuomaa huonoa käytöstä enää ilmennyt.
Seuraavina päivinä, kun tuli muitakin ikäviä tunteita, Pikkusankari osasi jo itse kertoa, että ”äiti, minä voisin käsitellä näitä tunteita sillä tavalla, kun opetit”. Ja tietenkin tuin häntä tässä. Tämä harjoitus tuli siis todellakin jäädäkseen meille! Tärkeää tässä harjoituksessa on se, että harjoituksen kohde itse päättää, missä tunne tuntuu, missä muodossa se on, mitä sille voi tehdä ja miten sen voisi saada pois itsestä. Pakottamalla tätä harjoitusta ei saa tehtyä eikä siitä ole mitään hyötyä silloin.
Kaikille tämä ei tietenkään toimi, mutta toisille erittäinkin hyvin. Esimerkiksi itse en saa tästä harjoituksesta niin paljon irti omien tunteideni käsittelyssä, mutta poikani nähtävästikin saa! Meillä on nähty vaaleanpunaisia hattarapilviä, jotka muuttuvat savuksi ja tulevat ulos nenästä, meillä on nähty piikkipalloja jaloissa, jotka pyöritellään kynsien läpi ulos ja meillä on nähty isoja pahvilaatikoita korvissa, jotka heiluttamalla lähtevät matkoihinsa. Noin niin kuin muun muassa. Luulen, että Pikkusankin mieletön mielikuvitus auttaa häntä tässä tehtävässä eläytymään tunteeseen valtoimenaan. Hyvä, tämä toimii näin ja tämä on silloin NLP:tä!
5) Tunnekokemus kestää fysiologisesti vain 90 sekuntia eli puolitoista minuuttia. Tämä on tärkeä, lohduttava tieto niin itsen kuin omien lastenkin kannalta. Varsinkin, jos kyseessä on epämukava tunne, tämä 90 sekuntia on hyvä keskittyä havainnoimaan omaa tunnekokemusta ja pysähtyä sen äärelle – ehkä hengittämään. Kun tämä 90 sekuntia on kulunut, voi ja kannattaa siitä yrittää päästää irti. Silloin on fysiologisesti mahdollista päästä irti epämukavasta tunnekokemuksesta. Eli karusti sanottuna: loppu on päästä kiinni. Auta siis lastasi sekä tunnekokemuksen kohtaamisessa että siitä irtipäästämisessä! Tämän teorian mukaan ei siis ole väärin kääntää lapsen huomiota muualle puolentoista minuutin jälkeen tunnekokemuksen syntymisestä. Tässä ajassa hän on kerinnyt kokemaan tunteen kokonaisvaltaisesti ja parhaimmassa tapauksessa oppinut tunnustelemaan, miltä se tunne tuntuu aikuisen luomassa turvallisessa tilassa. NLP:n mukaan kaikki tunteet ja ajatukset ovat siis oikeasti sallittuja, mutta se, miten niitä käsitellään – siihen pyritään vaikuttamaan!
6) Kun alkaa olla entistä tietoisempia omista ajatuksistaan, uskomuksistaan, toimintatavoistaan ja teoistaan, alkaa yhä syvemmin elää hetkessä, mutta samalla kieroutuneesti: alkaa myös tajuamaan elämän rajallisuuden, sen hienouden ja sen tarjoamat mahdollisuudet. On entistä helpompi olla onnellinen, ja osaa todella arvostaa elämää, kaikkine murheineen. Elämä on nyt. Uskon vakaasti, että et ikinä, ikinä tule katumaan niitä hetkiä, kun olet läsnä lapsillesi ja läsnä elämällesi.
Jotta tekstistä ei tulisi romaani, jätän vinkit nyt kuuteen, ja teen vaikka kakkososan, jos kiinnostusta lukijoilta löytyy näiden asioiden suuntaan 🙂 NLP meinaan on antanut jo tässä vaiheessa niin paljon kehittymisen avaimia, että tekstiä voisi syntyä vaikka kirjallinen 😀 Tällä hetkellä tuntuu, että NLP minun kohdallani ei jää vain kevääseen, vaan se tulee jatkumaan myös syksyllä, sillä silloin True Heartsilla alkaisi sopivasti NLP Master Practitioner…