Hae
Emmi Anniina

Nimikriisi ja muukin kriisi

Taas kriiseillään. Onneksi yksi kriisi on aika positiivinen! Onhan niitä kriisejä ollut aiemminkin (muun muassa klik ja
klik) tämän kolmivuotisen bloggaukseni aikana. Nyt kohtaan
kriiseissäni niin vanhoja teemoja kuin hieman uusiakin teemoja.
Täysin positiivisena kriisinä on nimikriisi! Siis että
valvotaanko meillä enää? No, viimeisen puolen vuoden aikana
entistä vähemmän, ja viime kuukausien perusteella jopa (kuinka
hienolta se näyttääkään kirjoitettuna): melkeinpä
vain normaalilapsiperhearjen verran! Onneksi blogin nimi ei ole (tällä
hetkellä eikä toivottavasti enää koskaan tällä intensiteetillä) totta, mutta saako se silti jäädä? Voiko se jäädä,
koska se on ”minun brändini”, se, mikä oli alun perin blogini
juttu? Vai pitääkö nimeksi vaihtaa jokin muu, sellainen,
mikä kertoo enemmän blogini nykyisestä sisällöstä? Ja että mikäköhän se semmoinen sitten olisi?
Toinen kriisi on yleisempi kriisi. Kuka minun juttujani lukee?
Lukeeko kukaan? (Okei, tilastot näyttävät, että lukee, ja joskus
minun oman henkilökohtaisen mittapuuni mukaan aika monikin, hui). Saavatko
lukijat jotain irti teksteistäni, vaikka eivät kommentoi (juuri koskaan)? Aionko
jatkaa valitsemallani tiellä ja olla aktivoimatta lukijoita
keskusteluun vai kannattaisiko minun herätellä ajatuksia
retorisilla (tai suoremmillakin) kysymyksillä postauksen lopussa,
koska kuitenkin pidän keskustelusta ja se kuuluu bloggaukseen? Vai
tyytyisinkö edelleen siihen käytäntöön, että luotan, että jokainen lukija,
joka kokee mielekkääksi kommentoida, kommentoi? Enhän minä itsekään kommentoi kuin murto-osaan blogeista, joita luen (toki olisi hyvä entistä useammin kommentoida!). 
Mitä minulta
odotetaan vanhan blogitaustani perusteella? Entä Kaksplussan kautta
luettuna? Mitä minä haluan antaa itsestäni ja elämästämme lukijoille? Viimeisen puolen vuoden aikana olen kirjoitellut vähemmän lasten
juttuja kuin ennen, mutta olen kirjoitellut enemmän muihin teemoihin
liittyviä juttuja. Ja ylipäätänsä, olen kirjoitellut
määrällisesti hieman enemmän kuin minulla on ollut tapana. Mutta saanko blogista enää irti
sitä, mitä ennen? Onko blogilleni enää luontevaa paikkaa/tarvetta
blogimaailmassa vai olisiko minun aikani nyt siirtyä nauttimaan
perhe-elämästä täysin privaatisti tai aloittaa täysin puhtaalta pöydältä uudella blogilla? Ja mitäköhän minä sinne sitten kirjoittaisin?
Rakastan kirjoittamista. Tykkään blogeista ja tästä kaikesta
vuorovaikutteisesta virtuaalimaailmasta. Mutta – enää en
tarvitse niin lujaa virtuaalista vertaistukiolkapäätä kuin
vaikeampina vuosina tarvitsin, joten pääsyy blogin kirjoittamiseen on
pienentynyt. Joskus kirjoitin pohdinnoissani, että sitten, kun en
enää itse tarvitse blogia, on meillä elämä melko normaalia.
Idea oli tavallaan saada blogi tarpeettomaksi itselleni. No, normaalia arki meillä ei todellakaan vielä ole viikkotasolla
tarkasteltuna (hetkittäin siltä saattaa välillä jo tuntua!), mutta siihen
suuntaan olemme kai menossa… 🙂 Silti haluaisin edelleen olla täällä, olla häviämättä, olla vertaistukena muille. Niin, että milloin tahansa kuka tahansa samojen arjen vaikeuksien kanssa kamppaileva voisi tulla avautumaan kommenttiboksiin tai kirjoittaa mielensisältönsä minulle sähköpostiin, ihan niin kuin nytkin. Kompromissina nyt kaikesta tästä
miettimisestä lienee se, että jatkan toistaiseksi, välillä syvemmissä vesissä toki, mutta yleisesti ottaen hieman kevyemmällä
linjalla. Fiiliksen mukaan.

6 kommenttia

  1. Anna kirjoitti:

    Älä häviä mihinkään! 🙂 Veikkaan, että moni bloggaaja käy itsensä ja bloginsa kanssa samanlaisia identiteettikriisejä aina silloin tällöin…ainakin yksi Anna satunnaisesti miettii että jaahas, mitenkäs nämä rahkahässäkät tai marjanpoimintareissut taas treenaamiseen kuuluivatkaan 😉 Mutta on myös huomannut, että ne ketkä lukee niin lukee kyllä vaikka joka postauksessa ei salijuttuja olisikaan ja ei kai sitä enää tuosta tutusta ja turvallisesta blogin nimestä osaisi itsekään päästää irti 😀 Meillä mieskin joskus esitteli itsensä seurassa, jossa tiesi että blogiani luetaan (tapasi siis ko. ihmiset silloin ekaa kertaa) näin : "Etunimi 'Anna mun treenaa!' Sukunimi" :DD Arvaa repesinkö – enkä ollut ainut 😀

    Niin että sitä vaan, että mukana tullaan kirjoitatpa mitä tahansa 🙂 Monesti sitä miettii että omat arkiset asiat on tosi tylsiä, mutta yllättävästi ne vaan klikkauksia kerää 😀

    <3

    • Emmi kirjoitti:

      Kiitti Anna <3 En häviä(, ainakaan sun elämästä :-DD)

      Niinpä, taitavat ne kriisit kuulua ihan joka elämänalueeseen, myös bloggaamiseen 😀
      Hei totta! Enpä muuten koskaan ole sinua ajatellut "vain" treenibloggaajaksi, vaikka blogisi nimi ehkä antaa jonkun toisen kuvan, haha. 😀 Että jooo, nimestä huolimatta kaikki uppoaa 🙂

      Haha, voin uskoa, että oli hyvä ice breaker tuo sun miehen letkautus!

  2. Rinttu kirjoitti:

    No mutta kohta ne lapset on teinejä ja taas ne valvoo – pitää oikein patistaa illalla nukkumaan ja aamulla heräämään. Ja heti perään ne valvottaa vanhempia kun ovat yömyöhään kavereilla 😉 Eli pidä vaan nimi 😀

  3. Rinttu kirjoitti:

    Se pitää vielä lisätä että mukana minäkin, kirjoitat mistä vaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *