Kun suru saapui varoittamatta luoksemme
2
Kun viimeinenkin juuri on repäisty irti ja syli on täynnä ikävää, varjot tarttuvat kiinni liepeisiin,
on vaikea nähdä valoa.
Mutta se on siellä, sinua varten.
Ota kiinni niistä käsistä,
jotka vielä kulkevat kanssasi samaa matkaa
ja ota vastaan rakkaus ja lämpö.
Jonain päivänä suru ei enää purista, vaan muuttaa kauemmas ja saapuu vieraaksesi lempeämpänä.
Viimeisin kuukausi on ollut elämäni kamalin, epätodellisin ja kivuliain. Äitini kuoli yhtäkkisesti isänpäivän aamuna. Shokki valtasi koko elämämme. Ja edelleen läsnä on akuutti suru.
Koska kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa, päätin, että alan kirjoittamaan tunteitani ja ajatuksiani. Kasassa on sivutolkulla kyyneleiden, raivon, vihan ja kaipuun sävyttämiä sanoja. Osan surupäiväkirjan kappaleista jaan instagram-tililläni. Haluan tehdä surun näkyväksi ja sanoittaa ehkäpä myös muiden suruaikaa elävien elämää. Suru vaikuttaa ihan kaikkeen ja jossain vaiheessa se on todennäköisesti osa jokaisen elämää jossain muodossa. Jos pystyn antamaan edes yhdelle surun keskellä samoajalle vertaistukea tai auttaa edes yhtä surijan tukijaa näkemään surun luonteen moninaisemmin, niin olen onnistunut tavoitteessani.
Feed-postauksista löytyvät varsinaiset surupäiväkirjat, ja kohokohdassa ”SURU” löytyy tunnelmia kamalan kuukauden ajalta. Pääset TÄSTÄ IG-tililleni.
Tämän seuraavan minun tilanteeseen tehdyn värssyn luin arkun äärellä äidilleni.
En tiedä miten tän sanoa vois
niin aikaisin lähdit sä luotani pois.
On sylini täynnä ikävää,
epäuskoa, tekee niin kipeää!
Sun hymysi, lämpösi sydämessäin
mä kuljen polkuain kyynelissäin.
Nyt isän vierelle rauhaisaan
lepoon mä sinut saattaa saan.
Alun tekstin ja lopun värssyn on minun ajatuksistani kirjoittanut Tuija Vehviläinen
Otan osaa <3 Liikutuin kyyneliin lukiessani sun tekstiä ja surupäiväkirjaa , niin paljon tuskaa, rakkautta ja syviä tunteita täynnä. Suru on syvältä jäytävää fyysistä ja henkistä kipua, sekoamisen pelkoa, vihaa, epätodellista oloa, ahdistusta, ja loputonta ikävää. Menetin äitini myös äkillisesti sairaskohtaukseen kesällä, omat muistot on vahvasti mielessä. Hienoa että olet sanoittanut suruasi, moni samassa tilanteessa saa varmasti hyvää vertaistukea siitä. Itsellä näin puolenvuoden jälkeen suru ei ole enää niin viiltävää tuskaa kuin aluksi, mutta suuri ikävä on joka ikinen päivä, edelleen ajoittain myös kyyneliin asti. Samaistuin vahvasti kirjoittamiisi asioihin. Näin joulun alla kaikki vielä korostuu kun joulupöydästä puuttuu yksi. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja voimia rämpiä vaikeimman ylitse. Taivaalle on syttynyt nyt uusi tähti ja äitisi katselee sinua suojelusenkelinä ylhäältä <3
Kiitos Netta sun kommentista! Ja olen todella pahoillani, että teidän kesä oli kohdallanne äärimmäisen ahdistava ja koit myös läheisen äkillisen menettämisen! Toivoa kommenttisi yhdestä kohdasta sain. Se, että ehkä puolen vuoden päästä suru ei olisi enää niin viiltävää… Lämmin ja iso halaus sinulle Netta <3