Hae
Emmi Anniina

Ikimuistoisimpia kommentteja

Niitä on tullut tämän
puolentoista vuoden aikana paljon. PAL-JON.
Ja niin räiskyvän kauheita ja koomisia ja kauhean koomisia, että jos mulla nyt
flunssa olisi, niin kyllä saisin kilometrin mittaiset räkäiset naurut näin
jälkikäteen nauraa. Yritän kuitenkin olla edes jotenkin päin diskreetti tässä
blogissa, joten en ota persoonallisimpia lausahduksia esille. Analysoin siis
vain tätä jokaisen refluksivanhemman kohtaamaa perusshittiä.

Parin viikon ikäisen pojan kanssa
neuvolassa terkkari vastasi itkuisuusvalitteluuni: ”Vauvallanne taitaa olla vain koliikkia, itkuisuus alussa on normaalia.
Se menee ohi kolmessa kuukaudessa.”
Luulenpa, että läpiyön itkevä ja rinnalla vain hetkeksi rauhoittuva
vauva ei kärsi pelkästään koliikista (mitä ikinä se taas lieneekin), vaan
jostakin aivan muusta. Tässä viattoman tietämyksemme vaiheessa terkkari oli kuitenkin
jumala, jonka lakeja seurattiin kadotuksen pelossa. Siis cuplattomat ja relat
kehiin koliikki-itkuja selvittämään!

Neljän kuukauden ikäisen pojan
kanssa neuvolassa selitykset olivat vaivihkaa vaihtuneet osuvampiin: ”Vauvallanne on tulinen temperamentti ja
hän vain on hieman haastavampi vauva.” Kyllä, tämä on totta. Pikkusankarimme
oli ja on hyvinkin tulinen persoonallisuus. Hän todella
vaatii, huutaa, kränää ja osoittaa mieltään vielä viisi minuuttia sen jälkeen, kun
hänet on nostettu pois imeskelemästä sattumalta löytämäänsä viehkeää
vessaharjaa. Haastavuus-diagnoosi myös osui ja upposi: meillä ei koskaan ole
tiedetty mihin aikaan lapsi sattumoisin voisi olla päiväunituulinen, nälkäinen
tai vaipanvaihdon tarpeessa. Ja jos ne saatiin selville, ne eivät päteneet enää
seuraavana päivänä. Sylissä piti olla 24/7. Harvat asiat, jotka hänen kanssaan
ollessa pystyi ennustamaan, oli se, että seuraavan vartin sisällä, satasesta
vetoa, tulee ainakin kahdet oksennukset ja se, että päivän lattiallaolosaldo
jää alle varttiin. Me onnettomat esikoisen vanhemmat uskoimme, että se kaikki
tuskahuudoista ja rintaraivareista lähtien järjettömiin nukuttamisrumbiin oli
normaalia haastavan vauvan vauva-arkea.

”Teidän pojallanne nuo hampaat teettävät nähtävästikin aika paljon
harmia, kun tuolla tavalla heräilee.” Mitkäköhän kirveet sieltä poskista
oikein on puskemassa esille.

Kaverini sanoi minulle tullessaan
kylään: ”Poikahan näyttää nyt niin
iloiselta ja hyväntuuliselta, että ei hänellä näytä kauheita kipuja olevan.”  Kaverikulta, jos sulla itsellä on paha olo,
kiukkuinen päivä tai jokin muu harmi, niin tuskin sä sitä heti ensimmäiseksi
vieraalle näytät. Ja sitä paitsi, kun vauvalle tuodaan uusia ärsykkeitä silmien
eteen (lue uusia ihmisiä ja heidän tavaroitaan), niin kyllä hän yleensä
keskivertohuonona päivänä jaksaa hetken niitä toljotella ja unohtaa hieman omaa
pahaa oloaan vähäksi aikaa, eikä näin ollen näytä kärsivältä juuri tuona
hetkenä.

Tullessaan kylään kaverini sanoi
pojalleni puoli-vitsinä: ”Mitäköhän se
sun äitis oikein höpöttää itkuisuudesta ja tuskaisuudesta, kun ei susta päälle
päin mitään ihmeellistä huomaa.” Niin että ihanko ajattelit, että me
vanhemmat ihan huvin vuoksi vain täytejuttuina kerromme, että meillä muuten
valvotaan kuusi tuntia niistä kahdestatoista yöunitunnista ja että se on aika
pirskutin rankkaa? Ja että muuten vaan lähdettiin eilen illalla sairaalan
päivystykseen, kun vauva tuntui tukehtuvan banaanisoseen antamisen jälkeen?
Haluttiin tehdä semmoinen perheen yhteinen yöajelu, kun oli niin kaunis
ilmakin…

Sukulainen sanoi minulle, kun
olin saanut Pikkusankarin päiväunille, mutta olin ravannut kahden tunnin ajan
noin kymmenen minuutin välein hyssyttämässä räjähtävään tuskaiseen itkuun puhkeavaa
poikaa: ”Hän näkee varmaan vaan unia.” No
on kyllä rankkoja, eläytymistä vaativia unia noin pienellä, ei voi muuta sanoa.
Ja aika usein hän sitten näkee sellaisia unia, melkein aina päiväuniaikaan ja
melkein aina yölläkin… Pitäisiköhän huolestua Pikkusankarin psyyken kehittymisestä…
On siellä kohdussa sitten ollut aika traumatisoivaa näköjään.

Takana monen viikon valvomiset.
Pikkusankari heräilee tuskaansa noin tunnin välein. Kun jäämme tai harkitsemme
jäävämme yökylään tuttujen luo: ”Jospa
poika nukkuisikin hyvin täällä meillä.” Niin joo, ei muuten ollakaan
ajateltu, että Pikkusankari nukkuu huonosti kotimme takia. Tarkemmin ajatellen
huoneen seinä taitaa olla väärän värinen ja ikkunan karmit liian rumat, kun
nukkumista edistävä fengshuin hyvä energia karkaa koko ajan varaston hiirille,
eikä lapsi tahdo oikein nukkua. Ehkä teillä nämä teidän asunnon pyöreät muodot
suosivat hyviä virtauksia, bambuhuilu helisee ja nukkuminen onnistuu.

Eräs Pikkusankaria hoitanut
henkilö: ”Poika on aina niiiiin
aurinkoinen ja iloinen. Hänellä ei ole koskaan mitään ongelmia nukkumisen
kanssa. Helposti nukahtaa ja nukkuu monta monta tuntia. Hän ei ole kertaakaan
itkenyt eikä valittanut. En usko, että hänellä mitään sairautta on.” Me
emme anna poikaamme hoitoon, jos hänellä on kipuja, emmekä yökylään, jos
hänellä on ollut huonoja öitä takana PLUS silloin (harvoin), kun Pikkusankarimme on
vähäoireinen/oireeton, hän nukkuu normaalisti ja on iloinen = Onko tässä
yhtälössä jotakin, mitä ei voi ymmärtää?

Tiukalla imetysdieetillä ollessa
todella moni kysyi: ”Etkö sä nyt ees
ihan vähän vois tätä kakkua ottaa? Tuskin pieni pala mitään haittaa…” Niin,
voinhan mä toki ottaa, mutta en mielelläni huudattaisi lastani varta vasten,
kun hän on todella allerginen juuri noille aineksille, joita tuossa kakussa on.
Mun maidon ja Pikkusankarin olotilan yhteyden voi päätellä esimerkiksi siitä,
että muuten stabiilissa tilanteessa otin kokeiluun kauran. Söin
ruokalusikallisen puhdaskaurapuuroa. Seuraavien imetysten jälkeiset kaksi yötä
Pikkusankari itki yöt läpeensä saaden itkemään myös viereisessä rakennuksessa
nukkuvat Mummon ja Papan. Ja mökkimaisema raikui! Mutjoo, ehkä mä sit kuitenkin otan tota kakkua palan,
tai vaikka kaks…

Kaverini minulle minut
nähdessään: ”Voiko noin pirteältä
näyttääkään, jos on muka nukkunut vain muutamia tunteja yöllä?” Kiitos
kohteliaisuudesta, anteeksi, kun näytän tältä ja kyllä, näköjään voi. Silloin,
kun pystyn ja jaksan, teen kaikkeni, jotta näyttäisin normaalilta ihmiseltä
valvomisesta, rankasta imetysdieetistä ja lapseni tuskan katsomisesta huolimatta.
Turvotukset pois jääkylmällä kasvopesulla ja meikkiä naamaan enemmän tai
vähemmän, riippuen sinisten kuoppien värin intensiivisyydestä. Tärkein on
kuitenkin positiivinen asenne. Vaikka olisi myeliinituppeja myöten uupunut,
niin usko parempaan huomiseen on the Thing.

Moni kehottaa minua: ”Jättäisit kuntosalilla käynnin pois. Tuskin
sinun kannattaa siellä käydä, jos kerta teillä noin rankkaa on.” Kuntosali
= testatusti paras pään tuulettaja, murheiden kaatopaikka ja oma aika. Älkää
nyt hyvänen aika viekö minulta tätäkin iloa pois! Nukkumisen ja syömisen ilo
sekä yhteinen aika miehen kanssa on jo viety. Pliis, pliis, pliis. En mene
salille, jos olen niin puhkipoikkiuupunut, että en saa hilattua takapuoltani pakolliselle
Pikkusankarin nukuttamisvaunulenkille. Siinä menee raja, koska joudun silloin
muutenkin kinuamaan Mummolasta lastenhoitoapuja nukkuakseni. Kaikissa muissa
tapauksissa menen. Tiesittekö, salilla voi tehdä myös tosikevyesti. Ette
varmaan tienneet.

Monelta kuultu: ”Sellaista se nyt vaan on näiden vauvojen
kanssa: heräilyä, parempia ja huonompia öitä.” Nyt taidan olla jo hiljaa.

29 kommenttia

  1. Magdaleena kirjoitti:

    Narisin juuri blogissani siitä että meillä on tehty hampaita muutama yö ja vähän väsyttää.
    Sitten löysin äitiyshousujen kautta tänne.
    Auts.
    En narise enää!
    Voimia, ei tässä muuta voi sanoa.

    • Emmi kirjoitti:

      kiitos sanoistasi.
      jokainen saa toki narista juuri siitä, mikä itsestä tuntuu raskaalta 🙂 sehän on tavallaan hyvä juttu, jos ei ole isoja ongelmia, joista valittaa. koska mun oman elämän entiset ongelmat ovat nykyään vain "ongelmia",toivon, että muutkin saisivat meidän tilanteen kautta uutta perspektiiviä ongelmiinsa tai "ongelmiinsa". mutta myös minusta tuntuu turhanvalittajalta silloin, kun kuulen vakavammin sairaiden lasten selviytymiskamppailuista…
      tsemiä hampaidentekoon!

  2. AnnaW kirjoitti:

    Meillä on kohta 3-vuotta täyttävä neitonen, jolla on refluksivaivaa ja ainakin maitoyliherkkyys. Muita elämää vaikeuttavia tekijöitä ei olla vielä olla saatu selville mutta ongelmia edelleen on. Neidin ongelmien takana ainakin osaksi on suoliston herkkyys, hän syntyi siis keskosena mikä varmasti vähän vaikuttaa. Toki nyt on noin sata kertaa helpompaa, kuin joskus aikaisemmin ja ihan hyvin jo jaksetaan normaali arki.

    Osa noista kommenteista saa vieläkin veren kiehumaan, samoja juttuja ollaan kuultu mekin. Mun mielestä pahinta niissä on juurikin tuo asia, jonka tuot esiin, vanhemman kokemuksen vähättely. Se on suoraan sanottuna ihan törkeää.

    Meillä tämä asia rajoittaa eniten esim. yökyläilyjä (joita siis ei ilman vanhempia ole ollut) koska emme voi antaa lasta jonkun sellaisen hoidettavaksi, joka ei tajua tätä asiaa…ja niitä ihmisiä sattuu meillä olemaan aika harvassa.

    No, eiköhän tässä tullut valitettua riittävästi. Toivon teille sydämeni pohjasta parempaa ensi yötä ja huomista ja vielä siitä eteenpäinkin. Voimia ja jaksamista.

  3. Emmi kirjoitti:

    Tänne jos johonkin saa valittaa!

    Kiva (tai siis ei kiva ollenkaan), kun löytyy myös uusia kohtalontovereita tämän blogin kautta. Monet refluksi/allergiavanhemmat kokevat ihan käsittämättämätöntä kohtelua julkisessa terveydenhuollossa sekä rajua ymmärtämättömyyttä omien läheistensä suunnalta. Tähän pitäisi saada muutos. Pian. Vaikka itsekin olen latonut pöytään niin faktat kuin valituksetkin, niin tuntuu, että jotkut läheisistä ei siltikään jostain kumman syystä halua uskoa tätä sairautta todeksi.

    Minä toivon teille myös loppujenkin ongelmien pikaista selviämistä ja hyviä aikoja!

  4. Rosmariini kirjoitti:

    Kiitos, kun kirjoitat! Oon suunnitellut kans blogia, jotta sais purkaa tuntoja, mutta oon niin pedantti et hioisin niitä postauksia sit loputtomiin ja eihän siihen riitä aika. Vastaavaa tekstiä kommenteista olin kyllä jo kuvitellut mielessä. 🙂

    Me selvitellään allergioita kohta 6kk lapsen kanssa. Imetysdieettiä ja sitä rataa, vielä alkutaipaleella. Nyt kiinteiden kokeilujen myötä on myös tullut (pääasiassa silent) refluksi-oireita. Tiedä sitten johtuuko oireet mun dieetistä, et herkistynyt jollekin vai kiinteistä vai mistä lie.. Jaksan vielä olla toiveikas, mutta "kiva" tietää, et edessä voi olla pitkäkin taival, kun johonkin asti (liian pitkään) tuli uskottua niitä "kyllä se siinä 3kk kohdalla helpottaa" "kyllä se niiden kiinteiden myötä" jne. Voimia teille päin!!

  5. Emmi kirjoitti:

    Kiva, että löysit blogiini! Ja mukava kuulla, että sain myös sinun ajatuksia paperille.

    Puolitoistavuotta meni mullakin, ennen kuin jaksoin toteuttaa aikeeni ja aloittaa bloggaamisen… Ja aluksi sitä kulki niin sumussa, että tuskin olisin saanut edes yhtä järkevänpuoleista lausetta kirjoitettua. Saapa nyt nähdä, kuinka kauan näitä juttuja jaksaa jauhaa ja kuinka monta tuttavaa loukattua totuuksillani 😉

    Myös mun olalla istuu pieni äikänopettaja, joka laukoo suustansa kielioppivirheiden korjausehdotuksia ja kannustushuutoja suurempaan tarinalliseen eheyteen yms. Pikkusankari valitettavasti vaatii tuon pienen opettajan suun teippaamista. Olen yrittänyt jankata itselleni, että pääasia on, että asiat tulevat tietoisuuteen ja että edes joku hyöty tästä kirjoittamisesta lankeaisi sekä minulle että niille muutamille, jotka tätä blogia lukevat 🙂

    Voin kertoa, että ainakin meidän kohdalla tuollaiset "silloin ja silloin varmasti viimeistään helpottaa"- lauseet ovat olleet täysin hölynpölyä. Älä usko niihin. Meillä tilanne paheni tosi paljon esim. juuri kiinteiden aloittamisten myötä. Mutta huomattavasti parempia kausia on ollut tässä välissä. Uskon ja toivon teillekin niitä tulevan!

  6. AnnaW kirjoitti:

    Sitä vielä kysyisin, kun jo ensimmäisen kirjoituksen jälkeen olin kirjautumassa lukijaksi, mutta, kun en löytänyt mistään sellaista paikkaa?

  7. Emmi kirjoitti:

    eipä minulle bloggaamisen vasta-alkajana tullut mieleenkään tarkastaa tuommoisen olemassaoloa… mutta nyt pitäisi löytyä.

  8. Anonyymi kirjoitti:

    Meilläkin kolmas lapsi, pian 7kk kärsii refluksista ja tietysti sitä ei neuvolassakana otettu heti ihan todesta. Vielä kun helmikuussa kävin kolmesti tk-lääkärillä (joka kerta eri lääkäri tietysti) pojan yskän takia (joka alkoi tammikuun lopussa 5kk neuvolassa saatujen rokotteiden jälkeen ja jatkui siis lähes 2kk), lääkärit vain katselivat korvia ja määräsivät Ventolinea. Viimeinen lääkäri löysi korvatulehduksen ja melkeinn voisin arvella, että koki suurta onnistumisen riemua – hän kun vaan väitti kivenkovaa että kaikki yökkäilyt, yskät, yöhuudot ja ties mitkä, ne johtuvat korvatulehduksesta. Mutta saatiin sentään lähete lastenlääkärille, joka määräsi meille Nexiumia ja on menty parempaan suuntaan jo. Toistaiseksi ainakin. Esikoisen kohdalla pitkään jatkunut itkuisuus tulkittiin aikanaan tylsistymiseksi. Pojalla oli kyllä allergioitakin, selvisivät myöhemmin mutta kuka tietää vaikka myös refluksia… Mutta tuo tylsistymis-itku, siihen löytyi syy muutaman päivän päästä kun pojalle nousi korkea kuume. Oli poloinen saanut virtsatieinfektion. Että onhan noita kaikenlaisia kommentteja tullut vastaan kaikkitietäviltä sukulaisilta ja tuttavilta.

    • Emmi kirjoitti:

      On kyllä niin väärin, että juuri refluksista kärsivät ja suolistoallergiset lapset kokevat melkein poikkeuksetta huonoa ja vääränlaista hoitoa julkisella puolella. Kai se diagnosointi sitten on muka niin haasteellista lääkäreille ja tietoa vielä aivan liian vähän. Tai sitten on helpompi vain syyttää vanhempia liioittelusta tai pistää jonkin yksittäisen oireen piikkiin koko sairaus. En tiedä, mutta kyllä muutos pitäisi tapahtua, ja pian! Niin monet lapset kärsivät turhaan…
      Jaksamista! Ja toivottavasti teillä oireet pysyisivät hallinnassa hyvin!

  9. Anonyymi kirjoitti:

    Mä niin allekirjoitan kaikki nuo kommentit ja juurikin tässä mieheni kanssa jutellaan ja mietitään, kuinka saamme lähes joka päivä joitan noista kuulla. 🙁 Meillä kolme refluksilasta (8 v, 3 v ja 4kk), joilla kaikilla tutkimukset/lääkitykset nyt vihdoinkin aluillaan (kiitos refluksilapset.fi -sivuston ja oman määrätietoisen asioiden selvittelyn) ja toivottavasti pian alkaa löytyä helpotusta meidänkin elämään. Tsemppiä teillekin!

    • Emmi kirjoitti:

      Mä olen vähän pökertynyt teidän tilanteesta: kolme refluksilasta, ja nyt vasta asiat alkavat selviämään. Miten olette enää edes hengissä??

      En voi muuta kuin toivottaa teille sydämeni pohjasta paljon parempaa elämänjaksoa! Toivotaan, että sopivat lääkitykset ja ruokavaliot löytyisivät suht helpolla ja elämä näyttäisi vihdoin valoisamman puolensa teille <3

  10. Anonyymi kirjoitti:

    Hengissä ollaan! Välillä kyllä tuntuu, että näitten vuosien aikana monta kertaa pehmustettu huone olisi äipälle ja iskälle ollut paras paikka levätä.. 😉 Positiivista tässä nyt on se, että meidän "supernirsoilijat" eivät nirsoile huvikseen ja "huonot nukkujat" ovat sitä ns. oikeista syistä eli kun on paha olla.

    Meillä ei vielä siis diagnooseja ole, toukokuun aikana on luvassa tutkimuksia molemmille isoille pojille. Heillä nyt siis lääkekokeilu meneillään ja vastetta lääkkeistä on (molemmat ovat nukkuneet jopa kokonaisia öitä ja useita putkeen! Ja keskimmäinen ei ole ikinä elämässään syönyt näin hyvin!), mutta tämä tauti elää niin omaa elämäänsä syömisten kanssa.. Kauhean vaikea alkaa yhtäkkiä karsia kaikkea syöneiltä lapsilta herkkuja, kuten ranskalaiset, suklaa, limut yms. Tai helppo karsia, mutta hirmu vaikea selittää lapselle, että miksi sä et nyt enää saa tätä ja tuota syödä/juoda. Mutta eihän se auta. Ei kun etteenpäin, sano mummo lumessa! ;D

    Kolmenäippä

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mä vasta harjottelen tällaista blogielämää (mm. tätä sun seuraan säännöllisesti), joten tulikohan toi vastaus nyt ihan väärään kohtaan? 😀

    • Emmi kirjoitti:

      Ihan sopivaan kohtaan tuli vastauksesi 🙂 Itsekin olen vasta-aloittelija täällä blogimaailmassa. En juurikaan ollut blogeja seurannut ennen kuin aloitin raapustamaan tätä omaani…

      Tosi kiva kuulla, että teillä on ollut noin hyviä öitä lääkkeen avulla! Mahtavaa!! Jospa lisäapua tulisi vielä tuolloin toukokuussa sitten!

      Tuntuu varmasti ilkeältä kieltää noita syömisiä lapsiltanne, kun he ovat jo aiemmin niitä saaneet syödä! Me ollaan ihan helisemässä Pikkusankarin kanssa, kun hän kinuaa pöydästä kaikkea, mitä ei saa syödä, mutta mitä ei ole myöskään maistanut koskaan… Se olisikin sitten varmaan tuplavaikeaa, jos hän tietäisi, miten hyvältä ne herkut maistuvatkaan. Voih. Pitkää pinnaa teille!!

  11. Laura kirjoitti:

    kuulostaa kyllä niin tutulta. muutenkin eksyin tänne sun blogiin ihan vähän aikaa sitten, ja sä kirjotat tosi hyvin, sun tekstejä on mukava lukea, varsinkin kun niin moneen kohtaan pystyn samasitua. meillä on maitoallergia tytöllä, suolistoperäinen. ja vasta jokunen aika sitten löyty sopiva maito meille, oireet kyllä aika paljon kuulosti samalta ku teillä, varsinkin ekat puol vuotta. mäkin just aloitin bloggaamisen, ajattelin että jauhan allergiaasiaa, mutta kun alkoikin mennä jo paremmin meillä, niin pystyn kirjoittaa jo muustakin. 🙂 mutta varmasti jos olisin kirjoittanut tuntemukseni ylös ensimmäisen puolen vuoden ajalta, se ei olisi todellakaan ollu herkimmille lukijoille.mutta nyt kun tilanne on jo hiukan tasaantunut, omat ongelmat muuttuu kyllä niin kovin pieniksi, kun ajattelee kauanko teilläkin tätä on jatkunu. ja vielä olet järjissäsi. en voi muuta sanoa ku voimia, voimia ja voimia!!

    • Emmi kirjoitti:

      Oi, kiva, että löysit blogiini ja että se nappaa! Mukava kuulla, että teillä on jo helpompaa! Minäpä kurkkailen sinunkin blogin puolelle… 🙂

  12. Anonyymi kirjoitti:

    Heh, kaikki samat kuultu myös meillä :). Lisäksi myös henk.koht. suosikkini "se ei vain halua nukkua" ja "jos sillä on vain nälkä". Kiitokset sinulle kirjoituksistasi, ihanaa kun joku ymmärtää!

  13. annimari kirjoitti:

    Apua nyt vasta löysin tänne.. Voih ihanaa tekstiä, ihanaa että en ole yksin!! Täällä ollaan hyvää vauhtia tulossa perässä.. Poika 6,5kk, silent refluksi, maitoallergia ainakin, itse olen nyt 8 ruokalajin imetysdieetillä, lääkkeinä kokeilussa Nexium ja zyrtec.. Ja edelleen meilläkin valvotaan tai ainakin heräillään usein öisin 😉

    • Emmi kirjoitti:

      Voi, et todellakaan ole yksin! Hyvä, että löysit vertaistuen pariin! Täällä saa vuodattaa!
      Hurjasti tsemiä teille refluksitaisteluihin! <3

  14. Anonyymi kirjoitti:

    Moi! Onpa tuttua, aivan näen punaista kun näitä luen! Meiltä löytyy kaksi poikaa, toisella silen refluksi on jo mennyttä aikaa ja toisella (herra 6kk) edelleen jyllää. Maitoallergiaa luultavasti taustalla, kananmuna-allergia on vasta löytynyt. Oon kans huomannut, että refluksi on sairautena ihan vieras monelle ja vaikka kuinka selittäis, niin aina tulee se perus "vai on sillä mahavaivaa" kommentti… Anoppi on pahin tässä, ei vaan mee jakeluun. Miehen sisko myös heitti, että "onko teillä sitteriä?", siellä kun heidän lapsensa aina viihtyivät niin hyvin. Ei vitsit, enpä oo kokeillut kun on niin mukava jatkuvasti kantaa huutavaa lasta sylissä. Ja voi niitä hyvää tarkoittavia neuvoja, esim. "anna sille vettä" ->refluksi paranee, esikoisen aikana anoppi voivotteli, että kun ei syö tuttia niin huutaa. Juu se parantaakin tämän vaivan, samoin itkuisuus oli vain sitä että en oo vieny lapsiani ihmisten ilmoille… Jep jep! Aaargh, lopetan avautumisen tähän ennen kuin pää räjähtää 😀 anteeksi sekava kommentti, ei ärsytykseltä ehtinyt jäsennellä ajatuksia yhtään 😉

    • Emmi kirjoitti:

      Heippa Anonyymi! Ei ole teilläkään oikein lähipiirin ymmärrys refluksia kohtaan kohdillaan… 🙁 Joka kerta, kun noita päivittelyjä ja superohjeita kuulen muidenkin joutuvan sietämään, niin nousee kyllä kiukku sisimmässäni. Siksi valistustyö jatkukoon! Toivon, että meidän kesällä syntyvän, mahdollisen toisen refluksikon kohdalla valistustyö olisi jo tuottanut tulosta.
      Sekavasta kommentista ei tarvitse olla pahoillaan, sellaiset ovat oikein tervetulleita tänne 😀

    • Anonyymi kirjoitti:

      AAH, ihana kirjoitus! Tää on niin tuttua. Mistä sitä järkeä ja ymmärrystä saisi muiden päähän? Välillä tekisi mieli sanoa että olkaa ennemmin hiljaa, kuin jaatte noita turhia neuvoja. Kaikki niksit ja kikat koittaneena..

    • Emmi kirjoitti:

      Niinpä. Miten… Sitä mietitään vieläkin. Tuntuu, että juurikin tämä refluksi-allergia-homma on tosi vaikea ihmisten ymmärtää. Jos olisi joku "selkeämpi" sairaus, niin saisi varmaan ymmärrystäkin ihan eri tavalla.

  15. Netta Pöntinen kirjoitti:

    Kiitos kirjoituksestasi, taas jaksaa eteenpäin ♡

  16. Saigon kirjoitti:

    Eksyin tähän tekstiin etsiessäni tietoa vauvan refluksista. Omalla 2,5kk vauvallani on (luultavasti) silent refluksi ja epäillään myös maitoallergiaa (yksityislääkärin tutkimuksissa ollaan). Noh, kun anoppi oli kylässä tokaisi hän: "ei tämä vauva taida vaivojaan itkeä. Se vain tykkää itkeä."

    • Emmi kirjoitti:

      Voi kamala. Noin ei IKINÄ saisi toiselle sanoa 🙁 Toivottavasti saatte selvyyden asioihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *