Hae
Emmi Anniina

Pikkusankarin lempparileipä

Muutama leipäjuttu nyt! 
Nopea ja iisi, Pikkusankarin lempparileipä:
Sekoita keskenään 3dl tattari/kinoa/teffjauhoja, 3dl tattarihiutaleita, 2rkl psylliumia, 1,5tl suolaa ja 5rkl auringonkukansiemeniä. Lisää sekaan 8dl kiehuvaa vettä ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää massaan lopuksi 2rkl oliiviöljyä. Painele taikina pellille leivinpaperin päälle oman paksuusmieltymyksen mukaisesti. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tämän osaa nelivuotiaskin jo melkein itse tehdä!

Omaa lempparileipääni, siemennäkkäriä en pähkinöistä luopumisen jälkeen siis pystynyt tuollaisena syömään, joten etsiskelin hyvää korvaajaa mantelijauholle. Se löytyi tiikeripähkinöistä! Nimestään huolimatta kyseessä ei siis ole pähkinä, vaan kastanjasädekaislan juurimukula. Jauhoin itse tiikeripähkinöistä jauhon – ja sopi kyllä  loistavasti tuon näkkkärin jauhoiksi! Paistoaikaa tosin sain venyttää hieman ja uunikin taisi olla hieman korkeammassa lämpötilassa. Mutta muuten samalla ohjeella onnistuu!

Ei se mennytkään niin

Ei tästä tullutkaan helppo kesä. Ei, vaikka Aeriuksen tuplaus paljon lupailikin Pikkusankarin olon suhteen. Pari viikkoa meillä toteltiin, haluttiin leikkiä ja ulkoilla. Meillä hymyiltiin paljon. Sitten tapahtui taas jotain. Nyt en jaksa edes spekuloida asiaa. Jotain vaan. Nyt pari viikkoa ollaan tässä kärsitty katseltu menoa ja taidamme kallistua the Gurun kanssa tannoin suunnittelemaan seuraavaan steppiin, Losecin annoksen lisäämiseen.
Minimullistajan olossakaan ei ole kehumista. Päikkärit nukutaan pikkupätkissä, jos lainkaan. Hän kun saattaa vedellä päivän tyyliin herään kuudelta, nukun kahdeltatoista yhdet kahdenkymmen minuutin unet ja menen yöunille yhdeksältä. Vajaa yksivuotias jäbä, hihhei! No, yöunet eivät sentään ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi kuukausi sitten. Muutamana aamuna ollaan jopa saatu miehen kanssa hämmentyneenä kysyä toisiltamme, että oliko yöllä todella yksi neljän tunnin heräämätön pätkä!
Skool sille, että saatiin viime yönä nukkua neljä tuntia putkeen! Ainiin, en mä voikaan juoda kuplivaa.
Helle selittää jotakin. Minimullistajan järjettömän nopea murujenlöytämistahti jotakin. Pikkusankarin uutena mukavana lisänä tullut ruokien varastamistaipumus jotakin.  Pikkusankarin ruokalistalla olevien joidenkin safkojen aika varma epäsopivuus selittänee jotakin. Ja varmaan paljon muukin selittää jotakin. Melko hyvin pystyn pitämään ajatukseni kirkkaina ja selvinä ruokavaliohoidon suhteen, mutta kyllä kieltämättä välillä tulee hölmöjä ajatuksia mieleen: ”mitä väliä on Pikkusankarin ruokarajoituksilla, kun oireet ovat niistä huolimatta karmeat” tai ”mitä väliä on minun tiukalla imetysdieetillä, kun Minimullistajan suuhun sujahtaa alle sekunnissa Pikkusankarin tyrkyttämä tiputtama muikku”. Onneksi aika pian osaan kuvitella oire-elämän potenssiin kahdeksan ja tajuan, että nyt ehkä kannattaa jatkaa lääkärin määräämällä tiellä…
Kaikesta huolimatta lapsiperheen elämää on elettävä. Jokapäiväinen puistoilu tehtävä. Kesäisiä aktiviteetteja löydettävä. Kivasta vuodenajasta parhaamme mukaan nautittava. On vaan hyväksyttävä, että molempien poikien oireet seuraavat mukanamme minne menemmekin. Niitä kun harmiksemme ei voi jättää kotiin matkalaukusta. Tässä vaiheessa on vaan taottava hyvää asennetta omaan päähän ja toivottaa mahdolliset oireet matkakumppaneiksemme myös sinne parin viikon lomareissulle. Huh huh.