Allergologilla käynti muutama viikko sitten antoi uusia etappeja seuraavien kuukausien refluksielämällemme. Nyt kun pari vuotta on tungettu lääkettä jos toistakin aaltoilevasti oireilevan Pikkusankarin sisuksiin, joskus huonommalla, joskus paremmalla menestyksellä, on kuulemma aika arvioida tilanne kokonaan uudestaan. Allergologi määräri Pikkusankarin gastroskopiaan sekä oskillometriaan. Losec pitää tauottaa viikoksi. Nyt jo kauhistuttaa se kivun määrä, minkä Pikkusankari mahdollisesti kehossaan tuntee seuraavien päivien aikana. Epäreilua, sydäntä raastavaa ja maailman kauheinta. Ja isompi kulta siellä kotona, I wish you luck!

Mitä olen tehnyt edelliset vuorokaudet? Lähinnä itkenyt.
Purskahdan holtittomaan itkuun, kun saan ulko-oven aamulla painettua kiinni. Vollotan autossa yrittäen samalla tihrustaa liikennevalojen väriä. Katselen kyynelvirran läpi töissä miehen minulle lähettämiä Pikkusankarin aamukäheällä äänellä kertomia tarinavideoita ja ihastelen maailman suloisimpia kuvia hassuista ilmeistä ja äidille lähetetyistä pusuista. Ystävän kysyessä työpäivästä revahdan parkumaan. Illalla ahdistus puristaa rintaa niin, että itkusta ei vain tule loppua. Aamulla toisiinsa kiinni turvonneet silmät muistuttavat yön surumeiningeistä. 

Ei tämä helppoa eikä kivaa ole. Minulla on ikävä poikaani.