Kolmen viikon kotiäitiys on tarjoillut yllätyksiä suuntaan jos toiseenkin, niin Pikkusankarin voinnin kuin oletetun tukiverkon vahvuuden suhteen. Kauhuskenaario pitkistä päivistä, jotka ovat yhtä pipitaistelua Pikkusankarin kanssa, ovat toteutuneet. Mutta todella mukavana yllätyksenä ovat olleet päivät, jolloin oireita ei ole ollenkaan ollut. Siis ei yhtään. Luulenpa, että kiitos tästä kuuluu tällaiselle kalliille purkille:

Losecin vähennys alkoi viimeisimmän The Gurulla käynnin jälkeen piiiiiiikkuhiljaa. Nyt vähennysviikkoja on takana kuusi, ja edessä vielä kahdeksan. Koskaan aiemmin näiden kahden ja puolen lääkkeensyöttövuoden aikana ei ole happosalpaajaa onnistuttu vähentämään. Tällä kertaa vähennyksen tueksi otettiin kolmisen viikkoa sitten Manuka-hunaja. Nyt näyttää siltä, että lääkkeistä irtipyristelyissä on toivoa.

Hieman mietinnän alla on se, miksi viimeisten kolmen viikon aikana Pikkusankarin refluksioireet ovat olleet vahvasti on-off-tyylisiä. Paras idea taitaa olla se, että lääkehunaja on todella rauhoittanut Pikkusankarin suoliston ja vähentänyt ”perusoireet”, joista hän on jatkuvasti kärsinyt, minimiin. Sitten, kun jotain epäsopivaa on nyt kehoon joutunut, niin vaikutus on ollut hyvinkin mustavalkoinen verrattuna niihin todella hyviin, täysin oireettomiin päiviin. Epäsopivia ruokavaihtoehtoja on bongattu taas todella pitkän tauon jälkeen annettu, sopivaksi oletettu maa-artisokka, liian suuri yhteisvaikutuksellinen rasvan käyttö, leipomistilanteissa voin ja kookosöljyn raaka maistelu sekä tattari puuron muodossa. Päivät, jotka ovat siis olleet todella huonoja, ovat sisältäneet jotakin näistä tai muutamaa näistä; hyvinä päivinä ei ole ollut näitä tekijöitä ollenkaan mukana. 

Hyvät päivät. Niitä voisin ylistää: ne ovat näinä viikkoina olleet todella hyviä. Siis sellaisia, joista en ikinä osannut haaveillakaan kolmivuotiaan kanssa. Uhmaa on, itsepäisyyttä on, kränää on, mutta oireita ei ole. Hyvänä päivänä yksikään lelu ei ole lentänyt, kukaan ei ole joutunut ilkivallan kohteeksi, mikään ei ole mennyt rikki. Vaan Pikkusankari kikattelee, leikkii itsekseen, kyselee kovasti ja tuumailee asioita rauhassa sekä tottelee aivan eri tavalla; jaksaa kuunnella ohjeita ja kehotuksia. Viimeisimmillään raskaana oleva äiti ja terve kolmivuotias ovat ihan toimiva yhtälö. Mutta viimeisimmillään raskaana oleva äiti ja koko päivän kipuileva kolmivuotias ovat melko haastava yhtälö. 

huonoina päivinä

hyvinä päivinä

Välillä hätä vaikeina päivinä on ollut melko suuri. Supistukset, liitoskivut, yöllinen lepäämättömyys, muut vaivat ja rakkaaseen perhepiiriin liittyvät valtavat huolet eivät takaa parhaita mahdollisia hermoja eikä sitä, että tämä äiti pysyisi hereillä, saati järjellisenä olentona ilman päivän hengähdystaukoja. Valitettavasti (tai oikeastaan onneksi) tällaisessa tilanteessa taas saa muistutuksen siitä, ketkä ovat todella ne, jotka välittävät.

Totaalinen kyllästyminen raskaana olemiseen.

Nukkuessa torkkuessa vasemmalta oikealle kyljelle, oikealta
vasemmalle kyljelle kääntyminen kahden minuutin välein.
 
Loppuraskauden vaivojen huipennus levottomien jalkojen
oireyhtymään. Kiitos sen, nukahtamiseen menee monta tuntia, mies joutuu
kantamaan märkiä pyyhkeitä jalkojeni päälle ja kuuntelemaan rauhatonta
alaraajojen liikehdintää koko yön.
 
Huokaus ja helpotus, kun ilmalämpöpumppu vihdoin saapui
kotiimme!
 
Raskausselittelyjen pikkuhiljainen perille meno
Pikkusankarille. ”Äiti, tanssitaanko, silleen hurjasti?” Mietintätauko. ”Ei kun
mä tanssinkin Isonallen kanssa, kun äitillä on toi vauva mahassa.”
 
Kesäflunssa nro 2. Aaaaaaaarhg.
 
Sellaiset liitoskivut, että touhukkaimpien päivien iltoina ei
kannata särkyviä esineitä käsissään kannella eikä sohvalta pääse ylös ilman virtahepokarjaisuja
ja apukäsiä.
 
Rentoutuminen harjoitussuppareita kohtaan: voin tyhjentää
tiskikoneen loppuun ja jatkaa kävelylenkkiä, vaikka supparit kummittelevatkin
mahassa.
 
Unelmointi vatsalla olosta, normaaleista vaatteista, painimisesta Pikkusankarin kanssa, mieheni
sylikaappaukseen pääsystä…

Viimeistenkin raskaudenaikaisten ruokahimotusten –ja inhotusten
laimentuminen.