Niin se uusi maha-arki sitten alkoi. Ja ennusteeni toteutui: tämä äiti ON nukkumaanmenovalmis iltapuolikasi. Kyllä vatsanseutua kiristää ihan eri tavalla, kun joutuu koko päivän ajamaan sillä ainoalla mahdollisella, paljon neuvotellulla, autotiellä sohvan alta, noukkimaan heitettyjä tippuneita ruokamuruja lattialta ja leikkimään elefanttia, joka pienen pomon mielestä ei vaan mitenkään voi olla seisova elefantti.

Mutta. Kyllähän se arki on ihanaa mahtavan Pikkusankarin kanssa. En muistanutkaan, miten paljon siitä voi saada irti.

Olo on kuitenkin semmoinen, että olen valmis. Valmis synnyttämään. Niin valmis kuin vain voin olla. Synnytyspelkoaiheisia kirjoja on luettu, monesta asiasta otettu selvää, tarvittavia apukeinoja hankittu, käyty pelkopolilla juttelemassa, kuunneltu synnytys-cd:tä, rentouduttu, mietitty eri tilanteita ja niistä selviämisiä, saatu tukea monelta ystävältä…

Vauva, isoveljesi jo odottaa malttamattomana keksien sinulle kivoja nimiä kuten ökköpöllönöllö, isi hioo perinnekehtoa ja äiti tukehtuu raskauden lisäämään kuumuuteen. Ihan vähän aikaa enää, niin olet täysiaikainen – ja niiiiiin tervetullut meidän perheeseen!

Nyt on sen aika, kun ETTK_7002, subakuutit
subduraalihematoomat ja kuntoutuspalaverit vaihtuvat Hurjaan autokirjaan,
Hämähämähäkkiin ja kastematojen ihmettelyyn. Sen lisäksi, että arki kahden
lapsen kanssa pelottaa, niin kyllä tämä nyt alkava maha-aikakin kotona mietityttää aika lailla.
Pikkusankari kun ei ole mikään tottelevaisin, hitain ja yksinkertaisin kaveri. Se on varma, että tavaraa hajoaa sisällä entistä enemmän, kun en pääse äkkinäisiin tavaroiden
pelastustoimiin yhtä liukkaasti kuin ennen. Harmillisen valitettavaa, että vaarantilanteet todennäköisesti lisääntyvät ulkonakin, kun spurtit Pikkusankarin perään eivät onnistu tällä
mahalla lainkaan. Olen varma, että vauva saa yhä enemmän ilkeää esimakua tulevasta arjesta, kun isoveli hieman
taputtaa äidin mahan päältä.