Kuten viime postauksessa tilitin, Pikkusankarin tilanne oli kriisiytynyt pahasti. Viimeisen kahden kuukauden aikana muutoksia on tapahtunut enemmän kuin pienelle pojalle niitä soisi samaan aikaan tapahtuvan. Losec oli lopetettu pikkuhiljaa, Seretide oli tauolla oskillometriaan varatun ajan takia ja Aerius oli myös pois epäsopivuusepäilyn takia. Henkilökohtaisessa elämässä myllersi myös: Pikkusankari sai pikkuveljen ja menetti pappansa. Kaikki samaan aikaan. Ei ihme, että refluksi räjähti esille niin voimakkaana!

Onneksi apuun ryntäsi the Guru. Vastaanotolla pähkäillessämme totesimme, että refluksi-astma-joku muu-erotusdiagnoosin takia (ja mahdollisen pikaisen arjen helpotuksen takia) aloitamme Losecin uudestaan, mutta nyt tyylillä kuuri, ei nyt tätä sitten syödään taas seuraavat kaksi vuotta- ajatuksella. Näin ajatellen sen takaisinotto on minunkin helpompi sietää (minä kun en ole kovin innokas lääkkeentuputtaja, vaikka niin kai refluksilasten äideistä yleensä luullaan…). JOS Losec vie oireita pois, oireet aiheuttaa refluksi. Tällöin lopetamme Seren, ja katsomme, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Jos Losecista ei ole mitään vastetta, voimme päätellä, että oireilun taustalla on astmaoiretta (tai jotain muuta), mikä selviää sitten ensin Losecin JA sitten Seren poisjätöllä. Parin viikon päästä arvioidaan tilanne, nyt mennään puolellatoista Losec-pillerillä ja kahdella Sere-annoksella päivässä. 

Jos toteamme, että lääkkeisiin ei vain tule vastetta ja kaikki lääkkeet saadaan uudestaan vähitellen lopetettua oireilun jatkuessa, voimme todeta, että lapsi on hankala, hankalassa iässä, kasvattajat ovat epäonnistuneet kasvatuksessa, mustasukkaisuus tekee lapsen hulluksi tai jotain muuta.

Luulen, että meidän on aika luovuttaa taistelu refluksipeikkoa kohtaan Pikkusankarin osalta. Vai miltä kuulostaa:

Pikkusankari on alkanut heräilemään öisin montakin kertaa (tätä ei ole tapahtunut piiiitkään aikaan).

Aamuisin Pikkusankari herää yhä aiemmin ja aiemmin, tänään klo 5:30 huutamaan ruokaa (parempina aikoina olemmehan saaneet nukkua jopa puoli kasiin asti!).

Suolisto-oireiden lisäksi Pikkusankarille on alkanut ilmaantua iho-oireita.

Pikkusankarin hengitys on alkanut taas haisemaan mädäntyneelle kalaämpärille. (Ja kyllä, suuhygienia on vallan mainio ja kolmivuotishammastarkastuksesta tuli kehut)

Isoa valkoista G:llä alkavaa pulloa on tarvittu noin kolme kertaa päivässä entisen nollan viiva yhden sijaan. 

Pikkusankari on jatkuvasti kinuamassa maitoa ja muuta naposteltavaa.

Kädet, lelut, roskat, kepit, kävyt ja hiekka ovat koko ajan syvällä suussa. Matot ja sohvat saavat nuoleskelupuhdistuksen. Joo, hampaita muuten tekee vieläkin.

Lelut lentävät jo Minimullistajan päällekin (tähän asti heittäminen on kohdistunut lähinnä vain muualle kuin ihmisiin).

Minun vaatteet ovat saaneet uusia mielenkiintoisia kurkistusaukkoja, kun Pikkusankari on sylissä ollessaan purrut ne hajalle.

Mitään, siis mitään ei uskota. Kaikki tehdään päinvastoin kuin säännöt ovat. Aivan kaikkea uhmataan viimeiseen asti. Kaikkia kohtaan tehdään hallaa ja mikään (hienoimmista kasvatusoppaistakaan repäisty) keino ei tuota tulosta uskomisessa.

Vanhemmat ovat jo niin rasittuneita ja väsyneitä jatkuvaan kieltämiseen, vahtimiseen ja kränäämiseen, että miettivät perheneuvolaan soittoa kasvatusongelmissa sekä joutuivat yhtenä liian aikaisena aamuna laittamaan Pikkusankarin sohvalle katsomaan A. A. Milnen satuhahmoja hyppimässä telkkarissa ja painuivat itse vielä nukkumaan (no, antoihan Minumullistaja meidän sitten nukkuakin 10 minuuttia vielä, jes!).

Vanhemmat eivät uskalla liikkua Pikkusankarin kanssa juuri missään. Täystuho on taattu. Ja jos tämä meno jatkuu, omassa päättömyydessään Pikkusankari uhmaa jo omaa henkeään.

Että kai sitä on kohta sanottava Losecille taas tervetuloa lääkekaappiimme.