Täällä ollaan taas normaaliuteen liittyvien kysymysten äärellä.

Onko normaalia, että vauva nukkuu vaakatasossa ollessaan päivisin
viiden minsan pätkäunia koko päivän?

Onko normaalia, että vauva ei juurikaan viihdy lattialla, vaikka
itse olisi vieressä suurten vinkuvien ja välkkyvien
leluröykkiöiden ja isoveljen haarahyppyesitys-shown kera?

Onko normaalia, että vauva kyllä rauhoittuu ja nukahtaa yleensä
syliin ja kantoreppuun pystyasentoon, mutta ei jatka uniaan
vaakatasoon siirryttäessä ollenkaan?

Onko iiiiisot röyhtäisyt ja usein toistuvat nieleskelyt
normaalia?

Onko normaalia, että vauva herää välittömästi, kun vaunujen
vatkaus loppuu?

Onko taakse päin kankena kaarelleveto itkun kera normaalia?

Onko tuskaitku jossain määrin normaalia?

Hmmm. Jotenkin kuulostavat kovin tutuilta nämä kysymykset…
Viimeksi, kolme vuotta sitten, näitä itsekseni pohtiessa en
juurikaan esittänyt niitä kenellekään, koska jo pienenkin
kyseessä olevan asian esille oton jälkeen sain vastaani melkein
poikkeuksetta ”vauvavuosi on rankka jokaiselle ja vauvat nyt vaan
itkevät” – vastauksen. Se siitä sitten seitsemäksi
kuukaudeksi; siihen asti, kunnes vauva nukkui ympärivuorokauden 5-10
minuutin pätkissä, itki enemmän kuin ei itkenyt ja oli saanut
pahan refluksitaudin lisäksi itselleen refluksin aiheuttaman astman,
laajat allergiat sekä tulehtuneen kurkun, sekä hyyyyyvin väsyneet
vanhemmat.

Nyt kysyn näitä samoja kysymyksiä itseltäni, ja yritän
muistella, oliko arki tämmöistä Pikkusankarilla silloin, kun
refluksi, allergiat ja astma oli saatu hetkeksi todella hyvin kuriin
tiukan imetysdieetin ja tupla-annoksilla aloitettujen lääkkeiden
avulla noin kahdeksankuisena (kun elimme kai normaalia vauvaelämää
hetken…). Todennäköisesti olisin vastannut silloin suurimpaan
osaan kysymyksistä: ei ole normaalia.

Minimullistajan kanssa tilanne ei ole vielä mennyt pahaksi. Mutta
varpaillani olen koko ajan. On päiviä, että arki on juurikin
sellaista, että yllä olevat kysymykset tulvivat mieleeni samaan
tiuhaan tahtiin kuin huolen kyyneleet tulvivat silmiini. Sitten on
päiviä, jolloin arki vaikuttaa oikein normaalilta vauva-arjelta.
Selkeästi, jotain ruokavaliossani on vielä korjattavana, koska
päivät vaihtelevat vielä melkoisesti… En vaan millään, en
millään haluaisi luopua kanojen ja lehmien tuotteista, sen verran
itsekäs kun olen…

Vaakakupissa puntaroidaan joka päivä normaaliutta ja sitä,
kuinka suuret tuskat siedämme Minimullistajalla olevan ennen kuin
ryhdymme aina seuraavan ruoka-aineen poistoon tai muuhun
toimenpiteeseen.

Vaikka refluksitauti kuinka muotia nykyään olisikin, niin minä en missään nimessä muotidiagnoosi GER:iä Minimullistajallekin halua. Viimeiset kolme vuotta me olemme olleet jo aivan liian muodikkaita minun makuuni. On nukuttu öitä kymmenen minuutin pätkissä. On mahdollisesti saatu kuulovaurioita koko päivän korvan vieressä karjuvan vauvan huudosta. On talsittu säällä kuin säällä monen tunnin nukuttamislenkkejä aurinkolasit päässä. On kituutettu kuuden ruoka-aineen imetysdieetillä. On tankattu lapsi täyteen happosalpaajaa, allergialääkettä, astmalääkettä, närästyslääkettä. On yritetty selvitä edes 20 prosenttisen täysjärkisinä järrrrkyttävän pipikiukun lievittäjinä. On selitelty, kerrattu, vaadittu ja kerjätty, jotta meidän perhettä ymmärrettäisiin paremmin.

Toivoisin itselleni hieman huonompaa muotihajua tämän toisen lapsen kohdalla. On meinaan aika sairaan rasittavaa olla muodikas.

Miten olen tätä muodikkuutta pyrkinyt vähentämään ja miten jatkossa pyrimme pitämään vauvan mahdollisimman muodittomana? (Allergologimme ohjeiden mukaisesti)

-Raskausaikana pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti, jotta vauva saisi totutella kaikkeen jo vatsassa. Totuushan oli hieman toisenlainen kaikenlaisine himoineen ja inhoineen varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana. Siinä ei paljon monipuolisuudesta voitu puhua, kun ruokavalio koostui vain karkista, pullasta, leivästä ja pastasta joka päivä ensimmäisen neljän kuukauden ajan. No, mutta parhaani tein ainakin loppuaikana.

-Raskausaikaan kuului onneksi kuitenkin runsaasti maitohappobakteereja sekä monivitamiinitabletin lisäksi vielä c-vitamiinia ja d-vitamiinia.

-Vauvalle laadukasta maitohappobakteeria ja d-vitamiinia. Meillä käytössä Biolaten maitohapot ja aloitteilla Bioteekin teho-d:t.

-Rokotteet skipataan kokonaan ennen yksivuotissynttäreitä. Sen jälkeen katsotaan tilanteen mukaan, mitä otetaan. Se, mikä otetaan, otetaan mahdollisimman hajautetusti.

-Vauvalle EI korviketta, ja JOS on todella tarpeen, niin sitten HA-korviketta.

-Kiinteiden aloitus lykätään puolen vuoden ikään, jos vain maitohanat minulla ovat heruvia sinne asti.

-Mahdollisten pienten/”normaalien” mahavaivojen hoitoon Siliceaa ja/tai Cuplatonta.

-Jos vauva vaikuttaa todella itkuiselta ja selkeästi kivuliaalta, ja jos kyseessä on samanlaista oirehdintaa kuin esikoisella (pätkäunia, taaksepäin jäykkänä kaarelle vetoa, kivuliasta puklaamista tai nieleskelyä, vaakatasokammoa yms.), niin minun ruokavalio heti karsintaan! Joko heti pois maito, kananmuna ja viljat (ja mahdollisesti muut yleisesti närästystä aiheuttavat ruoka-aineet) tai yksitellen ne, jotka näyttävät aiheuttavan oireita. Ensimmäiset pari viikkoa menivät Minimullistajan kanssa suhthyvin. Sitten alkoivat itkut. Tuskaitkut. Lähdimme karsimaan ruokia yksitellen. Lista on valitettavasti kasvanut edellisestä postauksesta kauralla ja suklaalla. Mutta nyt vauva vaikuttaa melko tuskattomalta! Tuttua salapoliisityötä olemme siis tehneet, ja todennäköisesti työ jatkuu, mutta toivomme vähintäänkin, että Minimullistajan olo ei koskaan ikinä mene niin pahaksi kuin Pikkusankarin ensimmäisten seitsemän tietämättömyyskuukauden aikana – olemmehan me tehneet nyt kaikkemme, jotta Minimullistajan mahdolliset refluksi- ja allergiaoireet saataisiin kuriin mahdollisimman varhain.

Enkä minä pistäisi pahakseni, jos Pikkusankarikin muuttuisi pikkuisen vähemmän muodikkaaksi.