Kodin Ilo-blogin hengetär haastoi minut tuttuun 11+11-haasteeseen. Vastasin kyseiseen haasteeseen viimeksi raskaushöyryissäni, joten päätin toteuttaa haasteen uudestaan nyt imetyshöyryissä. Tällä kertaa en kuitenkaan keskity pelkkiin imetysjuttuihin, vaikka se saattaisikin tuoda blogiklikkauksia minulle ainakin satatuhatta lisää, olisihan silloin otsikko jotain tyyliin ”11 tissijuttua”. No, koska kävijälaskureilla ei ole minulle väliä, pitäydyn sekalaisissa jutuissa. Hyvin sekalaisissa jutuissa. Mukana on pinnallista ja ehkä vähän syvällisempääkin. 

Tällaiset ovat haasteen säännöt:

Teen haasteen nyt suppeana versiona, ja toteutan vain kohdat 1 ja 2.

Minun mielestä on ihanaa olla keskivertoihminen. Siis, en ole erityisen hyvä missään. Olen hyvä monessa jutussa, mutta en huippu. Se on tavallaan huojentavaa ja helpottavaa. Rakastan keskivertoelämää. Sekin voi olla oikein antoisaa. Kaikkien ei tarvitse tavoitella maailmamestaruutta ja parhautta.

En ole oikein koskaan tajunnut syvemmällä tasolla sitä, miksi pitää ”elää hetkessä” ja jankuttaa sitä koko ajan itselleen pakkomantrana. Siis, tajuan, että elämästä nauttii enemmän, kun huomaa hyvät hetket ja nauttii niistä juuri silloin, kun ne ovat siinä. Mutta sen takiahan ihminen on ihminen, kun hänen aikajänteensä ulottuu menneestä tulevaan. Minun mielestä elämästä saa enemmän irti, kun myöntää itselleen, että hetkessä ei vain millään pysty koko ajan elämään. Minun mielestä se on iso rikkaus, että saa ja osaa muistella menneitä ja haaveilla tulevasta.

Vaikka itsekin puhun omasta ajasta usein, en pidä siitäkään termistä. Se kalskahtaa ikävästi korvaan, kun alkaa tarkemmin sitä ajattelemaan. Oma aika on varmasti lähes kaikissa lapsiperheissä yksi suosituimmista puheenaiheista. Itse lähtökohtaisesti ajattelen, että kun kerta lapsia vapaaehtoisesti (kuten me) halutaan, niin samalla tehdään myönnytys oman ajan suhteen. Jokainen elämänvaihe sisältää erilaisia asioita, ja siihen on pääasiassa sopeuduttava. Tällä hetkellä tämä meidän elämänvaihe ei välttämättä sisällä yhtään omaa aikaa. Mutta mutta on tässäkin asiassa. Omakohtaisesti koettu fakta on se, että kun saan niin sanottua omaa aikaa, pystyn olemaan parempi äiti ja vaimo. Minun oma aikani on tällä hetkellä lähinnä aamun unitunnit, urheilu ja blogin kirjoittaminen. Jos lapsemme olisivat kröhöm, vähän vähemmän haastavia, niin luulisin, että niin sanottua omaa aikaa en edes tarvitsisi. Jos lapsemme nukkuisivat paremmin ja enemmän (edes ikätasonsa mukaisesti!), nukkuisin minä ja mieskin paremmin, jolloin minun ei tarvitsisi ottaa omaa nukkumisaikaa aamuisin eikä lähteä yöevakkoon lasten kanssa säännöllisesti, jotta mieskin pysyisi jotakuinkin järjissään. Jos lapsien kanssa olisi helpompi liikkua paikasta toiseen, voisin yhdistää useammin urheilun lasten kanssa oleskeluun. Jos pienempi nukkuisi takuupäikkärit ja isompi pystyisi oireiltaan leikkimään edes puoli tuntia päivässä itsekseen samaan aikaan, voisin tehdä tätä tarvitsemaani vertaistukijuttua silloin. Jos molemmat lapset nukkuisivat edes joskus samaan aikaan illalla, saisimme miehen kanssa luonnollisesti kahdenkeskistä aikaa silloin. Ja niin edelleen. Luulen, että niin sanotuilla helpommilla lapsilla siunatuissa perheissä omaa aikaa ei ehkä tarvita niin paljon, onhan silloin itkutonta ja oireetonta aikaa sekä lasten nukkumista enemmän vuorokaudessa. Mutta kyllä, myönnän, onhan tässä minunkin oma aika– jutussa omallanikin kohdalla kyseessä myös mukavuustekijä (ei pelkästään esimerkkieni välttämätön tarve nukkua, pysyä terveenä tai jakaa refluksitietoutta): on oikeasti ihan kiva päästä salille tunniksi, kun ei tarvitse kuulla lapsen kränää eikä itkua ihan koko päivää. Mitään kovin kummoisia juttuja omalta ajaltani en kuitenkaan tässä elämätilanteessa odota saati saa. 

Kahdenkeskinen aika? Odottakaa vielä kymmenen vuotta.

Haaveenani on opiskella toinen yliopistotutkinto, sanotaanko, seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

Toisen lapsen myötä otsaani on ilmestynyt yksi kestoryppy, joka siis näkyy joka valaistuksessa ja myös otsan ollessa ihan rento. Huh. Nytkö se alkaa…!

Haluaisin syödä mahdollisimman lähiruokatyylisesti, mutta olen ihan rakastunut kahviin, goji-marjoihin, mulperimarjoihin, kookosöljyyn, kaikkiin pähkinöihin… Ja niitä ei ihan tuosta lähikasvimaalta nosteta. Suon kyseiset ulkomaalaiset nautinnot kuitenkin itselleni melko hyvillä mielin. 

En edelleenkään halua viettää iltoja, saati öitä yksin enkä lasten kanssa ilman toista aikuista. Niin kovat pelot ovat mieleeni jääneet edellisen asuntomme murrosta.

Kengänkokoni on suurentunut puolitoista viiva kaksi numeroa raskauksien myötä. Nyyh, sanon vaan, kun katselen kenkäkaappiini.

Minulla ei ole mitään salaisuuksia, mitä mieheni ei tietäisi. Toisaalta, tykkään olla huutelematta hyväntekeväisyystyylisistä jutuista kenellekään, koska mielestäni on erityisen ällöttävää, jos ihmiset kerskuvat sen tyylisillä asioilla. Ei kenenkään tarvitse tietää, kuinka monta euroa hyvään keräykseen annan varoistani. Roska päivässä-kampanjaakin olen toteuttanut kaikessa hiljaisuudessa jo melko kauan mainitsematta asiasta miehelleni.

Haluaisin asua joskus niin, että lapset voisi päästää pihalle leikkimään turvallisesti. Niin, ettei tarvitsisi pelätä hulluja autoilijoita parin metrin päässä pihan hiekkalaatikkoleikkejä. 

Viime vuosi oli elämäni rankin ja surullisin. Ikävä isääni on suuri. Suru aaltoilee, ja välillä olen edelleen sitä mieltä, että ei tästä voi koskaan selvitä. 

Minä olen aina vieroksunut termiä ”roskaruoka”, enkä käytä sitä itse juuri koskaan, sillä en tiedä tarkalleen, mitä sillä edes tarkoittaisin. Minä en pistä suuhuni roskaa. Minun syömisfilosofiani on sellainen, että syön juuri sitä, mitä minun tekee mieli (tietenkin nyt imetysdieetillä pidättäydyn niistä ruuista, mistä vauvalle tulee oireita, vaikka minun mieleni niitä tekisikin…). Joten lempiroskaruokakysymykseen en osaa vastata.

Mikä on tärkein tavoitteesi tänä vuonna? 

Olla hyvä ihminen, hyvä äiti, hyvä vaimo ja hyvä ystävä. Niin kuin jokaisena vuotena.

Jos olisi pakko valita näistä kolmesta, mihin lähtisit lomalle: Islanti, Nigeria, Kiina? Miksi? 

Voisin lähteä mihin vain noista! Mutta pakon edessä valitsisin tällä hetkellä varmaan Islannin. Fiiliksellä vedin, tähän ei ole mitään järkisyytä. Ehkä vastikään ystäväni esittelemät kauniit Islanninmatkakuvat kelautuivat alitajunnassani ja suussa sulavien tuliaisfudge-makeisten makumuistot lähettelivät signaaleja etuaivokuorelleni.

Jos saisit rakennuttaa itsellesi talon ihan mihin maahan tahansa, mihin rakentaisit? Miksi? Kyllä nämä muutama tärkeä läheinen täällä Suomessa pitävät Suomen ykkösenä tässä vastauksessa.

Suosikkikodinkoneesi ja miksi? 

Kahvinkeitin. Rakastan kahvia. 

Meillä ei katsota töllöä, joten en ole ihan perillä nykyisestä ohjelmistosta. Mutta joku ”Kotiäidin piristys”-tositeevee voisi olla tosi kiva. Siinä osallistujille annettaisiin vähän paljon taskurahaa kotiäiti-lookin päivittämiseen, annettaisiin äitien nukkua univelat pois, hemmoteltaisiin semmoisilla ruuilla, joita normaalisti ei ole varaa usein ostaa, kiikutettaisiin kivoihin kamomillakuumakivihermoratarentoutushoitoihin ja tuotaisiin äidille taikasauva, jonka heilautuksella lasten sairaudet hävisisivät. Joku koko perheen sponssattu all inclusive ulkomaan matkakin voisi olla ihan jees. Noin niin kuin muun muassa.

Jos palataan tuohon neljännen kysymyksen taloon, niin millainen se olisi? Mistä materiaalista, minkä kokoinen, minkä värinen, kuinka monta huonetta ja mitä huoneita…? 

Harmaa kivitalo. Huoneita saisi olla perushuoneiden lisäksi jokaiselle lapselle oma huone, vierashuone, kuntosalihuone ja vaatehuone. Ehkä leffa/takka/oleskeluhuone myös. Mutta ei liikaa huoneita.

Millä viidellä nettisivulla käyt eniten?

Yle, Ilmatieteenlaitos, Facebook, Gmail, Grooveshark.

Jos tietäisit, että sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä tekisit? 

Varmaan halisin ja pusisin perhettäni 24/7.

Minkä kielen haluaisit oppia? Miksi?

Saksan. Kielikateuden takia; mieheni kun taitaa kyseisen kielen paremmin kuin hyvin itse möllöttäen vieressä suu ammolla ja korvat höröllä.

Mitä kotityötä inhoat eniten? Miksi?
Silitystä. Minä en vaan osaa.

Pikkusankarin ilouutiset ovatkin jo varmasti kaikkien tiedossa? Sen verran olen tainnut niitä hehkuttaa kaikkialla ja kaikkialle. No, koko ilopommia en nyt lähde perumaan, mutta… sanotaan nyt näin, että tällä hetkellä hän ei ole oireeton. (Lamaannus)vuodatusta tullee lisää myöhemmin, kun jos päästään selville tästä niin mukavasta ongelmavyyhdistä taas. 

Mutta, Minimullistajan tilannetta valoitan tällä kertaa hieman. Selvä ei ole sekään nyt, mutta aloitetaan ruokavaliostani. Imetysdieettini näyttää nyt tältä: ei-listalla ovat: (kukka-, parsa-, ruusu-, kerä-)kaalit, sipulit, paprika, retiisi, rosmariini, nokkonen, chili, suklaa, kaakao, vehnä, kaura ja hiilihappojuomat. Vähän-listalla ovat: kahvi ja maitotuotteet. Vähän erilaiset, kolmen vuoden takaiset muistot mielessä voin sanoa, että aika kohtuullinen id tämä on.

Imetysdieetti on tarkentunut koko tämän viiden kuukauden ajan. Se on meidän perheen voimavarojen mukaisesti tehty. Eli tiedän oikein hyvin, että Minimullistaja mahdollisesti voisi entistäkin paremmin, jos jättäisin vähän-listalla olevat kokonaan pois ja ehkäpä kanamunan ja muutaman muunkin. Tämä nykyinen on kuitenkin sellainen id, että Minimullistaja ei kärsi kohtuuttomasti, nukkuu suhteellisen hyvin, ei puklaile päivittäin lätäköitä eikä itke tuskaansa joka ilta kaarella (eli kyllä ne suurimmat pahikset on saatu karsittua pois alkuajoista). The Gurun kanssakin on mietitty, että näillä kriteereillä mennään niin kauan kuin me jaksamme. Toki minä olen valmis ihan kaikettomaankin dieettiin vauvan hyvinvoinnin takia, mutta rehellisesti sanottuna tiedän, että maidontuotantoni suppenisi entisestään ja itselläni ei olisi näinkään paljon voimavaroja olla hyvä äiti, jos dieettiä kavennettaisiin vielä kovasti. Mutta jos tilanne supistamisen vaatii, ehdottomasti teen sen.

Sitten itkuisuuteen. Ensinnäkin automatkat ovat ysiysiprosenttisesti täyttä huutoa. Muuten itkuisuus vaihteleekin tosi paljon. On päiviä ja iltoja, kun korvatulpat ovat hyvin tärkeät tarvikkeet. Sitten taas on niitä olen melkein normaali vauva-päiviä, jolloin Minimullistajan ulkoisesta habituksesta ei voisi tietää, että hänellä on vahvasti refluksi-allergia-taipumusta.

Kyseisellä iideellä iho on nykyään melko hyväkuntoinen. Joku vielä kuitenkin hiertää iho-oireidenkin kannalta katsottuna silloin tällöin, sillä välillä näky on tämä:

Iho-oireet ovat kuitenkin aivan todella vähäpätöinen asia meillä, sillä suurin oireilu on suolistoperäistä näillä meidän pojilla.

Lääkkeitä emme ole joutuneet Minimullistajaan työntämään (no okei ollaan me kaksi kertaa suppo työnnetty hiljentämistoiveena en enää muista monenko tunnin itkuseremonian jälkeen …). Muuten mennään Silicealla. Kohtalaisin tuloksin.

Nukkuminen, oh, nukkuminen (olen haaveillut siitä koko tämän postauksen kirjoittamisen ajan). Se on vaihdellut paaaaljon. Ennen dieetin muotoutumista yöt olivat itkuisia ja repaleisia. Jossakin vaiheessa, olisiko ollut noin kolmikuisena, Minimullistaja saattoi nukkua jopa yhden neljän tunnin pätkän yössä. Viimeinen kuukausi on kuitenkin mennyt öiden suhteen taas huonompaan suuntaan. Hän syö tunnin, parin tunnin välein ja saattaa jäädä syötön jälkeen itkeskelemään. Yöunet alkavat puolenyön aikaan ja jatkuvat johonkin aamuseiskan ja aamuyhdentoista välille (tänään hän kuitenkin päätti herätä kello nollaviisi, jes!). Yönukkumaan meno tapahtuu lähes aina sylissä pystyasennossa.  Ehkä kaksi kertaa ikinä hän on jäänyt itsekseen pinnikseen pupunsa viereen nukahtamaan.

Päikkäreiden osalta minun hartiani laulavat ylistyslaulua eräälle kaverilleni, joka sattui pari viikkoa sitten tuomaan meille vanhat matkarattaat. Niihin Minimullistaja  suostuu menemään päikkäreille! Siis neljä ja puoli kuukautta hän nukkui päikkäripätkänsä minulla kantorepussa. Tämä muutos on ollut aivan mielettömän huojentava minun ja Pikkusankarin päiviä ajatellen, sillä nyt ei ole enää äiti nyt vaan ei voi taipua tuohon lattia-/pomputtelu-/kitaransoittoleikkiin– selityksiä. Niin, huonoina päivinä niitä rattaita saa käydä viiden minuutin välein heijaamassa kuin Pikkusankaria aikoinaan, mutta kyllä Minimullistaja saattaa muutaman yhden tunnin pätkän päivässä nukkua rattaissa, ja se on meille luksusta se. Jotain käsittämätöntä tapahtuu aina välillä, kun hän nukkuu kahden tai jopa kolmen tunnin unet!

Yksi iso muutos meillä on ollut seuraavanlainen näky:

Koska Minimullistajalla on selkeästi ravinnon ylösnousua melkein jatkuvasti kurkussa (ja ehkä yöllä useammin taas nälkäkin?), päätimme the Gurun kanssa, että aloitamme vajaa viisikuisena hiljalleen kiinteät, jos ne painaisivat ravintoa alaspäin paremmin. Mahdollinen ongelma kuitenkin tiedostettiin – sopivaa kiinteää ei välttämättä helpolla löydy, Minimullistajallakin kun todennäköisesti on myös allergista taipumusta, ei vain suoliston tottumattomuutta. Aloitimme siis Pikkusankarin varmasta, oranssista isosta möllykästä. Nyt voinen sanoa, että hyvin pienet annokset bataattia menevät ilman oireita, mutta isompaa (yli ruokalusikallista) hänen suolistonsa ei tykkää ottaa vastaan, vaikka kuinka kahdessa viikossa hivutettiin määrää ylemmäs. Kiinteät ovat siis tällä hetkellä kysymysmerkkinä. Eli pääasiassa minun rintarauhasillani mennään. Ja sekös on edelleen jännää, kun saa panikoida, että kuinka monta minuuttia kotona keritään huutaa pieni naama punaisena ennen kuin ne saapuvat kotiin.