Eilen koin elämäni kamalimmat, pisimmät ja henkisesti rankimmat minuutit ikinä. 

Illalla kyynelten läpi kun totesin, että olen kiitollinen pojistani, tarkoitin sitä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Minimullistaja meinasi tukehtua ruokaan. Se lamaannuttava tunne, kun tekee kaikkensa velton ja väriämuuttaneen lapsensa hengen eteen ja huomaa, miten lapsen katse muuttuu hätääntyneestä poissaolevaksi, on jotain sisintä raastavan kamalaa.

Olen kiitollinen siitä, että sain pidettyä itseni tarpeeksi rauhallisena ja toimittua yksiyksikahden ohjeiden mukaisesti. Suurin osa ruuasta lähti kolmannella kokeilemallani otteella, pari minuuttia ruuan henkeen vedon jälkeen. Samassa saapuivat pelastusjoukot. He sanoivat, että nyt oli pienen elämä ehkä enää sekunneista kiinni. Ambulanssi-ihmiset veivät poikamme mukanaan, sillä ruokaa jäi hengitysteihin rohisemaan, vaikka suurimmat ruokapalat tulivatkin minun otteilla ulos.

Yö meni valvoessa ja Minimullistajaa valvoen. Jos hänelle olisi noussut kuume, olisi ollut edelleen hyvin vaarallinen tilanne – silloin olisi ollut todennäköistä, että keuhkoihin joutuneet ruuanpalaset aiheuttavat vakavia komplikaatioita.

Nyt yritän uskaltaa jo huokaista. Ja antaa tämän suurenmoisen kiitollisuuden rakkaimpani eloonjäämisestä vallata mielen. 

Elämä on haurasta. Olkaa kiitollisia toisistanne. Rutistakaa rakkaimpianne tiukasti sylissä. Pusutelkaa. Katsokaa silmiin, silitelkää ja tuntekaa rakkaan ihmisen lämpö omalla iholla.

Tunnustan – olen aikoinani ollut pahastikin addiktoitunut karkkeihin; kahminut viikottain maanantaipussin, tiistaipussin, keskiviikkopussin, torstaipussin… silmät loistaen puoli kiloa sokerihuurrutettua kultaa sateenkaaren värisistä kilometrien pituisista laareista. Mutta minulle ei ole kelvanneet mitkä tahansa namit; olen ollut hyvin tarkka karkkien tuoreudesta, koostumuksesta ja makuvivahteista. Yksi minun lemppareistani oli fudge! Nyt, imetysdieettipakon edessä kehittelin ihan itse korvaavan fudgen makuhermoilleni – ja kyllä saan rehellisesti sanottuna miettiä, haluanko Makuunin muovirasioita mennä availemaan enää, vaikka se sitten joskus imetyksen päätyttyä onkin sallittua!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: sekoita desi sulatettua kookosöljyä ja desi lucuma-jauhetta toisiinsa ja kaada muotteihin. Pakasta tai jääkaapita. Kun fudget ovat kiinteitä, ne ovat valmiita. Ne ovat parhaita hetken huoneenlämmössä levänneinä (ennen kuin ne alkavat sulamaan). Lisää makuvivahteita saa laittamalla sekaan kuivattuja marjoja, lakritsinjuurijauhetta, carob-jauhetta tms.

Tarjoilin näitä muun muassa Pikkusankarin ja Minimullistajan synttäreillä – juhlavieraista he, jotka fudgeista yleensä tykkäävät, tykkäsivät myös näistä, joten aivan pimahtanut minä en ole 🙂