Monia meidän kuulumisia pidemmän aikaa seuranneita kiinnostanee, mitä arjellemme on tapahtunut lääkkeettömyyspäätöksen jälkeen. Reilun kuukauden ajan Pikkusankari on lepuutellut kehoaan suurista refluksi-, astma- ja allergialääkekuormista. Lääkkeiden poisveto aiheutti ihmetystä ja hämmennystä, eikä me oikein tiedetty, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vieläkään emme tiedä varmaksi mitään, mutta hieman suuntaa antavia kokemuksia eri tekijöistä on kertynyt tämän kuukauden aikana…

Menneen kuukauden voi jaottaa ennen osteopatiaa ja osteopatian jälkeen -lohkoihin. Taaskaan en halua sanoa, että osteopatia on SE JUTTU, autuas ja kaiken kivun pois vievä hoitomuoto… mutta kyllä tässä nyt jo aika varmasta helpotuksen seikasta voidaan puhua. Pikkusankarin osteopatiakäynti tehtiin reilu pari viikkoa sitten, keskellä tätä ensimmäistä lääkkeetöntä kuukautta.

Jos ajatellaan, että Pikkusankarin arjen hulluuskerroin kaikilla lääkkeillä juuri ennen lääkkeiden poisvetoa oli 100%, niin lääkkeiden poisvedosta viikko eteenpäin, prosentti oli 50%. Jostain syystä tuo 50% alkoi kasvamaan pikkuhiljaa takaisin päin… kunnes tuli osteopatia. Osteopatiasta reilu viikko eteenpäin (eli tuo aika, kun käynnin vaikutukset tai vaikutuksettomuudet alkavat olla selvillä) pystyi jo toteamaan, että välillä on jopa päiviä, että Pikkusankari on täysin oireeton! Nyt ehkä yleistäisin, että päivistä riippuen mennään 0%-30% oireilla. Osteopatian lisäksi on toki mainittava ne uudet, hiivapohjaiset maitohappobakteerit – ne ovat varmasti myös olleet tärkeässä osassa Pikkusankarin olon paranemisessa!

Mitä siis on muun muassa tapahtunut?

-Epämääräinen sössötys, rumien ilmaisujen kokoaikainen latelu, sosiaalisesti epäkorrekti puhe ja tiettyihin sanoihin takertuminen on vähentynyt minimiin (sellaiseen tasoon, minkä luulen olevan kohta viisivuotiaalle normaalia). Tilalle on tullut  peruspuhe; ja erityisen ihanaa on se, että se toinen puoli Pikkusankarin verbaalista olemusta on kaivautunut taas esille; häntä on kehuttu kohteliaaksi ja huomaavaiseksi pojaksi ja hän kyselee niitä normaaleja juttuja: Missä tuhatjalkainen asuu? Mikä on avaruustuuli? Mitä tuo liikennemerkki tarkoittaa?

-Kokoaikainen yleistuskaisuus on kadonnut. Jäljelle ovat jääneet ajoittaiset oirehtelemiset.

-En muista kertaakaan, että Pikkusankari olisi osteopatian jälkeen valittanut pääkipua. Sitä ennen hän valitti sitä joka ikinen päivä. (Ja kappas, ennen kuin olin kertonut osteopaatillemme päänsärystä, hän ennätti kysyä, onko Pikkusankarilla pääkipua, sen verran jumissa olivat kallonpohjat olleet…)

-Pikkusankari tottelee nykyään paljon useammin kehotuksia ja käskyjä. Kaikista pahimman oireilun aikana hän ei totellut yksinkertaisesti MITÄÄN. Siis oikeasti, – ei mitään. Ei edes uhkailun, lahjonnan tai palkitsemisen kautta. Ei edes sen äärimmäisen tapahtuman kautta, kun minä itkin lattialla voimattomuutta vanhempana olosta. Nyt hän sitten tottelee usein kivasti jopa keskustelun avulla.

-Uhmaa on, kränää on ja raivoa on edelleen, mutta ei ollenkaan siinä määrin kuin kuukausi sitten. Minun hermoni eivät ole tuhannesti nuijittuina päivän päätteeksi, vaan saattaa olla, että päivästä on selvitty vain muutamalla äänen korotuksella.

-Hullun oireilun aikana joku lelu oli aina Pikkusankarin suussa. Aivan valehtelematta sanoen. Nyt enää ajoittain.

-Pikkusankari on alkanut itse kontrolloida omaa syömistään enemmän, ja jatkuva ruuan vinkuminen on vähentynyt huomattavasti. Ehkä terve nälkä ja nälättömyys ovat löytäneet lääkkeiden aiheuttamien tuntemusten jälkeen tiensä Pikkusankarin suolistoon.

-Oudoin tapahtuma on se, että Pikkusankari on ollut väsyneempi ja raukeampi kuin aiemmin. Siis hän nukkui yksi päivä jopa päikkärit itsenäisesti (tämä sama poika lopetti päikkärit kokonaan ollessaan vajaa kaksivuotias…). Myös iltaisin hän saattaa itse kertoa, että nyt vähän jo väsyttää (aiemmin tämä ei olisi tullut kuuloonkaan!). Päivisin hän saattaa pitää omia lepohetkiä vaikka kirjoja katselemalla paljon usemmin kuin oireaikoina.

Miten tästä eteenpäin?

-Täysin emme ole nyt olleet antamatta lääkkeitä, mutta säännöllisesti/automaattisesti emme anna mitään. Kun tulee päiviä, jolloin Pikkusankari kaluaa leluja ja on muutenkin hieman oireileva, tiedämme, että refluksi kolkuttelee kurkkua, ja annamme Gavisconia. Kun Pikkusankari on ”vain” levoton ja käyttäytymisellään oireileva, annamme Zyrtecin (varsinkin, jos olemme olleet paljon pihalla ja on paljon siitepölyä ilmassa). Lievissä hengitysvaikeustilanteissa/hengityksen vinkumisissa annamme tietysti Ventolinea. 

-Koska happosalpaajan vaikutus on nyt kokonaan poissa, olemme huomanneet entistä tärkeämmiksi ruokarytmin ja tiettyjen ruokien välttämisen (sitrushedelmät, viinimarjat, vahvat mausteet ja todella rasvainen ruoka suurissa määrin). Pikkusankarin vatsassa kun ei ole mitään lääkeapuja nyt refluksin käsittelyyn.

-Jatkamme uudella maitohapolla (toki välillä sitä tauottaen).

-Ja tietenkin: seuraamme mielenkiinnolla tilannetta näin eteenpäin ja ehkä opimme lisää mahdollisten oireiden syistä.

Kuunteletko sinä mielellään
lapsen tuskaista itkua koko yön? Katseletko sinä mielellään lasta
lattialla kivuissa vääntelehtimässä? Onko sinusta mukavaa, kun
lapsi kakoo ruuat ulos ruokapöydässä, pelkää syömistilanteita
ja herää päiväunilta viiden minuutin välein kipuihinsa? Luulen,
että vastaisit näihin kaikkiin kysymyksiin ”en” viimeistään
siinä vaiheessa, jos pääsisit asumaan allergiaperheeseen viikoksi.
Luulen myös, että allergiaperheen arkea seuratessa liittyisit
nykyisen allergiaohjelman linjausten ihmettelijöiden piiriin.

Kaikissa medioissa paasataan
siitä, miten nykyiset kotien liian kliiniset olosuhteet synnyttävät
allergioita, miten vanhemmat ylireagoivat kaikkeen ja lapset
nirsoilevat ihan turhan takia.
Pitäisi vaan altistaa altistuksen perään, ja: mennä metsään!
Näin alkaisivat allergiat vähenemään! Okei, välillä nämä
jutut jo naurattavat, viihdyttävät ja hämmentävät, mutta ennen
kaikkea nämä jutut itkettävät tätä kahden vaikeasti allergisen
pojan äitiä. Tunnen surua, vihaa ja harmitusta. 

Meitä ei ymmärretä. Miksi, oi
miksi me ihan muuten vain rajoittaisimme lastemme ruokavaliota?
Kieltäisimme lehmämaidon, viljojen, pähkinöiden ja mausteiden
lisäksi monia vihanneksia, hedelmiä ja lihoja? Miksi me raahaisimme
hikipisarat varpaille tippuen säkillisiä eväitä mukanamme
kaikkialle? Miksi me tahallaan rajoittaisimme lastemme
ruokaisia iloja juhlissa, kavereiden luona ja tapahtumissa? Miksi me
huvin vuoksi olisimme kana-bataatti-riisi -imetysdieetillä monta vuotta? Miksi me muuten vain ostaisimme monta kertaa
kalliimpaa allergiaruokaa joka päiväksi joka ruuaksi? Miksi me
huviksemme vain käyttäisimme lapsiamme erilaisissa
vaihtoehtohoidoissa?

Ihan totta, luulevatko ihmiset,
että lasten ruokavaliorajoitukset ovat sellaisia asioita, jotka
voidaan tuosta noin vain yhteiskunnan ylemmällä taholla päättää
lopettaa? Kielletään imetysdieetit ja poistetaan erikoisruokavaliot
hoidoissa ja kouluissa – sillä sitä saadaankin terveempi lapsiväki,
niinkö? Tämä asia ei koske pelkästään lapsia ja heidän
hyvinvointiaan. Jos vauva tai pieni lapsi kärsii pahoista ruoka-aineallergioista, arki voi olla todella rankkaa vanhemmille.
Tietysti rankkuus on suhteellista, mutta voisitko sinä vanhempana
hyvin, jos heräisit kymmenen minuutin välein läpi yön heijaamaan
kivuliasta lasta uudestaan uneen ja kävelisit päivittäin kolmen
tunnin vaununukuttamislenkkejä, kun lapsi ei pysty oireiltaan
nukkumaan? Jaksaisitko sinä siivota monet kymmenet oksennukset
päivässä ja valmistaa muutaman tunnin päivässä erilaisia
allergiaruokavalioaterioita ja vahdata joka sekunti, että kukaan ei laita mitään kiellettyä murusta suuhun?

Tässä on siis vahvasti kyse myös vanhempien hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Luulisi yhteiskunnan päättäjiä kiinnostavan työikäisen väestön hyvinvointi tältäkin osalta! Tuntuu, että Suomessa lapsia ei
arvosteta tarpeeksi. Heitä ja heidän vanhempiaan ei kuunnella
tarpeeksi. Ei osata asettautua lasten asemaan. Samat kivut aikuisella
ovat usein vakavasti otettavia ja johtavat asianmukaiseen hoitoon.
Lapsilla taas samat kivut ovat ”vain ohimeneviä ”, ja pahimmassa
tapauksessa ne sivuutetaan vanhempien psyykkisiin ongelmiin vedoten.
Yhteiskunnan asioista päättävien pitäisi vakavasti miettiä,
ovatko yhteensä parin prosentin allergiaruokavaliosta tulevat
kustannukset oikeasti hyvä säästökohde? Kaikista allergian ja astman kustannuksista Suomessa
koulujen ja päiväkotien allergiaruokavalio on 0,53%, pienten lasten
lehmämaitoallergia 0,27% ja muut ruoka-allergian kustannukset 0,43%,
kun esimerkiksi työtehon heikkeneminen nappaa 33,96%,
työkyvyttömyyseläke 15,16% ja sairauspoissaolot 13,34% (Jantunen
2014 Allergian ja astman kustannukset Suomessa 2011 Sosiaali- ja
terveysturvan selosteita).

Ollaanko uuden allergiaohjelman
kanssa menossa oikeaan suuntaan, vai mennäänkö tässä nyt metsään
ja aika pahastikin? Meidän perheessä ei ainakaan kaikista allergiaohjelmien linjauksien kehotuksista huolimatta lisätä metsään menoa. Meidän perheessä
kun jo käydään päivittäin metsässä, kaadetaan kurkkuun kuravettä,
nuollaan kengänpohjia ja tutkitaan koirankakkoja (kaikkea tätä
usein ihan liiaksin), ja silti: meillä on kaksi allergista poikaa.