Ne kamalat päivät

Ennen ulos lähtöä täytyy miettiä tarkkaan reitti. Täytyy tsempata henkisesti, sillä on varma, että uloslähtö tulee olemaan rankka juttu juuri tänään. Nenäliina pitää taitella taskuun ja pitää mieli tyynenä. Toisaalta tekisi mieli katsoa taivaan pilviä ja olla tietämätön kaikesta muusta juuri tänään, mutta pää kääntyy pakotetusti maahan. On tiedettävä, mitä tapahtuu. Välillä pitää töpsöttää pikkupikkuaskelilla ja välillä pitää harppailla suuren suurilla jättiläisillä. Välillä keho horjahtaa, kun pitää tehdä äkkiaskeleita vasemmalle tai oikealle. Nilkka nyrjähtää vähintään kaksi kertaa koko ulkoilun aikana. Vaikka kuinka yrittää pidättää, suusta kuuluu vaikerointia noin joka kolmas metri. Muutaman kerran mieleen (suuhun) muistuu konkreettisesti, mitä ruokaa edellinen ruoka-annos sisälsi. Toisaalta on hyvä, jos on valinnut kengiksi korkeapohjaiset yksilöt – silloin vahingon sattuessa vahinkoa ei tunne jalkapohjissa yhtä herkästi kuin matalapohjaisissa. Toisaalta matalapohjaiset ovat hyvät, sillä silloin vahinko ei näy kengän ulkoreunoilla niin dramaattisesti kuin korkeapohjaisemmissa.

On se vaikeaa. Ne mato- ja etanapäivät.