Keittiökauhuja
24
Voitko sinä ymmärtää näitä seuraavia toimintatapoja? Minä en.
Joku
ei pese käsiä ennen ruuanlaittoa. Eikö tämä ole puhtaussääntö numero
yksi? Sellainen, josta kenenkään ei kannattaisi koskaan luistaa oman ja
muiden terveyden takia? Ja sellainen, joka opetetaan lapsille
ensimmäisten sääntöjen joukossa?
ei pese käsiä ennen ruuanlaittoa. Eikö tämä ole puhtaussääntö numero
yksi? Sellainen, josta kenenkään ei kannattaisi koskaan luistaa oman ja
muiden terveyden takia? Ja sellainen, joka opetetaan lapsille
ensimmäisten sääntöjen joukossa?
Joku kaataa kuppiin
kahvia ja lorauttaa maitoa perään. Sitten hän juo sen, ja jättää kupin
odottamaan seuraavaa kahvitaukoa. Siis maitohan on ihan yhtä pilalle
menevä ainesosa kahvin joukkoon sekoitettuna kuin tölkkiin pöydälle
jätettäessäkin. Mikä logiikka on se, että kahvikupista voi juoda monta
kertaa peräkkäin, mutta maitolasista ei? Edes pelkkä huuhtelu ei vie
pöpöjä pois kupista!
kahvia ja lorauttaa maitoa perään. Sitten hän juo sen, ja jättää kupin
odottamaan seuraavaa kahvitaukoa. Siis maitohan on ihan yhtä pilalle
menevä ainesosa kahvin joukkoon sekoitettuna kuin tölkkiin pöydälle
jätettäessäkin. Mikä logiikka on se, että kahvikupista voi juoda monta
kertaa peräkkäin, mutta maitolasista ei? Edes pelkkä huuhtelu ei vie
pöpöjä pois kupista!
Joku voitelee leivän
veitsellä ja laittaa sen pöydälle odottamaan uutta voileipärallia.
Juustosiivut kuuluvat tietenkin leivän päälle, joten juustoleikkuri
laitetaan käytön jälkeen siihen voiveitsen viereen odottamaan seuraavaa
käyttäjää. Kai ihmiset sentään säilyttävät voita ja juustoa jääkaapissa,
niin miksi ei sitten voiveistä ja juustoleikkuria, johon aina kuitenkin jää jämiä?
veitsellä ja laittaa sen pöydälle odottamaan uutta voileipärallia.
Juustosiivut kuuluvat tietenkin leivän päälle, joten juustoleikkuri
laitetaan käytön jälkeen siihen voiveitsen viereen odottamaan seuraavaa
käyttäjää. Kai ihmiset sentään säilyttävät voita ja juustoa jääkaapissa,
niin miksi ei sitten voiveistä ja juustoleikkuria, johon aina kuitenkin jää jämiä?
Joku
leikkaa kalaa, lihaa tai muuta herkästi pilaantuvaa leikkuualustalla,
huljauttaa sitä vähän veden alla ja sujauttaa alustan puhtaiden
alustojen joukkoon. Lika ei lähde alustasta pelkällä vedellä! Ei, vaikka
kuinka leikkuualusta olisi puhtaan näköinen!
leikkaa kalaa, lihaa tai muuta herkästi pilaantuvaa leikkuualustalla,
huljauttaa sitä vähän veden alla ja sujauttaa alustan puhtaiden
alustojen joukkoon. Lika ei lähde alustasta pelkällä vedellä! Ei, vaikka
kuinka leikkuualusta olisi puhtaan näköinen!
Joku
käyttää samaa, muovista kaupan kierrätettävää pulloa vesipullonaan
ikuisuuden pesemättä. Jos se vietäisiin labraan tutkittavaksi, niin uskon, että
tuloksista löytyisi vaikka minkälaisia kaikenlaisia kivoja
pikkuelukoita.
käyttää samaa, muovista kaupan kierrätettävää pulloa vesipullonaan
ikuisuuden pesemättä. Jos se vietäisiin labraan tutkittavaksi, niin uskon, että
tuloksista löytyisi vaikka minkälaisia kaikenlaisia kivoja
pikkuelukoita.
Joku ei koskaan pese mikrokupua, vaan laittaa ruoka-annoksen toisen perään saman kuvun alle surruuttumaan. Jokaisella mikrottamisellahan ruokaa välttämättäkin räiskyy kupuun, ja olettaen joskus myös kuvusta ruokaan. Joten onko kiva homma, jos iltapäivän mustikkapiirakkapalaan roiskuu vähän lounashernekeiton aromia tai iltapuuroon kaalikeiton jämät. Nam. Ja on varmaan myös tosi hygieenistä.
Joku ottaa raakaa kanaa rasiasta lastalla ja laittaa kanat pannulle. Sitten hän laittaa lastan sivuun. Hetken päästä hän vähän hämmentää lastalla kanoja, mutta laittaa edelleen lastan sivuun. Lopuksi hän ottaa lastalla valmista kanaa ja annostelee lautaselle. Hän on siis hyvin todennäköisesti laittanut raakaa kanaa lastalla lautaselleen, sillä lastaa ei ole vaihdettu/pesty raa’an ja kypsän kanan välissä, jolloin lastaan on hyvinkin jäänyt jäämiä raa’asta kanasta.
Ehkä parempi, että lopetan tämän avautumisen tähän 😀 Minähän en siis ole keittiöhysteerikko (en todellakaan, kysykää keneltä vain minut tuntevalta tyypiltä). Mutta tässä on se raja, mikä minua ällöttää.
Minä seiväshyppäämässä ja boulderoimassa – oikeastiko?
Tämä postaus menee taas kategoriaan ”ette ikinä
usko, mitä minä tein”. Hauskaa siis jakaa tämäkin urheilujuttu teidän
kanssanne! Pari viikkoa sitten kirjoittelin urheilukokeiluistamme
paikallisella cross training -salilla, Riihimäen Korjaamolla.
Jännittävää jatkoa viidelle eri tuntikokeilulle sain, kun pääsin
testaamaan kolmea oikeaa lajitreeniä todellisten lajiharrastajien
kanssa! Pääsin urheilukentälle hyppimään seipään kanssa, pääsin
boulderoimaan sekä pääsin karatejutsutreeneihin!
usko, mitä minä tein”. Hauskaa siis jakaa tämäkin urheilujuttu teidän
kanssanne! Pari viikkoa sitten kirjoittelin urheilukokeiluistamme
paikallisella cross training -salilla, Riihimäen Korjaamolla.
Jännittävää jatkoa viidelle eri tuntikokeilulle sain, kun pääsin
testaamaan kolmea oikeaa lajitreeniä todellisten lajiharrastajien
kanssa! Pääsin urheilukentälle hyppimään seipään kanssa, pääsin
boulderoimaan sekä pääsin karatejutsutreeneihin!
Näiden
kokeilujen tarkoituksena oli tutustua lajeihin tulevaa lauantaita
(20.8) varten, jolloin pääsen osallistumaan siskoni kanssa Amazing Race Korjaamo Sport -urheiluelämykseen, jossa suunnistetaan ulkona ja
kokeillaan eri lajeja ulkoilman lisäksi myös sisätiloissa. Jännän
kamalaa, mutta varmasti älyttömän hauskaa!
kokeilujen tarkoituksena oli tutustua lajeihin tulevaa lauantaita
(20.8) varten, jolloin pääsen osallistumaan siskoni kanssa Amazing Race Korjaamo Sport -urheiluelämykseen, jossa suunnistetaan ulkona ja
kokeillaan eri lajeja ulkoilman lisäksi myös sisätiloissa. Jännän
kamalaa, mutta varmasti älyttömän hauskaa!
Ensimmäiseksi
minut pyydettiin kiipeilemään. Laji, joka tuntuu minusta vähän
pelottavalta, mutta kiehtovalta! Boulderointi on siis kiipeilyä ilman
suojavarusteita matalilla (tai siis keneltä sitä nyt kysytään…)
seinillä. Hetken katsoin, kun yksi taitava harrastaja ja toinen
ammattilainen kiipesivät vikkelästi seinää ylös. Kuuntelin valppaana
ohjeet ja yritin tsempata itseäni kokeiluun… Äitiyshän on tuottanut
minulle diagnosoimattoman korkeanpaikankammon sekä tippumisen pelon
(terkuin ennen äitiyttä benjihypyn hypännyt). Niin sitä vaan mentiin, ja
muutaman (aloittelijatasoisen) reitin sainkin kiivettyä tippumatta
(mikä euforia!)! Pari tuntia me kiipeiltiin, ja opin hurjan paljon
kaikkea tuona aikana. Lopussa en havitellut enää reittien kiipeämistä
loppuun asti, vaan olin tyytyväinen, että pääsin yhden kädensijan
ylemmäs kuin edellisellä yrittämisellä. (Reitithän ovat ammattilaisten
suunnittelemia, tiettyjä otteita pitkin kiipeiltäviä
matkoja lattianrajasta viimeiseen otteeseen asti. Joskus reitti
päättyy tasolle, jonka päälle noustaan.) Tutustuin myös erilaisiin
otteisiin. Kiipeilyseinällä osa oli niin vaikeita otteita, ettei niissä
ole mitään mahdollisuutta pysyä ilman jäntevää harjoittelua (esim.
helppoa tarttumapintaa kädelle otteessa ei juurikaan ole, tai se on tosi
pieni, jolloin joutuu puristamaan sormilla tolkuttomasti.) Kiipeilyn
jälkeen sormet olivat rasittuneet, valkoiset ja kuivat (boulderoinnissa
käytetään magnesiumia – opin, että kiipelytermein mankkaa). Alla oleva
pehmustematto sai osumaa takpuoleltani. Varpaat huusivat apua
(tarkoituksella) liian pienessä kiipeilykengissä (kengissä ei saa olla
yhtään liikkumavaraa). Mutta oli hauskaa!
minut pyydettiin kiipeilemään. Laji, joka tuntuu minusta vähän
pelottavalta, mutta kiehtovalta! Boulderointi on siis kiipeilyä ilman
suojavarusteita matalilla (tai siis keneltä sitä nyt kysytään…)
seinillä. Hetken katsoin, kun yksi taitava harrastaja ja toinen
ammattilainen kiipesivät vikkelästi seinää ylös. Kuuntelin valppaana
ohjeet ja yritin tsempata itseäni kokeiluun… Äitiyshän on tuottanut
minulle diagnosoimattoman korkeanpaikankammon sekä tippumisen pelon
(terkuin ennen äitiyttä benjihypyn hypännyt). Niin sitä vaan mentiin, ja
muutaman (aloittelijatasoisen) reitin sainkin kiivettyä tippumatta
(mikä euforia!)! Pari tuntia me kiipeiltiin, ja opin hurjan paljon
kaikkea tuona aikana. Lopussa en havitellut enää reittien kiipeämistä
loppuun asti, vaan olin tyytyväinen, että pääsin yhden kädensijan
ylemmäs kuin edellisellä yrittämisellä. (Reitithän ovat ammattilaisten
suunnittelemia, tiettyjä otteita pitkin kiipeiltäviä
matkoja lattianrajasta viimeiseen otteeseen asti. Joskus reitti
päättyy tasolle, jonka päälle noustaan.) Tutustuin myös erilaisiin
otteisiin. Kiipeilyseinällä osa oli niin vaikeita otteita, ettei niissä
ole mitään mahdollisuutta pysyä ilman jäntevää harjoittelua (esim.
helppoa tarttumapintaa kädelle otteessa ei juurikaan ole, tai se on tosi
pieni, jolloin joutuu puristamaan sormilla tolkuttomasti.) Kiipeilyn
jälkeen sormet olivat rasittuneet, valkoiset ja kuivat (boulderoinnissa
käytetään magnesiumia – opin, että kiipelytermein mankkaa). Alla oleva
pehmustematto sai osumaa takpuoleltani. Varpaat huusivat apua
(tarkoituksella) liian pienessä kiipeilykengissä (kengissä ei saa olla
yhtään liikkumavaraa). Mutta oli hauskaa!
 |
| On muuten pelottavampaa kuin miltä näyttää! Huikea fiilis oli tuolla ylhäällä! |
 |
| Näillä laitteilla voi harjoitella eri otteita ja niissä pysymistä. Riikka näyttää mallia. |
Kiipeilyn
jälkeen päästiin kouluista tutuille huudeille, meinaan urheilukentälle!
Aikamoisen nostalgista! Toisin kuin yläasteen pakkoliikuntatunneilla,
tällä kertaa ei vedetty coopereita eikä satasia, vaan hypättiin seipään
kanssa! Tällä kertaa yleisurhelutreeneissä sattui olemaan tuo minulle
täysin vieras laji! Kun tietämättömän käteen isketään seiväs, ei siitä
osaa edes pitää oikein kiinni. Oli siis melkoista hakemista, ennen kuin
oikea ote löytyi. Seipään kanssa päästiin juoksemaan nopeasti ja
hitaasti, eteenpäin ja taaksepäin, pujottelemaan, sekä hyppimään aitoja
ja korokkeita vasten. Lämmittelyn ja tekniikkaopetusten jälkeen pääsin
minäkin kokeilemaan tositoimia seipään kanssa, meinaan ihan riman yli
patjalle. Siinä sitten ylitin niin riman kuin itsenikin, kun
tämmöistä lajia kokeilin 😀
 |
| Riikka tekee lämmittely -ja tekniikkaharjoituksia. |
 |
| Riikka tositoimissa! |
 |
| Lopuksi pidettiin pienimuotoiset kisat. Lapset ja nuoret heiluttelivat valkoista lippua tottuneesti. |
 |
| Ohjaaja mittaili rimaa oikealle korkeudelle. |
Viimeisenä
kokeiluna oli itselle ehkä se haastavin, eli karatejutsu. Tätä lajia
pääsinkin kokeilemaan jo salilla muutamia viikkoja sitten, kuten
kirjoittelin. Erona edelliseen vaan oli se, että nyt pääsin oikeisiin
lajitreeneihin! Hirveästi jännitti, kun tavallaan tiesin jo, mitä
odottaa, ja tiesin myös sen, että olen auttamattoman huono näissä
kontaktilajeissa. No, tästäkin selvittiin, kiitos lempeän parini.
Lämmittelyn jälkeen treenasimme erilaisia otteita ja tekniikoita. Aluksi
kaikki ”tekniikkasarjat” näyttivät melko haastavilta, mutta pieniin
palasiin jaettuna ja kauniisti minulle opettaen opin kuin opinkin osan
niistä! Luulen, että jokaikisen olisi joskus hyvä käydä jonkun
kontaktilajin tunnilla, meinaan niissä lajeissa on joku ihan oma
tunnelmansa, sillä kaikki, mitä teet, vaikuttaa suoraan
kanssatreenaajaan, ei vain esimerkiksi pallon välityksellä! Lopputunnin
painiin en ottanut osaa, vaan jätin sen osaavimmille tällä kertaa.
 |
| Ohjaaja näyttää Riikan kanssa, miten tulisi tehdä. |
 |
| Ja sitten minäkin pääsin kokeilemaan, hui! |
 |
| Näin onnelliselta voi karatejutsun jälkeen näyttää! Ihana Riikka. |
Lauantaina
pääsen siis muiden kisailijoiden kanssa testaamaan näitä lajeja
uudelleen sekä näiden lisäksi käsipalloa (jota en harmillisesti päässyt
kokeilemaan etukäteen ja josta en osaa nyt sanoa mitään muuta kuin, että
en ole ikinä sitä pelannut enkä varmasti ole luonnonlahjakkuus
siinäkään :-D).
Amazing Race -kisassa siis
mukana Training Camp Korjaamo, Riihimäen Kiipeilijät, Käsipalloseura Dynamo Riihimäki, Suomen Budokeskus ry:n Karatejutsu-jaos sekä
yleisurheiluseura Riihimäen Kisko. Loppuviikosta sitten laitetaan
suunnistuskengät siskon kanssa jalkaan ja todennäköisesti räkätetään se
koko (vähintään) 10 kilsan matka. Niin, ja käydään hehkumassa näillä
lajipisteillä tietenkin. Heh.
mukana Training Camp Korjaamo, Riihimäen Kiipeilijät, Käsipalloseura Dynamo Riihimäki, Suomen Budokeskus ry:n Karatejutsu-jaos sekä
yleisurheiluseura Riihimäen Kisko. Loppuviikosta sitten laitetaan
suunnistuskengät siskon kanssa jalkaan ja todennäköisesti räkätetään se
koko (vähintään) 10 kilsan matka. Niin, ja käydään hehkumassa näillä
lajipisteillä tietenkin. Heh.
Yhteistyössä Korjaamon kanssa.
Monissa kuvissa on (luvan kanssa :-)) Riikka, Korjaamon pääjehu.