Taannoin julkaisemani päivä kanssamme -postaus piti olla päivät kanssamme -postaus, mutta toinen päivä tipahtikin pois kyydistä… Nyt tulee se toinen päivä! Tällä kertaa olimme reissussa.

0800 Herään Minimullistajan järkyttävään huutoon: eieieieieieiei! Näen mielessäni, kuinka Pikkusankari repii jotakin lelua Minimullistajan kädestä ja Minimullistaja puristaa lelua tiukasti samalla huutaen suoraan isoveljensä korvaan suu ammosellaan. Pian alkaa laulukirja lallattamaan Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut -melodiaa ja esikoinen hoilaa sitä puolihuutaen ja tarkoituksella hyvin epävireisesti kuin teinipoika. Että äiti varmasti heräisi viimeistään nyt. Otan kuitenkin aamusta kaiken irti, ja loikoilen sängyssä vielä hetken, sillä tiedän, että mies on hoitamassa lasten aamutoimet.

0830 Mies lähtee poikien kanssa avoimeen päiväkotiin. Minä puen vaatteet, sipaisen meikkiä ja kampaan hiukset jotenkin.

0900 Keitän kahvia ja syön aamupalaa. Kauhistelen tiskin määrää. Valmistelen samalla eväitä reissulle mukaan. Pakkaan laukut.

 

1000 Kun reissujutut ovat valmiina, siivoskelen kämppää sen verran, minkä kerkiän.

1045 Mies ajaa poikien kanssa pihaan. Hyppään kamoineni ratin taakse ja vaihdamme muutamat lähtöpusut. Mies hyppää toiseen autoon ja lähtee töihin.

1100 Minimullistaja nukahtaa autoon. Höpöttelemme Pikkusankarin kanssa reissunpäivän kulusta ja hän kyselee jatkuvasti, kuinka monta kertaa hänen tarvitsee laskea kuuteenkymmeneen, ennen kuin ollaan perillä. Puhumme myös syksystä ja eskarin aloittamisesta, sillä seuraavana päivänä olemme menossa tutustumaan tulevaan eskariin ja hoitopaikkaan.  Tirautan kyyneleitäkin, kun mietin muutosten syksyä…

1115 Soitamme matkalla vielä mieheni kanssa, ja päivittelemme akuutteja talonmyyntiasioitamme. Äidin kanssa höpöttelen vartin verran puhelimessa.

1145 Saavumme kavereiden luokse. Herätän Minimullistajan, joka nokosista toivuttuaan innostuukin pian leikkimään kyläpaikan samanikäisen tytön kanssa.

1230 Syömme ystäväni tekemää lounasta. Tarjolla on bataattiranskiksia, itse tehtyjä kananugetteja ja salaattivalikoimaa kananmunalla. Kyllä kelpasi! 

1330 Lapset leikkivät ja me äidit yritämme parhaamme mukaan saada kuulumisia vaihdettua samalla, kun hörpimme lasten teekutsuilla sievistä astioista sitruunateetä ja perustelemme viidettä kertaa, miksi pikkulegoja ei kannata nielaista.

1400 Pikkusankari tutkii, kuten yleensäkin missä tahansa paikassa, taloa etsien kaikkea uutta jännää. Hän saa kokeilla perheen isän sähkökitaraa ja tahtoo maalailla vesiväreillä, joissa on eri värejä kuin meidän omissa. Pianoakin hän kokeili. Talon jokainen lelu tuli varmasti pyöritettyä Pikkusankarin käsissä moneen kertaan. 

1430 Alamme pukemisshowhun, sanomme kavereille moikat ja kiitokset ja pakkaudumme autoon. Lähdemme ajamaan toiseen kyläpaikkaan.

1500 Ajelemme teitä, joita emme ole aiemmin ajelleetkaan. Vilkuilen navigaattoria jatkuvasti, ja yhden kerran onnistuinkin kääntymään liian aikaisin… (onneksi paluu oikealle tielle on helppo)

1515 Minimullistaja jatkaa päiväuniaan. Pikkusankarin kanssa popitamme kaikkea Nightwishistä Antti Tuiskuun ja klassisesta jazziin. Yritän vaivihkaa vaihtaa aina radiokanavaa, jos juontajien jutut ovat mielestäni enemmän aikuisille suunnattuja tai jos kanavalta alkavat soimaan ne kappaleet, joita ei pitäisi mielestäni siellä edes soittaa päiväsaikaan (tiedätte kyllä). Lauleskelun välissä höpöttelemme kaikenlaista. Nautimme auton sisälle tulvivasta auringonpaisteesta ja fiilis on oikein kiva. 

1600 Saavumme toiseen kyläpaikkaan. Ihana emäntä oli tehnyt ruuan valmiiksi: saimme tortilloja jauhelihalla ja vihanneksilla. 

1630 Pojat leikkivät keskenään välillä hienosti, välillä ei niin hienosti… Katselemme, kun lapset temppuilevat kivoilla kattorenkailla, teemme palapelejä, tutustumme kauniiseen kissaan, koluamme kaikki lelulaatiot läpi…

1900 Aika meni älyttömän nopeasti ja kotiinlähdön aika koitti yllättävän pian. Perushaalariinlaittoriehunnan jälkeen sain pojat köytettyä autoon. Mietin, miten jaksan ajaa kaksi tuntia kotiin, kun tiedän, että molemmat nukahtaisivat kuitenkin autoon, enkä saisi heistä höpöttelykavereita… 

2000 Huokaan helpotuksesta, sillä vaikein osuus ajosta on ohi. Pimeys, valaisemattomat, pikkuruiset, monta kymmentä kilometriä pitkät tiet ja myöhäinen ajoaika eivät ole minulle mieluisin ajoyhdistelmä. 

2010 Molemmat pojat nukahtavat iltapalaeväiden jälkeen.

2015 Soitan matkalta miehelleni, joka oli jo tunnin, pari meitä kotona odotellut töidensä jälkeen. Soitin myös siskolleni (tietty), äidilleni (tietty) sekä kolmelle ystävälleni.

2110 Saavumme kotiin. Mies kantaa lapset sänkyihinsä – ja he ihme kyllä suostuvat jäämään sinne jatkamaan uniaan. Puran kassit ja laitan iltapalaa.

2200 Kaivaudun hetkeksi miehen kainaloon sohvalle. Kerromme toisillemme päivästämme ja päivitämme talokuulumisia. 

2230 Koska en koko päivänä somettanut yhtään, niin… rehellisyyden nimissä: tsekkaan facebookin, päivitän instagramin sekä vastailen päivän aikana kertyneisiin whatsuppeihin ja sähköposteihin.

2300 Menen nukkumaan miehen viereen, joka olikin jo suunnannut sänkyyn minun huikatessani, että ”kirjoitan vielä tämän yhden sähköpostin”.

Tämä on postaus, jota ehkä vähän häpeän. Tämä on totuus
siitä, millä ruualla minun vauvani ovat mahassa kasvaneet. Huh ja
yök. Kirjoitan tämän vertaistuellisessa merkityksessä teille,
joille raskaus tarkoittaa samaa kuin minulle eli aivan järkyttävää
sokerin ja hiilarin himoa. Niin, tämähän on taas yksi niistä
asioista, joita on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut
samaa – siis sitä, että sitä sokeria ja hiilaria ON OIKEASTI
SAATAVA, tapahtui mitä tapahtui, keinolla millä hyvänsä. Kun tuntuu, että on pakotettu syömään tietynlaista
ruokaa. Että keho huutaa täysiä saadakseen juuri sitä. Jos sopivaa syötävää ei ollut käsillä, oli se ostettava; ja jos rahaa ei ollut mukana, sitä oli lainattava tai puhuttava velaksi. True story.

Tämä aihe tuli mieleeni, kun selasin puhelimeni kuvia ja reilun
kolmen vuoden takaisia whatsupp-keskusteluja mieheni kanssa. Minä
olin tuolloin töissä, ja mies Pikkusankarin kanssa kotona
hoitovapaalla. Eilen juttelin kaverini kanssa raskauden aikaisesta
painonnoususta, ja tuli taas muisteltua sitä, miten painoa tuli
molemmissa raskauksissa minulle vain kahdeksisen kiloa, vaikka
ruokavalio oli semmoinen, että sitä olisi voinut tulla vaikka
kolmenkymmentä kiloa (nähtävästi voin kiittää geenejä tästä?).

Tässä se tulee… likainen totuus whatsupp-kuvien muodossa. Mitä
minä söin raskaana ollessani kaikki päivät?

Ja nämä kuvat… Ne ovat vain pieni näyte siitä, mitä söin. Minä,
joka olen aina syönyt perusterveellisesti, söin raskausaikana näin.
Kyllllä.