Hae
Emmi Anniina

Mitä siellä NLP:ssä oikein tehdään?

Eka viikonloppu tämän syksyn NLP:tä on nyt takana! Koska monille tämä Neuro-linguistic Programming on vieras, niin päätin nyt availla käytännön puolta – eli kertoilen hieman, että mitä siellä oikein tehdään sillä tavalla niin kuin ihan käytännössä!
Nämä NLP:n kurssit, joita minä käyn True Heartsilla, ovat viikonloppukursseja. Eli nytkin tämän Master Practitioner -kurssin suoritan kerran kuussa viikonloppuisin, syyskuulta maaliskuulle. Kurssi on yleensä lauantaisin ja sunnuntaisin noin aamuyhdeksästä iltapäiväneljään. Ensimmäisen kurssin suoritin suurin piirtein puoliksi raskaana ollessa ja puoliksi vauva kurssilla kantorepussa mukana ollessa. Tänä syksynä vauva saakin jäädä päiväksi aina mieheni, minun äitini tai jonkun muun läheisen luo pumpattua maitoa (ja pian soseitakin, iik) syöden (tai imetykseen tuoden). Koska minulle oli tärkeää käydä läpi juuri nyt tämä NLP-polku, niin olin kiitollinen True Heartsin väelle, että he antoivat vauvan olla mukana. Ja toki asia kysyttiin jokaiselta ryhmäläiseltäkin, sillä opetus on intensiivistä, ja pahimmillaan vauva keskeyttää meditaatiohetken tai tärkeän harkan vahvat kokemukset. Mutta toisaalta – vauva on elämää itsessään ja ennakointi vauvanhoidossa oli tuolloinkin avainasemassa siinä, että hän pärjäsi oikein hienosti kurssillamme. (Ja toki sekin helpotti asiaa, että Snadisöpöys on normaali vauva, ei koko ajan huutava refluksikko-allergikko…)
Mutta siis, mitä kursseilla tehdään? Siellä halaillaan paljon, heh. No, mutta siis paljon muutakin – yllätys! On siis parinkymmenen hengen ryhmä ja on kouluttaja. Kouluttaja alustaa aina tiettyjä päivän teemoja luentomaisesti, mutta keskustellen sekä sitoo teorioita käytäntöön tosielämän tarinoilla. Joka päivä on myös meditaatio/rentoutumishetki. Ja sitten on ne harkat! NLP:n the juttu. Ja se on se, miten NLP eroaa muusta opiskelusta. NLP ei siis ole vain kirjatietoutta, vaan siinä opitaan harjoitusten kautta. Itse kutsunkin NLP:tä ”psykologiaksi käytännössä”.
Harjoitusten sisällöstä en kovin yksityiskohtaisesti tässä  ala selostamaan, mutta kehykset harkoille on yleensä se, että on koutsi ja koutsattava. Kun koutsattava valitsee itselleen aihetta, on hyvä kuunnella intuitiotaan – yleensä intuitio kertoo sen parhaan aiheen juuri siihen harkkaan! Joskus kouluttaja tekee harkoista demon jonkun koulutettavan kanssa. Demon kautta katsojat pystyvät oppimaan kouluttajalta koutsausta ja tietenkin muutenkin seuraamaan harjoituksen etenemistä. Joskus harjoitukset kolahtavat tosi kunnolla, eikä hämmästykseltä ja kyyneliltä voi välttyä, ja joskus taas harjoitus on aika neutraali, sellainen, että se ei juurikaan puhuttele sillä hetkellä. Yhden koulutuspäivän aikana tehdään muutamia harkkoja, ja lienee suotavaa, että jos eka harkka on ollut tosi raskas, seuraavat harkat valitaan hieman kevyemmiksi aiheiltaan. Toki joskus, vaikka luulee valitsevansa hyvin kevyen aiheen, alkaa harkan aikana paljastua vaikka mitä, mitä ei olisi ikinä voinut odottaa, eikä sen jälkeen harkka enää olekaan kovin kevyt…
Ekalla NLP:n kurssilla ei tule ”kotitehtäviä”, mutta seuraavilla niitä jo hieman tulee. Siis tiettyjä asioita, jotka suoritetaan kurssilla tehtäviä harkkoja täydentämään. Tällä toisella NLP:n kurssilla pääsemme ainakin mallittamaan jonkun huippusuoritusta/ihailtavaa käytöstä/toimivaa toimintatapaa.
NLP:ssä tärkeää on ryhmäytyminen, ryhmän tuki ja luottamus toisiin sekä kouluttajaan. Koulutuksessa käsitellään yleensä tosi henkilökohtaisia aiheita, ja sanomattakin selvää, että kaikki harkat ovat täysin luottamuksellisia. Yleensä koulutuksien aikana ryhmät hioutuvat tiiviisti yhteen, ja ero koulutuksen lopussa saattaakin olla silmäkulmia vetistävä.
NLP ei ole uskonto, vaan siellä mennään seuraavalla teorialla: ”Ei tarvitse uskoa mitään, mitä täällä koulutuksessa sanotaan, vaan ihan vaan tarkastellaan asioita”. Kaikkeen pyritään lähtemään avoimin mielin ja ilman ennakko-oletuksia. Kouluttaja vain tarjoilee, ja jokainen koulutettava ottaa sen, mitä tarvitsee/haluaa. Kumma juttu sitten onkin se, että koulutuksen lopussa moni asia koulutukseen osallistujilla onkin muuttunut: osa on eronnut, osa on löytänyt pitkän etsinnän jälkeen parisuhteen, osa on uskaltanut viimeinkin perustaa yrityksen, osa on selvittänyt ison ongelman elämässänsä, osa on päässyt eroon esimerkiksi jännityksestä/pakko-oireista/fobioista, osa on päättänyt irtisanoa itsensä ja osa löytänyt unelmaduuninsa. Moni on löytänyt itsensä uudelleen! Toki on paljon myös niitä, joiden muutokset ovat ”kevyempiä”, mutta hyvin usein NLP käynnistää muutoksia ihmisten elämässä.
Mielenkiintoista, sanon minä :-))

Aiemmat NLP-tekstit:

Matkalla itseeni
NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen
NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 2
NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 3
Tee näin, kun et tiedä, mitä tehdä
Mitä NLP:stä jäi käteen ja päähän?
Matka itseeni osa 2

Kolme maukasta seuralaista syyskeitoille ja syysretkille

Syksy – tuo leipästen ja sen kaltaisten kulta-aikaa. Nyt olisikin vuorossa kolme erilaista herkkureseptiä:  kukkakaalileipä, kaurarieska sekä kikhernepallerot. Kaikki ohjeet ovat gluteenittomia sekä kananmunattomia.

Kukkakaalileipä (pellillinen)

1kg kukkakaalia
100g vuohenjuustoraastetta
3rkl tapiokatärkkelystä
kourallinen tuoretta oreganoa
ripaus valkosipulijauhetta
hyppysellinen suolaa
gheetä voiteluun

Höyrytä kukkakaalit pehmeäksi. Soseuta ne ja lisää loput ainekset sekaan. Voitele leivinpaperi gheellä. Levitä seos pelille. Paista 175 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on hieman ruskistunut. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

Kaurarieska (pellillinen)

5dl kaurahiutaleita
5dl kermaviiliä
50g gheetä
½tl ruokasoodaa
2 rkl tapiokatärkkelystä
hyppysellinen suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna seoksen turvota ainakin 30 minuuttia. Levitä seos gheellä voidellulle leivinpaperille ja paista 250 asteessa 15 minuuttia.

Kikhernepallerot (noin 20kpl)

2dl kikherneitä
150g kanttarelleja
1 keltasipuli
1dl kermaa
100g vuohenjuustoa
hyppysellinen suolaa
gheetä paistamiseen

Liota kikherneitä yön yli. Keitä niitä sen jälkeen vielä tunnin verran. Paista pilkottu sipuli ja kanttarellit gheessä. Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta ne. Muotoile massasta sopivan kokoisia palleroita. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Toivottavasti löydät näistä resepteistä seuralaisen teekupposelle, ruuan äärelle tai vaikka metsäretkelle!

Yhteistyössä Foodinin kanssa