
Haluaisitko sinäkin tehdä liiketoiminnalla itsellesi lisätuloja?
Kaupallinen yhteistyö: Varapuu
Käänsimme jälleen uuden luvun Varapuun koulutusohjelmassa, kun osallistuimme Liiketoiminta Omaisuuslajivalmennukseen. Allekirjoittaneelle ja Emmille myös tämä webinaari oli varsin ajankohtainen, sillä minä olen juuri aloittelemassa sivutoimista yritystoimintaa ja Emmi puolestaan on jo päässyt hyvään vauhtiin täyspäiväisessä yritystoiminnassaan. Toisaalta katselin koulutusta myös työntekijän silmin ja sain paljon ajatuksia, joita voin viedä työpaikalle kehittämisideoina. Tarkastellaanpa seuraavaksi koulutusta hieman tarkemmin.

Varapuun valmennukset
Varapuun valmennukset ovat aina viihdyttäviä ja niissä aika menee siivillä. Pidän erityisesti siitä, että asioista ei yritetä tehdä monimutkaisia. Nämä valmennukset sopivat siis ihan kenelle tahansa, koska sieltä pystyy myös poimimaan hyviä käytännön tipsejä, jos itse käsittelee arjessaan näitä teemoja tai sitten, jos on suunnittelemassa vaikkapa liiketoiminnan aloittamista kannattaa tämä valmennus ehdottomasti tsekata ennakkoon.
Liiketoiminta valmennus ei niinkään ole mikään valmis opas, miten ryhtyä yrittäjäksi tai miten tehdä rahaa liiketoiminnan avulla step-by-step, vaan Varapuun omin sanoin tässä tutustutaan siihen maailmaan, mitä yrittäjyys on ja mitä se voi olla. Valmennuksessa on mielenkiintoisia puhujia, jotka kertovat omista kokemuksistaan liiketoiminnasta. Heillä kaikilla on eri lähestymiskulma liiketoimintaan ja se tekeekin tästä valmennuksesta moniulotteisen ja mielenkiintoisen. Mikko Sjögren tarjoilee vierailevien puheenvuorojen välissä usein hilpeitä tarinoitaan, mutta myös tärppejä ja ajatuksenpoikasia, joista aina tarttuu omaan ruutuvihkoon yksi, jos toinenkin idea.
Mitä minulle jäi mieleen valmennuksesta
Itselleni jäi erityisesti mieleen tästä valmennuksesta se, että yrittäjyys ei ole ruusuilla tanssimista, vaan siinä täytyy varautua yhdestä kriisistä selvittyään jo seuraavaan kriisiin joko henkilöstössä, kassassa tai myytävän tuotteen/palvelun kanssa. Toisaalta, mikä itseäni yrittäjyydessä kiehtoo, on se, että parhaimmassa tapauksessa itse saa päättää mitä tekee, milloin sen tekee ja kuinka paljon haluaa uhrata omaa aikaansa tekemiseen. Valmennuksessa tuli myös tärkeä muistutus: sen pitää olla hauskaa! Ei yrittäjyyden kuulu viedä infarktiin tai burnoutin partaalle, vaan siinä voi ja kannattaa delegoida asioita, varsinkin niitä, mikä eivät ole yrittäjästä hauskoja.
Valmennuksessa puhuttiin yrityksen prosesseista ja siinä itselleni vahvistui jälleen se tosiasia, miten tärkeässä roolissa kommunikointi yrityksessä on. Prosessit ohjaavat toimintaketjua, mutta ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Siksi on tärkeää kommunikoida yrityksessä tiimille, mikä kenenkin rooli on, mutta myös kirkastaa prosessi(t), jotta homma menee maaliin asti.

Kolmantena teemana jäi mieleen juridiset seikat ja osaamisen tai tuotteen suojaaminen esimerkiksi patentoimalla se. Hyvänä muistutuksena mainittakoon se, että kuluttajia suojaa kuluttajasuoja, mutta yritysten välisessä toiminnassa monista asioista täytyy sopia, kuten vaikkapa salassapitovelvollisuuksista tai mahdollisista korvauksista sopimusrikkeestä.
Mitä seuraavaksi
Olen käynyt monia Varapuun koulutuksia ja jokunen on vielä käymättä. Kuulette niistä lisää syksymmällä. Nyt keskityn muutaman kuukauden ajan Varapuun kautta saatujen oppien viemistä käytäntöön. Jännä nähdä, että mistä sitä itsensä löytää kesän jälkeen.
Pysykää kuulolla!
//Ramon
SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ:
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/04/11/haluaisitko-sinakin-tuuppauksen-bisneksesi-alkutaipaleelle/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/10/12/haluatko-tulla-taitavaksi-rahan-kanssa/
15 kuvaa ja 15 ajatusta 15 vuotisen parisuhteen ajalta
Hääpäivämme kunniaksi tämä postaus! 15 vuotta yhdessä, 13 vuotta kihloissa ja 11 vuotta naimisissa. Luvut tarkistin mieheltäni, sillä itse en ole mikään lukuihminen. Vaikka vuosiluvut ja päivämäärät eivät jää mieleeni, niin se, mikä on silti jäänyt mieleeni, on ylppäripäiväni, sillä silloin me tapasimme mieheni kanssa ja siitä lähtien olemme yhdessä tätä elämän matkaa kulkeneet. Tämän vuoden ylppäripäivänä katselin kuvia 15 vuoden takaa. Samaan aikaan, kun ihmettelin, että onko aika todella kulunut näin nopeasti, ihmettelin, mitä kaikkea onkaan viidessätoista vuodessa tapahtunut. Tuntuu hurjalta, että muutaman vuoden päästä me olemme eläneet elämäämme enemmän yhdessä kuin erillään. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että me olemme kasvaneet nuorista aikuisiksi yhdessä niin, että olemme saaneet ja antaneet toisillemme tukea kasvuumme. Emme ole lähteneet eri teille.
Päätin kaivaa tänne blogin puolelle 15 kuvaa 15 vuoden ajalta. Toisaalta parisuhteesta voisi kirjoittaa paljon ja antaa vinkkejä ja ohjeistuksiakin, mutta toisaalta en ole varma, onko niistä höytyä juuri sinulle, joka tätä luet. Jokainen parisuhde on erilainen, jokainen ihminen kantaa omia menneisyyden taakkoja mukanaan parisuhteeseensa ja jokainen rakentaa todellisuutta juuri omalla tavallaan. Laitan silti tähän postauksen postausteeman mukaisesti 15 ajatuskyhäelmää meidän parisuhteesta.
15 ajatusta parisuhteesta
Toista ei voi muuttaa. Mutta toisen itse valitsemaa muutoksen suuntaa voi kannustaa ja toista voi tukea.

Ensimmäinen yhteinen kuva vuodelta 2005
Kerro, mitä ajattelet ja tunnet. Kerro myös, jos joku ”asia, joka on aina tapahtunut tietyllä tavalla” muuttuu. Vaikka välillä tuntuu, että pitkässä suhteessa puoliso olisikin ajatuksenlukija, niin on silti hyvä muistaa sanoittaa omia ajatuksia ja tunteita säännöllisesti. Niistä syntyy hyviä keskusteluita.

Ole kiinnostut puolisostasi. Saattaa kuulostaa oudolta, ihan niin kuin puolisot eivät olisi toisistaan luonnostaankin kiinnostuneita. Mutta tarkoitan, että ole joka päivä kiinnostunut, millainen päivä puolisollasi on, mitkä asiat ovat tänään olleet hyvin ja mitkä huonosti, miten hän voi, mitä hän ajattelee.

Sen lisäksi, että olet kiinnostunut puolisostasi, niin ole kiinnostunut edes jonkin verran asioista, joista puolisosi on kiinnostunut. En tarkoita, että molemmilla olisi oltava samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, mutta se, mistä puolisosi on kiinnostunut, kertoo jotakin puolisostasi, ja siksi olisi hyvä, että näyttäisit edes hieman kiinnostusta asiaa kohtaan. Kun tiedät vähän hänen intresseistään, opit tuntemaan häntäkin paremmin. Minua itseäni ei kiinnosta esimerkiksi yhtään moottoripyörät tai treidaaminen, mutta miestäni kiinnostaa – ja siksi olenkin käynyt hänen kanssaan paljon keskuteluja näistä teemoista ymmärtääkseni häntä paremmin. Silti näistä ei koskaan tule oma harrastukseni.

Käytä hyväksesi pienet hetket! Tämän asian on varmasti huomanneet varsinkin monilapsisen perheen vanhemmat. Oikeastaan ainoa mahdollisuus pitää yllä parisuhdetta (ei vain lastenhoitosuhdetta tai kodinhoitosuhdetta) on ne pienet hetket arjessa. Siis halaus kesken päivän, suukko ennen lähtöä, käsi hartialle ohikulkiessa. Niin pieniä juttuja, mutta niin isoja juttuja.

Hio puolisosi kanssa arkea arvojenne mukaiseen suuntaan. Pohtikaa omia arvojanne ja sitä, näkyvätkö ne arjessa oikeasti. Arki tuntuu heti mielekkäämmältä ja onnellisemmalta, kun arvot ovat oikeasti toiminnan taustalla. Puolison kanssa arvojen pohtiminen on yleensä myös havahduttavaa ja tuo uusia ulottuvuuksia niin keskustelun tasolle kuin parhaimmassa tapauksessa myös käytännön tasolle.

Auta toista. On tehty lukuisia tutkimuksia, joiden lopputulemana on todettu, että ihmisen onnellisuutta lisää valtavasti se, kun hän auttaa toisia ihmisiä ja kokee itsensä tämän kautta merkitykselliseksi. Aloita siis läheltä ja auta omaa puolisoa!

Opettele tunnistamaan puolisosi tärkeimmän rakkaudenkielen ja opettele näyttämään rakkautta sillä kielellä. Rakkauden kieliä on viisi erilaista, ja lähestulkoon jokaisella ihmisellä tärkeimpänä niistä on yksi, vähän niin kuin äidinkieli puhutussa kielessä. Eri rakkauden kielet ovat fyysinen kosketus, sanat, lahjat, palvelukset sekä yhteinen aika. Kun tiedät oman rakkauden kielen/kielet, kerro se myös puolisollesi. Dr. Gary Chapman on kehitellyt testin, jonka avulla voit selvittää rakkaudenkielen. Kannattaa tehdä testi ja muutenkin tutustua aiheeseen – itse koen, että tämä on avannut paljon uusia ymmärryksen tasoja parisuhteeseen.

Tule välillä vastaan enemmänkin kuin puoliväliin. Se on rakkautta.

Arvosta sitä, mitä sinulla on ja näytä se arjessa. Tiedän, että välillä on helppo luisua pitkässä parisuhteessa pitämään toista itsestäänselvyytenä, mutta se on suuri ansa. Pyri muistuttamaan itsellesi joka päivä, miksi olet juuri puolisosi kanssa yhdessä ja löydä joka päivästä hetkiä, jolloin erityisesti näytät, että arvostat toista.

Muista sanat kiitos ja anteeksi. Niillä pääset oikeasti jo pitkälle!

Esikoisen odotus kesällä 2010
Muistelkaa yhdessä menneitä ja suunnitelkaa tulevaisuutta. Kun sidotte yhteistä taivalta pitkälle kiinni aikajänteeseen niin taaksepäin kuin eteenpäinkin, se vahvistaa samalla myös parisuhteen tätä hetkeä.

”Allways kiss me goodnight”. Meillä on tällainen taulu ja sanoma on myös kannatettava. Päivä on hyvä aina päättää suukkoon, riidat kannattaa aina sopia ennen nukkumaan menoa. Tosin, myönnän, joskus tapahtuu niin, että molemmat kaatuvat niin väsyneinä sänkyyn, että suukko jää antamatta. Tai toinen on lapsen luona nukkumassa, eikä suukolle ole mahdollisuutta. Mutta tavoitteena kyllä!

Riitojen jälkeen kannattaa selvittää sekä asia että tilanne. Meidän riidat ovat vuosien varrella selkiytyneet huomattavasti, kun tajuttiin, että riidan jälkeen on selvitettävänä sekä asia että tilanne. Ei riitä, että käydään läpi asia, josta olemme olleet eri mieltä, vaan myös fiilis, joka riidan aikana on pudonnut pohjalukemiin, on hyvä saattaa normaalitasolle – muuten riidan jälkeen tunnelma saatta todella pitkään olla kurja, vaikka itse asia onkin sovittu. Meidän riidat päättyvät siis oikeasti vasta, kun halaus ja suukko on annettu. Halausta ja suukkoa ei pysty aidosti toiselle meinaan antamaan, jos tilanne ei ole selvitetty.

Ole rehellinen, niin itsellesi kuin puolisollesi. (Paitsi silloin, kun olet järjestämässä yllätysbileitä toiselle)
// Emmi
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG: @emmianniinajansson FB: @readysteadyflowblog
Jos tykkäät parisuhdepostauksista, niin paina postauksen sydäntä merkiksi!
Postauksen kaikki kuvat ovat vuosien 2005-2011 väliltä, sillä hain nostalgista fiilistä tähän postaukseen. Ja toisaalta – mitä enemmän lapsia on meidän perheeseen syntynyt, niin sitä vähemmän löytyi pariskuntakuvia 😀 Postauksen kaikki kuvat on otettu pokkarilla, jota ennen vanhaan joutui kantamaan mukana, jos tahtoi kuvia ottaa. Tuohon aikaan ei meillä ollut kännyköitä, joissa olisi ollut kamera 😛


2