Hae
Emmi Anniina
Kaupallinen yhteistyö

Haluaisitko sinäkin oppia liiketoimintaa syvällisemmin?

Kaupallinen yhteistyö: Varapuu

Kirjoittanut Ramon

Elämme epävarmoja aikoja. Koronavirus tai oikeastaan se, miten yhteiskuntaamme ohjailevat tahot ovat tuohon virukseen reagoineet, on näyttänyt meille, että monet turvallisena pidetyt työpaikat voivat mennä alta hyvin nopeastikin. Jos yrityksen kassa on siinä kunnossa, että se ei kestä muutamien viikkojen notkahdusta myynnissä, on tuollaisen yrityksen työntekijänä hyvä varautua esimerkiksi luomalla itselleen kassavirtaa oman bisneksen avulla. Kaikista paras tilanne syntyy silloin, kun luot bisneksen, joka ei tarvitse sinua, mutta joka tuottaa sinulle kuitenkin tasaista kassavirtaa.

CTA

Kävin jälleen hakemassa bisnesoppia Varapuulta Liiketoiminta & DigiDigi 2 -valmennuksesta. Se on jatkovalmennus Liiketoiminta omaisuuslajina valmennukselle, mikä Varapuun omin sanoin syventää liiketoiminnan elinkaarimallin ymmärtämistä ja sen avulla seuraavalle tasolle pääsemistä, liiketoiminnan prosesseja, tiimin rakentamista ja kommunikaatiota, tuotteistamista ja digitaalisen markkinoinnin automaatiota. Kerron teille seuraavaksi hiukan maistiaisia tuosta koulutuksesta.

Liiketoimintavalmennuksen tärpit

Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti teknologian saralla ja koronatilanteen myötävaikuttamana myös ihmisten käytöksen, kulttuurin ja taloudenkin osalta. Nyt olemme sellaisessa tilanteessa, että suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, tulee paljon yrityksiä myyntiin, joille ei löydy perhe- tai yrittäjän lähipiiristä jatkajaa. Niille, kellä on omaa liiketoimintaa tai ketkä harkitsevat sijoittavansa liiketoimintaan, on hyvä ymmärtää liiketoiminnan elinkaarimallia, joka kuvastaa liiketoiminnan kehitysvaiheita. Varapuun pääkouluttaja Mikko Sjögren ruoti liiketoiminnan elinkaarimallin eri vaiheita päivän avaavassa puheenvuorossaan.

elinkaari

Liiketoimintavalmennuksessa oli vierailevana puhujana Outi Impivaara, jonka puheenvuoron keskeinen teema oli johtajuus. Hän puhui liikkeenjohdon haasteista ja hän totesi, että kaikki ongelmat yrityksissä ovat johtamisongelmia ja 90% niistä on kommunikointiongelmia. Kun tätä miettii tarkemmin, niin ei voi kuin nyökytellä, sillä hyvin usein konfliktit johtuvat joko siitä, että on tullut väärinymmärretyksi tai sitten ei ole osannut pukea ajatuksiaan selkeäksi viestiksi. Monesti ristiriitatilanteessa syntyvä tunne paisuu isoksi, vaikka asia saattaa toisesta vaikuttaa pieneltä. Mikko kehottikin aina ensin selvittämään tunteen, niin asian selvittäminen helpottuu kummasti.

DigiDigi -valmennuksen tärpit

Jotta digitaalinen markkinointi tuottaa tulosta, olisi hyvä tietää kuka on se asiakas, kenet sillä halutaan tavoittaa ja mistä hänen kaltaisiaan löytää. Mikko muistutti myös tärkeän pointin, että asiakkaat ostavat hyötyjä, eivätkä ominaisuuksia.

funneli

Toisen päivän vieraileva puhuja oli Nico Engström Uhmasta. Häneltä sai hyviä käytännön tipsejä yrityksen digitaalisen markkinoinnin optimoimiseen, esimerkiksi miten videoita hyödynnetään paremmin somemarkkinoinnissa. Hän muistutti, että ei tarvitse olla paras, mutta riittää, että on pikkusen parempi kuin kilpailija. Ei myöskään kannata hänen mukaan olla pioneeri, vaan hyvä seuraaja, joka kurvaa takavasemmalta ohi. Nico puhui yrityksen verkkopresenssistä ja hän muistutti, että yrityksen nettisivun tulee olla myyvä ja siinä pitäisi olla etusivulla vähintään kolme call to action -kohtaa.

Oman liiketoiminnan kehittäminen

Kuten alustuksessa jo mainitsin, olisi mielestäni jokaisella hyvä olla omaa liiketoimintaa, vaikka kävisikin palkkatyössä. Ikäväkseni olen joutunut toteamaan, että monille työnantajille työntekijät ovat vain lukuja. Joko plus- tai miinusmerkkisiä. Niin kauan kuin yrityksellä menee hyvin, on helppo hymyillä ja antaa ymmärtää, että välittää työntekijöistään. Mutta monesti todellinen luonne punnitaan vasta tiukan paikan tullen. Siinä paljastuvat todelliset arvot ja se, kuinka paljon työntekijää lopulta arvostetaan.

Meillä on kaikilla 24 tuntia vuorokaudessa. Jokapäiväisen vapaa-ajan voi käyttää monella tapaa. Toiset käyttävät sen television tai somen ääressä, toiset kuntosalilla tai muissa harrastuksissa. Näissä edellä mainituissa ei ole mitään väärää. Ne ovat yksinkertaisesti vain valintoja. Toiset opiskelevat vähäisellä vapaa-ajallansa asioita, jotka mahdollistavat heille esimerkiksi erilaisten tulovirtojen rakentamisen. Koska aika on niin rajallista, ei sitä kannata haaskata. Jos meinaat hankkia koulutusta liiketoiminnan tai raha-asioiden suhteen, kannattaa se hakea ammattilaisilta, jotka ovat kokeilleet, mikä toimii käytännössä. Juuri näistä syistä pidän Varapuun koulutuksista niin paljon.

SINUA SAATTAVAT KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ TEKSTIT:

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/11/14/haluaisitko-sinakin-oppia-sijoittamaan-arvopapereihin/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/09/27/mitas-jos-kiinteistosijoittamisesta-tekisi-hiukan-isomman-bisneksen/

15 uutuuskirjaa, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen osa 3/3

kirjat

Kirjoittanut: Emmi

Viimeinen osa uutuuskirjapostaussarjaa on käsillä nyt! Ruodin taas kanssanne viisi kirjaa, jotka ovat jääneet mieleeni tavalla tai toisella, kuitenkin positiivisessa mielessä kaikki. 😀

Pikkupomosta johtajaksi. Helena Kastikainen.

Kirja saatu kustantamo S&S

Tähän kirjaan tartuin innolla, sillä tiesin, että luvassa on rutkasti oivalluksia! Lukupettymystä ei voi sellaiselta persoonalta kuin Helena odottaa. Helena on noussut vain reilu parikymppisenä tavaratalon johtajaksi ja on tullut alle kolmekymppisenä Diili-ohjelmassa toiseksi. Hänellä on ikäänsä nähden paljon kokemusta johtamisesta ja kerrottavaan siis kasapäin hauskoja ja opettavaisia tarinoita. Helenan viimeisin tempaus kesällä oli kävellä Suomi päästä päähän! Pikkupomosta johtajaksi -kirjassa Helena kuljettaa mukana hänen omaa elämäntarinaansa samalla jakaen oivalluksia johtajana kehittymiseen. Uskon, että kirjasta voi oppia paljon, vaikka ei tähtäimenä olisikaan johtajan pesti. Kirjasta saa ajateltavaa ihan yleisesti työelämää koskien ja toisaalta sen voi lukaista ihan vain uteliaisuuttaan sen suhteen, että mitä on vaatinut nousta siihen asemaan työelämässä kuin Helena on noussut. Helena ei ole syntynyt valmiiseen johtajapöytään, vaan hän on takonut itse kaiken sen työn, jota uralla edistymiseen on vaadittu.

pikkupomosta johtajaksi

pikkupomosta johtajaksi

Pomenia. Taikamaailman suuri seikkailu. Petronella Grahn.

Kirja saatu Kumma-kustannukselta

”Kiva, hauska, mielenkiintoinen, hyvä, jännä”, näillä sanoilla keskimmäisemme kuvaili tätä lastenkirjaa. Aikuisena kirjasta pystyi poimimaan hyviä arvoja. Kirjan yhtenä teemana oli hyvän ja pahan taisto. Taistoon ei lähdetty kuitenkaan tuhoamaan pahaa, vaan sille yritettiin tuoda iloisia asioita elämään – mahtavaa! Pomenia on miellyttävä lukea, viihdyttävä ja siitä löytyi kaikenikäisille sanaleikkejä. Sanastoltaan kirja on rikas. Kasvatuksen kannalta kirjassa oli ihan mahtavia tilanteita. Lohikäärme, joka ei osannut lentää, oppi lentämään vasta, kun hän uskoi itseensä ja siihen, että pystyy lentämään. Ilkeälle velholle järjestettiin synttärit. Pieni keiju päihitti tahdonvoimallaan ison vastustajan. Tekstin kannalta kirja on sopivin alakouluikäisille, mutta kuvitukset ovat niin hurmaavia, että meidän kolmevuotias tykkäsi katsella kuvia pitkään. Tämä on yksi parhaista satukirjoista, joita meillä on luettu! Yllättävän monista satukirjoista paistaa läpi kummalliset stereotypiat tai piiloviestit tai lapset kohtaavat niissä nykyaikaan sopimatonta kasvatusmateriaalia. Tässä kirjassa ei sellaisia vinoumia ole!

pomenia

pomenia

Kodin noita. Kattava opas. Taianomaisten tilojen luomiseen loitsuilla ja rituaaleilla. Arin Murphy-Hiscock.

Kirja saatu Viisas Elämä-kustantamolta

Tästä viiden joukosta tämän kirjan sisältö oli minulle kaikista vierain. Kodin noituudesta en tiennyt juuri mitään ennen tämän kirjan lukemista! Mutta nyt tiedän vähän. Olenkin tainnut ennen kertoa, että tykkään lukea kaikkia hengellisiä kirjoja. Siksi tartuin tähänkin kirjaan suurella mielenkiinnolla. Koti on monille tärkein paikka. Kodin noituus auttaa rakentamaan kotia vielä parempiin energioihin, mikä taas tukee ihmisen hyvinvointia osaltaan. Kirja esittelee ikivanhoja perinteitä, jotka välillä naurattavat, välillä hämmästyttävät ja välillä taas saavat nyökyttelemään. Kirjan sisällyksen avulla voi kurkata teemoihin, joita kirjassa käsitellään: Paikka, jota kutsutaan kodiksi; Kotisi pyhänä tilana; Henkinen kotilietesi; Padan taika; Kotiliesi ja kodin jumaluudet; Keittiö pyhänä paikkana; Kotinoituus ja kodin suojelu; Magiaa kotiliedellä; Ruoan henkisyys; Yrtit, käsityöt ja muut kotilieteen liittyvät maagiset työt; Loitsut ja rituaalit. Kirja on siis tosi kattava ja sen avulla riittäisi opiskeltavaa moneksi vuodeksikin! Meinaan se, että saa jonkun toiminnon rituaaliksi, vie aikaa ja vaatii panostusta. Itse nappasin kirjasta muutaman jutun, joka toivottavasti jää arkeen.

kodin noita

 

kodin noita

Radikaali unelma. Kati Huovinmaa.

Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta

Radikaali unelma -kirja on tämän viiden setin toinen kirja, joka käsittelee johtajuutta. Mutta eri näkökulmasta kuin ensimmäisenä esitelty kirja. Lähes kaikki työelämään liittyvä kirjallisuus kiinnostaa minua, varsinkin, jos kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti. Lähdin avoimin mielin lukemaan teosta. Kirjoittaja avaa kirjassa omaa tarinaansa johtajana ja haastattelee myös kymmentä muuta muutosjohtajaa. Tarinat ovat mielestäni kirjassa parasta antia! Johtamiseen ja työelämään liittyvien myyttien murtaminen on varmasti myös monille hyödyllinen luku kirjassa. Kirja lupaa, että sen avulla voit muuttaa työsi ja tulevaisuutesi perinpohjaisesti, saat selkeitä työkaluja muutoksen johtamiseen, tunnistat omat arvosi ja niiden merkityksen sekä tutustut useiden ammattilaisten näkemyksiin johtamisesta ja muutosten toteuttamisesta. Yhden naisen yrityksen toimitusjohtajana en hae ohjeita isompien organisaatioiden johtamiseen, mutta itsensä johtaminen ja omien arvojen pohtiminen ovat aina ajankohtaisia aiheita!

radikaali unelma

radikaali unelma

Olen ajatellut… Mielekkään elämän havaintoja, rukouksia ja meditaatioita. Maria Shiver.

Kirja saatu Viisas Elämä-kustantamolta

Jos kaipaat pohdintoja elämästä, niin tartu tähän kirjaan. Jos haluat lukea vain muutaman minuutin päivässä, mutta haluat jotakin syvällistä luettavaa, tartu tähän kirjaan. Jos haluat laajan katsauksen mietteitä elämän jokaiseen osa-alueeseen, niin tartu tähän kirjaan. Kirjoittaja kirjoittaa kauniisti, mutta realistisesti elämästä. Kirja sopii hyvin lahjakirjaksi, sillä sieltä todennäköisesti löytyy jokaiselle jotakin luettavaa ja mieleenjäävää. Kirjan teemoina vilisevät äitiys, läsnäolo, mielenvoima, sinnikkyys, rauha, positiivisuus, kiitollisuus, ilo, suru, usko, toivo ja moni muu. Tämä on käteensopiva ja söpö teos!

olen ajatellut

olen ajatellut

Edelliset postaussarjan osat voit katsastaa tästä:

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/10/03/15-uutuuskirjaa-jotka-ovat-tehneet-minuun-vaikutuksen-osa-1-3/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/10/30/15-uutuuskirjaa-jotka-ovat-tehneet-minuun-vaikutuksen-osa-2-3/

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog