
Haluaisitko sinäkin oppia sijoittamaan arvopapereihin?
Kaupallinen yhteistyö: Varapuu
Kirjoittanut: Ramon
Nyt on sitten tämäkin luku käännetty Varapuun koulutustarjonnassa. Arvopaperit omaisuuslajivalmennus jäi minulta aikoinaan käymättä ja kävin ensin kaikki muut omaisuuslajivalmennukset, eli siis Asunnot & Kiinteistöt, Liiketoiminta sekä Raaka-aineet & Arvometallit. Nyt kun Arvopaperit on opiskeltu, täytyy todeta, että olisi pitänyt käydä se jo aikaisemmin. Paljon aikaisemmin. Sieltä kun oppii niin paljon rahanarvoista tietoa, jota voi oikeastaan laittaa heti käytäntöön. Otetaan seuraavaksi hieman maistiaisia tuosta koulutuksesta.
Miten päästä alkuun
Jos sijoittamisen ja arvopapereiden maailma on sinulle ihan uusi tuttavuus, tulee ensimmäisenä vastaan paljon uusia termejä. Todella paljon! Muistan vielä, kun itse aloitin omatoimisesti opiskelemaan sijoittamista ja sen sanastoa ennen Varapuun valmennuksiin osallistumista. Katselin sieltä täältä YouTube-videoita ja lainasin kirjoja kirjastosta, mutta en päässyt oikein kärryille, että mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä, enkä osannut poimia tiedon valtamerestä minua eteenpäin vieviä asioita. Ajattelin, että haluaisin tehdä rahaa sijoittamalla, mutta en päässyt siinä kuitenkaan ajatusta pidemmälle. Varapuun koulutuksissa on se hyvä puoli, että sieltä saa vasta-alkaja selkokielellä, käytännössä testattuja ja toimiviksi todettuja oppeja, joilla pääsee oikeasti alkuun. Ja se on yksi tärkeimmistä tekijöistä onnistuneessa ja tuottavassa sijoittamisessa – aloittaminen. Aloita siis niin pian kuin mahdollista, sillä aika on puolellasi.

Alkuun pääsemiseksi tarvitset ensin oman sijoitussuunnitelman. Sen muodostamiseen saat apuja esimerkiksi Varapuun Tee Rahaa sijoittamalla -valmennuksesta. Seuraavaksi tarvitset hiukan pääomaa. Kuinka paljon – se riippuu suunnitelmastasi. Satasella kuukaudessa pääsee jo hyvin alkuun. Ja kolmanneksi tarvitset sijoitusteknisiä taitoja. Se ei loppupelissä ole kovinkaan monimutkaista. Teknisesti siis. Haasteet löytyvät useimmiten mentaaliselta puolelta, kun on päässyt tekemään ensimmäisiä sijoituksia ja käppyrät alkavat liikkumaan.
Sijoittamista ja treidaamista – osakkeita ja johdannaisia
Veli-Matti Valkama Minter Marketsilta oli tällä kertaa vierailevana puhujana valmennuksessa. Hän avasi arvopapereita enemmänkin treidaajan näkökulmasta. Treidaaja siis sijoittaa osakkeisiin, mutta hän ei jätä niitä salkkuun pitkäksi aikaa niin kuin sijoittaja, vaan treidaaja ostaa ja myy jatkuvasti ja hakee hinnan muutoksilla voittoja.

Veli-Matti heitteli paljon hyödyllisiä vinkkejä ja tiedonpalasia puheenvuorossaan. Aloitimme ihan perusteista, eli lyhyesti terminologiasta ja erilaisista toimeksiantotyypeistä. Kävimme läpi erilaisia tapoja suojata sijoitussalkkua, kuten osakkeiden kappalemäärällinen, maantieteellinen ja toimialakohtainen hajautus. Itselle täysin uutena ideana poimin häneltä osakesalkun suojauksen futuureilla. Hän paljasti miksi yhdistelmärahastot eivät välttämättä ole se paras rahasto, johon sijoittaa. Ja hän kertoi ihan käytännön tipsejä, minkälaisia teknisen analyysin työkaluja voisi kokeilla treidaamisessa.
Jos suunnittelet päivätreidaamista, kannattaa sitä varten ensin syventyä tarkemmin teknisiin analyyseihin ja treidausstrategioihin. Varapuun kautta on mahdollista saada näistä lisäopetusta. Sillä voi varmistaa, että ei häviä kaikkia rahojaan ainakaan tietämättömyyden takia. Sijoita siis ensin itseesi ja opiskele perustyökalut osaavan valmentajan opeissa!
Miten olen itse sijoittanut
Olen nyt reilun vuoden opiskellut Varapuun kautta raha-asioita ja paljon olenkin oppinut sinä aikana. Aloitin sijoittamisen ensin rahastoihin. Se on helpoin tapa päästä kiinni sijoittamiseen. Niihin voi sijoittaa jopa oman pankin kautta tai sitten voi etsiä itselleen sopivan sijoitusalustan netin tarjonnasta. Nordnet ja Saxo ovat esimerkkejä sellaisesta.

Seuraavaksi sijoitin kryptovaluuttoihin ja sitten kultaan. Ne toimivat minulle turvasatamana, mutta myös yhtenä hajauksena. Olen ollut kiinnostunut asuntosijoittamisesta jo pitkään, tai siitä lähtien, kun olen kuunnellut Robert Kiyosakin juttuja. En ole kuitenkaan lähtenyt vielä siihen hommaan kiinni, koska mielestäni markkinatilanne ei ole tällä hetkellä siihen otollisin. Sitten olen perehtynyt myös treidaamisen maailmaan. Kävin sitä varten vielä pari lisäkoulutusta Varapuun vinkkaamana. Harjoittelin sitä muutaman kuukauden ajan erittäin aktiivisesti, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Pidin hetken tauon ja nyt olen ottanut siihen erilaisen strategian.
Jos sijoittaminen on aihe, joka kiinnostaa sinua, blogimme seuraaja, kerro siitä kommenteissa ja kerro, mistä aiheesta haluaisit kuulla lisää.
Eikö smoothie voi olla ”kunnon ruokaa”?

Oletteko te koskaan ajatelleet sitä, miten hullusti ihmiset välillä kategorisoi ruokia? Joku ruoka on kunnon ruokaa ja joku toinen ruoka ei ole kunnon ruokaa, vaikka hiilareita, protskuja ja rasvoja (ja vaikka hivenaineitakin) annoksissa olisi tismalleen saman verran. Mikä tekee ruuasta ihmisten mielestä ”kunnon ruokaa”? Se taitaa olla tottumus ja hupsut, rajoittuneet ajatukset. Esimerkiksi: miksi leipä päällisineen ei olisi kunnon ruokaa, mutta sama määrä hiilaria, rasvoja ja protskua tarjoiltuna esimerkiksi riisin, kanan ja kasvisten muodossa on? Miksi tiettyyn kellonaikaan olisi sopivaa syödä vain leipää ja toiseen kellonaikaan samat ravintoaineet tulisi kattaa riisin, kanan ja kasvisten muodossa?
Tässä postauksessa pureudutaan tarkemmalla syynillä ihmisten ruoka-ajatuksiin ja paneudutaan erityisesti smoothieseen. Vähän väliä kuulee, kuinka ihmisten mielestä ”pelkällä smoothiella ei jaksa” tai ”smoothie on niin kevyttä” tai muuta samantyylistä. Jos sinä olet ajatellut tämäntyylisiä ajatuksia smoothieisiin liittyen, niin kannattaa ehkä lukea tämä postaus. Kerron, miten on mahdollista, että myös smoothiella saa täytettyä vatsan ja pidettyä nälän loitolla pitkään ja kumoan yleisimmät smoothiemyytit!
Smoothien määritelmä
Smoothie saattaa sanana tuoda ihmisille hyvin erityyppisiä mielikuvia. Useimmat mieltävät sen makeaksi, marjoja ja hedelmiä sisältäväksi juomaksi. Toiset laittavat sekaan maitotuotteita ja ehkä kaurahiutaleita tai proteiinijauheita. Toiset taas tekevät vihersmoothien, joka on väriltään pinaatinlehteäkin tummempi, eikä sen maussa tavoita makeutta ollenkaan. Sitten on vielä ketoilijat, joka saattavat tehdä smoothiesta oikean rasvapommin. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa tehdä smoothieta.
Smoothien hyviä puolia on nimenomaan sen monipuolisuus. Saat hyvin nopeasti valmistettua helposti nautittavan ja mukaan otettavan juoman (jota voisi myös ateriaksikin kutsua), juuri sellaisella makumaailmalla kuin haluat ja juuri niillä ravintoaineilla, mitä kehollesi just sillä hetkellä haluat tarjota. Hienoksi pilkotut ruoka-aineet helpottavat ruoansulatuselimistön työtä ja smoothien sisältämät ravinteetkin imeytyvät helpommin.
Mikä monien ruokatottumuksissa on pielessä
Liian monet hotkivat ruokansa kiireessä, stressaavassa tilanteessa. Liian monet ihmiset eivät pureskele ruokaansa riittävästi. Ja liian monet kuvittelevat ravitsevansa kehoaan pääsääntöisesti vehnää, riisiä tai perunaa sisältävällä ruokavaliolla. Niillä kun saa vatsansa mukavasti täyteen ja sehän on monille syömisessä se tärkein päämäärä. Näläntunnetta saa kyllä siirrettyä hetkellisesti, mutta sellaisella syömisellä ei ole mitään tekemistä kehon optimaalisen toiminnan tukemisen kanssa. Siksi nykyaikana on syntynyt hyvin harmillinen skenaario: aliravittu ylipainoinen ihminen. Kuulostaa oksymoronilta, mutta se on todellista totta. Se on siis tilanne, jossa elimistö ei saa tarvitsemiaan vitamiineja ja hivenaineita vaikka ihminen syö energiapitoista ruokaa. Silloin syntyy eräänlainen syömishäiriö, jolloin syö jatkuvasti yli tarpeen. Keho vaimentaa kylläisyyden tunnetta viestivien hormonien vaikutuksia sen toivossa, että ihminen saisi elintärkeät mikroravinteet vaikka sitten hieman suuremmasta määrästä heikkolaatuista ruokaa. Tämä on negatiivinen kierre, kun ravinepuutokset lisääntyvät, niin elimistö komentaa isäntäänsä syömään enemmän nopeaa energiaa sisältävää ruokaa, eli sokeria ja rasvaa. Näin insuliinitasot ovat koko ajan liian korkealla ja tuo varastointihormoni pumppaa rasvakudokseen kaiken ylimääräisen energian talteen.
Blendaa energiatasot korkealle
Kun pyöräytät kannullisen vihersmoothieta, jossa on paljon mikroravinteita sisältäviä kasviksia, kuituja ja hiukan rasvaa, huomaa kehosi jo muutaman hörpyn jälkeen, että nyt on tulossa ravintotiheää pöperöä ääntä kohti ja vatsasta lähtee aivoille viestiä, että nälän tunteen voi sammuttaa ja kylläisyys moodin voi kytkeä päälle. Tämänlaisen aterian jälkeen keho saa nopeasti käyttöönsä kaikki ravinteet ja kasvisten sisältämä elektrolyyttipitoinen vesi nesteyttää solut ja huuhtoo sisäelimiä samalla. Kuitupitoisten kasvisten GI on yleisesti ottaen hyvin matala, eli ne eivät horjauta verensokeria voimakkaasti. Tasainen verensokeri on yksi tärkeimpiä tekijöitä niin hyvinvoivan ja energisen ihmisen kuin pitkäikäisyydenkin kannalta.
Jos smoothieista täytyy jotain huonoja puolia keksiä, niin osalle ihmisistä ei kylmien juomien (aterioiden) nauttiminen talvikaudella oikein sovi. Ayurvedankin mukaan kylmät ruoat tai juomat vaimentavat ruoansulatuksen tulta ja siksi siinä suositellaan talvikaudella lämpimiä aterioita. Tämän pystyy kuitenkin taklaamaan niin, että ei käytä jäisiä marjoja smoothiessa vaan ottaa ne ajoissa sulamaan ja käyttää nestepohjana vaikka jotain lämmintä teetä, jolloin juomasta tulee vähintäänkin huoneenlämpöinen. Tehokkaimmat blenderit pyörittävät teriään nykyisin jo niin suurella teholla, että pitkällä käymisajalla smoothiekin lämpenee samalla. Smoothien voi siis ihan hyvin nauttia myös lämpimänä, jos näin tahtoo!
SINUA SAATTAA KIINNOSTAA MYÖS NÄMÄ:
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/08/08/blenderi-keittion-tarkein-vempain/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2018/11/10/3547/
https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/04/09/erilainen-mutta-erittain-herkullinen-lehtikaali-punajuurismoothie/


2