Minä 20 vuotta sitten uskaliaani pyörien päällä

Siskoni lähetti minulle kuvan 20 vuoden takaa. Nähtyäni kuvan huokasin, sillä en ole uskaltautunut kahteenkymmeneen vuoteen rullaluistimiin! Voihan äitiys, olet tehnyt minusta herkän, välillä melko arankin ja erityisen itse(ja lasten)suojeluintoisen. Olen ollut melkoinen rämäpää nuoruudessani, mutta en todellakaan ole enää! Jokaisen lapsen myötä herkkyys on kasvanut ja asioita tipahdellut pois elämästäni. Nyt esittelen teille seitsemän sellaista asiaa. Kerro sinäkin toki, jos sinulle on käynyt samalla tavalla äitiyden myötä kuin minulle.

Näitä en tee enää!

1. Benji-hyppy ja muut korkeat hypyt. Siis huh huh, benji-hyppy olisi nykyään ihan kauhistus! Taisin olla 15-vuotias, kun uskataltauduin korkeuksista alas hyppäämään! En tekisi enää sellaista, vaikka maksettaisiin. Tuolloin 20 vuotta sitten maksoin siitä, että sain hypätä, hullua. Enää tuskin uskallan hypätä edes uimahallissa ponnarilta… 😀
2. Kauhuleffat, jännärit ja toimintaleffat. Joskus oltiin miehen kanssa leffa-addikteja, mutta nyt meidän taloudessa pyörii enää lähinnä lasten leffat silloin tällöin. 😀 Ei sillä, etteikö mieheni enää voisi katsella kauhuleffoja, jännäreitä tai toimintaleffoja, mutta minä en missään tapauksessa voi enää. Jos sattuisin hairahtumaan sellaiseen, ei uni tulisi moneen yöhön.
3. Rullaluistelu ja muut mielestäni riskaabelit urheilulajit. Joskus tykkäsin vauhdin hurmasta myös urheilussa, eli mm. rullaluistelin ja vesihiihdin, uuuuuh. Ei tulisi enää mieleenikään nämä lajit!
4. Liikennerajoistusten ylittäminen. Joskus sitä on tullut kokeiltua rajoja ja ylitetty ehkä vitosella nopeusrajoitus. Nyt hyvä kun uskallan ajaa sitä nopeutta, mikä on tien nopeusrajoitus… Jos olen kyydissä, varmistelen jatkuvasti, että mittari ei ylitä nopeusrajoitusta ja saatan siitä huolimatta sanoa, että ”ajetaanhan varovasti”.
5. Tuntemattoman kyytiin lähteminen, niin ja ylipäätään tuntemattomaan ihmiseen luottaminen. Muistan, kun olin joskus alle parikymppisenä mieheni kanssa vieraassa kaupungissa hotellilomalla, harrastin lenkkeilyä ja lähdin yksin aamulenkille läheiseen metsään. Luulin osaavani tien takaisin hotellille, mutta miten kävikään… Olin jossakin syvällä metsässä eikä ollut hajuakaan, miten pääsisin takaisin hotellille. Silloin kännykässäni ei ollut edes navigaatiota. Törmäsin metsästäjämieheen, joka tarjoitui kyyditsemään minut takaisin hotellille metsästysautollaan. Huh. Tällainen ei tulisi nykyään kuuloonkaan 😛
6. Pimeässä yksin liikkuminen. Enää en uskalla liikkua kotipihaa pidemmälle pimeällä kävellen.
7. Huvipuistolaitteet ja jopa keinuminen. Kaksikymmentä vuotta sitten sitä parempi oli huvipuistolaite, mitä hurjempi se oli. Mutta nyt… en uskalla edes katsoa, kun lapseni kiipeää karuselliin, saati että itse siihen kiipeisin. Siis voi apua, mitä minulle on tapahtunut! Suojeluvaistoni on suuuuuuri! Voitteko kuvitella, että myös puistossa keinuminenkin ottaa minua vatsanpohjasta, mutta sille siedätän itseäni joka kerta, kun lasten kanssa puistoillaan. Niiiiin herkäksi en aio sentään ryhtyä! 😀

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Lapsen ruutuaika loppuu ja kiukku alkaa – 5 vinkkiä ehkäisemään kiukku!

6 keinoa, joilla sekä vahvistat suhdetta lapseesi että kasvatat lapsesi luovuutta

15 kuvaa ja 15 ajatusta 15 vuotisen parisuhteen ajalta

”Tähän on varmasti hyvä lopettaa lastenteko.”

”Vihdoin tyttö!”

”Upeaa, että kolmen pojan jälkeen saitte vielä tytön!”

Valokuva: Leena Waren

Neljäs lapsemme on tyttö

Helmikuussa meille syntyi tyttövauva. Emme tienneet vauvan sukupuolta varmaksi ennen synnytystä, mutta ajattelimme, että ehkä neljäs poika voisi olla helpompi meidän poikajoukkueeseen. Helppouden tunne syntyi siitä, että meillä on jo kolme poikaa, poikien vanhoja vaatteita ja muutenkin ajatus poikavauvasta tuntui tutummalta kuin tyttövauva. Tätä on tavallaan vaikeaa selittää… Mutta oikeastaan meille ei ollut väliä, kumpaa sukupuolta vauva tulisi olemaan (ja tällä en tarkoita, etteikö joilekin sukupuolella olisi väliä, mutta meille sillä ei ollut). Ajateltiin kuitenkin, että lapsi on ihan yhtä rakastettu, oli hän sitten tyttö tai poika. Jo raskausaikana minulla oli erilainen tunne. Tunne kertoi, että tämä on meidän viimeinen lapsemme. Se ei liittynyt lainkaan mietintöihin, oliko vauva tyttö vai poika.

No, tyttö meille syntyi ja tietenkin tuntui heti, että juuri hän kuului meidän perheeseemme! Niin on käynyt jokaisen lapsen kohdalla – riippumatta sukupuolesta. Varmasti sama tunne olisi tullut meille, vaikka neljäs olisi ollut poika. Tyttö, juuri hän, tämä persoona, oli tarkoitettu meidän perheeseen.

Tytön ja pojan kasvatus?

En vielä tiedä, miten tytön ja pojan kasvatus eroavat toisistaan, vai eroavatko mitenkään. Luulen, että suurempi ero tulee kasvatuksen suhteen olemaan kuitenkin persoonaeroissa. Ainoat asiat, josta voin varmasti keskustella tyttäreni kanssa eri tavalla kuin poikieni kanssa, on tietenkin itse naiseuteen littyvät asiat. Muista eroista en tiedä, aika näyttää. Meillä jokainen lapsi saa valita itse vaatevärinsä, lelunsa ja harrastuksensa, joten mihinkään muottiin emme laita tyttöä emmekä poikia. Annamme niin poikien kuin tytönkin näyttää tunteensa omalla tavallaan.

Tämä teksti syntyi siis alun kommenttien perusteella. Kaikki kommentit, joita me vauvan sukupuolesta olemme saaneet, ovat olleet hyvällä sanottuja, emmekä ole loukkaantuneet yhdestäkään, mutta ne kirvoittivat avaamaan ajatuksiani vauvan sukupuolesta. On ihanaa olla sekä tytön että poikien äiti! (Ja yhtä ihanaa varmasti olisi olla neljän pojan äiti!)

Jos sinulla on sekä tyttöjä että poikia, niin kerro ihmeessä, onko tytön ja pojan kasvatus erilaista sinun mielestäsi?

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG @emmianniinajansson FB: @emmianniinablog

Meidän kaksikuinen vauva

Käynnistyksestä huolimatta hyvä synnytyskokemus: vesisynnytys ilokaasulla

Söin istukkani synnytyksen jälkeen. Tiedätkö, mitä hyötyä siitä voi olla?