Hae
Emmi Anniina

Kesätoiveita

* Tähtimerkatut aktiviteetit ovat osa kaupallista yhteistyötä Instagramissani. Postauksen kuvat ovat Särkäniemestä.

Kesä inspiroi minut tänne tekemään pienen kesäkuulumispostauksen. Kesän aluksi taas kysyimme lapsilta, mitä kesätoiveita heillä on. Parhaamme mukaan pyrimme niitä sitten toteuttamaan edellisten kesien tapaan. Listaan tuli mm.

Linnanmäki

Särkänniemi*

Tykkimäki*

Puuhapark

Serena

Superpark

Muumimaailma

boulderointi

kiipeily ulkokiipeilypuistoissa

Mummolassa olo

Pokemon-kävelyt

mökkeily

lautapelien ja korttipelien pelaaminen

leipominen

Särkänniemi

Särkänniemi

Isoimman osan lomabudjetista nappaa ehdottomasti huvipuistot ja muut maksulliset aktiviteetit. Ihan kaikkia ei tänä vuonna ehkä toteuteta, ja kaikki eivät pääse kaikkiin paikkoihin, eivätkä tosian haluakaan. Esimerkiksi Muumimaailmaan halusivat vain pienemmät lapset. Linnanmäelle halusivat kaikki, mutta tällä kertaa mies teki vain ilmaislaitteiden retken pienempien kanssa, sillä isommille oli luvattu jo Särkänniemi ja Tykkimäki. Särkänniemi on huviteltu kaikkien muiden kanssa paitsi tyttösen. Tykkimäkeen pääsee tyttökin sitten mukaan. Se siis on luvassa vielä heinäkuun lopussa. Seranaan on jo ostettu liput ja nyt vaan odotellaan seuraavaa sopivaa hellepäivää. Superparkkiin lapset pääsivät sadepäivänä. Puuhaparkia vielä mietitään, että toteutetaanko se tänä kesänä vai ei. Samoin ulkokiipeilypaikkoihin meno on vähän vielä kysymysmerkin alla. Boulderointi on keskimmäisen poikamme lemppariharrastus tällä hetkellä, joten sitä ollaan nyt kokeiltu. Harkitaan seuraavaksi ihan kausikortin hankkimista lähellä olevaan boulderointipaikkaan. Kaikki ei-budjettia-vaativa touhu toteutetaan aina satavarmasti 😀 Meillä on ihan pian 10-vuotissynttärit ja 13-vuotissynttärit, joten tällä hetkellä tästä listasta pystyy vielä antamaan lahjatoiveita kyselevillekin vinkkejä – niin maksullisia kuin maksuttomiakin. Ihaninta on, jos pojat saavat lahjaksi yhteistä aikaa kummiensa kanssa kanssa! Ja vaikka he tykkäävätkin meidän vanhempien kanssa kesätouhuja tehdä, niin toive heillä on aina, että muutkin tärkeät aikuiset haluaisivat heidän kanssaan aikaa viettää.

Särkänniemi

Särkänniemi

Tähän asti kesä on ollut ihana, ja minulla myös samalla työntäyteinen. Teen normaalisti valmennuksia koko kesän ja jopa enemmän kuin keväällä ja talvella, sillä tuuraan kollegoita. Myös Natuilla kävin töissä ja toki myös nauttimassa miehen ja tytön kanssa. Mies on käynyt Keski-Suomen mökillä eri lapsikokoonpanojen kanssa jo kolmesti. Ja tietenkin olemme viettäneet myös aikaa tukiperhelasten kanssa, jotka ovat nyt kesällä viettäneet meillä lomaa perusviikonloppujen lisäksi 6 lomapäivää.

Millaiset kesätoivelistat teidän lapsilla on? Sisältääkö ne vain pieniä juttuja, kuten saippuakuplan puhaltelua ja uimista, vai onko jollain toiveena jotain tosi erikoista ja vaikeasti toteutettavaa? 😀

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog

10 tärppiä Natural High Healing -festivaaleille

Vähän aikaa sitten kerroinkin teille, että myös minut löytää Natural High Healing -festivaaleilta pitämässä työpajoja lapsille! Tässä tekstissä esittelen teille 10 sellaista työpajaa/luentoa/muuta aktiviteettia noilta festareilta, jotka minua kutsuvat!

natu

Ilkka Koppelomäki: Saa mitä haluat | Saa mitä haluat – Teinien oma valmennus | Onnellisuusminuutti

Mitä olisikaan itsensäkehittämiseen liittyvä tapahtuma ilman Ilkkaa? Ei olisi 😉 Olen käynyt jo monilla Ilkan luennoilla ja valmennuksissa ja Ilkkaa voi kyllä aina suositella ihan sataprosenttisen varmasti. Ilkka on innostava, energinen ja hän osaa perustella kaikki esittelemänsä kannat perusteellisesti. Se, mikä on mielestäni huikeaa, on Ilkan valmennus teineille; tänne kun saisin oman teinarini, niin olisipa kiva!

Hale Heikkilä: Sound Medicine – Deep Journey

Tapasin Halen ensimmäisen kerran viime vuoden TÄYSIIn takahuoneessa töissä ollessani. Sain sivusta kuunnella Halen esiintymistä TÄYSIIn lavalla, ja jo tuosta pienestä maistiaisesta Halen musiikkia lumouduin! Nyt on sitten ihanaa päästä nauttimaan täysillä Halen vahvasta musiikillisesta ilmaisuvoimasta!

Riikka Pajunen: 7 askelta unelmatyöhön

Työ, josta nauttii, on yksi tärkeimmistä asioista ainakin minun elämässäni. Se, että on pystynyt saamaan sellaisen uran, jossa yhdistyy oma taito, intohimo ja myöskin yhteiskunnan tarve, on ollut iso saavutus minulle. Menen mielelläni kuuntelemaan, mitä Riikka puhuu omassa luennossaan unelmatyöstä. Riikan olen kerran tavannut tapahtumassa, jossa hän oli puhumassa, joten osaan odottaa timanttista sisältöä tältä luennolta!

Nina Rintala: Intuitiivisen kirjoittamisen työpaja

En tiedä Nina Rintalasta vielä mitään, mutta koska työpajan nimessä on kirjoittaminen, niin se houkuttelee minua valtavasti! Kirjoittaminen on minulle rakas työ, harrastus, intohimo, nautinto, itseilmaisun kanava ja varmasti muutakin, joten tähän aion mennä! Intuitiivista kirjoittamista en ole aiemmin ohjatusti kokeillut, joten tämä on varmasti erilainen kokemus!

Olli Sovijärvi: Optimize Deep & REM-sleep

Nostin Ollin työpajan tähän, koska jos pitäisi valita yksi juttu elämässä, johon ensiksi kiinnittäisi huomiota elämäänsä parantaessa, niin se olisi tietenkin uni. Olli on varmasti kaikkien tuntema biohakkeri, jolla on valtavasti tietoa liittyen uneen ja kaikkeen muuhunkin kehon optimoimiseen. Tässä työpajassa on kysymysosuus lopussa, joten kannattaa käydä kyselemässä Ollilta tiukkoja kysymyksiä!

Anja Kadziolka & Tero Suhonen: Pyhä feminiinin ja maskuliinin seremonia

Viimeisen vuoden aikana minä olen kiinnostunut paljon feminiini- ja maskuliinienergioista ja olen tutkiskellut asiaa kirjojen ja podcastien avulla. Olen vasta ihan alussa tähän liittyvän tutkimisen kanssa, joten tällaiseen seremoniaan lähden uteliaalla ja avoimella mielellä. Työpajassa kuvauksen mukaan soitetaan shamaanirumpuja, oih!

Anna Jussila: Buti Yoga: Shake and Sweat! | Buti glow: shake in the dark!

Tanssi, jooga ja alkukantainen energia – tätä työpajaa odotan niin paljon! En ole aiemmin Buti Yogassa käynyt, mutta kuvaus oli minuun vetoava tanssin ja joogan rakastajana, että aion ehdottomasti mennä kokeilemaan! Anna vetää festareilla myös työpajan, jossa tanssitaan UV-valojen alla – se on varmasti myös hauska kokemus!

Emilia Saarela: Yoga & Cello Flow

Varmaan jo tästäkin tekstistä on tullut selväksi, että rakastan joogaa ja rakastan kaunista ja koskettavaa musiikkia. No mitä jos nämä yhdistyisivät, millainen olisi tunti? Sen menen selvittämään! Rauhallinen jooga ja Hale Heikkilän sello… Luulen, että tästä tulee yksi ihanimmista hetkistä Natussa!

Jamers Cormier (Gopala) & Virpi Raipala Cormier (Sarvani): Parter Yoga

Joogaa rakkaan kumppanin kanssa, – oi olisipa ihanaa! Tällä kertaa en pääse tänne mieheni kanssa, mutta nostan tämän teitä varten tähän tekstiin. Menisin ehdottomasti kokeilemaan tätä mieheni kanssa, jos se olisi mahdollista! Työpajan vetäjien sanoin parijooga auttaa ymmärtämään, mitä rakastava suhde tarvitsee syvemmällä tasolla.

Elina Mikkola & Ruben Nagore: Perhekonstellaatiot ja suvun taakkasiirtymä

Tämä oli kuvaukseltaan koko festivaalien mielenkiintoisin luento, sillä tästä asiasta en tiedä vielä mitään! Olen vuosien varrella kuullut monien opiskelevan perhekonstellaatiota ja lukemieni juttujen ja kuulemien tarinoiden takia myös minua kiinnostaa tulevaisuudessa opiskella perhekonstellaatiota. Siksi tämä luento voisi olla ensikosketus aiheeseen, joten tämä hyppää luennoista minun ykköskohteeksi tulevilla festareilla!

Löytyikö näistä jokin sinuakin kiinnostava työpaja tai luento?

Natural High Healing Festival järjestetään 11. kertaa. Paikkana on Uusikaupunki ja ajankohtana on 6.-9.7.2023. Tästä pääset tsekkaamaan kaikki Natun artistit: KLIK!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog

Yksi vuoden kohokohdista: Natural High Healing Festival