Vuosi RVO®-koulutuksen jälkeen: Nonviolent Communication jäi jokapäiväiseen elämääni
0Kaupallinen yhteistyö: Savanna ConneXions
Mitä tapahtuu yleensä koulutusten opeille, kun koulutuksista kuluu aikaa? Yleensä opitut asiat katoavat mielestä pikkuhiljaa, jos niitä ei säännöllisesti kertaa ja taitoja ylläpidä. Niin, puhunko minä jatkuvasti rakentavan vuorovaikutuksen opeilla vai onko koulutuksen opit jo jääneet taka-alalle? Onneksi ei jälkimmäinen vaihtoehto, mutta rehellisesti tarkasteltuna ei kyllä ensimmäinenkään.
Kirjoitin blogiin Rakentavan Vuorovaikutuksen ohjaaja® -koulutuksen polun auki omista kokemuksistani käsin. Linkkaan kaikki aiemmat tekstit tämän tekstin loppuun. Ne itse asiassa kannattaa käydä nyt ekana lukemassa, jos et ole niihin aiemmin perehtynyt.
Nyt on vuorossa viimeisin teksti koskien RVO®-koulutustani. On mielenkiintoista tarkastella vuotta taaksepäin ja pohtia, miten arjen kommunikaatio, vuorovaikutus ja ideologia on muuttunut.
”no toi ei kyllä ollut nvc:tä”
Sisimmässäni tiedän, että NVC on tullut elämääni pysyvästi. Jo heti alun alkujaan ihastuin sen ideologiaan ja helppoon käytettävyyteen. Samat asiat viehättävät edelleen. Ideologia on sulautunut osaksi arkeamme jo kivasti, mutta toki prosessi on edelleen kesken. Oikeastaan, koko elinikäinen prosessihan tämäkin on: koskaan en ole valmis, enkä haluakaan olla. NVC:n otto arkeen mukaan on ollut myös päätös: päätös aktiivisesti muistaa käyttää sitä erilaisissa tilanteissa. Tilanteet muiden kun omien perheenjäsenten kanssa ovat itselleni helpoimpia sen suhteen, miten pystyn kommunikoimaan NVC-ideologian mukaisesti. Perheenjäsenten kanssa kommunikointi onkin sitten astetta haastavampaa, kun tilanteisiin kietoutuu yleensä niin paljon enemmän kuormitustekijöitä ja voimakkaita tunteita.
”No toi ei kyllä ollut NVC:tä” huudahtaa poika hieman tiukan keskustelun jälkeen 😀 Meillä kouluikäisille on selitetty, mikä on NVC ja millaisia periaatteita se sisältää. Sitten viikottain saamme kuulla miehen kanssa, kumpi osaa NVC:tä missäkin tilanteessa ja kumpi ei 😀 Tyttö, joka on reilu kolmevuotias, on imenyt ehkä hedelmällisimmin NVC-tyylisiä toteamuksia ja niitä aina ihastellen kuuntelen. Hän käyttää taidokkaasti tunne- ja tarvesanastoa sekä esittää usein pyyntöjä NVC:mäisesti. Hän jopa koittaa sovitella isosisarusten ristiriitojakin ja välillä toteaakin: ”Minä sovittelin tämän riidan”. Tavoitteenamme on, että kasvatuksesta tulisi pikkuhiljaa enemmän ja enemmän lasten tasoisesti tarpeita, tunteita ja pyyntöjä sanoittavaa. Tärkeä taito, jonka lapsilleni haluan opettaa, on myös itse-empatia.
Huomaan, että kun kotiäitinä on jatkuvasti lasten kanssa ja joutuu/pääsee kohtaamaan lukemattomat ristiriitatilanteet päivittäin, on opiskelumateriaalia valtavasti tarjottimella. Välillä oma kuormitustila on niin suuri, että vanhat toimintamallit puskevat päälle ja ei ole missään nimessä empaattinen lasta kohtaan, eikä ehkä itseäkään. Välillä taas jaksaminen on sen verran parempaa, että ristiriitatilanteissa on päästy eteenpäin NVC:n keinoin. Vaikeinta aikuisena lasten ristiriitatilanteissa on se, jos olisi itsellä halua keskittyä tilanteeseen NVC-näkökulmalla, mutta muut lapset vievät huomion muualle, eikä keskittyminen riitä NVC-tyyliseen kommunikointiin. Tällöin ”luovutan” ja menen sieltä, mistä olen tottunut menemään ilman NVC:tä. Haluaisin luottaa kuitenkin siihen, että pikkuhiljaa, kun NVC sulautuu entistä vahvemmin osaksi arkeamme, se alkaisi sisältyä ihan peruskommunikaatiooni ristiriitatilanteissa ilman suurempia ponnisteluja. Osaltaanhan näin jo on, mutta vielä on matkaa luontevuuteen kaikissa tilanteissa! Sitä kohden siis!
nvc on elämäntapa
RVO®-koulutuksessa, jos jossain, ollaan toisille läsnä. Ja ehkä juuri sen takia se on jäänyt todella vaikuttavana koulutuksena mieleen. Tuntuu, että RVO®-koulutukset ovat ihan oma kuplansa, jossa todella uskaltaa olla oma rehellinen itsensä ja saada kannattelua muilta, jos siihen on tarvetta. Juttelin mieheni kanssa RVO®-koulutuksesta. Me tulemme erilaisista koulutustaustoista ja ollaan muutenkin aika erilaisia tietyissä oppimiseen liittyvissä asioissa, mutta silti me molemmat tykättiin erittäin paljon RVO®-koulutuksesta ja kouluttajista. Me koimme, että kouluttajat halusivat todella luoda yhteyden ja luottamuksen kaikkiin opiskelijoihin ja kaikkien opiskelijoiden välille. Näin ollen kun oppimisympäristö oli täysin turvallinen, oli oppiminen helppoa. Ja yhteys, se onkin mielestäni taikasana, mitä tulee NVC:n käyttöön. Vaikka NVC:ssä onkin HTTP-ketju (havainto, tunne, tarve, pyyntö), jota usein käytetään, kaikki lähtee kuitenkin läsnäolosta ja yhteydestä. Oman kokemukseni mukaan mikään mekaaninen HTTP-ketjun luetteleminen oikean elämän tilanteessa ei synnytä toisessa osapuolessa kutsua vuorovaikutukseen, jos ohittaa kokonaan yhteyden ja läsnäolon luomisen.
Jo aiemmissa koulutuksissani olin saanut vahvistusta yhteyden tärkeydelle. RVO®-koulutuksessa oppi yhteydestä sai taas lisäsyvyyttä. RVO-koulutus muistutti siitä kaikista tärkeimmästä ja sen päälle rakennettiin ihan mahtava oppi HTTP-ketjusta, jota voi käyttää joko suoraan oppikirjamaisesti tai soveltaen eri tilanteisiin rennommin. Olen huomannut omassa elämässäni, että jo pelkkä yhteyden rakentaminen ja sen vaaliminen helpottaa monia tilanteita – välttämättä ei edes keritä mennä HTTP-osioon, kun jo yhteyden kautta ristiriita on lievittynyt.
Oikeasti voisin sanoa, että Nonviolent Communication on elämäntapa. Olen sitoutunut väkivallattomaan, rakentavaan vuorovaikutukseen missä ikinä olenkaan ja mihin ikinä menenkään. Silti, vaikka se on elämäntapa, niin samoin kuin vaikka terveellinen syöminen tai liikunta, elämään mahtuu muutakin ja välillä ”elämä tapahtuu”, kuten koulutuksessakin kuulin monta kertaa sanottavan, ja elämäntapaa ei olekaan helppo ylläpitää. Silti minulla on aina yritys takaisin siihen rakentavaan vuorovaikutukseen, koska se vain yksinkertaisesti on juuri minun arvojeni mukaista. NVC-kielen avulla säilytän paremmin yhteyden itseeni ja muihin, koen suurempaa ymmärrystä kaikissa tilanteissa eri osapuolia kohtaan ja se helpotus, kun todella tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi käyttäessä NVC:tä, – se on koko hyvinvointia kohentava ja sitä haluaa jakaa eteenpäin ilolla.
lisää, lisää, lisää!
Haluan oppia lisää NVC:stä ja onneksi se on mahdollista, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tällä hetkellä minulla ei ole mahdollista suuriin liikkeisiin koulutuksen suhteen, mutta assistentiksi koulutukseen olisi lähivuosina erittäin mielenkiintoista päästä. Siinä oppisi jo varmaan taas valtavasti lisää! Suomessa järjestetään toki myös päivän tai parin syventäviä opintoja ja kesäleirejäkin muiden NVC:tä elämässään tavalla tai toisella harjoittavien kanssa. Tärkeää on mielestäni myös itse pysähtyä välillä miettimään, onko tyytyväinen siihen, miten NVC näkyy omassa arjessa ja tehdä mietintöjen perusteella mahdollisia muutoksia. Minä voisin toivoa lisää keskittyneitä NVC-harjoituksia mieheni kanssa korttien kera. Jo kerran viikossa olisi ihana, jos saataisiin toteutumaan. Ja tietenkin lasten kanssa myös lisää NVC-korttipelejä!
Jos sinulla on noussut kiinnostus RVO®-koulutusta kohtaan minun tekstieni kautta, niin ilmoittaudu lähimpään ryhmään, ne näet SavannaConneXionsin sivuilta: KLIK! Tämä koulutus sopii kaikille sellaisille ihmisille, joilla on aito halu oppia uutta vuorovaikutuksesta ja kommunikoinnista. Myös erittäin monen eri alan työntekijät hyöytyvät tästä koulutuksesta, joten kannattaa vinkata myös työnantajalle RVO-koulutuksesta®.
Alla kaikki edelliset tekstini:
RVO®-koulutus: maailmankatsomuksen muutoksesta, kielestä ja emppatreeneistä
RVO®-koulutus: Haluaisitko sinäkin olla Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja®?
RVO®-koulutus: strategioista, sosiokratiasta ja keskeisistä erotteluista
RVO®-koulutus: anteeksipyytämisen ja -antamisen muutoksesta ja sovittelusta
Jos aiot tänä vuonna katsoa vain yhden teatteriesityksen, se on tämä!
*Näytelmä katsottu DoMakers Finlandin järjestämässä kutsuvierasensi-illassa
Sanotaan se nyt tähän alkuu heti: Taru Sormusten Herrasta -näytelmä oli paras ikinä katsomani teatteriesitys Suomessa. Vain Lontoossa katsomani teatteriesitys on jäänyt yhtä upeasti mieleen kuin tämä Tampereen ylpeys.
Harmittelin etukäteen, että en ollut lukenut yhtäkään Taru Sormusten Herrasta -kirjaa enkä katsonut kuin ehkä yhden TSH-elokuvan joskus vuosia sitten (ei jostain syystä ole jäänyt mieleen niin hyvin). Mutta ei se sitten kuitenkaan haitannut – näytelmä imi sisäänsä ihan ilman mitään aiempia kokemuksia tästä suuresta tarinasta. Todennäköisesti teatteria kuitenkin pääsee katsomaan paljon syvemmältä pinnan alta, jos on itse jo viettänyt aikaa Taru Sormusten Herrasta -fantasian parissa kirjojen tai leffojen kautta enemmänkin.
Taru Sormusten Herrasta -näytelmää pääsee ihastelemaan Tampere-talossa koko tämän vuoden ja vähän ensi vuodenkin puolella. Tämä elämys on Tampereen Teatterin, Tampere-talon ja Tampere Filharmonian yhteistuotos. Taustalla on tietenkin J. R. R. Tolkienin klassikko Taru Sormusten Herrasta. Teoksen on dramatisoinut Sami Keski-Vähälä. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen uusi teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide. Mukana on myös Teatteri NEON näyttelijöitä. Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).
Näytelmän väliajat oli ajoitettu miellyttävästi, joten jalkojen puutumisia ei kerinnyt syntymään ja vessaan pääsyä jaksoi hyvin odottaa. Väliajalla me pääsimme maistelemaan Tampere-talon Tuhto-ravintolan syksyn herkkuja. Ja ne kyllä maistuivat, enkä yhtään epäile, etteikö maistuisi vähän vaativammallekin syöjälle, sillä Tuhto-ravintola panostaa lähi- ja luomuruokaan. Ruuat olivat kaiken lisäksi oikein kauniita ja mikä siis tärkeintä: maukkaita. Tuhto-ravintolaan pääsee tutustumaan tästä linkistä: KLIK! Kannattaa varailla upeat väliaikaherkut Tuhto-ravintolasta jo etukäteen, jotta yhtenäinen ja loistokas elämysilta olisi täydellinen!
Tunneskaalasta toiseen
Näytelmä oli hengästyttävän hieno. Välillä se nauratti, välillä vähän jännitti – koko ajan mielenkiinto pysyi yllä, vaikka näytelmä kestääkin väliaikoineen yli neljä tuntia! Minun porukkaani kuului 11-vuotias, 14-vuotias ja 17-vuotias ja kaikki he totesivat näytelmän olevan huikean hyvä. 14-vuotias, joka on lukenut kaikki TSH-kirjat ja katsonut elokuvat, kertoi, että näytelmä oli oikein taidokas tiivistys erittäin pitkistä kirjoista. 11-vuotias ihmetteli, miten kaikki lavasteet ja näytelmään kuuluvat erikoiset hahmot on rakennettu ja millaista tekniikkaa minkäkin kohtauksen takana on. En osannut vastata kovin kummoisesti noihin kysymyksiin 😀 . Mielenkiintoista olisi siis ollut päästä esiripun taakse ihmettelemään ison teatterin maailmaa. 17-vuotias, joka on ikäisekseen jo konkari teatterielämässä, koki Taru Sormusten Herrasta -näytelmän myös upeana kokemuksena. Näytelmää suositellaan kouluikäisestä ylöspäin ja se on varmaan ihan hyvä suuntaviiva. Minun porukka viihtyi pitkän ja välillä vähän väkivaltaisenkin näytelmän ajan hyvin, mutta itse en ole varma, olisinko kuitenkaan ottanut seitsemänvuotiastani mukaan. Hän on melko herkkä taistelukohtauksille ja niitä kuitenkin näytelmässä riitti. Veri ei roiskunut, mutta kuolemia oli useita tappeluiden seurauksena. Yksi kaukaisesti kuvattu kidutuskohtauskin näytelmään sisältyi. Ehkä pelottavaa olisi seitsemänvuotiaalle voinut olla myös talon kokoinen liikkuva hämähäkki lavalla (itse taisin tuossa kohdassa puristaa vähän kovempaa 11-vuotiaani kättä 😀 ), mutta tosiaan jokainen lapsi on erilainen ja lapsen vanhempi on aina paras asiantuntija näissä harkinnoissa.
Yksi huikeimmista jutuista näytelmässä oli aivan ehdottomasti oskesteri, joka soitti jokaikisen salilssa kuultavan äänen itse! Orkesterin soittoa pystyi seuraamaan eli se oli sijoitettu lavan eteen ”kuoppaan”. Nautin niin valtavasti orkesterin soitosta ja livemusiikista – se oli kyllä yksi tärkeimmistä tunnelman luojista tässä näytelmässä.
Taru Sormusten Herrasta -näytelmä oli kokonaisuutena erittäin lumoava ja välillä huomasin pidättäväni hengitystä eli toisin sanoen kelloa ei tullut kertaakaan vilkuiltua ja tarinan imu oli valtava. Ensimmäinen ajatus näytelmän jälkeen oli ”WAU” ja toinen oli kysymys, että miten ihmeessä tällaista tarinan taikaa olikaan onnistuttu rakentamaan.
Koen, että lippujen hinnat vastaavat elämyksen laatua. Jos siis haluat panostaa vain yhteen teatterielämykseen tänä vuonna, valitse Taru Sormusten Herrasta!
Tästä pääset tutustumaan näytösten aikatauluihin ja hankkimaan liput: KLIK!
Postauksen kuvat: Tampereen teatterin kuvapankki
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: