Et ehkä ikinä arvaisi, kenelle tuleva valmennukseni on suunnattu…
Minä olen viime vuodet pyöritellyt mielessäni seuraavaa kysymystä: miksi kampaajille ja kosmetologeille ei opeteta kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja kunnolla ja tarpeeksi syvällisesti? Niin, että kun asiakas lähtee ripsihuollosta, hiusten värjäyksestä tai jalkahoidosta, asiakas voisi kokea tulleensa oikeasti kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi?
Opintojen 15 opintopisteen asiakaspalvelukokonaisuus ei sisällä empaattisen kuuntelun opiskelua. Ja ainakin minä koen, että kaiken sen hoidollisen osaamisen lisäksi erittäin tärkeä asia asiakaskokemuksen onnistumisessa on se, miten asiakkaan kertomiin asioihin reagoidaan. Parhaimmassa ja pahimmassa tapauksessa asiakas kertoo asiakaskokemuksen onnistumisesta jaloillaan.

Kampaamopalveluiden upgreidaus
Hetki kauneushoitolassa on yleensä rentouttava ja brändätty omaksi ajaksi. Eikö siis olisikin ihanaa, että sillä kallisarvoisella omalla ajalla saisi priimaa asiakaspalvelua siinäkin mielessä, että voisi luottaen kauneuden ammattilaiseen suoltaa huolensa ja murheensa ulos niin, että vastakaiku olisi empaattinen kuuntelu? Yleensä ihmiset, siis kauneushoitoloiden ja kampaamoidenkin työntekijät, haluavat auttaa ja tekevät varmasti parhaansa kommunikoidessaan asiakkaittensa kanssa. Kyseessä ei ole se, että etteikö haluttaisi olla läsnä asiakkaan asioille, vaan pikemminkin kyse on vain tiedon ja kokemuksen puutteesta. On vaikeaa osata kuunnella toista empaattisesti ja läsnäollen, jos itse ei ole opiskellut asiaa tai saatika jos ei ole saanut kokea koskaan itse aitoa empatiaa.
Miten sinä reagoit, jos sinulle kerrotaan jostain vaikeasta tai problemaattisesta asiasta? Alatko kysymään lisäkysymyksiä? Annatko ohjeita? Syyllistätkö? Voivotteletko? Kerrotko omia kokemuksia asiasta? Osa näistä on varmasti ihan toimivia tapoja joissakin tilanteissa ja joillekin ihmisille. Mutta luuletko, että vastapuoli tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi näiden toimintatapojen myötä? Ehkä ei parhaalla mahdollisella tavalla.
Tarpeet ja tunteet kaiken juttelun taustalla
Ihmisten kaiken toiminnan perusta on tarpeet. Eli tekeepä ihminen mitä tahansa, siis ihan mitä tahansa, niin se on pyrkimys täyttää jotain hänen tarpeitaan. Tarpeet voivat täyttyä tai olla täyttymättä. Ja tarpeet voivat täyttyä monella eri strategialla. Näistä asioista kumpuaa erilaisia tunteita. Kaikki tunteet ovat ok ja kaikki tunteet kannattaa tuntea, jotta niistä on helpompi päästää irti. Kuitenkin osa tunteista on ihmiselle yleensä epämiellyttäviä ja osa miellyttäviä. Kun päästään käsiksi ihmisen tunteisiin ja tarpeisiin, jotka ovat kyseessä olevan asian taustalla, ollaan jo pitkällä empaattista kuuntelua. Eli lyhyesti: jos asiakas kertoo jonkun murheen tai kuulumisen elämästään, empaattinen kuuntelu heijastaa takaisin asiakkaan tunteen ja tarpeen.
Joidenkin mielestä saattaa kuulostaa kummalliselta, eikä asia tietenkään voi avautua täysin vain tätä blogipostausta lukiessa. Empaattinen kuuntelu pitää kokea, jotta sen voi syvällisesti ymmärtää. Ja siksi minä olenkin nyt tätä asiaa alkamassa kouluttaa kauneudenhoitoalalla! Kaikkea kommunikaatiota ei tarvitse vaihtaa tietenkään empaattiseen kuunteluun, vaan ohjeistankin, että sitä voisi käyttää asiakaspalvelussa silloin, kun ”ei oikein tiedä, mitä sanoa”. Sinun asiakaspalvelijana ei tarvitse ratkaista asiakkaiden ongelmista muuta kuin ne karvaiset jalat, kukkivan ihon tai tyvikasvun. Voit luottaa siihen, että empaattinen kuuntelu auttaa sinua rauhoittumaan vaikeiden keskustelujen äärellä. Sinun ei tarvitse osata antaa parisuhdevinkkejä eikä vain voivotella kuultuasi, että asiakas on kohdannut vakavan sairauden. Useimmiten riittää, että heijastaa toisen tunteet ja tarpeet takaisin. Näin asiakkaalle tulee tunne, että hänet on nähty, kuultu ja ymmärretty ja hän lähtee paremmalla mielellä kotiin. Joskus iloisiin uutisiin haluaisi sanoa jotain muutakin kuin ”onnea” – empaattinen kuuntelu pätee myös iloisiin asioihin: ilo kaksinkertaistuu, kun todella olet empaattisesti läsnä asiakkaalle.

No miten se tehdään? Sen minä tulen avaamaan koulutuksissa niin, että jokainen osallistuja pääsee kokemaan itse, mitä empaattinen kuuntelu on ja miten erilaiselta se tuntuu kuin ”perinteiset tavat”. Empaattiseen kuunteluun tietysti liittyy paljon muitakin teemoja kuin tässä postauksessa käsitellyt. Mutta ehkä tällä hetkellä tämä teaseri on riittävä. NYT siis varaan koulutuspäiviä kampaamoihin ja kauneushoitoloihin! Jos kiinnostuit, niin laita viestiä minulle missä tahansa kanavassa! Ja ihanaa olisi, että myös asiakkaana vinkkaisit tällaisesta mahdollisuudesta kampaamoon tai kauneushoitolaan, jossa käyt asiakkaana.
Mitä siis voit odottaa, jos osallistut valmennukseen?
Mitkä 5 asiaa lupaan koulutukselta:
-itseymmärryksesi kasvaa, kun tutustut omiin tunteisiin ja tarpeisiin
-saat helpostusta koko elämäsi kommunikaatio- ja vuorovaikutushetkiin
-asiakkaat lähtevät luotasi kauniisti ja arvostetusti kohdattuina
-saat toimivan kaavan siihen, mitä sanot asiakkaille ilman, että sinun tarvitsee miettiä, mitä ohjeita kertoisit
-osaat reagoida myös asiakkaiden iloisiin kertomisiin monipuolisemmin
-asiakkaat palaavat luoksesi luottaen kauneusosaamisesi lisäksi vakaasti myös empatiataitoihisi

Tällaista koulutusta ei ole tietääkseni kukaan vielä Suomessa järjestänyt, joten nyt pistetään Suomen kauneuspalvelut asiakaspalvelultaan parempaan kuosiin! Ketkä kerkiävät olemaan ensimmäisiä koulutettavia…? 😎
P.S. Uskon, että ensimmäiset kouluttamani kampaamot ja kauneushoitolat tulevat olemaan niitä, jotka jo ovat todellisia ammattilaisia omalla alallaan, ja haluavat hioa asiakaspalvelutaidot entistäkin timanttisemmiksi!
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:
IG ja TikTok: @emmianniinajansson
FB: @emmianniinablog

Vihdoinkin helpotus! Pää- ja niskavaivoista eroon JVT Wellness-tuotteiden avulla!
Kaupallinen yhteistyö: JVT Wellness
*Sisältää mainoslinkkejä
JVT Wellness-pakettia avatessani mieheni toive oli varmaankin se, että sieltä löytyisi helpotus vaimon jatkuviin oireisiin. Minulla meinaan on usein hartiat ja kaulan lihakset jumissa ja pää tuntuu pökkelöltä. Toki hän fysioterapeuttina mielellään helpottaa niskajumejani ja samaan aikaan tietää, että maailmassa on olemassa välineitä, jotka voisivat toisinaan korvata hieronnan. Oli siis korkeat odotukset näitä välineitä kohtaan varmasti meillä molemmilla!
Meillä on kotona kaikenkattava jumppavälineistö ja tietotaitoa jumien ehkäisystä vaikka millä mitalla. Siitä huolimatta kehoni on todella jumiutuvaa sorttia ja joudun lähes päivittäin pyytämään miestäni hieromaan jumeja auki. Olen huomannut, että varastoin kehooni helposti tunteita, joille en sillä hetkellä suo ulospääsyä. Myös murheet ja huolet lisäävät huomattavasti päänseudun taakkaa – ihan fyysisestikin. Erityisesti viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet todella stressaavia meidän vaikean elämäntilanteen takia. Tämä yhteistyö tuli siis erinomaiseen hetkeen! Toki niin kauan kuin muistan olleeni mieheni kanssa (kohta parikymmentä vuotta), niin muistan valittaneeni jumiutuvaa kehoa – tämä ei siis ole mikään uusi juttu, valitettavasti.

Ennaltaehkäisy näissä jumihommissa on erittäin oleellista – siis taukojumppaa näyttöpäätetyössä ja muutenkin kehoa vahvistavaa liikettä arkeen. Ja sitten tulee se mutta. Aina ei jaksa, aina ei kerkiä, aina ei huvita. Sitten onkin oireiden hoidon aika. Ja kehonhuolto kuuluu ennaltaehkäisyn kategorian lisäksi myös oireidenhoitokategoriaan. Sen lisäksi, että antaa keholle liikuttavaa huoltoa, on meidän perheen strategiapankissa nyt myös nämä JVT tuotteet, joissa siis ollaan maaten lattialla ja laite on pään alla oikein aselteltuna. Eli sitä voisi sanoa myös levoksi.
Osasin odottaa laitteilta jonkinsortin helpotusta, koska tiesin, että hieronta juuri samoista kallonpohjan pisteistä tekee tosi hyvää. Olin kuitenkin sen suhteen epäileväinen, osaanko asettaa itse laitteen juuri oikeaan kulmaan ja onhan se varmasti turvallinen. Luin ohjeet huolella ja käyttö oli helppoa.

Laite todella toimi! Mieheni kokeili laitetta myös ja totesi sen ammattitaitonsakin avulla erittäin käypäksi laitteeksi pää-, niska- ja hartiaseudun ongelmien hoitoon. 10-vuotiaamme innostui myös kokeilemaan laitetta, sillä hän kärsii silloin tällöin migreenityylisestä pääkivusta. Säännöllisellä käytöllä voi vähentää hieronnassa käyntiä, ja toki jos kotona ei ole omaa hierojaa, niin tämän laitteen avulla voi säästää ihan kivan summan rahaa, jos hieronnan pääasiallinen tarkoitus on juurikin tuon yläosaston vaivojen hoidossa.

JVT Wellnessin tuotteet ja tarina
JVT Wellnessin tuotteet on kehitetty tarvenäkökulmasta: siihen oikeaan käyttöön helpottamaan kehittäjän omia lihasvaivoja!
Perustaja kertoo näin:
”Olen kärsinyt päänsäryistä ja migreenistä lapsesta asti. Tämä on osasyy miksi olen käynyt säännöllisesti hierojalla vuosia. 2021 vuoden syksyllä hierojan pöydällä maatessani kysyin hierojaltani voisiko hänen käyttämää tekniikkaa niskan seudulla imitoida laitteen muodossa. Hän kertoi ettei tämä ole mahdollista, sillä paineen, mikä menee kallonpohjaan tulisi olla juuri oikea. Palasin asiaan illalla ja kerroin, että minulla on 3D-tulostusyritys ja pystyn valmistamaan prototyyypin vuorokaudessa fyysiseksi malliksi. Hierojani piirsi paperille hahmotelman millainen laitteen tulisi olla. Seuraavana aamuna lähetin kuvan valmiista fyysisestä prototyypistä, josta hierojani innostui. Hioimme idean, ja viikon jälkeen tuote oli valmis ja hierojani sanoi, että tuote osuu täydellisesti oikeaan paikkaan. Tässä kohtaa tajusin, että tuotetta tarvitsisi varmasti moni muukin kuin minä.”
Neljä eri tuotetta
JVT Wellnessillä on neljä tuotetta. Kaksi erilaista niskan alle laitettavaa välinettä ja kaksi laitetta lihaskalvojen hierontaan. Minä sain kokeiluun nämä kaikki ja ovat tästedes meillä aktiivisessa käytössä!
Niskajumien helpottamiseen kohdentuva Atlas-sarja on luonnollinen hoitokeino, sillä ei ole sivuvaikutuksia ja se voi olla kestävä ratkaisu, sillä se keskittyy jumien perimmäisiin syihin, ei vain pelkästään oireiden lievittämiseen.

Atlas Care
”Atlas Care asetetaan kallonpohjan ja ensimmäisen kaulanikaman välissä olevaan lihakseen. Työkalussa olevat kärjet luovat painetta ensimmäisen kaulanikaman ja kallonpohjan välissä olevaan lihakseen. Työkalun käyttäminen venyttää lihasta ja saa kuona-aineet liikkeelle. Tämä lisää verenkiertoa niskan seudulla, mistä saattaa olla apua päänsärkyyn. Tuotteen pohjassa oleva tartuntateippi mahdollistaa helpon käytön lattialla, yoga matolla tai sohvalla.”
Atlas Touch
”
Näillä tuotteilla voit päästä siis eroon hartiaseudun jäykkyydestä, niskajumeista, niskasäryistä, niskan jäykkyydestä, pääsäryistä, toispuolisista niskakivuista ja muista niska- ja päänseudun vaivoista.
JVT Wellnessiltä myös lihaskalvohierontaan välineitä!
Siinä, missä Atlas Care ja Atlas Touch ovat oivia välineitä yhdistettäväksi lepoasentoon, voi Faskis ja Musculus -välineillä hieroa itse omia jumeja auki. Ne ovat siis erinomainen nopea lihasjäykkyyksien helpotus vaikka työpäivän tauoilla tai hyvä lisä työpäivän jälkeen lihashuoltoa tehdessä.
Faskis
”Faskis on täydellinen apu lihaskalvojen jännitykseen ja kipuun. Se on valmistettu laadukkaasta materiaalista sekä ergonomisesti suunniteltu, jotta se tuntuisi mukavalta käytettäessä, eikä aiheuttaisi ranteeseen ylimääräistä painetta.”

Musculus
”Tuotettamme on suunniteltu imitoimaan ammattimaista hierontaa, tarjoten sinulle mukavuutta ja helpotusta, jotta voit tuntea olosi paremmaksi. Musculus on tehty korkealaatuisesta materiaalista ja ergonomisella suunnittelulla tuote on helppo käyttää ja räätälöidä omiin tarpeisiisi sopivaksi.”
Kokeilimme miehen kanssa Faskista ja Musculusta, ja totesimme, että parhaiten ne auttoivat, kun itse hieroi niillä lihaksia. Silloin sai parhaan tuntuman siihen, kuinka kovaa välinettä kannattaa painaa ja millä kulmalla lihaksiin. Nämä ovat siis parhaita juurikin sellaisiin hetkiin, kun ei pääse/raaski mennä hierontaan eikä ole kenenkään vapaaehtoisen hierovia sormia saatavilla.

Suosittelen!
Miksi minä siis yllämainittujen syiden lisäksi suosittelen JVT Wellness -tuotteita:
1. Ne ovat 100% kotimaisia – siis nykyään jo pelkästään se on hyvä syy hankkia tällainen tuote!
2. Hinta on sellainen, että tämä hyvinvoinnin edistäjä on monen hankittavissa.
3. Tuote taipuu moneksi lahjaideaksi. Jos tiedät, että lahjansaaja kärsii niska-, hartia- tai pääkivuista, niin lahjahan on ihan täyskymppi. Ja tuotteenhan voi antaa paljon ruuduilla oleville läheisille, vaikka ei olisikaan varma, onko oireita vai ei. Tuotetta voi meinaan käyttää oireiden ennaltaehkäisyyn ja ainakin sitten, jos oireet ilmenisivät, niin apu olisi erittäin lähellä jo valmiiksi! Ja firman johto: tämä jos mikä on hyvä yrityslahja näyttöpäätetyöntekijöille tai vaikka työpaikoille vapaasti käytettäväksi!
4. Tuote ei vanhene, eli parhaimmassa tapauksessa tuote on elinikäinen kumppani.

Tästä linkistä pääset ostoksille: KLIK!
P.S. Niin kuin varmaan kuvistakin jo tajusit tämän postauksen pääidean: Muista huoltaa kehoasi vaikeidenkin aikojen keskellä. Et tule koskaan sitä katumaan!
NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:


2