Meidän perheellä ei tänä kesänä ole muutamaa päivää pidempiä yhteisiä vapaaputkia. Emme kuitenkaan anna sen häiritä meidän kesärientoja, vaan ollaan suunniteltu kaikki yhteiset vapaapäivät tarkasti niin, että saamme niihin mahdutettua paljon sellaista, mitä lapset ovat toivoneet. Perinteinen kesätoivelista, joka tehdään aina koulujenloppumispäivänä, oli tänä vuonna surullisen erilainen, koska kukaan lapsista ei voinut enää kirjoittaa tähänastista ykköstoivettaan Mummon luona oleskelua siihen. 🙁 Kesä on Mummolan puuttumisen takia erittäin surullinen, sillä äitini on halunnut pitää isompia lapsia vuorotellen joka kesä viikon, jopa pari luonaan. Tänä kesänä pieninkin olisi saattanut pystyä olemaan jo kolmekin yötä Mummolassa yhteen putkeen. Koska suruvuoden takia tämä kesä on monilta osin pettymysten kesä lapsille, päätettiin, että yritetään toteuttaa kaikki mahdolliset muut toiveet, mitä heillä on. Täysin kattavasti toivelista ei toteudu (ainakaan omin voimin), mutta ehkäpä puolet toiveista saadaan raksittua!

Tykkimäki ja hotelliyö nyt yliviivattu

Kaikkien poikien toivelistalla oli Tykkimäki ja pienimmän pojan toivelistalla on ollut aina, siis siitä lähtien kun hän oppi puhumaan, hotelliyö Suomessa. Isommat ovatkin kanssani päässeet hotelliin, ja nyt sitten oli myös seitsemänvuotiaan vuoro.

Yövyimme Kouvolassa Original Sokos Hotel Vaakunassa kaksi yötä. Vaikka päivät olivatkin täynnä ohjelmaa, kerkisimme silti aamuisin ja iltaisin nauttia hotellin mukavuuksista.

Mitä kaikkea Kouvolassa voi siis perheen kanssa tehdä?

Tykkimäki, Aquapark ja Actionpark. Käytiin näissä kaikissa ja saatiin päivät aamupäivästä alkuiltaan asti kulumaan hyvin näissä aktiviteeteissa, sillä jokaisessa paikassa oli niin kolmevuotiaalle kuin kolmetoistavuotiaallekin (ja kaikille siinä välissä) paljon mieluista tekemistä!

Kouvolan lakritsin tehtaanmyymälä. Ei voitu vastustaa tuoreiden lakujen houkutusta, vaan käytiin ostamassa muutama pussi menoihin herkkuevääksi mukaan. Tehtaanmyymälän yläkerrasta voi myös päästä kurkkimaan tehtaan toimintaa – se oli jännää lasten mielestä.

Liikennepuisto. Tämän ohi kävelin viime vuonna Kouvolassa töissä ollessani monesti ja silloin mietin, että tänne haluan lapset tuoda Kouvola-lomalla. Yritys oli kyllä hyvä, mutta valitettavasti oltiin vähän liian myöhään liikenteessä, sillä liikennepuisto oli mennyt jo kiinni meidän saapuessamme paikalle. Ensi kerralla sitten!

Niivermäen luontopolku. Huvipuistopäivän päätteeksi oli niin ihanaa mennä maadoittumaan luontokohteeseen, jonka pystyi kävelemään vajaassa tunnissa lasten kanssa. Matkan varrella oli infotauluja ja maisematorni.

Lumon-areenan läheiset puistoalueet. Lumon-areenalla sattui olemaan juuri pesispeli käynnissä, kun käveltiin siitä ohi. Ihmeteltiin hetki paikallista urheiluhuumaa. Ihasteltiin puistojen kukkaloistoa ja käytiin leikkipuistoissa leikkimässä.

Ja paljon jäi tekemättäkin. Paikalliset museot ja ravintolat jäivät nyt kokematta ainakin. Jos sinulla on joku kiva Kouvolavinkki perheille, niin jätä se kommenttiin!

Millainen Sokos Hotel Vaakuna oli mielestämme?

Meidän huone oli Standard Queen Quattro perhehuone, johon mahduttiin kuudella henkilöllä hyvin niin, että kolmevuotias tottuneesti nukkui perhepedissä minun ja mieheni kanssa, isot pojat nukkuivat toisen parisängyn alhaalla ja nuorin poika tuon toisen parisängyn parvella. Huone oli tarpeeksi tilava matkalaukuille ja leikeille. Hotellissa lapsiperhe viihtyy varmasti: sieltä löytyy leikkihuone, iWall-peliseinä sekä piirtämis- ja siirtokuvapiste sekä lautapelien ja kirjojen lainaamispiste. Ja varmasti arvaattekin, että lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen ja kommunikaation valmentajana kiinnitän erittäin suurta huomiota asiakaspalveluun. Tämän suhteen haluan antaa Original Sokos Hotel Vaakuna -hotellille aivan erinomaisen maininnan lasten huomioonottamisesta. Tulo- ja lähtöhetkinä sekä ruokailuhetkinä lapset osattiin ottaa heidät aidosti kohdaten huomioon. Muutaman probleematilanteen eteensattuessa asiat hoidettiin ammattitaitoisesti. Ja koko vierailuhan alkaa siitä, että lapset saavat käsiinsä Kouvola Bingon ja tehtävävihon kynineen. Lapset ovat siis todella tervetulleita tähän hotelliin!

Lisäluksusta hotelliyöpymiseen saatiin perhesaunavuorolla, jossa nautittiin saunasta, poreammeesta, herkuista ja yhdessäolosta. Tuota saunavuoroa suosittelen tosi lämpöisesti, jos omassa huoneessa ei ole saunaa (niin kuin meillä ei ollut), koska muuten saunat ovat erikseen naisille ja miehille (iltaisin saunat ovat päällä klo 17-22). Toki sekin vaihtoehto on ihana, jos haluaa mennä jaetuilla porukoilla rauhoittumaan touhukkaan päivän päätteeksi.

Autolla liikkumisen lisäksi haluttiin tutustua Kouvolaan pyörillä. Yllätykseksemme meidän ei tarvinnut lähteä vuokraamaan kaupunkipyöriä, kun Original Sokos Hotel Vaakunasta sai lainattua Jopoja ihan ilman kustannuksia! Jopoja ei kuitenkaan ollut pienille eikä pienten istuimien kera, joten päätettiin, että minä lähden viettämään pyöräilyhetkiä kaksin kymmenenvuotiaan kanssa, kun mies kävi muiden lasten kanssa yleisellä saunavuorolla. Pyöräilimme läpi keskustan aluetta ja jäätiin tutkimaan muutamaa puistoa ja nähtävyyttä hetkeksi. Kun iltapalanälkä iski, pyöräilimme hotellille keittämään iltakaakaot.

Yleisesti ottaen Original Sokos Hotel Vaakuna on hyvä paikka perheiden majoittua. Joskus jopa saattaa Onni Orava olla vierailemassa aamupalalla – se jäi meiltä kokematta, mutta olisi varmasti ollut tytöllemme mieluinen tapaaminen 😀 Hotellissa on siis mietitty lapsiperheiden ja lasten tarpeita erinomaisesti. Myös aamupalalta löytyi kaikille paljon mieluista syömistä!

Meillä oli kokonaisuudessaan mukava miniloma, tosin melko meneväinen sellainen! Yritettiin luonnollisesti mahduttaa muutamaan päivään paljon tekemistä ja siltä se tuntuikin 😀 Sen lisäksi, että varmasti käymme Tykkimäessä jatkossakin, jäi Kouvolaan paljon tutkittavaa ja tekemistä. Itse kävin viime vuoden noin kerran viikossa Kouvolassa töissä ja jonkin verran kaupunkia tunnenkin, mutta muulle perheelle Kouvola oli tuntemattomampi. Kukkaloiston ja vesinähtävyyksien keskellä kun pyöräiltiin kymmenenvuotiaamme kanssa, hän totesi: ”Kouvola on kaunis kaupunki!”

Instagramini uusimmassa julkaisussa ja stooreista pääset kurkkimaan paljon lisää Kouvolafiiliksiä. Feed-julkaisuun pääset tästä: KLIK! ja stoorit löytyvät ”Menojutut”-kohokohdan lopusta, jos ovat jo kerinneet poistua etusivun kuvakkeesta.

Ihanaa keskikesää kaikille lukijoille! Toivottavasti teilläkin on kivoja reissuja edessäpäin tänä kesänä!

Okei, ehkä vähän rajusti sanottu tuo ”kauniin kulissin takaa”, koska eihän kaunis luontomaisema ole mikään kulissi vaan totisinta totta, mutta ajatus otsikon taustalla on se, että voisin postailla someen vain uskomattoman upeita maisemakuvia hienoilla lainauksilla, vaikka arki olisi itkettävän vaikeaa. Blogi on ollut hiljainen niin kauneudesta kuin vaikeuksistakin viime kuukaudet, instagramissa olen avannut elämäämme taas vähän enemmän.

Totuus kauniin maiseman takana: muutto maaliskuussa oli rankka, erittäin rankka. Uuteen paikkakuntaan sopeutuminen osalla perheenjäsenistämme on ollut erittäin vaikeaa, osalla vain vaikeaa. Sopeutuminen uuteen elämään ilman äitiä/mummoa/anoppia on ollut erittäin vaikeaa. Hänen yhtäkkisen poismenonsa käsittely ja lasten trauman käsittely (osa lapsista näki kuoleman) on ollut rankkaa. Uuteen kouluun sopeutuminen lapsilla oli osaltaan vaikeaa. Elämä ilman tukiverkkoa täällä Savossa on ollut se kaikista vaikein osuus, oikeastaan niin vaikea, että itkettää joka päivä.

Jos et kestä isoa ränttäystä ylläolevista aiheista, niin jätä tämän tekstin lukeminen tähän. Eli siinä tapauksessa kivaa päivän jatkoa ja palataan seuraavassa tekstissä iloisempiin asioihin 😀

Ei meitä kuitenkaan kaduta

Moni on kysynyt, että ollaanko oltu tyytyväisiä päätökseemme muuttaa. Ja aina sanon (ja tietenkin tarkoitankin), että olemme olleet. Kyllä. Elämä ilman tärkeintä tukijaamme, äitiäni, Riihimäellä olisi ollut myös vaikeaa, vaikka monet ystävät, siskoni perhe ja lasten kummit olisivatkin olleet lähempänä. Jos emme olisi tarttuneet unelmaamme omasta järvenrantatalosta, niin päätöksen järkevyyttä olisi varmaan tullut pyöriteltyä pitkään ja luulen, että olisi kyllä kaduttanutkin.

Kevät on ollut hurjan rankka, koska yllätykset muutossa sekoittivat suunniteltua ja talon kunto petti ennakko-oletuksemme täysin ja on lisännyt tekemistä kodin eteen huomattavasti. Hommaa on aamusta iltaan ja vaikka kuinka yritän päästä eroon suorittamista, kolkuttaa jatkuva to-do-lista takaraivoani. Olen pääsääntöisesti nyt kotiäitinä ja teen yritykseni kautta hommia vain vähäisesti. Olen neljän lapsen ympäröimä kaikki päivät ja välillä ylikuormitus  on todella isoa ja silloin rasittuneisuuden lisäksi yksinäisyys hiipii luokseni. Ja vaikka omat vanhempani, tärkeimmät tukijani, ovat kuolleet, on lapsilla yhteensä 20 kummia ja minulla kymmeniä kavereita ja ystäviä ja silti tunnen itseni yksinäiseksi eikä arkea ole jakamassa muu kuin paljon töitä tekevä mies.

Sosiaalitoimesta kartoitettiin tilannetta äitini kuoleman jälkeen ja todettiin, että ilman tukiverkkoa nyt ollaan ja ollaan oikeutettu tukiperheeseen. Aluksi se nauratti, sillä ollaanhan me itse oltu jo vuosia tukiperhe kahdelle ihanalle lapselle! Vaikka Riihimäellä meille tarjottiiin tukiperhettä, emme halunneet ottaa vastaan sitä, sillä olimme juuri muuttamassa eikä muutenkaan haluta antaa lapsia vieraaseen perheeseen (koetaan, että siitä on meidän lapset tuntien enemmän haittaa kuin hyötyä).

Kaksi ystäväperhettämme ilmoittivat haluavansa tukiperheeksi verkostoperheenä ainakin nuorimmalle lapsellemme, mutta Kuopio ei suostu siihen, että tukiperhe olisi muualta kuin Savosta. Tätä kyllä ihmeteltiin, sillä me kuitenkin saimme jatkaa eri paikkakunnalta olevien lasten tukiperheenä… Meille siis tokaistiin vain, että onneksi teillä on muutamia ystäviä Kuopiosta, ehkä he auttavat 😀

Mitä elämä haluaa opettaa?

Olen paljon miettinyt, että mitä elämä tahtoo opettaa näiden viimeisten vuosien tapahtumilla? Mihin kaikki tämä mattojen alta vetäminen tähtää? Tuntuu, että kun on vasta kampeamassa edellisten vaikeuksien jälkeen polvilleen, tulee uusi isku ja tätä kierrettä sitten on jatkunut vuosi toisensa perään.

Luopumista. Sitä se on opettanut. Olen luopunut monesta ystävästä, isästäni, hyväuskoisuudesta ihmisiä kohtaan, äidistäni, toiveesta aktiivisista appivanhemmista, meitä kannattelevasta tukiverkosta, omista reissuista…

Koska tämä kirjoitus on äärimmäisen rehellinen kuvaus elämästämme, haluan kertoa ensimmäistä kertaa julkisesti myös yhden Riihimäellä tapahtuneen asian, joka olisi saattanut hyvinkin asettautua kunnianloukkaus-nimikkeen alle (Riihimäellä asuessa päätin, että kerron tästä vasta, kun muutan pois…). Sen lisäksi, että Riihimäellä jouduimme asuntomurron uhriksi ja minä jouduin raiskauksen yrityksen ja kuristamisen uhriksi kadulla, niin vuosia sitten lastemme erään entisen koulun äideistä koostuva messenger-ryhmä oli tehnyt oman ketjun ilkkuakseen meidän perhettä monen kuukauden ajan. Minut lisättiin vahingossa tuonne ryhmään ja pääsin lueskelemaan kaikenlaista kuraa meidän perheestä kuukausien ajalta. Se oli oikein mukava siihen kohtaan, kun laskettuun aikaan oli viisi päivää… 🙄

Kaikkea ihan ihmeellistä sitä on joutunut kyllä kohtaamaan ihan uusimpaan rikokseen asti: kuolleen äitini talon pihalta varastettiin hänen kompostinsa, jonka oli tarkoitus siirtyä meille. Voitteko kuvitella, jotkut tekevät ryöstöretkiä omakotitalon pihaan! Ehkä joku todella tarvitsi kompostia. Tästä tulikin mieleen yksi kummallinen asia, mikä myöskin Riihimäellä koettiin, kirjoitin siitä vuosia sitten tännekin: KLIK! (Alatte varmaan ymmärtää, miksi Riihimäki ei enää tuntunut kaiken tämän jälkeen kivalta paikalta asua 😀 Ihan kuin universumi olisi vuosikausia hiillostanut meitä pois tuosta kaupungista.)

Kaikki, mistä olen ollut pakotettu luopumaan, on liittynyt omista unelmistani luopumiseen. Toivon, että sanonta ”saat sen, mistä luovut” pitää paikkaansa ja minäkin tulen näkemään ajan, jolloin kukaan ei kajoa tahtomattani kehooni, kukaan ei varasta meiltä mitään, olemme ympyröity upealla tukiverkolla ja meillä olisi joskus jopa kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa. Luovuimme suunnitellusta kahdenkeskisestä ulkomaanmatkasta tälle keväälle, kun ei ollutkaan enää ketään lastenhoitajaa. Ensi viikolla meillä on 15-vuotishääpäivä ja ihan itkettää, että minkäänlaista juhlintaa ei pystytä järjestämään. Saa nähdä, kuinka monta vuotta lisää saadaan siihen, että päästään kodin ulkopuolella kaksin yötä olemaan. Nyt mennään seitsemässä ja puolessa vuodessa. 😛 Olenkin vitsaillut, että vaikka oltaisiin eron partaalla nyt, niin ollaan kyllä niin väsyneitä, että ei millään jaksettaisi mitään erorumbia nyt. Jospa nyt vain uskottaisiin siihen, että vaikeudet vahvistavat, haha 😎

Valituksesta toivoon

En ole varma, uskonko siihen, että ”kaikella on tarkoituksensa” tai ”kaikki tapahtuu meitä varten”. Välilllä tekisi vain mieli löydä nyrkki pöytään ja poistua paikalta moneksi kuukaudeksi. Välillä sitten taas pieni toivonkipinä väreilee mielessä ja mietin, että ehkä joskus asiat ovat taas hyvin. Muistutan myös itseäni siitä, että me itse olemme valinneet monet asiat elämässämme: olemme valinneet muuttaa, olemme valinneet kotivanhemmuuden, olemme valinneet, että lapsiamme ei hoida vieraat ihmiset ja olemme valinneet olla kaikessa rehellisiä lähipiirimme kanssa, me emme jaksa feikkisuhteita. Näillä kaikilla on niin sanotusti hintansa. Jos haluaa pitää omista arvoistaan kiinni, usein joutuu tilanteisiin, joissa niitä koetellaan. Silti välillä menee niin yli ymmärryksen se vaikeuksien määrä, mikä on kasautunut meille viime vuosina. Vaikka yksi perheenjäsen (kyllä, äitini oli perheenjäsenemme) on poissa, meillä on edelleen muu perhe kasassa. Se on tällä hetkellä tärkeintä. Ja sitä vaalin.

Vaikka miten vaikeaa on hankaluuksien keskellä todeta se fakta, että ihan itse me olemme vastuussa elämästämme, totean sen. En lähde vöyryttämään syitä muiden harteille. Kaikkeen emme pysty itse vaikuttamaan, mutta pyritään tekemään kaikesta siitä, mihin pystymme, mahdollisimman siedettävää, joskus jopa mukavaa.

Tästä tuli iso huolipostaus, mutta tällaisia keloja on mielessämme ja elämässämme pyörinyt ja koska rehellisiä kuulumisiamme on kyselty, niin tässä ne nyt on, suodattamatta. Yritän uskoa siihen, että kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen ollaan jo ihan timanttisia ja elämä voisi suoda tasapainoisen ajan edes hetkeksi.

Disclaimer: Olen monesta asiasta kiitollinen, mutta tässä postauksessa ei käsitelty niitä. Ja oikeastaan se, että osaan vaikeissakin tilanteissa tuntea kiitollisuutta, on ollut varmasti yksi niistä syistä, miksi edelleen hengitän. Niin raskaasti olen ottanut monet asiat, erityisherkkäkin kun olen. Ja tietenkin, yksi stressitekijä lisää toisen stressitekijän vaikutusta. Joku toinen olisi varmasti porskuttanut menemään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan kaikkien näiden juttujen läpi. Joku toinen olisi varmaan lähtenyt rakkaansa perään taivaisiin. Kaikki koemme asiat eri tavoin.

Kiitos, että luit. Mietin pitkään tämän tekstin julkaisemista, niin henkilökohtainen tämä on. Jos joku kertomistani teemoista puhututtaa, niin kommentoi ja/tai toivo lisäpostausta!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: