Hae
Emmi Anniina
Kaupallinen yhteistyö

Ekaluokkaisen unelmasynttärit: Supersynttärit SuperPark Tahkolla

Kaupallinen yhteistyö: SuperPark Tahko

Millaiset olisivat ekaluokkaisen unelmasynttärit? Meidän perheessä ne olivat Superpark-synttärit! Ja miten ihanaa, että saatiin toteuttaa ekaluokkalaisen unelma näistä synttäreistä Superpark Tahkolla.

SuperPark

SuperPark

Helpotusta synttäreihin

Kun muutettiin rempattavaan kotiin vuosi sitten, aloin miettimään, että olisipa helppoa viettää lasten synttäreitä muualla kuin remppakamojen keskellä, varsinkin, kun meillä oli tuolloin keittiö pois käytöstä pitkään ja lattiat auki 😀 Aloin myös miettimään muualla järjestettävien synttäreiden muita hyviä puolia: ei tarvitse tehdä siivousta ennen ja jälkeen synttäreiden, ei tarvitse järjestää synttäriohjelmaa – eikä välttämättä edes valmistaa tarjoiluita! 😉 Siis kuulostaa melko helpolta! Neljätoista vuotta kerittiin järjestämään kaikki lasten synttärit meillä kotona, joten nyt olikin jo aika kokeilla muuta tapaa 😀

SuperPark

SuperPark

Kun asuttiin Riihimäellä, kävimme muutaman kerran vuodessa SuperParkissa eri Etelä-Suomen pisteissä ja joka kerta lomatoiveita kysyessä lasten lomatoivelistalta löytyi SuperPark. Nyt Kuopiossa asuessamme SuperPark Tahko on lähin SuperPark. Koska SuperParkeista meillä oli jo vuosien mittaan paljon kokemusta, luotimme, että myös synttärit hoituvat tuolla erittäin mallikkaasti. Ja niin myös toteutui!

SuperPark

SuperPark

Mitä SuperPark Tahkon synttäreihin sisältyy?

Synttärit SuperParkissa voi tuunata juhlijoille sopiviksi: touhuaika voi olla 2h tai 4h ja herkutteluhetkeen voi varata suolaista, makeaa tai yhdistelmän näitä. Herkuttelupaikaksi voi varata Superhuoneen tai Synttäripöydän koristelulla Ravintola Riemussa. Me valitsimme Superhuoneen, josta malttamattomimmat pääsevät nopeasti takaisin touhun pariin. Ja he, ketkä eivät malta istahtaa kerrallaan pitkäksi aikaa, saavat palata Superhuoneeseen tuon herkuttelutunnin aikana takaisin, jos herkut kutsuvatkin uudestaan! Jos leivonta kuitenkin on sinun juttusi, niin synttäripöytään saa tuoda omia herkkuja täydennyksenä! Riippuen siis touhuajasta ja siitä, onko synttärit arkena vai viikonloppuna sekä siitä, mitä tarjolle laitetaan, synttäripaketti tulee maksamaan vähintään 22e/lapsi ja enintään 29e/lapsi.

SuperPark

Koska synttäriporukan vahtiminen on tärkeää, on hyvä huolehtia riittävästä määrästä valvojia. Synttäripakettiin kuuluu alle 8 lapsen synttäreillä yksi valvojaranneke ja yli 8 lapsen synttäreillä 2-5 valvojaa veloituksetta. Jos lähipiirissä ei ole riittävästi valvojia, voi SuperParkin työntekijän ostaa valvojaksi hintaan 80e/h. Samalla työntekijä voi järjestää leikkimielistä kisailua ja viihdyttää synttäriporukkaa.

SuperPark

SuperPark

SuperPark

Mitä Supersynttäreillä tehdään?

No tietenkin pompitaan, riehutaan, kisaillaan, temmelletään ja pidetään hauskaa kavereiden kanssa! Jopa neljä tuntia menee todella kuin siivillä SuperParkissa. Luulen, että monikaan lapsi ei kieltäydy tällaisesta hauskanpidosta! Jos synttäreille haluaa vielä jotain spessua, niin kannattaa valita synttäri-illaksi SuperPark Tahkon Sparkle-ilta, joka järjestetään joka perjantai. Sparkle-iltoina SuperPark on täynnä värivaloja ja musiikkia sekä erilaista touhua, kuten kasvomaalauksia, benjitrampalta temppujen opettelua  ja köysiradalta sekä trapetsilta foam-altaaseen hyppimistä eli vähän ekstrajuttuja.

SuperPark

SuperParkissa on tosiaan ilman Sparkle-iltaakin paljon tekemistä. SuperPark Tahko on jaettu kolmeen osaan: seikkailualueeseen, pelailualueeseen sekä freestylealueeseen. Tästä pääset katsomaan, mitä kaikkea näihin alueisiin kuuluu: KLIK!

SuperPark

SuperParkissa viihtyy erityisesti alakouluikäiset, mutta kyllä teineillekin siellä löytyy kivaa tekemistä, ihan niin kuin aikuisillekin. Meillä pian 15-vuotias oli vähän niin kuin huoltajan ominaisuudessa mukana, mutta kyllä hän välillä touhusi ihan täysillä mukana. Sattuipa samaan aikaan olemaan SuperParkissa aikuisten ryhmäkin leikkimielisesti kisailemassa ja hyvin näyttivät viihtyvän työpaikkansa virkistysmispäivässä 😀 Myös alle kouluikäiset temmeltävät onnistuneesti SuperParkissa; ainakin meidän nelivuotias oli ihan täpinöissään koko neljä tuntia, eikä olisi halunnut edes lähteä!

SuperPark

SuperPark

Ei vikat Supersynttärit

Tykättiin kokonaisuutena tosi paljon Supersynttäreistä ja veikkaan, että nämä eivät jää missään nimessä meidän perheen viimeisiksi Supersynttäreiksi! Synttäreiden varaaminen ja toteutus kaikkinensa oli sujuvaa henkilökunnan kanssa ja pienet touhutessa tulleet haaveritkin saivat ensiapua nopeasti. Lapset antoivat synttäreille arvosanaksi 10/10, ja eikös se juhlaväen arvio olekin tärkeintä 😉

SuperPark

SuperPark

Tästä sinä pääset varaamaan synttäreitä SuperPark Tahkolle. Ja pssst. SuperPark Tahkolla järjestetään myös mm. Escape Park-seikkailua sekä muksu- ja perheaamuja, joten kannattaa tsekata sivuilta lisää infoa näistä!

SuperPark

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG ja TikTok: @emmianniinajansson

FB: @emmianniinablog

Kaupallinen yhteistyö: SuperPark Tahko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *