Aiomme aloittaa tänä talvena uuden harrastuksen: laittaa kädet multaan ja kasvattaa chiliä koko perheen voimin. Jos kaikki etenee suunnitellusti, projekti tarjoaa lapsille mukavaa käytännön tekemistä ja meille aikuisille tavan tuoda arkeen yhteinen harrastus. Toiveena on, että syksyllä pöydällä odottaa oma chilipurkki – pieni palkinto kasteluvuoroista, yhdessä vietetystä ajasta ja arjen ilosta.

Käyn tässä blogipostauksessa läpi suunnitelmamme kasvatusprojektia varten. Aika näyttää, miten hyvin onnistumme – ja mitä sellaista tulee vastaan, mitä emme osanneet ennakoida etukäteen. 🙂

Miksi juuri chili?

Valitsimme chilin, koska se tuo pienen kipinän arkeen: pikkuruiset siemenet voivat ensi syksynä tarjota oman sadon. Uskon, että lapset innostuvat, kun he saavat seurata kasvua ja olla mukana alusta loppuun. Erityisesti yksi lapsistamme rakastaa chilejä ja hänelle tuodaan matkoiltakin tuliaisina erilaisia chililajikkeita. 😀

Chili viihtyy lämpimässä ja rakastaa valoa, joten asetamme ruukut todennäköisesti keittiön aurinkoisimmalle ikkunalle ja tuemme valon määrää pienellä led-lampulla. Kun ruukkujen lähellä on vähintään 24 astetta ja multa pysyy tasaisen kosteana, taimien pitäisi lähteä kasvuun viimeistään kuukaudessa.

Tavoitteena on, että projekti tarjoaa jokaiselle oman roolin. Lapset ripottelevat siemenet multaan ja sumuttavat nousevia versoja, me vanhemmat jaamme kasteluvuorot ja merkitsemme ensimmäiset nuput kalenteriin. Ja kun syöntivalmiit chilit kypsyvät, ne muistuttavat, että jokaisella oli tärkeä osansa niiden synnyssä. Aiemmin meillä mies on yleensä hoitanut kaikki tällaiset kasvatusurakat ja rakentanut meille edelliseen taloon jopa oman viherseinän, mutta nyt voisi olla koko perheen kasvatusprojektin vuoro! 😉

Miten varaudumme kasvatusprojektiin

Rakennamme keittiön ikkunan eteen minikasvihuoneen, jonka “kattona” toimii pieni led-paneeli. Suojaamme pöydän vahakankaalla tai vastaavalla. Lämpöä pyritään pitämään 24 asteen tuntumassa, jotta chilit saavat mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet.

Siemenet istutetaan 10 cm halkaisijan saviruukkuihin. Kasvatuksen asiantuntija Cropper kertoo, että idätysvaiheessa kasvualustaksi sopii parhaiten kookoskuitu tai kevyt taimimulta. Taimivaiheessa kasvualusta vaihdetaan kookoskuidun ja perliitin seokseen.

Hankimme (tai kaivamme varastostamme) täyden spektrin led-valon, jotta lehdet saavat sekä sinisen että punaisen valon hyödyt. Kaivan kaapista sumutinpullon kastelukannun pariksi ja varaan bambutikkuja varsien myöhempää tukemista varten.

Lapset tekevät ruukkuihin nimikyltit, ja me vanhemmat dokumentoimme chilien kasvua valokuvin vähintään viikon välein. Kun vastuunjako on selvä, arjen vilinässä on helpompi pysähtyä yhteiseen hetkeen.

Led-valo: kotipuutarhamme sydän

Hankimme keittiöön yhden pienen, täyden spektrin led-lampun. Tutkimme netistä, että 30 watin teho riittää hyvin parille ruukulle ilman, että se näkyy merkittävästi sähkölaskussa.

Asiantuntijoiden suositus on sijoittaa lamppu noin 20 sentin päähän taimien latvoista, jotta valo jakautuu tasaisesti eikä multa kuivu liian nopeasti. Ajastimen avulla kasveille annetaan 14 tuntia valoa ja 10 tuntia pimeää – rytmi, joka jäljittelee chilin luonnollista vuorokautta.

Illalla lapset saavat painaa ajastimen testinappia ja tarkistaa, että punainen ja sininen valo syttyvät yhtä aikaa. Me aikuiset seuraamme viikoittaista kasvua valokuvin, jotta muistamme myöhemmin, kuinka nopeasti versot venyivät. Toivon, että tästä rutiinista tulee yhteinen iltahetki ilman älylaitteita ja muita häiriöitä.

Ruukut, multa ja muut tarvikkeet

Istutamme chilit saviruukkuihin, koska ne hengittävät ja haihduttavat ylimääräistä kosteutta juurilta. Alkuun 10 cm ruukku riittää. Kun taimet kasvavat noin 10 cm korkuisiksi, siirrämme ne 15 cm ruukkuihin ja lisäämme bambutikut tukemaan varsia.

Mullaksi valitaan kevyt, chilille tarkoitettu seos, johon taimivaiheessa sekoitetaan hieman perliittiä tuomaan ilmavuutta sekä ripaus luonnonlannoitetta. Ennen kylvöä lapset kostuttavat mullan suihkepullolla niin, että pinta on tasaisen nihkeä muttei märkä.

Chilien kylväminen

Tehtävät jaetaan heti kylvöpäivänä. Lapset tiputtavat siemenet valmiiksi kostutettuun multaan ja painavat ne noin puolen senttimetrin syvyyteen. Me aikuiset merkitsemme lasten omat ruukut nimikylteillä ja suihkutamme pinnan kevyesti, jotta siemenet saavat pehmeän alun. Ruukut peitetään idätyksen ajaksi läpinäkyvillä kansilla, jotta lämpö pysyy tasaisena.

Ruukut siirretään keittiön ikkunan viereen led-lampun alle. Ajastin käynnistyy samana iltana ja lämpömittari asetetaan mullan pinnalle. Ensimmäisinä päivinä seuraamme, että lämpö pysyy vähintään 24 asteen tuntumassa ja pinta kosteana, joten lapset saavat sumuttaa multaa hieman päivittäin. Kekkilä ohjeistaa pitämään mullan kosteuden tasaisena koko idätysvaiheen ajan.

Kun ensimmäiset versot nousevat, kannet poistetaan ja sumutus vaihdetaan altakasteluun. Samalla käynnistyy uusi rutiini: joka ilta iltapalan jälkeen käymme katsomassa versojen venymistä ja tallennamme kuvan kasvupäiväkirjaan. Chilien kasvupyrähdystä on hauska seurata myöhemmin valokuvista.

Arki chiliversojen kanssa

Aamut aloitetaan nopealla hoitorutiinilla. Lasten vastuulla on vilkaista, onko mullan pinta kuiva, ja yhdessä käännämme ruukkuja valon suuntaan. Jos lehdet näyttävät nuupahtavilta, kastelemme altakasteluruukun kautta, jotta varret pysyvät tanakoina.

Sunnuntaisin sekoitamme kastelukannuun miedon ravinneliuoksen. Lapset piirtävät ruukun kylkeen mittaviivan ja merkitsevät varren pituuden väriliidulla – jokainen viikko antaa pienen palkinnon koko perheelle.

Iltaisin lamppu sammuu ajastimella, ja ruukkuja pyöräytetään puolikierrosta, jotta valotus jakautuu tasaisesti. Hiljalleen tästä muodostunee yhteinen pysähtymishetki arjen kiireen keskelle.

Kun sato kypsyy

Ensi syksynä chilipuskat toivottavasti hehkuvat vahvoina punaisina ja keltaisina – valmiina maustamaan syksyn ja talven kokkailuja. Chili on monikäyttöinen lisämauste ja solahtaa moneen ruokaan. Itse olen kyllä chilin suurkuluttaja!

Oman chilisadon antimia aiomme pilkkoa esimerkiksi raikkaaseen koko perheen suosikkiin: fetasalaattiin. Kastikkeeseen voi lisätä hunajaa pehmentämään makua, jotta lapsetkin uskaltavat maistaa. Ajattelin, että loput chilit olisi helppo kuivattaa K-ruoka -ohjeen mukaan uunissa 50 asteen lämmöllä ja jauhaa mausteseokseksi talven keitto- ja pataruokia varten.

Omasta sadosta koostuva chilijauhepurkki saa vuoden päästä koristaa keittiön tasoa ja muistuttaa, että jokainen siemen on yhdessä kasvatettu.

Mitä odotan kasvatusprojektilta?

Toivon, että projekti opettaa lapsille kärsivällisyyttä – siemenestä kypsiin chilipaloihin on monta viikkoa. Jokainen aamu chili muistuttaa, että hyvät asiat syntyvät ajan ja välittämisen kautta. Lapset huomaavat myös, miksi kasteluvuoroista kannattaa pitää kiinni: muuten multa kuivuu ja kasvu hidastuu. Niin me ihmiset kuin chilitkin tarvitsemme ravinnon ja valon lisäksi lämpöä, lempeyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Parisuhteelle projekti antaa uuden, kepeän puheenaiheen, joka ei liity työkuvioihin, kauppalistaan tai perheen kiireisiin aikatauluihin. Toivon, että jaamme onnistumisia ja ratkomme haasteet yhdessä niin, että rutiini hitsaa meitä yhä tiiviimmin. Ensi syksyn chilipurkki keittiön pöydällä muistuttaa siitä, että sen maku syntyi yhteistyöstä, luottamuksesta ja arjen pienistä pysähdyksistä.

Voisiko tällainen projekti olla teidänkin perheelle sopiva? Tallenna blogikirjoitus, jotta löydät ohjeet chilin kasvatukselle helposti! Tai jos olet jo kasvatuskonkari, niin kerrohan kommentteihin sinun parhaat kasvatusvinkkisi!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

Kaksi vuotta sitten maailma halkesi kahtia.
Kaksi vuotta siitä, kun valo sammui väärästä kohdasta.

Välillä tuntuu, että siitä on ikuisuus.
Välillä, että eilen vielä hengitin samaa ilmaa äitini kanssa.

Silmät kostuvat yhä joka päivä.
Ei enää tulvana, vaan hiljaisina, värittöminä pisaroina,
jotka kulkevat poskilla kuin varjojen kieli.

Äiti on mielessäni — joskus joka tunti,
joskus joka hengenveto.
Suru ei enää huuda, mutta se ei myöskään poistu.
Se on opetellut kuiskaamaan.

Kahdessa vuodessa olen oppinut hengittämään surun sisällä.
En enää taistele sitä vastaan.

Se on meri, johon en enää huku,
vaan jossa kellun, silmät auki pimeään.

Edelleen sattuu.
En usko, että tästä koskaan selvitään.
Ehkä suru ei olekaan sairaus, josta paranee,
vaan tila, jossa oppii elämään.

Jos äiti olisi saanut vanheta,
ehkä olisin osannut päästää.
Mutta kun elämä jäi kesken,
jää surukin aina kesken.

Se lovi, jonka hän jätti, on pohjaton.
Olen yrittänyt täyttää sen hengityksellä,
mutta se vain hengittää takaisin.

Oma identiteetti aikuisena orpona
on kuin peili, josta joku on pyyhkinyt puolet pois.

Eniten kirveltää lasten isovanhemmattomuus.
Se hiljainen tyhjyys, joka täyttää ne hetket,
joissa äidin olisi kuulunut nauraa mukana.

Puhelimessani on ollut kaksi vuotta äitini numero.
Siinä se on — paraatipaikalla,
kuin pieni alttari.

Pitkään mietin siihen soittamista.
Uskallanko?
Entä jos ääni toisesta maailmasta vastaisi?

Lopulta painoin vihreää luuria.
Hetken ajan maailma pysähtyi hengittämään kanssani.

”Tämä numero ei ole käytössä.”

Ne sanat olivat kylmät kuin talviyö.

Harkitsen numeron poistamista.
Mutta miltä tuntuisi poistaa se —
viimeinen ovi, joka ei enää johda mihinkään?

Vaikka äitiä ei ole täällä,
hän on kaikkialla.

Kahvikupin höyryssä,
lapsen silmien hymynkulmassa,
pölynhiukkasissa, jotka tanssivat valossa.

Joskus, kun on hiljaista,
kuulen hänen äänensä mielessäni —
kuin tuuli, joka ei enää puhalla tähän maailmaan.

Kahdessa vuodessa suru on muuttunut.
Sen terävät reunat ovat pehmenneet,
mutta pimeys ei ole kadonnut.

Se on muuttunut syväksi kaipaukseksi,
joka hengittää mukanani,
kuin varjo, joka ei koskaan irtoa.

Olen alkanut kunnioittaa jokaista hengitystä,
jokaista aamua, joka alkaa.
Olen oppinut, että kuolema tekee elämästä totta.

Suru ei enää hajota,
mutta se kulkee kanssani kaikkialle.
Se on tullut kotiin, eikä se aio lähteä.

Ja ehkä juuri siksi,
kaikesta huolimatta,
elämä tuntuu nyt syvemmältä.

Raskaalta ja kauniilta,
kuin sade, joka ei lopu,
mutta ravitsee maan.

Äiti.
Ikävä.
Hiljaisuus.
Ja kiitollisuus, joka kasvaa varjoissa.