Tämä postaus sai inspiraationsa yhteistyöstä Junkyardin* kanssa. Selasin Junkyardin* vaatevalikoimaa miettien, että lähdenkö yhteistyöhön mukaan vai en. Kun näin DREAMER-paidan*, olin ihan myyty! Se tulisi olemaan niiiiin minun paitani*! (Postauksen lopussa on kiva alekoodi teille tästä paidasta* ja muistakin tuotteista*!) Minä kuvailin vaatteita yhdessä kummipoikani Matiaksen kanssa, ja meillä oli ihan superhauska iltapäivä  tuolloin – kummipoikani kuvaamisen lisäksi suunnitteli kanssani kuvausrekvisiitan, kuvauslokaatiot, kampaukset ja asentoni. 😀 Minä sainkin tällä kertaa olla vain mallina 😀

Mutta unelmiin! Koen siis unelmat hyvinkin läsnäoleviksi asioiksi arjessani. Kun kuitenkin esittelin paitaani miehelleni, hän tokaisi, että ei oikein näe minua haavelijana, vaan pikemminkin tekijänä. Se oli hyvä palaute mieheltäni, sillä sen kautta tajusin, että todellakin: olen molempia! Ehkä vaan se haaveilijaosuus on vähemmän esillä kuin tekijäosuus minussa. Kuitenkin: miksi ihmeessä tekisin jotakin, mistä en ole haaveillut? Itse koen olevani suuresti myös haaveilija!

Kun mietin vuosia taaksepäin, niin kymmenen vuoden sisällä olen toteuttanut monta haavettani: mennyt naimisiin unelmieni miehen kanssa, saanut kolme valtavan ihanaa lasta, päässyt tekemään minulle mieluista työtä, saanut opiskella NLP:tä ja NEPSY:ä, oppinut elämästä hyvinkin olennaisia asioita ihmissuhteiden kautta, saanut olla pitkään kotona lasten kanssa, saanut toteuttaa itseäni bloggaajana. Ja niin edelleen… näitä toteutuneita haaveita keksisin vielä lisääkin!

Vaikka olenkin osannut olla tyytyväinen toteutuneista haaveista ja pysähtyä hetkeen, haaveilen silti uusistakin jutuista, sillä kyllä, elämä menee eteenpäin. Vieroksun ajattelutapaa, jossa väkisin runnotaan jotakin asiaa tapahtumaan. Minun tapani on se, että tiedostan haaveeni, sanon ne ääneen ja teen lujasti töitä niiden eteen, kuitenkin säilyttäen rentouden.

Seuraava haaveeni

Mistä minä seuraavaksi haaveilen? Sen lisäksi, että haaveilen saavani pitää kuopuksenkin kotona eskariin asti kuten aiemmatkin pojat, haaveilen menestyvästä yrityksestä. Outoa sanoa se nyt ääneen, mutta niin se on. Minä olen nyt hoitovapaalla, mutta huhtikuun alussa tuo hoitovapaa päättyy ja minulla olisi sairaalan neurologisella kuntoutusosastolla sosiaalityöntekijän paikka odottamassa. Kiva ja varma toimi. Työ, josta tykkään. Siellä ei kuitenkaan ole intohimoni. Intohimoni on jossakin, jossa voin yhdistää osaamistani sosiaalityöstä, psykologiasta, NLP:stä ja NEPSY:stä. Suurin sydämen asiani on lasten hyvinvointi ja tarkkaan ottaen lasten ja aikuisten vuorovaikutuksen ja kommunikaation parantaminen. Ja sitä intohimoa kohden ollaan jo kovasti menossa! Olen perustanut toiminimen (toki myös näitä blogihommia ja sisällöntuotantoa varten) ja tavoitteeni on seuraavan vuoden sisällä saada tehtyä ensimmäiset koulutukset ja valmennukset – edes pilottiversiot. Ideat on päässä, paperilla ja jo muutamaan paikkaan esiteltykin. Kohderyhmäni näin aluksi on ihan se ruohonjuuritaso: neuvolat ja erilaiset järjestöt. Huikean jännää!

Haaveeni siis on, että voisin auttaa aikuisia ja lapsia kehittämään vuorovaikutusta ja kommunikaatiota keskenään. Minulla on tähän asiaan paljon sanottavaa jo toki koulutusteni takia, mutta myös vertaistuellisessa mielessä. Tiedän, että olisin tässä tehtävässä hyvä, ja tulevien kokemusten kautta minusta tulee erinomainen. Näin minun on ajateltava, jotta saan yritykseni kunnolla käyntiin! On uskottava itseeni, jotta muutkin voivat minuun uskoa.

Yritykselleni tärkeitä asioita ovat muun muassa laptentahtisuus, lempeä kasvatus, hyvinvointiin panostaminen ja tunnetaitojen parantaminen.

Eikö pelota?

Vaikka menen vakaasti kohti unelmayhdistelmääni kouluttaja + bloggaaja, niin on minulla toki varasuunnitelmia. Ikinä en ole kuullut työttömäksi jääneestä sosiaalityöntekijästä, joten ei minustakaan sellaista tule. Sosiaalityötä on AINA tarjolla. Toki silloin voi olla, että joutuu ainakin aluksi joustamaan paikkakuntahaaveesta, palkkahaaveesta ja toimenkuvahaaveesta, mutta töitä riittää aina. Myös minun kokemuksellani sisällöntuotannon töitä luulen saavani aina enemmän, jos tahdon. Ja oikeasti, mistä sitä tietää, että viekö nämä minun nykyiset haaveeni minut ihan johonkin muualle kuin nyt kirkkaana mielessäni olevaan yritysideaani – sehän voi olla, että kun teen vain nyt oikeita asioita, löydänkin jotakin muuta, joka sitten inspiroi minua silloin enemmän! Ja sekin on sallittua, vaihtaa suunnitelmaa meinaan. Tärkeintä on kuitenkin koko ajan mennä haavetta kohti ja tehdä oikeita asioita!

Eli tyhjän päälle en missään nimessä tule jäämään, vaikka irtisanoutuisin!

Mieti nyt kuitenkin vielä

Tämän lauseen olen kuullut monesti, että ”Mieti nyt kuitenkin vielä”. Ja kyllä mietin, minulla on vielä aikaa muutamia kuukausia, melkein puoli vuotta. Kerkiän siinä ajassa mennä ajatuksellisesti ja konkreettisesti eteenpäin yritykseni kanssa. Tällä hetkellä rakennan nettisivuja, niitä voi muutaman viikon päästä käydä kurkkailemassa täällä: KLIK!

Tämän tekstin julkaiseminen vähän jännittää, sillä tavalla positiivisessa mielessä. Jännitys kertoo, että asia on minulle tärkeä – ja tottakai toivon, että yritykseni otetaan ilolla vastaan ja toivon, että mahdollisimman moni näkisi tarpeen yhteiskunnassamme sille, mitä minä tulen tarjoamaan.

Kertokaa, jos toivotte jatkossakin pohdintaa yrittäjäksi ryhtyvältä – siitä meinaan varmaan tulee kyllä aiheita kirjoitettavaksi!

Kuvat: Matias Töllinen

MINULLA ON TEILLE JUNKYARDIN* ALEKOODI: KOODILLA EMMI15 SAATTE 15% ALEN KAIKKIIN YLI 50E TILAUKSIIN! KOODI EI KOSKE ALETUOTTEITA. KOODI ON VOIMASSA 30.9.2019 ASTI.

Kuvien asut:

Farkut – Kay Girlfriend*

Paita – Wild Card*

Housut – Move It*

Huppari – Lucid Dream*

Housut – High Waist Cargo*

Vyötärölaukku – Sweet Cross Velour*

Sukat – Fade*

// Emmi

NÄHDÄÄHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS:

TULEVAN VUODEN HUIPPUJUTTU: MINUSTA TULEE NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA!

TOIVEPOSTAUS: MISTÄ ENERGISYYTENI KUMPUAA?

MILLAISTA OLI BLOGATA KAHDEN VUOTTA SITTEN? JA MILLAISTA SE ON NYT?

Meidän perheen yhteinen kesäloma alkoi NYT! Jippii! Tähän asti tätä kesää vain minä olen lomaillut lasten kanssa (jos siis hoitovapaalla olevan ja sivutöitä tekevän voi sanoa lomailevan 😉 )

Viime kesänä meillä ei yhteistä varsinaista lomaa ollut ollenkaan miehen työpaikan vaihdoksen takia. Nyt meillä sentään on parisen viikkoa kesällä yhteistä lomaa, ja se tuntuu aika luksukselta 🙂 Mitä kaikkea sitten ajattelimme tehdä? Suunnitelmia on tällä hetkellä kolme: käydä mökillä, nähdä ystäviä ja viettää isompien poikien yhteissynttäreitä. Eikös siinä ole jo aika kivasti tekemistä? Tottakai lomaan sisältyy aimo annos herkullista ruokaa, kuten meillä aina arkeenkin sisältyy. Toivottavasti pääsemme myös vaeltamaan yhden päivävaelluksen ja saamme uida paljon! Muu suunnitellaan sen mukaan, mitä mieleen tulee… Olemme kyllä harkinneet Linnanmäkeä, Särkänniemeä, Tykkimäkeä, Lappiin lähtöä, ja jep – jos rehellisiä ollaan, niin vilkuiltiin kyllä myös äkkilähtöjä ulkomaille, kun katsottiin tulevaa säätä… En tiedä, toteutuuko näistä mikään. Voi olla, että ei. Ja ainahan on varsinaisen loman jälkeen vielä kesäviikonloppuja aikaa tehdä yhdessä juttuja, kuten tähänkin asti olemme tehneet!

Pari sanaa somelomista

Loma ei ehkä näy blogissa hiljaisuutena, vaan pyrin ainakin pari postausta saada loman aikana tänne kirjoiteltua. Myöskään somesta en ota mitenkään erityisesti lomaa, vaikka olenkin sen kannalla, että someloma on oikein hyvä ratkaisu ihmisille, jotka somea paljon käyttävät. Itse en lue itseäni somen aktiivikäyttäjäksi, sillä saattaa hyvinkin olla, että somessa viettämäni aika arkenakin on normaalisti vain muutamia minuutteja päivässä. Minä voisin hyvin elää ilman somea, enkä koe olevani lainkaan addiktoitunut siihen. Siksi erityisiä lomia en aio somesta ottaa. Ne tulevat itsestään. Saattaa mennä päivä, parikin, kun face ja insta pysyvät kiinni.

Vaikka tykkään somesta monestakin syystä (inspiroituminen, vertaistuki, tiedon saanti, kauniit kuvat…), niin en koe tarpeelliseksi kertoa kaikkea somessa enkä halua poikien takia olla montaakaan kertaa päivässä kännykällä heidän nähden. Jos meillä käy vieraita, niin en ole ensimmäisenä kännykkä kädessä siitä muille kertomassa. Me keskitymme silloin vieraisiin. Jos olemme perheen kesken jossakin, niin ei minulla ole ensimmäisenä mielessä kertoa siitä somelaisille. Instassa oleva materiaali meidän elämästämme (vieraat, ajatukset, käymämme menot) on ehkä luokkaa 1-5% kaiksesta elämästä. Halusin tämän aiheen nostaa nyt tässäkin esille, sillä paljon puhutaan siitä, että bloggaajat ja muut somealan vaikuttajat jakavat koko elämänsä someen. Varmasti on niitäkin, joiden lähes jokainen liike ja kyynel ja naurun tyrskähdys on seurattavissa somessa, mutta minun kohdallani tämä ei pidä paikkaansa. Joka tapauksessa, jotakin jaan lomallakin someen, enkä kokonaan vetäydy, joten nähdään lomalla sielläkin! Ja varmasti myös täällä blogissa muutamaan otteeseen ainakin 🙂

Syy siihen, miksi olen jakanut niin vähän

Menneinä vuosina olen jakanut hyvin varovasti somessa tietoa koskien esimerkiksi lomiamme. Ja syy tähän on ollut selkeä (edellä mainittujen lisäksi): Seitsemän vuotta sitten asuntoomme murtauduttiin, kun olimme viettämässä kaksivuotishääpäiväämme eri kaupungissa. Ja kaiken lisäksi emme edes olleet tästä poissaolosta kertoneet mihinkään somekanavaan, vaan murtautujat olivat haistelleet poissaolomme muutoin!

Asuimme tuolloin rivitalossa päätyasunnossa. Päädyn jälkeen oli vain metsää, mutta toisessa suunnassa kyllä oli asutusta vaikka millä mitalla! Meidän tuuletusikkuna oli murrettu (ja siitä siis menty sisään) ja tavaraa viety, muun muassa läppärini. Kaikki paikat oli tongittu ja revitty auki ja pyykkitelineet kaadettu. Tästä toipuminen vei kauan ja pitkään olenkin hakenut turvallisuuden tunnetta ja kodin turvaa takaisin. Tuohon asuntoon emme pystyneet enää jäämään, vaan muutimme muualle muutamien kuukausien päästä murrosta. Ensimmäinen askel toipumiseen muuton lisäksi oli se, että poliisi sai kiinni varkaat ja sain läppärini takaisin (muita tavaroita emme saaneet). Toki läppäri oli tupakalla poltettu ja sitä käytetty epämääräisesti… Aluksi minua pelotti olla yksin (ilman muita aikuisia) kotona, mutta nyt pystyn jo melkein murtoasiaa ajattelematta olemaan kotona. Kauan se veikin aikaa!

Tästä päästäänkin lomaan liittyvään seikkaan: monta vuotta tapahtui niin, että kun palasimme lomalta, en voinut olla ensimmäinen, joka astui ovesta sisään, sillä näkökentässäni pyöri jatkuvasti kuva varkaiden sotkemasta kodistamme ja pelko siitä, että tuo näkymä toistuu. Varalta olin kertomatta missään kanavassa mitään menoistamme ennen kuin ne oli suoritettu. Nykyään olen taas rentoutumaan päin. Minulla on tärkeää pitää tietty yksityisyyden raja somessa ja blogissa. Ja erityisen tärkeää on se, että meillä on nykyään talonvahti pidempien reissujen aikana sekä riittävät muutkin turvatoimenpiteet mielenrauhan takaamiseksi. Nyt voin siis jo hyvin kertoa niin halutessani, että ollaan lomalla lähdössä esimerkiksi käymään jossakin, oli se sitten päiväreissu tai pidempi – ja teen tämän panikoimatta. Ja itsestään selvää varmaan on se, että turvatoimenpiteistä huolimatta, en enää ikinä jätä mitään kalleimpia tavaroitani kotiin pidemmän matkan ajaksi – sen opin muistan varmaan ihan loppuelämäni. Läppärissä kun oli tuolloin ihan kaikki meidän kuvammekin koko digitaalisen elämämme ajalta, kun se varastettiin!

Sellaista lomapohdintaa! Nyt sinä voisit kertoa minulle, että millaista lomaa sinä vietät/olet viettänyt/aiot viettää? Ja pidätkö lomaa somesta? Kerrotko avoimesti somessa, että olet lähdössä pidemmälle matkalle?

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS:

MEILLÄ OLI AKTIIVIJUHANNUS!

KESÄKUULUMISET, -SUUNNITELMAT JA -HAAVEET