Aloita vuosi ihanilla kirjoilla: esittelyssä 10 erilaista kirjaa!

Saan pinoittain kirjoja pr-lähetyksinä eri kustantajilta aina vuoden mittaan. Tässä postauksessa esittelen viime vuonna saatuja parhaimpia kirjoja! Nappaa tästä listasta omat tulevat suosikkisi!
Aikuisten kirjat:
Oman elämänsuunnan miettijälle: Saa mitä haluat
Kirjoittaja: Ilkka Koppelomäki
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Tämä kirja pääsi heti ensi sivuilta lähtien yhdeksi lempparikirjoistani ja ehkä jotain kertoo sekin, että tämä meidän kirja on kiertänyt kaveripiiriämme ja saanut mahtavan vastaanoton! Olet sitten jo mestari tai aloittelija itsesi johtamisessa, niin saat varmasti apua tästä kirjasta! Kirja on kompakti opas oman elämän uudelleensuuntamiseen. Ilkan kirjoitustyyli on motivoiva, iloinen ja vakuuttava. Kirja valaa luottamusta omiin kykyihin. Luulen, että monen lukijan mielen ja kehon valtaa tunne, että voin tehdä mitä vain, jos vain niin päätän ja teen töitä sen eteen! Kirjassa on innostavia esimerkkejä omannäköisen elämän toteuttamisesta ja mielen lujuudesta. Ilkka on käyttänyt kirjassa olevia oppeja jo yli kymmenen vuoden ajan Saa mitä haluat -valmennuksissa, ja tuhannet ihmiset ovat käyneet valmennuksen läpi. Tähän kirjaan tulee palattua aika ajoin – klassikkomatskua siis mielestäni!

Sellaiselle, joka kaipaa uralleen buustia: Oman elämäsi SuperStara
Kirjoittaja: Taru Tammikallio
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Jos sinulla on joku ammatillinen unelma, mutta sinusta tuntuu, että sen saavuttaminen tuntuu tahmealta, on aika ottaa tämä kirja käteen ja lukea se! Kirjan kirjoittaja on nokkela sanataituri ja hänen tekstiään kun lukee, niin aika lentää siivillä! Sen lisäksi, että kirja on viihdyttävä, se pistää takuuvarmasti sinuun motivaatioruiskeen alkaa toteuttamaan omaa unelmaasi. Kirjoittaja tarjoilee kahdeksan askeleen menetelmän, jonka avulla olet taatusti lähempänä ammatillista unelmaasi! Taru jakaa kirjassa omakohtaisia kokemuksia ja niistä syntyneitä oivalluksia, mutta kysyy myös erittäin hyviä kysymyksiä, joiden ääreen kannattaa ehdottomasti pysähtyä. Vaikka tämän kirjan pystyisi ahmaisemaan kerralla, niin suosittelen nautiskelemaan, sillä tulosten saavuttaminen ei varmasti tapahtu käden käänteessä, vaan vaatii pidempiaikaista prosessointia. Ota tämä kirja mukaan unelmien toteuttamisen matkallesi, niin saat pätevän ja luotettavan tukijan kainaloon!

Sellaiselle, jolle haluat toivottaa ihanaa uutta vuotta: Kiitollisuuden vuosi 2022
Kirjoittaja: Maria Nordin
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Tämä kirja, tai oikeastaan kalenteri, soveltuu ihmiselle, joka tahtoo nostattaa kiitollisuudentunteensa ihan eri sfääreihin koko vuoden ajaksi! Kalenteri auttaa nostamaan esiin päivittäin kiitollisuuden, ilon ja rakkauden aiheita ja laittaa uusia ajatuksia liikkeelle napakoilla, mutta kauniilla teksteillä. Kirjassa prosessoidaan kiitollisuutta (ja muitakin aiheita) vuositasolla, kuukausitasolla, viikkotasolla sekä päivätasolla. Tämä kalenteri auttaa varmasti käyttäjäänsä olemaan onnellisempi. Kirjan tekstien taustana on Free to Heal -metodi.

Saunomista rakastavalle: Hyvää oloa saunomalla, Saunafulness
Kirjoittaja: Carita Harju
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Tässä on kaunis, informatiivinen, inspiroiva opus! Jos tykkäät saunomisesta, niin tykkäät tästä kirjasta. Jos tahdot lisää ideoita saunomiseen, tykkäät tästä kirjasta. Jos haluat fiilistellä kaikkea, mitä saunomiseesi jo kuuluu, tykkäät tästä kirjasta. Jos et pidä saunomisesta, niin annat varmasti saunalle uuden mahdollisuuden tämän kirjan jälkeen. Jos et tiedä, mikä on sauna, tulet ihastumaan saunaan tämän kirjan jälkeen (mutta koska luet tätä suomalaista blogikirjoitusta, tiedät, mikä on sauna…). Tässä kirjassa esitellään tietoa saunan terveysvaikutuksista ja konkreettisia vinkkejä, joiden avulla saunomisesta tulee entistä ihanampi kokemus. Kirjassa on ohjeita liikuntaan, ruokaan ja juomaan, kosmetiikkaan, hoitoihin… ja vieläpä erilaisia ohjeita ennen saunaa, saunassa ja saunan jälkeen toteutettavaksi. Tällainen kirja on varmasti mieluinen ja hyödyllinen lahja esimerkiksi tupaantuliaisiin tai mökkivierailulle.

Sellaiselle, joka tahtoo ajatusten ja toimintansa muutokselle tieteellistä taustaa: Luo itsesi uudelleen
Kirjoittaja: Joe Dispenza
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Jos haluat muuttaa ajatteluasi (eli tätä kautta koko elämääsi) ja tahdot muutosprosessin taustalle hyvin tieteellisen ihmisen kirjoituksia, niin tässä on sinulle sopiva kirja! Joe Dispenza on maailmankuulu kiropraktiikan tohtori, joka on opiskellut laajalti biokemiaa ja neurotieteitä. Tämä kirja on välillä melko häkellyttävä tarinoineen ja teorioineen, mutta kuitenkin koko ajan hyvin perusteltu. Kirja on tarkoitettu luettavaksi ja toteutettavaksi askel askelelta. Kirjassa esiteltyjen askeleiden teho perustuu siihen, että ensin puretaan itsenä olemisen tapa pois ja riisutaan vanhan minän muisto, jotta voidaan luoda uusi mieli ja uusi tulevaisuus tilalle. Monta kirjaa markkinoidaan lauseella ”Tämä kirja voi muuttaa elämäsi!”. Tämän kirjan kohdalla tuo lause jopa saattaa tulla todeksi! Jos mielit isoa muutosta ajatteluusi, sinun on kuitenkin sitouduttava tämän kirjan metodeihin 100% ja antauduttava prosessille. Ja se ei välttämättä ole helppoa, eli ei tämäkään kirja tee mitään muutosta sinun puolestasi. Suuri suositus tälle kirjalle, jos et kavahda ”yliluonnollisia” teorioita!

Lasten kirjat:
Ammateista kiinnostuneille: Päivä maapallolla, lääkärit
Kirjoittaja: Carlos da Cruz
Kirja saatu Karisto -kustantamolta
Aika montaa lasta kiinnostaa lääkärin työ, ja tässäpä aika hauska kirja tutkia tuota ammattia! Kirja sisältää eri puolilta maailmaa lääkäreiden työpäiväraportteja lastentasoisesti kerrottuna. On koululääkäriä, mikrobiologia, ortopediä, hammaslääkäriä, eläinlääkäriä, lastenlääkäriä jne. Kirjassa on kuvitus on yhtä lailla pääosassa kuin tekstikin: kuvat ovat isoja, vauhdikkaita, värikkäitä ja mukaansatempaavia. Lääkärin työpäivän ja lääkärin välineiden lisäksi kirjassa esitellään lääkärin perhettä ja harrastuksia. Meillä tämä vetosi sekä neljä-, että kahdeksanvuotiaaseen.

Runollisille muumifaneille: Lysti ystävä, Onnellisia sanamatkoja
Kirjoittaja: Paula Nivukoski
Kirja saatu Otava -kustantamolta
Tämä on valloittava satukirja! Lysti ystävä on täynnä kauniita tunnelmallisia kuvia. Kirjan suurin juju on kuitenkin todella taidokkaassa ja kauniissa kielenkäytössä. Kirjan lukija saa tosissaan keskittyä lauseiden lukemiseen, sillä virkkeisiin on piilotettu hauskoja, erilaisia sanoja ja kirjainleikkejä. Saduissa seikkaillaan muumien kanssa, joten tämä kirja viehättää varmasti kaikkia muumifaneja! Meillä kirjaa tykkäsi kuunnella neljävuotiaan muumifanin lisäksi myös kahdeksanvuotias ja itse todella pidin tämä kirjan lukemisesta; välillä tuntui, että luen runoja!

Rauhoittavia yhteisiä satuhetkiä kaipaavalle: Taikamatka
Kirjoittaja: Maria Nordin
Kirja saatu Viisas Elämä -kustantamolta
Tämä kirja on ihanan lempeä, rauhoittava ja seesteinen, vaikka sisältääkin seikkailuja. Kirjan kirjoittaja on osannut asettua lapsen saappaisiin tarinoita luodessaan. Tässä kirjassa kirjan kuuntelijana oleva lapsi on itse kirjan päähahmo! Kirjan kuvitukset ovat värikkäitä ja mielikuvitusta kutkuttavia. Satuja voi lukea missä järjestyksessä vain, mutta satujen esittelyssä kerrotaan, mihin hetkiin tiettyä satua voi käyttää. Satuja on mm. sosiaalisten suhteiden ja keskittymiskyvyn tukemiseen, omien ajatusten voiman ymmärtämiseen sekä ruokaan liittyvien haasteiden tukemiseen. Tätä kirjaa olemme lukeneet neljä- ja kahdeksanvuotiaiden kanssa, yksitoistavuotiaskin on kuunnellut korvat höröllään toisesta huoneesta…

Luontoa rakastaville: Viidakon väki ja ihmeellinen sininen
Kirjoittaja: Johanna Lumme
Kirja saatu Otava -kustantamolta
Kirjan päähenkilö on sympaattinen Raita-seepra, joka seikkailee kaupungissa ja luonnossa. Kirjan teemoina ovat mm. koulukiusaaminen ja luonnonsuojelu. Sivut ovat täynnä upeita kuvia: kirjan kirjoittaja ja kuvittaja on taidemaalari ja siltä kuvat näyttävätkin! Teksti vuorottelee puhekuplien ja kappaleiden välillä. Kirjassa ei ole erillisiä lukuja, mutta kirja on sen verran herkullinen, että sen ahmaisee iltasatuna helposti lapsen kanssa yhdeltä istumaltakin! Tämäkin kirja kiinnosti meillä sekä neljävuotiasta että kahdeksanvuotiasta.

Eläimistä ja seikkailuista pitäville: Peloton Peltohiiri, Pähkinätäräys
Kirjoittaja: Meri ja Aleksi Korpela
Kirja saatu Otava -kustantamolta
Pieniä otuksia, seikkailuja, jännitystä ja erikoisia tapahtumia – sellainen on Pähkinätäräys! Kirja on kirjoitettu ehkä aloittelevia koululaisia kiinnostavalla intensiteetillä ja meillä parhaiten tätä kirjaa jaksaakin kuunnella kahdeksanvuotias. Neljävuotiasta tämä kirja myös kiinnostaa ja hän tämän usein valitseekin, mutta yksi luku tuntuu olevan kuitenkin vielä hieman liian pitkä hänen kanssaan rauhassa luettavaksi. Ihailemme silti kuvia, jotka on tehty äärimmäisen pikkutarkasti: niissä siis riittää paljon ihasteteltavaa!

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog
15 uutuuskirjaa, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen osa 1/3
15 uutuuskirjaa, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen osa 2/3
15 uutuuskirjaa, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen osa 3/3

Yksi vuoden kohokohdista: Natural High Healing Festival
Kaupallinen yhteistyö: Natural High Healing Festival
Kirjoittanut: Emmi

Tänä vuonna se vihdoin tapahtui: pääsin osallistumaan Natural High Healing Festivaleille! Aika monena vuonna olen kyseisille festareille pääsystä haaveillut, mutta se on tosiaan jäänyt syystä tai toisesta vain haaveen tasolle. Nyt unelmani toteutui ja yhteistyön merkeissä pääsen kertomaan näistä festarikokemuksista myös teille täällä blogin puolella. Jos syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna seurailitte IG-tiliäni (@emmianniinajansson), pääsitte aktiivisesti festaritunnelmia seuraamaan.

Natural High Healing Festival
Mitkä ihmeen festarit nämä sitten ovat? Näin festareita kuvaillaan festareiden nettisivuilla:
Natural High Healing Festival on syntynyt vuonna 2013 silkasta rakkaudesta saattaa ihmiset yhteen Suomen kesässä. Rakkaudesta siihen yhteyteen, jota kaikki kaipaamme, tavalla tai toisella. Yhteydestä luontoon, luovuuteen, sydämeen, rakkauteen, valoon, onnellisuuteen. Natural High Healing Festival on päihteetön festivaali. Luovuuden, vapauden ja sydämen festivaalina olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia.

Kuulostaako hyvältä? NO KYLLÄ, jos minulta kysytään 😎 Ja ai että, kuvaus meneekin täydellisesti yhteen sen kokemuksen kanssa, minkä koin tuona viikonloppuna!
Millä kokoonpanolla festareille?
Me mietimme aluksi, että olisi kiva lähteä miehen kanssa pitkästä aikaa viettämään kahdenkeskistä aikaa festareille, mutta sitten, kun tutustuimme festariohjelmaan, vakuutuimme, että esikoisemme voisi ihan hyvin lähteä mukaan – ja että siellä olisi myös häntä kiinnostavaa ohjelmaa. Kuopus oli saanut kummeiltaan kutsun mökkiviikonloppua viettämään – ja niin hienoa, että se järjestyi juuri tähän samaan viikonloppuun. Keskimmäinen sai nauttia Mummon seurasta koko viikonlopun ajan. Kiitos siis lastenhoidossa avustaneille, että pääsimme kolmisin matkaan miehen ja esikoisen kanssa. Lähtiessämme mietimme, että olemmekohan tehneet oikeastaan koskaan mitään kolmisin 😛 No, nyt olemme!

Natural High Healing Festivalit ovat koko perheelle sopivat, sillä ne ovat päihteettömät, enkä minä ainakaan kuullut/nähnyt koko festareiden aikana mitään lapsille sopimatonta (toki workshopit, jotka ovat vain esim. pariskunnille suunnattuja, kannattaa ehkä varmuuden vuoksi jättää vain pariskunnille, mutta puhun siis workshopeista/luennoista, joissa me kävimme). Luulen kuitenkin, että festarikokemus olisi ollut aivan erilainen, jos mukaamme olisimme ottaneet myös pienemmät lapset – silloin luentoihin/workshopeihin osallistuminen olisi ollut täysin vuorotellen tapahtuvaa. Toki sekin olisi onnistunut; silloin toinen vanhemmista vain olisi leikittänyt pienempiä lapsia luonnossa/ollut heidän kanssaan lasten alueella, kun toinen osallistuu ohjelmaan. Alueella on siis myös lasten alue ja siellä järjestetään mm. satujoogaa, perheakrobatiaa ja iltarentoutusta, mutta luulen, että ihan koko festareita ei kolmevuotias ja seitsemänvuotias olisi jaksaneet lasten alueella hengata. Festarialue on maaseudulla ja ympärillä on siis paljon metsää, vettä ja mielenkiintoisia tutkittavia paikkoja, joten toisaalta koko perheen voiminkin olisi festareilla käynti onnistunut. Nyt olemme kuitenkin tyytyväisiä, että kerkisimme moneen eri workshopiin ja luentoon, sillä esikoinen oli meidän kanssamme siellä, missä me tai jompi kumpi meistä oli. Jos olimme miehen kanssa eri ohjelmissa, esikoinen tuli sen mukaan, missä ohjelma oli hänelle kiinnostavampi.


telttaan vai hotelliin?
Festarit järjestettiin Narvilinnassa, Uudessakaupungissa (ja onkin aina järjestetty samassa paikassa). Me ajelimme Uuteenkaupunkiin jo myöhään torstai-iltana, jotta pääsisimme perjantaina heti aamusta festareille. Kotoa Uutenkaupunkiin oli matkaa noin kolmisen tuntia. Festarithan olivat alkaneet jo torstaina, mutta niin montaa päivää emme kyenneet olemaan poissa kotoa, jotta olisimme voineet nauttia neljän päivän festarihuumasta. Kolmekin päivää oli oikein bueno! Suurin osa festarivieraista yöpyi teltassa ja itse asiassa telttailu onkin ilmaista niille, jotka viettävät festareilla enemmän kuin yhden päivän. Me kuitenkin harkinnan jälkeen päädyimme hotellimajoitukseen Uudessakaupungissa.
Näin jälkikäteen mietittynä se oli oikeastaan ihan kiva päätös, sillä esikoinen oli pitkään toivonut hotellilomaa – ja saimme yhdistettyä sen festareihin kivasti. Hyvien yöunien ja runsaan hotelliaamupalan jälkeen olimme aina oikein valmiita päivän festarikokemuksiin. Illalla oli ihanaa pulahtaa hotellin poreammeeseen ja sitten sukeltaa pehmeisiin lakakoihin nukkumaan.Toki telttailussakin olisi ollut oma (satenropina)tunnelmansa… 😀
Festareiden parhaat palat
Kerkisimme kolmen päivän aikana käydä yli kymmenen workshopia/luentoa. Ajattelin jakaa teidän kanssanne parhaat palat, jotka festareilta jäivät mieleemme.

Perjantain parhaat palat (linkkien takaa voit lukea workshopeista ja luennoista enemmän)
Mielettömän hauska tanssikokemus! Tunnelma oli rento ja kannustava ja Sanna yksi parhaista tanssinopettajista, joiden tunnilla olen käynyt! Hiki virtasi ja hymy oli herkässä. Upea aloitus festareille!
MIELENTAIKAA MENTALISTISHOW/Jenni Sofia
Jenni Sofian Mentalistishowssa olimme käyneet talvella kummipojan ja hänen veljensä kanssa, joten tiesimme, mitä odottaa. Ja odotukset olivatkin korkella! Jenni Sofia on huikea mielentaikuuden ammattilainen, joka ei koskaan jätä yleisöä kylmäksi. Tämä ohjelma oli koko festareiden suosikki esikoisen mielestä.

Jenni Sofia
SAA MITÄ HALUAT ITSESI JOHTAMINEN/Ilkka Koppelomäki
Ilkka puhui työpajassa tavoitteista, rutiineista ja haaveiden toteuttamisesta. Hän avasi Saa mitä haluat -prosessiaan ja hän sai varmasti kuulijansa pohtimaan asioita uudelta kantilta motivoivalla ja energisellä esityksellään. Mies kävi kuuntelemassa tämän työpajan opit esikoisen kanssa.

Ilkka Koppelomäki
Joogan rakastajana tämä oli mielenkiintoinen kokemus, sillä jooga yhdistettiin musiikkiin, jossa basso soi ja instrumentit antoivat parastaan. Oikeastaan tämä oli tosi kivaa vaihtelua hiljaisuudessa joogaamiselle, sillä musiikki toi oman ulottuvuutensa asanoihin.
ICE BATH/COLD EXPOSURE/Leigh Ewin
Meidän perheen avantouimari, siis mies, meni kurkistamaan tämän työpajan esikoisen ollessa nauttimassa rantasaunasta ja minun ollessa joogaamassa. Leigh ohjasi vaihe vaiheelta ryhmäläiset totuttelemaan kylmään. Työpajan huipennus oli kahden minuutin kestävä kylpy paljussa, jossa oli kuulemma enemmän jääpaloja kuin vettä. Jos on haaveillut jääveteen menemisestä, mutta ei ole siihen vielä kyennyt, niin tässä ohjauksessa se onnistunee vasta-alkajaltakin.
EMOTION DANCE EMOTIONAL BODY/Kirsi Voutilainen
Tämä oli heittäytymistä vaativa tanssillinen työpaja, jossa päästiin ilmaisemaan itseään liikkeen ja äänen kautta. Harjoitukset tehtiin vaihdellen yksin, pareittain tai ryhmässä. Musiikki oli läsnä lähes kaikissa harjoituksissa ja välillä Kirsi ohjasi sanallisesti enemmän ja välillä vähän vähemmän. Mielenkiintoinen työpaja, joka vahvisti itsetuntemusta ja yllytti ylittämään omia kuviteltuja rajojaan.
MIESTEN TYÖPAJA PALLIT&SYDÄN/Teemu Syrjäjä, jonka korvaajana toimikin Samuli Perälä
Tähän työpajaan mies meni esikoisemme kanssa. Siellä puhuttiin miehisistä asioista, miehen roolista ja lopuksi vähän jopa painittiin. Kaikille miehille kuulemma kuulemisen arvoista asiaa.
CRYSTAL GATE Open Facilitated/Siddha Kudalini Crew
Yhden rakennuksen huoneeseen oli varattu iso tila meditoimista varten. Siellä oli joka päivä ohjattu meditointiharjoitus, jossa yhdessä niistä mies kävi. Huoneeseen oli aseteltu kymmeniä erilaisia kristalleja, joilla nostatettiin tilan värähtelyä. Mies kuvailikin, että tilan energian pystyi tuntemaan, sillä kaikki ihonkarvat nousivat pystyyn, kun tilaan asettui meditoimaan.
Lauantain parhaat palat
Tykkään reggae -musiikista ja joogasta, joten mikäpä sen parempaa kuin kokeilla niiden yhdistämistä! Edellisenä päivänä kokeilin joogan yhdistämistä klubimusiikkiin, ja nyt kun tulin tälle tunnille, jossa jooga yhdistettiin reggae-musiikkiin, oli jo paljon tutumpi olo tunnille tullessaankin, vaikka ohjaaja olikin eri: tiesin, että musiikki sopii joogaan oikein hyvin! Ja niin reaggae-musiikki sopikin. Pitkä joogatunti sujui oikein rattoisasti ja oli kyllä ihanaa ja tärisevääkin 😀
OCEAN OF SOUND/Mikko Heikinpoika
Mikko Heikinpoika ohjasi ryhmänsä kurkkuäänten maailmaan. Mies ja esikoinen kävivät ääntelehtimässä tässä työpajassa ja mies kuvaili tuntia aivan mielettömäksi.
KULTA-AIKA JA YKSEYDEN SYKSY/Seppo Tanhua
Seppo Tanhua kertoi planeettojen asennoista ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta ihmisiin. Hän pohdiskeli maailmalla vallalla olevaa tilannetta. Mies kommentoi, että luento oli ajatuksia herättävä ja että hän olisi halunut mennä juttelemaan Sepon kanssa lisää hänen kommenteistaan.
SALSAHIPS AND SALSABLISS/Hanna Teran
Kuubalaista salsaa, aaaaah! Tässä workshopissa tanssittiin salsaa rennolla asenteella ja kunnolla irrotellen yhden Suomen taitavimman kuubalaisen populaaritanssin opettajan huomassa. Tunnelma oli katossa ja askeleet olivat sen verran helppoja, että jalkoihin toljottamisen sijaan pystyi oikeasti nauttia liikeen huumasta! Todellista tanssin iloa oli täynnä tämä tunti!
TANTRIC INTIMACY FOR COUPLES/Marika Madini & Timo Devatman
Meille tantraan viittaavat sanat ovat olleet aina hieman hämärän peitossa. Siksi mielenkiinnosta lähdimme työpajaan, joka oli tarkoitettu pariskunnille tai ystäväpareille. Annoimme esikoiselle luvan pelata pokemon go:ta meidän työpajan ajan teltan ulkopuolella ja kierrellä alueella mielenkiintoisissa paikoissa (hän oli vissiin pomppinut trampalla suurimman osan ajasta). Tässä työpajassa olivat läsnä rakkaudellisuus, avoimuus, läsnäolo ja läheisyys. Siellä vahvistettiin yhteyttä ja luottamusta erilaisten harjoitusten avulla. Työpaja vaati heittäytymistä, sillä siellä tehdyt harjoitteet eivät olleet meille jokapäiväisiä. Työpaja sai ehdottomasti ainakin hymyn huulillemme ja myönnän: taisin pidättää naurua aika monessa kohtaa työpajaa.
Sunnuntain parhaat palat
BHAKTI YOGA FLOW/Sanna SKYogini
Tämä oli festareiden erikoisin joogakokemus! Bhakti jooga on fuusio mantran laulamisesta jooga-asanaan, hallittuun hengitykseen ja inspiroivaan idän viisaus-filosofiaan. Mantrojen laulamista en ole juurikaan käymilläni joogatunneilla tavannut, mutta oikeastaan ei ne hullummilta tuntuneet – varsinkin, kun Sanna yhdisti ne kauniisti soivaan soittimeen (olisiko nimi ollut harmonium?). Itse jooga oli melko hikinen, mutta ihana kokonaisuus!
Wim Hof metodiin perustuva tunti, jossa tehtiin intensiivinen hengitysharjoitus. Hengitysharjoitteen jälkeen monille osallistujille nousi pintaan voimakkaita tunteita, jotka ilmenivät lohduttomana itkuna aina hysteeriseen nauruun, toiset hykertelivät hyvästä olosta ja toiset tärisivät ja nykivät kouristuksen omaisesti. Miten voimakas asia hengitykseen keskittyminen voikaan olla! Mies ja esikoinen kävivät työpajassa, sillä he ovat tehneet kotona jo samankaltaista hengitysharjoittelua (tosin ilman kuvailtuja tunnekokemuksia 😀 ). Mies kuvaili työpajaa ehdottomasti käymisen arvoiseksi.
NIA – YIN AND YANG/Minna Aalto
Jos Bhakti jooga oli festareiden erikoisin joogakokemus, oli Nia festareiden erikoisin tanssikokemus! Nia on energisoiva, tanssillinen fuusiolaji, josta löytyy elementtejä myös kamppailulajeista ja kehonhuoltomenetelmistä. Tunnilla tutkailtiin vastakohtia liikkeen kautta: nopeaa ja hidasta, melodista ja rytmikästä jne. Vastakohtien tanssittaminen tasapainottaa niin kehoa ja mieltä kuin tunteita ja sieluakin. Tämä oli minun ja esikoisen viimeinen workshop näillä festareilla ja hyvillä mielin lähdimme kotia kohti – mielessämme ja kehossamme paljon uusia kokemuksia.
Fiilikset festareista

Festareilla esiintyi useampi bändi ja artisti. Me emme jääneet illoiksi kovinkaan myöhään oleskelemaan festareille, joten näimme vain muutaman bändin. Yksi niistä oli tämä Valona.

Kirsi Salo veti treffi-illan, jota hetken vilkaisimme ihan vain mielenkiinnosta ennen hotellille lähtöä.

Festarialueella tapasi kaikenlaisia taitureita, jotka ihan vain omasta ilostaan taituroivat nurmikentällä.
Festareista on nyt viikko ja olemme kerinneet pureskella festaritapahtumia hetkisen. Kuten otsikkoon kirjoitinkin, niin festarit varmasti jäivät yhdeksi tämän vuoden kohokohdaksi! Siihen vaikutti toki tiivis yhdessäolo miehen ja esikoisen kanssa, mutta myöskin itse festarit, niiden tunnelma ja ohjelmien sisältö! Mies kuvaili festareita sanoilla monipuolinen, maanläheinen ja energisoiva. Esikoinen kuvaili festareita sanoilla kiva, hauska ja hyvä. Minä kuvailen festareita sanoilla henkevä, tunnelmallinen ja aito. Mielestäni Natural High Healing Festival onnistui tehtävässään erinomaisesti: levittää rakkauden sanomaa monella eri tasolla. Olemme onnellisia, että lähdimme, näimme ja koimme. Ja tulemme varmasti palaamaan festareille tulevinakin vuosina! Yksinkertaisesti sanottuna festareilla oli tosi hyvä olla.

Oletko sinä käynyt Natural High Healing Festivaleilla?


0