Minkälainen on kuusivuotiaan unelmapäivä? Meidän keskimmäinen sai yhden vuorokauden aikaa päättää minun ja hänen tekemiset. Mitä kaikkea siis tehtiinkään?

Yllätyksenä kaksinaikaa

Me saimme keskimmäisen kanssa yllättäen kahdenkeskisen vuorokauden. Mummo oli käymässä meillä perjantai-iltana. Kuopus ja esikoinen tahtoivat lähteä Mummolaan saunomaan. No, koska kello oli jo viisi, oli saunan jatkeeksi luonnollista jäädä myös yökylään, sillä  välimatka on 15km meidän ja Mummolan välillä. Tällä kertaa päästin pojat ihan mielellään Mummolaan, sillä he eivät olleet olleet siellä pitkään aikaan. Lisäksi kuopus oli monta viikkoa ollut sitä mieltä, että hän ei tahdo olla äidistä erossa ollenkaan. Nyt, kun Mummolan sauna alkoi kutsumaan, niin päästin hänet ilman epäröintejä. Ja oli muuten hyvä päätös! Meinaan keskimmäisen kannalta. Kun Mummolan auton perävalot kaartuivat pois näkyvistä, alkoi keskimmäinen pomppia ilosta ja hyppäsi kaulaani: ”Äiti, nyt me voidaan tehdä iiiiiiihan mitä vain!”, huudahti hän. Hetken aikaa mietin, että okei, nyt on varmaan paikallaan antaa vuorokausi vain keskimmäisellemme, jonka kanssa tulee yleensä todella vähän vietettyä aikaa muuten kaksistaan. Olisihan minulla ollut hurjasti opiskelu-, työ- ja blogijuttuja, mutta joskus on vaan antauduttava lapsen ideoille.

Lupasin keskimmäisellemme, että keskityn vain häneen ja teemme asioita, joita hän tahtoo – koko seuraavan vuorokauden ajan! Mielessäni toki mietin, että tuleekohan sieltä nyt sitten sitten kaikenmaailman huvipuistot ja ravintolat tai jotakin kuumailmapallolentoja. En tässä vaiheessa rajoittanut hänen toiveitaan millään tavalla, vaan avoimin mielin kuuntelin, mitä hän tahtoo tehdä.

Perjantai

klo 17-18 teimme itse kirjan kuvituksineen teksteineen (aiheena oli ihmeellinen elämä)

klo 18-20 siivosimme kerrankin ihan rauhassa keskimmäisen huoneen jokaista tavaraa myöten

klo 20 menimme nukkumaan

klo 20:30 olimme varmaan jo molemmat unessa (ja nukuttiin ihanasti kainaloittain!)

Lauantai

klo 07:00 heräsimme

klo 07-08 kuuntelimme äänisatuja sängyssä

klo 08-11 teimme tarratauluja, siivosimme askartelukaapin, askartelimme, leikimme pankkileikkiä

klo 11-13:30 menimme sählytreeneihin

klo 13:30-14:00 keskimmäinen leikki pihalla naapureiden kanssa

klo 14:00-18:00 leikimme tiiviisti aamupäivällä keskenjäänyttä pankkileikkiä

klo 18:00-19:30 teimme kymmenen kilometrin lenkin (minä olin jalkaisin ja keskimmäinen pyörällä)

klo 19:30-20:30 pankkileikin lopetus

klo 20:30-21:30 olimme sohvalla sylikkäin jutellen

klo 21:30 keskimmäinen meni nukkumaan, minä jäin vielä siivoamaan keittiötä

Ihan(an) arkisia juttuja!

Tämmöinen vuorokausi meillä oli – miltä vaikuttaa? Minä oikeastaan yllätyin, että keskimmäinen ei toivonut tämän ihmeempiä. Kaikki, mitä tehtiin, oli keskimmäisen toiveita ja juuri sen verran tehtiin aina yhtä juttua, kun häntä huvitti. Toisaalta tiesin, että hän on ihan vain rauhallisen yhdessäolon tarpeessa, mutta että ihan näin puhtaasti kotijutuissa vuorokausi meni, niin oli ehkä kuitenkin pieni yllätys. Kahta asiaa keskimmäinen ehdotti, mutta hän päätyikin, että voidaan tehdä ne myöhemmin. Hän olisi tahtonut mennä kauppaan ostamaan omilla rahoillaan uusimman Pokemon-lehden ja hän olisi tahtonut opettaa minua pelaamaan jotakin tiettyä peliä tabletilla. Nämä sitten kuitenkin jäivät leikkien varjoon ja odottamaan muita hetkiä.

Meillä oli ihan älyttömän kiva vuorokausi yhdessä! Tämä vuorokausi vain vahvisti sitä mielipidettäni, että on äärimmäisen tärkeää viettää lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Kiitos siis Mummolle, kun halusi ottaa kuopuksen ja esikoisen luokseen! Ja kiitos keskimmäiselleni aivan ihanasta ajasta kaksin.  Minkälaista sitä olisikaan olla perheen ainoa lapsi, sitä keskimmäinenkin jäi miettimään tämän vuorokauden jälkeen…

Jos teillä on monta lasta, niin vietättekö te kahdenkeskistä aikaa aina yhden lapsen kanssa kerrallaan? Mitä te teette silloin?

// Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS:

MEIDÄN PERHEEN PÄIVÄRYTMI

JOS OLISIT KAKSIVUOTIAS, NIIN MIHIN PIILOTTAISIT AUTONAVAIMET?

ÄITIYS ON OPETTANUT MINUA ENEMMÄN KUIN MIKÄÄN MUU TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ

Taannoin pohdin elämääni, ihmisenä kasvamisen iloja ja kipuja, ja äitiyttä – tuota elämäni suurinta opettajaa. Halusin tulla vinkkaamaan tekstistä, jonka tein Täysii-sivustolle näistä aiheista. Käy lukemassa, jos tällaiset kasvamisteemat kiinnostavat 🙂 Laitan tähän muutaman otteen tekstin eri kohdista.

”Näen, että ihmisenä kasvaminen ei välttämättä tarvitse olla suora lineaarinen viiva ylöspäin. Kasvaa voi, vaikka pohjalle tömähtäisi. Voisiko kasvu olla jonkun uuden asian oppimista, jonkun vanhan huonon tavan poisjäämistä, ahaa-elämyksiä, uusia ryppyjä, henkisten vahvuuksien kehittymistä, ja paljon muutakin? Onko kasvu myös luopumista? Ihminen kasvaa kuin itsestään, kunhan vain tietyt normaalit elämän edellytykset ovat kunnossa, mutta ihminen voi itse panostaa kasvuunsa myös paljon! Kasvu tuskin aina on kukoistamista: ihminen kasvaa vanhanakin, vaikka keho rapistuisi.”

”Kuitenkaan mikään muu ihmissuhde, keskustelu, opiskelu, retriitti tai muukaan ei koskaan ole opettanut minulle enempää kuin omat lapseni. Heidän kanssaan olen joutunut tilanteisiin, joihin itse en ole vapaaehtoisesti itseäni halunnut saattaa, mutta jotka ovat tuoneet minulle rutkasti uusia taitoja. Olen joutunut todella tiukille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Äitiys on ollut minulle paras opettaja oikeastaan kaikkien asioiden suhteen.”

”Vähemmän merkitykselliset suhteet ovat pudonneet matkan varrella pois. Sellaiset ihmiset, jotka alituiseen tapaan ovat kohdelleet minua huonosti tai olleet muuten vain negatiivisessa energiassa, eivät ole pidemmän päälle oikeita matkakumppaneita minulle tässä ihmisenä kasvamisen matkalla. Heilläkin on ollut sijansa siinä, että minä olen tänä päivänä juuri tällainen, mutta jokapäiväiseen kanssakäymiseen en heitä enää halua. Nyt näen, että omanarvon tajuamiseen nämä ihmiset ovat olleet oikein hyviä opettajia, mutta nyt haluan uskoa, että jatkossa osaan olla tarkempi siitä, millaisia ihmisiä lähelleni päästän. Kiitän jokaista kohtaamaani ihmistä kasvuni kannalta – juuri inhottavimmat ovat opettaneet sen, millaiseksi ihmiseksi en ikinä tahdo kasvaa ja inspiroivimmat ovat opettaneet sen, mitä kohti tavoitella.”

Koko tekstiin pääset siis tästä: KLIK!

//Emmi

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA:

IG: @skribentti / FB: @readysteadyflowblog