Tästä aiheesta on minulta usein kyselty, meinaan miksi valitsimme Pikkusankarin eskariksi ja kouluksi Montessorin? Miten se eroaa ”normaalista” eskarista ja koulusta? Miten Pikkusankarilla on mennyt siellä? Onko se ollut oikea päätös? Nyt valotan vähän näitä juttuja!

Eskarin etsintää

Omakohtaista kokemusta kaupunkimme eskareista meillä ei ollut ennen Pikkusankarin eskari-ikää ollenkaan, joten tavallaan ihan ilman mitään tietoja aloimme ottamaan asioista selvää. Halusimme ottaa selvää eri eskareiden kasvatusmenetelmistä ja -arvoista, ryhmäkoista ja muistakin käytännön toiminnoista. Niin kuin jokainen vanhempi toivoo lapsilleen, niin mekin toivoimme löytävämme lapsellemme sellaisen eskarin ja koulun, mikä tukisi lastamme mahdollisimman hyvin oppimisessa (ja kaikissa muissakin asioissa toki).

Tuolla hetkellä näytti siltä, että meidän kaupungissamme Montessorissa ryhmäkoko olisi maltillisempi kuin kaupungin muissa eskareissa. Samaan aikaan, kun esikoisella oli alkamassa eskari, muutimme sattumalta melko lähelle tuota koulua. Vasta näiden plussatekijöiden jälkeen aloimme tutustumaan Montessorin periaatteisiin kunnolla. Ne kuulostivat hyviltä ja mielenkiintoisilta, joten päätös oli loppupelissä aika helppo. Vaikkakin miinuksena toki ovat se, että eskari maksoi, sillä se oli integroitu yksityiseen varhaiskasvatukseen ja toisena miinuksena se, että yksityisenä kouluna lapsellamme ei ole oikeutta koulukyyteihin. (Onneksi koulukyydit järjestyvät helposti, kun on itse kotona hoitamassa pikkuveljiä.)

Montessorin periaatteita

Montessorikoulujen kansainvälisenä tunnuslauseena on ”Auta minua tekemään itse!”. Tämä kiteyttää hyvin Montsan periaatteita. Lapsen omatoimisuuteen perustuva ohjaus sekä aikuisen tasavertainen asenne lapseen ovat tärkeitä aiheita. Lapsen itesnäistymiskehityksen tukeminen on keskiössä Montessoripedagogiikassa. Lapselle annetaan mahdollisuus tutkia, oppia ja pärjätä itse varsinaisissa oppimistilanteissa, vaikka periaatteena onkin, että jokainen lapsi tarvitsee apua oppimisessaan. Tarpeetonta apua ei kuitenkaan tarjota, se vain estää oppimisessa.

Montessoripedagogiikan kulmakiviä ovat siis lapsen kehityksen tukeminen huomioiden hänen erityiset kehitys- ja herkkyyskaudet, tendenssit sekä vastaanottavaisen mielen.

Kehityskaudet, herkkyyskaudet ja vastaanottavainen mieli

Kehityskaudet tarkoittavat sitä, että lapsi on tietyn ikäisenä erityisen kiinnostunut tietynlaisista asioista. Montessoripedagogiikan mukaan kehityskaudet ovat seuraavat: 0-6v, 6-12v, 12-18v ja 18v-24v. Herkkyyskaudet kuvastavat tarkasti niitä toimintoja, joihin lasten intressit suuntautuvat (esim. alle kuusivuotialla kielellisen kehityksen herkkyyskausi, liikkeen koordinaation herkkyyskausi, järjestyksen herkkyyskausi, aistien kehittämisen herkkyyskausi, sosiaalinen herkkyyskausi). Montessoriopetuksessa lapsille järjestetään heidän herkkyyskausiensa mukaista toimintaa.

Vastaanottainen mieli (absorbent mind) tarkoittaa montessorikielellä sitä, että lapsen mielenlaatu on erilainen kuin aikuisen: lapsi havainnoi ympäristöään eri tavalla ja on paljon vastaanottavaisempi kaikille ärsykkeille kuin aikuiset. Montessoriympäristö sekä selkeä välineistö auttavat lapsen vastaanottaivaista mieltä jäsentämään asiat hyvin. Montessorikouluissa pyritään mahdollisimman luonnollisiin työympäristöihin. Kaiken olisi hyvä vastata lapsen ikää, kokoa ja kehitysvaihetta. Uskoiset esteet pyritään poistamaan oppimisen tielle – niin, että lapsen luonnollinen oppiminen voisi olla mahdollisimman sujuvaa!

Valmisteltu ympäristö

Montessoriliitto kuvailee montessoripedagogiikan mukaista valmisteltua ympäristöä seuraavalla tavalla:

”Valmisteltu oppimisympäristö on montessorimaailman tunnusmerkki ja perusjalka, joka koostuu fyysisistä ominaispiirteistä sekä ilmapiiristä. Valmisteltu ympäristö on rauhaisa ja hyvin järjestelty kodinomainen paikka, jossa lapsi saa rauhassa keskittyä ja toteuttaa itseään. Montessoriympäristö on suunniteltu tukemaan lapsen itsenäistymistä, liikkeen ja liikkumisen kontrollia, keskittymistä sekä sosiaalisuutta. Valmisteltu oppimisympäristö antaa puitteet lapsen vastaanottavaisen mielen työstettäväksi. Valmisteltu ympäristö on paikka, joka vastaa lapsen fyysisiin, psyykkisiin, emotionaalisiin, sosiaalisiin sekä älyllisiin tarpeisiin.

Kaiken oppimisen lähtökohta on lapsen oma tiedonhalu ja aloitteellisuus. Lapset ovat innokkaita oppimaan voidessaan itse valita etenemisnopeuden ja tehtävät oman mielenkiintonsa mukaan. Montessoriryhmä koostumus pyritään pitämään sellaisena, että siinä on tasapuolisesti eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia. Järjestely perustuu huomioon, että eri-ikäiset lapset voivat antaa toisilleen paljon. Vanhemmista lapsista otetaan mallia ja nuorempia autetaan.

3-6 -vuotiaiden ympäristön montessorivälineistö jaetaan käytännön elämän töihin, aistivälineisiin, äidinkielen, matematiikan sekä kulttuurin alueen välineisiin.”

Meidän kokemukset Montessorikoulusta

Meillä ei ole omakohtaista kokemusta peruskoulusta, joten voimme vain arvailla todellisia eroja. Toki olemme puhuneet monen ”normaalia” koulua käyvän lapsen vanhempien kanssa. Näillä tiedoilla arvioiden voisin sanoa, että peruskouluissa opetuskäytännöt vaihtelevat tosi paljon, Montessorissa ei niin paljon koulujen välillä. On siis ”peruskouluja”, joissa tuntuu olevan samantyylistä opetusta kuin Montsassa, mutta sitten on sitä toistakin ääripäätä. Mutta jos vie lapsensa Montsaan, niin voi todennäköisesti olla aika varma, että saa juuri montessoripedagogiikan mukaista opetusta.

Me olemme tykänneet – ja mikä pääasia: meillä esikoinen on tykännyt hurjasti! Eskari meni hyvin ja nyt kakkosluokkalaisena koulu menee edelleen tosi hyvin! Kavereita riittää, todistus on loistava ja Pikkusankari lähtee ihan joka aamu innoissaan kouluun! Montsa tuntuu tarjoavan hänelle loistavan kasvupaikan siellä ollessaan!

Meiltä usein kysytään, että miten konkreettisesti opetus näyttää eroavan peruskoulusta. Ehkä siinä, että oppikirjoja ei käytetä ihan niin paljon kuin peruskouluissa? Ehkä myös siinä, että ainakin osa kouluainesta ovat synergiassa keskenään ”omien töiden” tuntien ajan (lukkarissa lukee suurimmaksi osaksi ”omat työt”). Eli oppilaat tekevät omaan tahtiin suuren osan päivästä ”omia töitä”, joissa usein yhdistyvät lukeminen, kirjoittaminen, asioiden välisten suhteiden ymmärtäminen, tiedonhankinta, geometria, laskutoimitusten teko, piirtäminen jne. Eli oppiminen on tosi kokonaisvaltaista! Koululla ilmapiiri on aina ollut todella lämminhenkinen, kannustava ja innostava, kun olemme päässeet opetusta kurkkaamaan.

Ainakin meidän Montsassa myös vanhemmat saavat osallistua aktiivisesti koulun toimintaan ja koululla onkin usein kaikkea kivaa ohjelmaa: syyskuun syystoria, marraskuun lyhtykulkueita, joulukuun joulumyyjäisiä, yms.

Toivottavasti tästä tekstistä sai kuvan montessoripedagogiikasta. Ja aina saa kysyä lisää, pyrin vastaamaan parhaani mukaan!

Lähteenä käytetty Montessoriliiton tietoja: http://montessori.fi/montessoripedagogiikka/

Jos tahdot lukea lisää Montessorijutuista, niin klikkaile seuraaviin linkkeihin:

Montessori-menetelmä lasten luovuuden edistämiseksi

Montessoripäiväkodissa on erilaista

Mikä ja mitä on montessorikasvatus?

(Kuvat olen ottanut luvalla esikoisen Montessori-koulusta)

Onko teissä blogin lukijoissa ketään, kuka on seurannut blogiani alkuajoista lähtien, niistä kultaisista Hei meillä valvotaan -ajoista alkaen? Te, ketkä ehkä olette, olette luultavasti jo huomanneet, miten puhetta lapsista ei ole viime vuosina ollut lainkaan niin paljon kuin blogin ekoina vuosina? Silloinhan koko blogi keskittyi vertaistuellisessa mielessä lasten refluksi-allergia-astma-arkeen. Kun nämä aiheet jäivät taka-alalle arjessamme, niin päätin, että lapsista en enää kirjoittele samaan tahtiin blogiinkaan ja päätös on pitänyt. Silloin tällöin aion kuitenkin edelleenkin kertoilla palasia myös lastemme arjesta. Tänään kerron keskimmäisestämme.

Kirjoitan tätä tekstiä enimmäkseen siksi, jos lukijoista joku olisi kohdannut samantyylisen tilanteen kuin meillä kohdattiin keskimmäisemme kanssa. Minä meinaan olen ollut vähän hämmilläni tästä keissistä. Siis: meidän viisivuotias halusi keskeyttää kerhonsa ilman mitään ”painavaa” syytä.

Jo kaksivuotiaasta lähtien

Minimullistaja on käynyt seurakunnan kerhoa kaksivuotiaasta lähtien. Muistaakseni aluksi kerhoa oli kaksi tuntia kerrallaan ja pari kertaa viikossa. Olisiko kolmivuotiaana kerhoaika pidentynyt kolmeen tuntiin. Ja samalla tyylillä mentiin nelivuotiaanakin. Kerho oli koko ajan samassa paikassa ja ohjaajistakin vaihtui vain toinen vuosien aikana. Minimullistaja lähti aina tosi mielellään kerhoon, tykkäsi siellä puuhaamisesta ja ihan selkeästi myös tykkäsi ohjaajistakin. Kerhon jälkeen tietysti katsottiin tarkasti kivat askartelut, joita kerhossa tehtiin.

Viime keväänä, kuukausi ennen kerhon loppumista, Minimullistaja kertoi, että tahtoo pois tuosta kyseisestä kerhosta. Monta kertaa saimme kysellä, miksi hän ei tahdo kerhoon enää mennä. Pyrin kysymään mahdollisimman avoimilla kysymyksillä, jotta en johdattelisi häntä vastauksissaan. Vihdoin yhtenä päivänä Minimullistaja kertoi, että kerhossa on poika, joka usein lyö häntä. Sen jälkeen puhuimme tietysti kerhon ohjaajien kanssa ja selvisi, että kyseisen pojan kanssa on juteltu aggressiivisesta käytöksestä aiemminkin. Vaikka asia sovittiin, niin Minimullistaja ei tahtonut enää kyseiseen kerhoon mennä. Hän tahtoi vaihtaa kerhoa. Valitsimme yhdessä lähellä olevan kivan kerhopaikan, johon hän siirtyikin viimeiseksi kuukaudeksi keväällä. Tämä uusi kerho oli vieläpä musiikkipainotteinen, keskimmäisemme unelma.

Kevät meni tosi kivasti kerhossa, eikä mitään ongelmia huomattu. Uuden kerhon ohjaajat tiesivät lyömisestä edellisessä kerhossa, joten he pystyivät seuraamaan silläkin silmällä lastamme. Ohjaajienkin mielestä kaikki oli hyvin. Mutta sitten, syksyllä, kun kerho alkoi, Minimullistaja kertoi toisen kerhopäivän jälkeen, että hän ei tahdo enää jatkaa kerhossa. Mitään ”järkevää” syytä ei asialla löytynyt. Hän vaan ei tahdo enää kerhoon. Sovimme, että viikko vielä käydään, sitten jäädään pois kokonaan, jos hän on edelleen samaa mieltä. Ja sitä mieltä hän olikin tuon viikon jälkeen. Niin jäi viisivuotiaamme pois kerhosta. Viimeiset kerrat olivatkin jo suorastaan pakottamista…

Ei mitään hätää

Olemme vähän ymmällämme tästä tilanteesta, mutta mikään ongelmahan tämä ei ole. Minä olen kotona kuitenkin pienimmän kanssa, joten mitään varsinaista hoidontarvetta hänellä ei ole. Kerho oli häntä itseään varten. Hätää ei senkään suhteen ole, että jäisi tämä paljon puhuttu ryhmäytyminen kokematta, sillä Minimullistaja harrastaa oikein mielellään muskaria, vesipeuhua ja luistelukoulua. Ja hän unelmoi teatteriharrastuksesta, askarteluharrastuksesta, sirkusharrastuksesta ja käsipalloharrastuksesta. Eli kyseessä ei voi olla itse kerhon toiminta. Vika ei kuulemma ole myöskään ohjaajissa eikä muissa lapsissakaan.

Neuvolan viisivuotistarkastus meni oikein hyvin ja kaikki taidot olivat viisi-kuusivuotiaan tasolla. Ihan olisi jo eskarivalmis, sanottiin siellä. Kavereitakin Minimullistajalla on, joten.. Hmmmm. Onneksi meillä arki rullaa ihan ilmankin kerhoa ja neuvolassakin todettiin, että eipä ole hätää, vaikka ei missään ryhmässä päivittäin tunteja viettäisikään, ei, vaikka olisi jo viisivuotias.

Kertokaa te, onko teillä kokemusta tällaisesta?

// Emmi