Alkaa olla viimeiset päivät tehdä se: mennä koivun ääreen poran, pillin ja pullon kanssa ja valuttaa mahlaa juotavaksi! Meillä mies on jo muutamana vuonna valuttanut mahlaa. Se on raikasta, mutta hieman makeaa juomaa. Se on Suomen korvaaja kookosvedelle, ja hyvä korvaaja onkin. Mahlan keruuaika on tosi lyhyt näin keväisin (huhtikuussa), ja nyt kannattaa ehdottomasti suunnata puun juurelle, jos tätä juomaa aikoo tänä keväänä maistaa. Mahla sopii superhyvin saunajuomaksi, mutta se sopii ihan vaan vaikka veden korviikkeeksi tai drinkkien pohjaksi. Mahlan kerääminen on helppoa!

Näin keräät mahlan talteen

Valitse ensin sopiva koivu. Paksummasta rungosta tulee nestettä enemmän kuin sirommasta.

Koska joudut vahingoittamaan koivua, niin on hyvä ensin koskettaa koivua lempeästi ja pyytä tältä lupa mahlan keruuseen. Kuulostaa ehkä hassulta puuhalailuhippeilyltä, mutta se on kaunis ele, jolla voi kunnioittaa äiti maata ja luontoa sen antimista sekä sillä voi osoittaa myös arvostusta luontoa kohtaan. (p.s. Huhtikuussa, postauksen julkaisupäivänä 22.4 vietetään kansainvälistä Äiti Maan -päivää!)

Valitse yhtä paksu poranterä kuin pillisikin on. Näin pilli istuu porattuun reikään napakasti, eikä tapahtu vuotoa ohi pillin.

Aseta valitsemasi pullo koivun juurelle. (Ei siis ihan fyysisesti juurelle vaan viereen…) Mittaa silmämääräisesti pillin reiälle sopiva paikka puun rungosta niin, että pilli tulee uppoamaan noin 5 cm koivun sisään ja niin, että pillin toinen pää on mahdollisimman lähellä pullosi suuta, ellei jopa hiukan sen sisällä.

Poraa koivuun noin 5 cm syvä reikä hieman yläviistoon päin. Yritä saada poranterällä reiästä sahanpurut vedettyä pois, jotta ne eivät jää tukkimaan pillin suuta.

Työnnä pilli poraamaasi reikään ja varmista, että mahlaa valuu pulloon. Sitä tulee tipotellen ja saatkin luultavasti odottaa tunnin tai useammankin, ennen kuin pullosi on täyttynyt.

Samaa reikää voit hyödyntää niin kauan kuin sieltä tulee nestettä. Kun olet valuttanut riittävästi mahlaa poraamastasi reiästä, ota pilli pois ja laita reikään pillin paksuinen oksanpätkä, joka istuu reikään napakasti. Sen tarkoitus on estää turha mahlan hukkaan valuminen ja toimia ikään kuin laastarina paikaten tehdyn reiän.

Mahlaa saat myös koivun oksista. Voi katkaista esimerkiksi puukolla oksan ja laittaa pullon suoraan oksan päähän omalla patenttiratkaisullasi roikkumaan. Tähän pätee taas sama ohje, että mitä paksumpi oksa, sitä runsaampi mahlan virtaus.

Kun olet valmis mahlankeruussa, muista ottaa taas kädelläsi fyysinen kontakti koivuun ja kiittää tätä mahlansa antamisesta.

Mahlan nauttiminen

Mahla on juotava tuoreeltaan vuorokauden sisällä. Sitä on säilytettävä jääkaapissa, jos sitä ei nauti välittömästi. Mahlan voin myös pakastaa eli halutessasi voit nauttia mahlasta myös muulloinkin kuin keväällä.

Jos kuitenkin juot mahlan saman tien, niin kokeile raikkaana kesäjuomana puristaa mahlan sekaan sitruunaa tai nauti mahla tuoreiden mintunlehtien kera. Meillä myös lapset tykkäävät mahlasta.

Muistathan, että mahlan kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten varmistathan maanomistajalta ensin, että saat sitä kerätä, jos omalla tontilla ei koivuja kasva.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

KATSASTA MYÖS NÄMÄ POSTAUKSET:

Söin istukkani synnytyksen jälkeen. Tiedätkö, mitä hyötyä siitä voi olla?

Vajaa vuosi Zinzinon ensimmäisestä rasvahappokoostumusmittauksesta – mitä selvisi toisesta mittauksesta?

Kermaisen pehmeä, kofeiiniton iltakahvi

Aiemmin en olekaan synnytystarinoita blogiin jakanut, mutta tästä viimeisimmästä synnytyksestä sain kysymyksiä, osa koskien vesisynnytystä ja osa ihan vain yleisesti fiiliksiä liittyen synnytykseen. Nyt kerron teille neljännestä synnytyksestäni siis. Edelliset synnytykset eivät olleet kovin kivoja kokemuksia, joten ehkä niistä en edes tahtoisi kirjoittaa. Mutta tämä neljäs oli erilainen kokemus ja kirjoitan tästä mielelläni.

Käynnistyksen uhka

Viikko vaihtui toiseen viikkoon ja sitten laskettu aika ohitettiin. Sain yliaikaiskontrolliajan, johon menin hieman jännittynein mielin, sillä sellaiseen en aiemmissa raskauksissa ollutkaan joutunut. Yliaikaiskontrollissa tsekattiin vauvan tilanne: painoarvio oli 3kg, lapsivettä oli tarpeeksi ja kaikki muutenkin kunnossa niin minulla kuin vauvallakin. Sain käynnistysajan viikolle 41+4, mutta ajattelin, että vauva kyllä syntyy ennen sitä, sillä edelliset lapsetkin olivat syntyneet viikolla 39, 40 ja 41 ihan itsekseen. Kun käynnistys oli sovittu perjantaille, oli keskiviikkona minulla jo pieni kriisi. Ainoa, mitä synnytyksessä todella pelkäsin, oli käynnistäminen ja sektio, joten kun käynnistysaika lähestyi, alkoi ahdistus kasvaa. Puhuin tästä terkkarini kanssa ja hän neuvoi olemaan yhteydessä sairaalaan, jospa saisin käynnistystä vielä lykättyä eteenpäin. Sairaalasta sanottiinkin, että käynnistystä voidaan lykätä perjantailta sunnuntaille, mutta sillä ehdolla (okei, vahvalla suosituksella), että perjantaina kävisin kontrollissa. Perjantain käynnillä kaikki oli edelleen hyvin, mutta lääkäri sanoi, että sairaanhoitopiirissämme ei suositella raskauden päästämistä viikolle 42+0, joten 41+6 oli viimeinen mahdollinen käynnistyspäiväni.

Aloin sopeutumaan jo käynnistysajatukseen. Kävin lauantaina vielä vyöhyketerapiassa ja sain tsemppausta ja vinkkejä kaveriltani, joka on hypnosynnytysvalmentaja ja doula (kiitos Emmi!). Oloni alkoi lauantai-iltana olla jo oikein rauhallinen ja aloin luottamaan siihen, että vaikka joutuisin käynnistykseen sunnuntaiaamuna, niin kaikki menee oikein hyvin.

synnytys

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ei tapahtunut mitään synnytyksen alkuun viittaavaa, joten lähdimme sunnuntaina ennen kymppiä ajelemaan rauhassa kohti synnytyssairaalaa mukanamme kaikki mahdollinen synnytyksessä ja sen jälkeen tarvittava. Olo oli rauhallinen ja luottavainen edelleen, toki myös kovin odottavainen. Oli niin erilainen fiilis kuin aiemmissa synnytyksiin lähdöissä, kun ei ollut kipuja eikä mitään kiirettä. Hörpin teetäni autossa, fiilistelin aurinkoista aamua ja yritin nauttia viimeisistä raskaushetkistä.

Saavuimme sovitusti kymmeneksi sairaalaan, jossa lääkäri otti meidät vastaan ja pääsimme juttelemaan käynnistyksestä. Kaikki suunnitelmat tehtiin yhteisymmärryksessä, eikä kertaakaan tuntunut siltä, että minua olisi painostettu mihinkään. Lääkäri oli ystävällinen ja asiantuntevan oloinen. Aloitimme sisätutkimuksella. Olin jo jonkin verran auennut. Sen jälkeen lähdimme miehen kanssa ulkoilemaan pariksi tunniksi: kävelimme portaita, teimme kierroksen metsässä ja läheisellä hautausmaalla viime hetken nimivinkkejä etsien 😎 Meitä huvitti tämä synnytyspäivä, joka oli täysin erilainen kuin aiemmat kolme. Juteltiin rauhassa ja nautittiin ihanasta talvipäivästä!

Kävelylenkin jälkeen palattiin sairaalaan, jossa lääkäri totesi minun auenneen sisätutkimuksen ja lenkin avulla taas jo hieman enemmän. Laitettiin balongit. Pelkäsin niiden laittoa, mutta turhaan; niiden laitto tuntui yhtä paljon/vähän kuin sisätutkimus. Balongit laitettiin kahdelta iltapäivällä. Ihan samantien niiden laittojen jälkeen alkoi tuntuvat supistukset! Siirryttiin siis synnytyssaliin, johon asennimme meille oman ihanan synnytyspesän: led-kynttilöitä, eteerisiä öljyjä, raakasuklaata, kookosvettä, kombuchaa, kuivattuja hedelmiä, rauhoittavaa musiikkia,… Ei tällaista ole kerinnyt rakentaa aiemmissa synnytyksissäni!

Otin supistuksia vastaan omalla TENS-laitteella, jonka olin todennut minulle toimivaksi jo edellisissä synnytyksissä. Mies painoi tarpeen tullen aina vyöhyketerapiapisteitä ja oli muutenkin korvaamattomana henkisenä tukena. Liikuttelin kehoani jumppapallon päällä neljä tuntia. Kuuden aikaan illalla supistukset olivat jo aika kovia. Lääkäri tutki tilanteen ja suositteli kalvojen puhkaisua. Pienen mietinnän jälkeen suostuin siihen ja onneksi suostuinkin: synnytyksen loppukiri lähti kunnolla käyntiin.

Kalvojen puhkaisun jälkeen kaipasin jo pientä lisäapua kipuihin. Ilokaasusta minulla oli vain oksettavia kokemuksia edellisissä synnytyksissä, mutta annoin sille uuden mahdollisuuden, sillä kätilö ehdotti, että otan vain 30 prosenttista ilokaasua (normaalisti otetaan 50 prosenttista). Toki se ei silloin auta niin paljon, mutta vähän kuitenkin. Annoin siis ilokaasulle uuden mahdollisuuden ja sehän auttoi vähän, juuri sen verran, että kestin kivut! Tunnin verran otin supistuksia vastaan vielä pallon, ilokaasun ja TENSin avulla, mutta iltaseitsemän jälkeen siirryin ammeeseen. Ammeeseen siirtyessä olin jo niin kipeä, että miehen taluttaessa juuri ja juuri sinne pääsin. Kerkisin ottaa supistuksia ammeessa vastaan noin 20 minuuttia, kun tuli ponnistuksen tarve. Minuutin ponnistuksen jälkeen meille syntyi täyden kympin tyttö. Mies oli koko ajan ammeessa kanssani ja synnytyksen jälkeenkin jäimme ammeeseen tyttö sylissämme. Se oli todella upea hetki. Annoimme napanuoran sykkiä loppuun asti ammeessa ja sitten vasta siirryin vuoteelle. Minulla ei ollut enää mitään kipuja, joten tuntui, että kaikki oli todella täydellistä juuri tuolloin.

Ajatuksia synnytyksestä

Kokonaisuudessaan synnytys oli todella hyvä kokemus ja sain sen mitä tahdoin: vesisynnytyksen ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Vesi elementtinä supistusten aikana oli tuttu jo aikaisemmista synnytyksistä ja tykkäsin siitä, mutta aiemmissa synnytyksissä ei ollut vielä mahdollisuuksia itse vesisynnytykseen. Nyt, kun se mahdollisuus meidän synnytyssairaalaan oli tullut, halusin sen ehdottomasti kokea ja olen onnellinen, että sain kokea! Tämä viimeinen synnytys oli käynnistyksestä huolimatta luonnollisin (ilman puudutuksia tai edes särkylääkkeitä) ja minun mielestä kivoin omista synnytyksistäni. Pelkäsin siis ihan turhaan käynnistystä. Vesisynnytyksestä minulle ei jäänyt minkäänlaisia repeymiä tai ruhjeita ja koinkin, että vesisynnytys oli minun synnytyksistä lempein. Ainoastaan yksi asia jäi vähän harmittamaan: olisin voinut kokeilla nostaa ilokaasun prosentuaalista määrää synnytyksen loppuosassa, sillä kipuja oli kuitenkin valtavasti. Ehkä olisin voinut kestää sen suuremman määrän ilokaasua. Ainakin olisi voinut kokeilla, mutta jotenkin en muistanut asiaa ehdottaa kätilölle sitten enää kivuissani.

Koska itselläni ei ole ollut se ihan kaikkein paras kokemus julkisesta terveydenhuollosta oikeastaan koskaan, haluan tähän loppuun nostaa ehdottomasti isot kiitokset Kanta-Hämeen keskussairaalan lääkärille ja kätilöille, jotka meidän tukena olivat synnytyksessä. Meillä oli turvallinen, hyvä ja luottavainen olo ihan koko synnytyksen ajan. Oli kiva huomata, että henkilökunta tuki meidän päätöstämme ottaa istukka mukaan kotiin sekä laittaa k-vitamiini tippoina piikin sijaan (tottakai me saamme nämä asiat päättää itse, vaikka henkilökunta ei olisi tukenutkaan näissä asioissa, mutta hyvän mielen tuo lääkärin ja kätilöiden suopeus ko. asioissa, jotka eivät varmasti ole ihan joka synnyttäjälllä listalla). KIIITOS!

Yksi maailman parhaimmista hetkistä aivan ehdottomasti!

Toivottavasti tämä synnytystarina jää monelle mieleen toivoa antavana tarinana, sillä netistä löytyy varmasti kaikenlaisia pelottelutarinoita.

NÄHDÄÄNHÄN MYÖS MUUALLA: @emmianniinajansson / FB: @emmianniinablog

Ja siitä, mitä teimme istukalle synnytyksen jälkeen, voit lukea tästä kirjoituksesta:

Söin istukkani synnytyksen jälkeen. Tiedätkö, mitä hyötyä siitä voi olla?