Moni lukija varmasti tietää, mitä tapahtui tammikuussa. Pari viikkoa tuon jälkeen kirjoitin tekstin toipumisesta, ja nyt on aika taas päivittää kuulumisia tämän asian tiimoilta. Luulen, että tulen itsekin vuosien saatossa monesti palaamaan näihin ei niin mukaviin muistoihin, kun jossakin vaiheessa voin katsella toipumisprosessiani kokonaan taaksepäin ja hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia. Nyt kuitenkin tuo prosessi on vielä kesken.

Rikoksesta eli kuristamisen ja raiskauksen yrittämisen kohteeksi joutumisesta on nyt neljä kuukautta. Rikos on mielessäni arjessa jollakin tavalla edelleen, noin 20-30% kaikesta ajasta. Lääkäri, jonka luona kävin poliisin kehotuksesta kuvauttamassa vammani, sanoi, että tuollainen rikos tulee todennäköisesti olemaan arjessani mukana noin puoli vuotta. Tässä vaiheessa näyttää, että niin se tulee menemään, vaikka haluaisinkin kovasti uskoa, että pystyisin toipumaan nopeamminkin.

Miten rikos näkyy nyt, neljän kuukauden jälkeen arjessani?

En ole edelleenkään liikkunut yksin meidän asuinalueen ulkopuolella kävellen/pyörällä. Olen muutamia kertoja uskaltanut käydä yksin asuinalueellamme kävelyllä valoisaan aikaan. Kerran olen uskaltanut kävellä yksin pidemmällä sijaitsevalla lenkkipolulla, kun olin autolla matkalla Mummolaan ja pysähdyin kävelemään puhelun ajaksi. Aikuisseurassa uskallan kyllä jo liikkua missä vain, myös rikospaikan ohi kävellen.

Rikospaikan ohittaessani (melkein) päivittäin (vaikkakin vain autolla), minua kylmää ja inhottaa.

Pidän ovet visusti lukittuna edelleen. Turvalukko on myös joka ilta laitettava oveen, ja silloin myös päivisin, jos olen yksin edes hetken aikaa kotona.

Mietin usein, kuka tuo rikoksentekijä on ja miksi hän teki minulle niin. Mietin, oliko teko henkilökohtaisesti suunnattu minuun vai vain sattumanvarainen teko. Asia siis pyörii päivittäin mielessäni myös näin.

Kun liikun missä vain, pälyilen edelleen ympärilleni tarkkaillen ihmisiä ja heidän liikkeitään. Mielessäni on edelleen tarkka toiminta- ja pakosuunnitelma.

Kun joku sattuu tulemaan takaviistosta tietystä kulmasta minun vierelleni, saatan pelästyä aivan holtittomasti. Sama tapahtuu myös, jos täydestä hiljaisuudesta kuuluu jokin yhtäkkinen ääni (joku tavara putoaa itsekseen, joku kuiskaa tai huutaa…). Olen pelästynyt niin pahasti, että kädestä on tippunut pyykit, kännykät, astiat ja olen pahimmillaan huutanut niin kovaa, että olen itsekin pelästynyt omaa huutoani.

Varaudun edelleen jonkin verran puolustautumisvälineillä, kun liikun yksin. Mukanani metsälenkillä on ollut mm. puukko, kaupungissa hiuslakkapullo. Kotona en raahaa ihan niin paljon eri huoneisiin puolustautumisvälineitä kuin ennen.

En edelleenkään suostu avaamaan ovea, ellen ensin näe ikkunasta, kuka oven takana on. Muutaman kerran olen joutunut melko isoon stressiin ovikellon soidessa. Kerran, kun avasin oven, ja oven takana oli naapurimme, hän nähtävästi näki hätäni ja sanoi, että tästä lähtien hän muistaa aina laittaa viestiä ennen meille tuloa. 😀

Kun alkaa vähänkään hämärtämään, laitan verhot kiinni. Ulkoa tuleva pimeys siis ahdistaa edelleenkin.

En ole uskaltanut liikkua julkisilla liikennevälineillä vielä kertaakaan rikoksen jälkeen.

Koronakriisi rikoksen jälkeen

Instagramiini olenkin jo avannut tätä yhtä elämäni rankinta puolivuotista. Peräjälkeen koettuina joulukuinen ahdistelutapaus, tammikuinen rikos ja korona-aika ei ole suoraan sanottuna ollut mikään helpoin yhdistelmä käsitellä. Juuri kun maaliskuussa olin pääsemässä takaisin jaloilleni ja suunnittelin jopa lähteväni kokeilemaan junamatkustamista, pr-tilaisuuksiin osallistumista ja konserttiin menoa, niin tuli korona ja tiukat rajoitukset. Se elämä, jota olin pantannut jo monta kuukautta, joutui pantattavaksi uudestaan. Siksi koronakotoilu on tuntunut erityisen tyhmältä minun mielestä. Juurihan minä olen joutunut olemaan kotona ja peloissani suurimman osan tästä vuodesta. Myös yritykseni kaikki koulutukset ja valmennukset jouduttiin perumaan koronan takia, joten sitäkään ammatillista elämää en sitten tälle keväälle saanut, jonka suurella vaivalla olin hankkinut viimeisillä voimillani rikoksen jälkeen.

Kaikista vaikeuksista huolimatta toipumiseni on mennyt koko ajan eteenpäin. Toipuminen saattaa ottaa edelleen muutamia kuukausia – ja täysin eheytynyt tuskin tulen koskaan olemaan. Eiköhän tämä kokemus seuraa minua kaikkialle, mutta toivottavasti kokemuksen tunteellinen osuus laimenee entisestään enkä olisi ihan niin herkillä ja valppaana kuin nyt edelleen olen.

// Emmi

LUE MYÖS:

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/02/15/vinkkeja-sinulle-jonka-laheinen-on-joutunut-pahoinpitelyn-tapon-yrityksen-tai-raiskauksen-uhriksi/

Kahden viikon päästä, 14.5. alkaa minun starttirahakauteni täysipäiväisenä yrittäjänä. Kiitän siis kaupunkiamme luottamuksesta yritysideaani kohtaan – myös näin korona-aikana. Ja kyllähän minä sen tiedän: yritykseni ydinteema on erittäin tärkeä, oli sitten korona- tai normaaliaika. Lasten hyvinvointi on aina tärkeä teema. Tulen jatkossa kirjoittelemaan jonkin verran yritysasioita blogiin, ainakin, jos ne näyttävät sitten statistiikan valossa myös kiinnostavan lukijoita. Ja aina, kun postaus kiinnostaa, kannattaa painaa postauksen sydäntä – se on myös yksi asia, josta bloggaaja näkee postauksen jollakin tavalla olevan onnistunut myös lukijoiden näkökulmasta. Yritysasioiden avaaminen blogiin tuntuu itsestä kivalta vaihtelulta!

Kevytyrittäjästä kokopäiväiseksi yrittäjäksi

Olen ollut reilut kaksi vuotta kevytyrittäjä ja tehnyt sivutyönä bloggaamisen lisäksi myös sisällöntuotannon hommia muille. Nyt on kuitenkin edessä uusi aluevaltaus: meinaan koulutus- ja valmennustyö! Yli puolen vuoden ajan olen yritystäni tästä näkövinkkelistä suunnitellut – ja vihdoin se toteutuu! Syys- ja lokakuussa yrittäjyys alkoi kiinnostaa ja ideat lähtivät pyörimään hullusti päässäni. Marraskuussa 2019 aloin kehittämään yritysideaa ihan kunnolla ja keskustelin tuntikausia eri ihmisten kanssa saaden todella arvokasta palautetta ja kehitysideoita (kiitos teille kaikille, jotka tunnistatte itsenne tästä!). Joulukuussa ideointi tyssäsi, koska koin ahdistusta herättävän tapahtuman, joka vei luovuuteni kokonaan. Tammikuussa vaikeudet saivat jatkoa, sillä koin traumaattisen tapahtuman, joka itse asiassa vaikuttaa edelleen arkeeni ja toimintakykyyni. Helmikuu meni myös toipuessa traumaattisesta tapahtumasta. Maaliskuussa aloin päästä hieman jaloilleni ja sain yrityksen suunnittelun taas käyntiin. Siihen hetkeen iskikin sitten korona, joka vaikutti koko arkeen ja toi rutkasti lisätöitä lasten ja kodin hoitoon. Yritykseni kaikki koulutukset ja valmennukset peruttiin kevään osalta. Vasta nyt, huhtikuun lopussa, alkaa arki tuntumaan siltä, että voisin taas jatkaa yrityksen suunnittelua, sillä onhan starttirahan alkuun enää kaksi viikkoa!

Huhtikuun alkupuolelta tuohon toukokuun puoleenväliin asti virallisesti olen hoitovapaan aikana kertyneillä lomilla vakityöstäni. Minulla on sosiaalityöntekijän toimi sairaalassa kuntoutuksen puolella, josta nyt sitten yrityksen perustaminen vuoksi hain työvapaata (toiselta nimeltä virkavapaata) puoleksi vuodeksi. Vaikka olenkin ihan varma, että saan sosiaalityöntekijän hommia milloin vain lähiseudultamme niin halutessani, niin halusin silti varmistaa selustani ottamalla työvapaata heti hoitovapaan päättymisen (ja niiden lomien) jälkeen. Näin ollen voin täysin turvassa aloittaa yritystoimintaani kokopäiväisesti.

Mitä yritän?

Verbi yrittää on minusta melko hauska, kun sitä tarkemmin alkaa miettimään 😀 Usein mietinkin, että on tämä aikamoista yrittämistä tämä yrittäminen. Mutta siis, mitä minä yritän? Millainen on yritykseni?

Yritykseni fokus on lasten ja aikuisten välinen vuorovaikutus ja kommunikointi. Järjestän koulutuksia, valmennuksia, luentoja ja workshoppeja pääasiassa yrityksille, yhdistyksille sekä kuntien työntekijöille. Teen myös pienryhmä- sekä yksilövalmennusta. Osaamisalueeni koulutusteni puolesta on sosiaalityö psykologian twistillä, NLP sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus. Missioni on olla tekemässä maailmasta lapsimyönteisempää paikkaa. Tahdon auttaa aikuisia ymmärtämään lapsia paremmin. Tahdon jakaa aikuisille työkaluja lasten kohtaamisiin ja lasten kanssa kommunikoimiseen ja vuorovaikutukseen. Olen sitä mieltä, että lapset usein ansaitsisivat paljon parempaa kohtelua kuin he saavat! Haluan inspiroida ja kannustaa aikuisia kehitykseen myös tällä usein vähemmälle huomiolle jäävällä elämän osa-alueella. Lasten ja aikuisten välinen vuorovaikutus ja kommunikointi vaan vaikuttavat ihan kaikkeen elämään, se on oikeasti tärkeä asia! Aikuisen on helpompi olla lapsen kanssa, kun hän ymmärtää lasta paremmin ja osaa tiettyjä kommunikaation perusperiaatteita ja myöskin toteuttaa niitä arjessaan. Lapsi taas sitten kasvaa sen kaiken vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin keskellä, joten ei ole ihan sama, että millaista vuorovaikutusta ja kommunikaatiota lapseen suunnataan! Lapsella itsellä kun ei ole vielä samanlaisia kykyjä käsitellä vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon liittyviä vaikeita asioita, niin päävastuu on aina aikuisella, kun lapsi ja aikuinen ovat vuorovaikutuksessa. Näitä teemoja voisin avata lisää seuraavissa postauksissa, jos nämä aiheet kiinnostavat.

Nettisivuillani lisätietoa!

Nettisivuni ovat olleet jo monta kuukautta auki, mutta vasta nyt alan julkisesti niistä kertomaan, kun aktiivinen yrittäjyys alkaa. Voit siis käydä nettisivuillani lukemassa lisää minusta ja palveluistani. Kuten varmasti tiedätte, niin aloittava yrittäjä on yleensä erittäin kiitollinen kaikesta tuesta ja jaoista. Eli jos vähänkään tuntuu siltä, että yritykseni idea on tärkeä ja huomionarvoinen, voit nettisivuihin tutustumisen lisäksi auttaa minua ja vaikka tykätä juuri äsken perustamastani yrityksen FB-sivusta. Löydät sen nimellä Lapskuiskaaja.

// Emmi

SEURAATHAN MYÖS: IG: @emmianniinajansson / FB: @readysteadyflowblog

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/03/28/nepsy-valmentajakoulutus-olennaisia-asioita-kriisin-keskella/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2020/01/10/vuosikymmenen-2010-kymmenen-mullistavinta-elamanmuutosta-meidan-perheessa/

https://readysteadyflow.vaikuttajamedia.fi/2019/12/05/minkalaista-on-kohta-kolmevuotiaan-imetys/